Onko täällä kellään samanlaista ongelmaa kuin minulla.Olen naimisissa ja lapsiakin on mutta olen kovin yksinäinen,en tarkoita fyysisesti vaan sellaista henkistä yksinäisyyttä.Välillä tuntuu että olisi niin paljon sanottavaa mutta toista ei kiinnosta tai ei halua puhua,sanoo aina että kaikki on niin hyvin miksi turhaan puhua ja mitä ongelmia minulla taas muka on.Minun on välillä todella kurja olo ja kaipaisi juttelukavaeria puhumaan muustakin kuin onko tänään kylmä ja mitä on ruokana.Olen harkinnut jo toisen miehenkin tapaamista jospa hänellä olisi kiinnostusta kommunikoida,omani kun ei ehdi.
muita yksinäisiä
jakamaan murheita
121651
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
keskustella jonkun ystäväsi kanssa? Tai jonkun muun läheisen ihmisen, esim. sukulaisen kanssa.
Usko pois et oo ainoo joka on tai on ollu samassa tilanteessa...olin noin 3 vuotta sitten samanlaisessa suhteessa kun sinä nytten...oli sama tunne ku sulla,yksinäisyys ja tuntui et ei oo kumppanin mielestä olemassa.
Jakson katsoa menoa noin puol vuotta jonka aikana olin yrittänyt puhua miljoonia kertoja kumppanille mutta mikään ei auttanut ja oli aina sama vastaus,miks pitäis mistään puhua ku kaikki on ihan hyvin?
Onnekseni meillä ei ollu viel lapsia koska huomasin että minulta loppui rakkaus tämän kaiken jälkeen ja sanoin miehelle että nyt olis aika lähtee eri suuntiin...silloin kyllä haluttiin jutella ja korjata kaikki vaik mikään ei aikaisemmin ollut huonosti.Sanoin et mulle riitti ja olen niin iloinen että tein sen päätöksen...nytten olen tavannut ihanan mihen ja hän kuuntelee minua ja osaa kommunikoida..sun täytyy vaan uskoo itteesi ja sä kyllä oot enemmän arvonen ku et roikut kii tollasessa suhteessa.
Aina ei voi olla yhdessä lasten takia..haluutko olla onnellinen?Ajattele silloin itseäsi...ole joskus isekäs!
hei, minulla hyvin samanlainen tilanne kuin sinullakin. Olen todella yksin henkisesti. Meillä myös keskustelun taso on mitä tänään syödään jne. Tuntuu, että miehelleni riittää kun on katto pään päällä ja ruokaa jääkaapissa! Itse olen paininut tämän asian kanssa jo vuosia ja väliillä miettinyt onko mitään järkeä jatkaa yhdessäoloa. Olen yrittänyt pyytää miestäni muuttamaan käytöstään, mutta tämä ei ole johtanut yhtään mihinkään. Meillä ei puhuta eikä pussata yhtään sen enempää vaikka kuinka kertoisin tarpeistani ja toiveistani.Olen itsekseni vain miettinyt, että jos kohdalleni osuu mies joka osaa puhua tunteistaan ja vähän syvällisempiäkin niin voi olla etten mieti kahta kertaa kun olen valmis lähtemään. Tämmöinen tilanne ahdistaa ja tunnen olevani kuin syväjäädytettynä. En myöskään haluaisi lasten ottavan tällaista elämisen mallia. En ymmärrä mistä tällainen henkinen kylmyys juontaa juurensa? Onko mieheni lapsuudenkodissa eletty näin vai mistä kiikastaa? En ole ollenkaan voinut ajatellakkaan, että jollakin on samanlainen ongelma kuin minulla. Jos haluat kirjoitella laita sähköpostiosoitteesi niin kuulet minusta lisää... Hyvää yötä & voimia!
T: Kohtalotoveri
Oletan että kyse on ulkomaalaisesta miehestä,koska on tänne kirjoitettu.
Valitettavan usein on totta,alussa riittää nämä ylenpalttiset rakkauden tunnustukset ja silmiin katsomiset,mutta jos varsinkin on kyse muslimi miehestä,ei heillä riitäkään enää eväitä keskustella ja jakaa asioista syvällisesti.
