Olemme mieheni kanssa onnellisia useamman vuoden seurustelun jälkeen, ja molemmat haluaisimme lapsia. Ongelma onkin tässä: mieheni haluaa biologisia lapsia, minulle riittäisi adoptiokin. Minähän tässä olen se, joka joutuisi kokemaan raskauden, synnytyksen ja äitiysloman.
Biologiasta: minulla on krooninen psyykkinen sairaus. Kun käytän psykoosilääkkeitä, olen ihan kunnossa. Psykiatrini ei näe ongelmaa siinä, että hankkisin biologisia lapsia, lääkitykset, mahdolliset sairaalahoitojaksot sekä suurentunut riski synnytyksen jälkeiseen masennukseen yms. täytyisi kuitenkin ottaa huomioon.
Adoptiosta: minun suvussani on hyvä kokemus adoptiosta, mieheni suvussa taas huono esimerkki. Omasta mielestäni lapset ovat vanhemmilleen ts. kasvattajilleen rakkaita joka tapauksessa, ei minulla ole välttämätöntä hinkua saada omia geenejäni eteenpäin. Maailmassa on orpolapsia, jotka tarvitsisivat perheen. Toisaalta, kun minulla, on psykiatrinen diagnoosi, saisinko koskaan lupaa adoptioon?
Itse olen vähän huolissani siitä, että sairauteni saattaisi olla perinnöllinen. Mieheni taas on sitä mieltä, että älykkyyteni ja lahjakkuuteni riittävät paikkaamaan psyykkisen epävakauden, ja hän haluaa juuri minut lastensa äidiksi. Fasistisia mielipiteitäkin olen kuullut, esim. joidenkin mielestä psyykkisesti sairaat pitäisi steriloida. Entäpä, kun on onnellinen parisuhde, läheinen tukiverkosto, ja sairaus hallittavissa yksinkertaisella lääkityksellä?
Mielestäni tällainen asia ei kuitenkaan voi kaataa hyvää suhdetta. Kaikenlaisia mielipiteitä otetaan vastaan.
Biologiasta: minulla on krooninen psyykkinen sairaus. Kun käytän psykoosilääkkeitä, olen ihan kunnossa. Psykiatrini ei näe ongelmaa siinä, että hankkisin biologisia lapsia, lääkitykset, mahdolliset sairaalahoitojaksot sekä suurentunut riski synnytyksen jälkeiseen masennukseen yms. täytyisi kuitenkin ottaa huomioon.
Adoptiosta: minun suvussani on hyvä kokemus adoptiosta, mieheni suvussa taas huono esimerkki. Omasta mielestäni lapset ovat vanhemmilleen ts. kasvattajilleen rakkaita joka tapauksessa, ei minulla ole välttämätöntä hinkua saada omia geenejäni eteenpäin. Maailmassa on orpolapsia, jotka tarvitsisivat perheen. Toisaalta, kun minulla, on psykiatrinen diagnoosi, saisinko koskaan lupaa adoptioon?
Itse olen vähän huolissani siitä, että sairauteni saattaisi olla perinnöllinen. Mieheni taas on sitä mieltä, että älykkyyteni ja lahjakkuuteni riittävät paikkaamaan psyykkisen epävakauden, ja hän haluaa juuri minut lastensa äidiksi. Fasistisia mielipiteitäkin olen kuullut, esim. joidenkin mielestä psyykkisesti sairaat pitäisi steriloida. Entäpä, kun on onnellinen parisuhde, läheinen tukiverkosto, ja sairaus hallittavissa yksinkertaisella lääkityksellä?
Mielestäni tällainen asia ei kuitenkaan voi kaataa hyvää suhdetta. Kaikenlaisia mielipiteitä otetaan vastaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jostain syystä tämä lasten adoptoiminen on joillekin naisille todellinen vaihtoehto omalle lapselle. Ilmeisesti miehelle on tärkeää geenejensä jatkaminen ja naiselle hoivaviettinsä toteuttaminen.
Luin jostain, että adoptoiminen on vaikeutunut viime aikoina. Esimerkiksi Kiina on kiristänyt ehtoja, jotka täytettyään voi saada adoptiolapsen. Yksi este om esimerkiksi psyykkinen tai fyysinen sairaus. Suomessahan ei pieniä adoptiolapsia ole juuri lainkaan. Kouluikäsiä olisi runsaasti tarjolla sijaisperheissä ja lastenkodeissa, mutta adoptiota toivovat vanhemmat eivät halua heitä. Lisäksi monilla adoptoitavilla lapsilla on vaikeita psyykkisiä ongelmia.
Niinpä luulen, että ainoa todellinen mahdollisuutenne saada oma lapsi on, että sinä synnytät sen.
"Minähän tässä olen se, joka joutuisi kokemaan raskauden, synnytyksen ja äitiysloman."
Joskus nämä valinnat vaativat myös uhrauksia yhdeltä jos toiselta.
"Ilmeisesti miehelle on tärkeää geenejensä jatkaminen ja naiselle hoivaviettinsä toteuttaminen."
Se on yhtä oleellisesta kuin naisellekin. Miksi miehen pitäisi olla tai olla eriarvoisessa asemassa ? Oman lapsen hyvinvoinnin eteen tekee ja sitoutuu ihan toisella tavalla.
"Suomessahan ei pieniä adoptiolapsia ole juuri lainkaan. Kouluikäsiä olisi runsaasti tarjolla sijaisperheissä ja lastenkodeissa, mutta adoptiota toivovat vanhemmat eivät halua heitä."
Tuo johtuu varmaan siitä, ettei niitä sijoitukseen annettuja tai huostaanotettuja lapsia ole annettu adoptioon.
"Minähän tässä olen se, joka joutuisi kokemaan raskauden, synnytyksen ja äitiysloman."
- Jotkut joutuvat kokemaan, toiset saavat kokea, kolmannet eivät saa kokea.
..on sitten neljäs ryhmä, joka ei halua kokea.
ihmetellään, etteivät kaikki naiset heti ja pian halua mukuloita, edutkin ovat hyvät:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=3500000000000010&posting=22000000025854811
Ja miehet maksavat tämän lystin!
On se kumma, että tästäkin keskustelusta on unohtunut täysin se tärkein syy tehdä lapsia: raha!
Minäkin olen miettinyt, olisiko oikein jatkaa sukua, koska epäilen että sukuni geeneissä on alttiutta mielen heikkouteen ja masentumiseen. En haluaisi, että lapseni joutuisi kokemaan tämän. Lapsista pidän kyllä, ja tekisin varmasti kaikkeni heidän eteensä.
Sattumalta luin tämän keskustelun vaikka asia ei ole minulle ajankohtainen. Olen 46-v. nainen, en ole koskaan hankkinut lapsia. Oma äitisuhteeni on ollut ongelmallinen, eikä minulla ole ollut koskaan vauvakuumetta. Olen jonkin verran päässyt töiden puolesta hoitamaan toisten lapsia.
Olen aina ajatellut että jos minusta tulee joskus rikas niin voin auttaa sellaisia lapsia jotka ovat avun tarpeessa. Maailmassahan on paljon sellaisia lapsia joita kukaan ei halua ja jotka kärsivät puutetta ja kurjuutta ja monenlaista hyväksikäyttöä. Ja ainahan voi ottaa kummilapsen jostakin kehitysmaasta.
Mutta tässä ei ollut vastausta sinun kysymyksiisi. Ymmärrän teidän molempien kannat, toivon että pääsette yhteisymmärrykseen ja että muutenkin kaikki sujuu hyvin jatkossa.
Mahdollisesti voit saada luvan, jos sosiaalityöntekijät puoltavat kotiselvityksessä ja adoptiolautakunta hyväksyy.
Myös lääkärin ja sinun tapauksessa (luultavasti)psykiatrin lausunnot vaikuttaa.
Se vaan ei välttämättä riitä, että saat Suomessa luvan adoptoida. Monet maat ei hyväksy merkintöjä psyykkisistä sairauksista.
Afrikan kohdemaat lienee ainoa vaihtoehto. Ainakaan Etiopialla ei ole kovin tiukkoja rajoituksia.
Jos kotimaan adoptioa meinasit, niin jono on pitkä. Kaikki jonossa olevat ei välttämättä edes tule saamaan lasta. Jos 5 vuoden odotusaika umpeutuu, niin tipahtaa pois jonosta. Ei tosin yleistä.
Kannattaa ottaa myös huomioon, ettei adoptio monivuotisena prosessina, kaikenmaailman tonkimisineen, byrokratioineen ja odotteluineen ole helppo tie ja adoption jälkeinen masennus on yhtä mahdollinen, kun synnytyksenkin.
Pelalta tai interpedialta kannattaa kysellä tai katsella tietoja sivuilta.