Heitä voi luulla oikein mukavaksi,eloisiksi ja seurallisiksi(sitä he ovatkin vielä ravintoloissa ja kahviloissa)kunnes oppii paremmin tuntemaan,on vain kauniit? kehykset.
Puhuttavaa ei yksinkertaisesti ole koska,uskonto rajoittaa puheen monotoniseksi,sekä politiikasta ei puhuta kiihkoilematta.
Mitä jää jäljelle jos ympäristö ei kiinnosta?ei mitään.
Alkuajan huuman mentyä ohi käy elämä yksitoikkoiseksi,mausteena ainoastaan seksi,mutta missä on aito elämän kiinnostus,kiinnostus tavallisiin asioihin,vaikka metsässä samoiluun.
Sitten tulee nämä kulttuurierot vastaan.
Mutta eihän sitä kukaan voi etu käteen tietää mitä kulttuurierot ovat,ellei elä niissä.
Vaikea aikuista on muuttaa vastaamaan suomalaista käsitystä kumppanuudesta,kun ei se suomalaisiltakaan aina onnistu.
Ei meilläkään vanhemmat miehet mitään puhekoneita ole eikä hellyydenosoittajia. Nuoremmat jo ymmärtävät sanan kumppanuus.
Jos on koskaan käynyt Turkin/Afrikan maiden maaseudulla, niin hyvin ymmärtää asian. Siellä miehet ovat omissa ryhmissään, pojat otetaan jo pienenä mukaan ja naiset on kotona. Eikä siellä taatusti iltapalan aikana kerrota päivän tapahtumia tai pohdita ilmastonmuutosta. Naiset siellä vielä vaikenevat, ei varmaan tulisi mielenkään pyytää tiskausapua tai hellyydenosoituksia mieheltä.
Sellaisen mallin kun on saanut, ei se muutu. Toivottavasti edes suomalaiset naiset pystyvät kasvattamaan poikansa toisenlaiseksi.
kuuluvani samaan joukkoon... Toisaalta olen niin tottunut tilanteeseen, että keskustelen sitten ystävieni kanssa sitäkin enemmän ja joskus jopa riesaksi asti :) He vain eivät elä moku-suhteissa, joten eivät täysin pysty ymmärtämään minun arkeani...
meiliosoitteeni,[email protected] yhteyttä niin ollaan yhdessä yksinäisiä ja valitetaan kilpaa miehistämme...heh.
mistä miehesi on kotoisin?itselläni on afrikkalainen.oletteko olleet kauan yhdessä?niin onneksi on ystäviä=)
En tiedä mieten muilla muta kyllä meillä keskustellaan no ei ehkä ilmastonmuutoksesta mutta politiikasta (kuitenkin vain Bangladeshin politiikasta, koska itseäni ei politiikka hirveästi edes kiinnosta... keskustelu on sitä tasoa, että mies kertoo mitä hänen kannattamat johtajat ovat tehneet minä nyökyttelen, että joo joo ja mies jatkaa puhelemista, saatan kysyä, jos tulee mielenkiintoista juttua ja muutenkin onhan se nyt kohteliasta edes osoittaa kuuntelevansa. Kerran oikein innostui näyytämään netistä jotain historia juttuja sitten piti katsoa Bangladeshilaiset nobelistit (no jee, pari ja yksi ei edes ollut Bangladeshista) Mies oli niin onnessaan selittämässä "Bongo Bondhun" murhaa, että itsekin melkein kiinnostuin;D )
Toisen äijän kanssa pitäisi aina puhua/väitellä uskonnosta ja hyvin tietää mitä mieltä minä olen islamista mutta ihan jees keskustelut on aina ollut, eikä nyt pelkästään uskonnosta puhuta mutta häntä siitä puhuminen kiinnostaa häntä eniten... alkaa jotenkin näin selittämään että "kun meidän Koraani sano näin ja teidän Raamattu sano näin, nii mitäs mieltä sinä, (bidral eli minä), olet ortodoksikristityksenä tästä ja tästä jne....
Miehelläni menee se uskonnosta puhuminen inttämiseksi ja kinasteluksi, taisi nukkua tuntinsa Koraanikoulussa kun ei mitään osaa perustella;D
Sitten yhden Intialaisen miehen kanssa jutellaan sen ihmissuhdesotkuista ja (sen) naisista ja mikä on Joensuun paras baari jne. kiinnostavaa.
(miehen kanssa puhutaan toki muustakin, mutta jos pitää hakea mistä se haluaisi minun kanssani pääpiirteittäin keskustella on just tuo omanmaansa politiikka ja historia ja minä olen vaan, että, hoh hoijaa, kun on jänskää (alussa saattoi olla ihan jes mutta kun lähes joka kerran tulee se tarina miten Shah Jehan rakensi rakkaalle Mumtazille Taj mahalin ja miten hän haluaa rakentaa minulle sellaisen, jos joskus voisi;D Niinpä niin, höpö höpö ja huomenna lisää, muissakin jutuissa äijällä tuo levy tuppaa jumittamaan... No palatsia odotellessa, Ostatutin miehellä pienen kristalli Taj mahalin Bangladeshista, että on ainakin malli mistä rakentaa)
Uutisia katsoessa innostuu aina höpäjämään vaikka mitä, joskus on hyvät arki keskustelut juoruilut ja toisinaan mies saa puhua yksinään omasta aiheestaan kun minä mietin, että miten voitaisiin siirtyä johonkin minua kiinnostavaan...)
Eipähän tässä vielä olla niin pitkään oltu yhdessäkään, että puheenaiheet olisi ihan loppuun kalutut (paitsi tuo Taj mahal vitsailu). Työpäivää tulee myös ruodittua, tosin miehen mielestä minun pitäisi unohtaa kaikkki ikävät sattumukset mutta itse käännän ja väännän niitä mielessäni ja puheissani pikku tunneille asti.
Oltu pitkään yhdessä, jos vertaa keskiarvoa mokusuhteissa :) Reilut 16-v ja edelleen jatketaan, vaihtelevalla menestyksellä...
Kyllä, mieheni on lähtöisin Afrikasta ;)
suomalaisten miesten vika.
Koen tässä ahaa-elämystä... mieheni taitaa olla aika feminiininen (puhumisesta päätellen), ja kaiken lisäksi kurdi. Ei taida oikein sopia stereotypioihin. :)
Kiitos tämän ketjun, huomasin tämän jutun. Liian usein käy niin, että tutuille asioille tulee sokeaksi ja alkaa pitää niitä itsestäänselvyyksinä. Minulla on myös kokemusta puhumattomista miehistä, niin että olisihan minun pitänyt tämä hoksata, vaan kun ei!
No, joka tapauksessa olen tyytyväinen erityisesti siihen, että asioista (vähän kaikesta maan ja taivaan välillä) jutellaan. Olemme tunteneet jo melko pitkään ja meillä on kai alusta asti ollut onni sopia yhteen tällä tavalla. Meillä on myös monia yhteisiä kiinnostuksen kohteita kuten politiikka ja luonto. On myös asioita, joissa olemme etäällä toistemme näkemyksistä, mutta siinä olemme sitten antaneet erilaisuuden kukkia.
Minusta tuntuu, että hyvä pohja suhteelle syntyy siitä, että moraaliset arvot ovat samankaltaisia, vaikka esim. uskonkysymyksissä samanmielisiä emme olekaan.
Olemme myös joutuneet käymään yhdessä vaikeita asioita läpi suhteemme aikana, mm. vakavia sairauksia ja kuoleman/toisen menettämisen pelkoa. Silloin kuuntelemisen ja tukemisen, ymmärtämisen ja läsnäolon taito ja tunne korostuvat ja kehittyvät. Emme ole nuoria, kauniita emmekä erityisen menestyneitäkään. Mutta olemme iloisia elämästä ja toisistamme.
Ja joo, kyllä myös otamme yhteen ja riitelemmekin. Mies meillä jaksaa mököttää paremmin. Minä sitten kolmantena päivänä kysyn, joko nyt riittäisi. Ja mielissäänhän tuo sitten lopettaa, kun itseäänkin jo se tympäisi. Minun heikkous taas on joskus stressaantuessani huutaa ilmoille kaikki potutus ja kyllä minustakin on mukava, ettei siitä aleta sen enempää riitaa kehiä. Monestihan kiukun pohjimmainen syy on aivan muualla kuin siinä miehessä.
Kumpikin ollaan joskus lapsellisia, niin hyvässä kuin pahassakin merkityksessä. On hyvä, että on ihminen kenen kanssa niinkin voi olla.