Minä, joka vannoin aina olevani pettämättä, olen aivan korviani myöten
ihastunut toiseen mieheen. Mitään fyysistä ei välillämme ole tapahtunut
paria suudelmaa lukuunottamatta. Oman mieheni kanssa tunteet ovat aina
olleet hieman vaisuja, ja viimeisetkin tuntuvat kuolevan läheisyyden
puutteseen. En osaa puhua mieheni kanssa, eikä hän minun. Mies
opiskelee ja tekee töitä, yrittää kovalla puurtamisella hyvittää
poissaolonsa.
Seksi on nykyään yhtä painajaista, ei sillä ettei yritystä olisi,
ellei sitten liikaakin. Puhua siitä ei enää voi, se vain aiheuttaa
pahaa mieltä. En osaa nauttia miehestäni, haluaisin seksiä, mutta hänen
kanssaan se ei vain onnistu. Olen pyytänyt miestä olemaan hellempi
kosketuksessaan, ja muissakin asioissa muuttamaan tapojaan, mutta
muuteman kerran yritettyäni olen todennut puhuvani kuuroille
korville...
Mies on hiljainen, ei puhele juurikaan muuta kuin mikä on
välttämätöntä. Tunnen usein yhdessä ollessamme suurta kaikennielevää
yksinäisyyttä. Voin kyllä puhua, ja jos kysyn suoraan, saan mitä
todennäköisemmin vastauksenkin. Mutta mitään tavallista keskustelua on
turha toivoa, saati mitään syvällisempää. Mieheni hiljaisuus
saa minutkin lukkoon ja hiljaiseksi. En odota häneltä mitään jatkuvaa
puhetta, hulluksihan siitäkin tulisi, mutta hän ei koskaan kerro mitään
elämästään töissä tai muualla. Ei niissä varmaan paljoa olekaan
puhumista, mutta kai jotain pientä luulisi silti joskus löytyvän.
Ennen avioitumista ja lapsentekoa, tein miehelleni hyvin selväksi,
että haluan ainakin kaksi lasta, mieluummin kolme. Nyt lapsen ollessa
vuoden ikäinen, hän ilmoitti, ettei koskaan enää halua toista lasta, ei
missään tapauksessa. Sanassaan hän on pysynyt tiukasti jo puoli vuotta,
eikä varmaan tule mieltään muuttamaan.
Isänä mieheni on etäinen, katselee välillä lapsen touhua, mutta ei
juurikaan osallistu tämän hoitamiseen tai leiki lapsen kanssa. Pitää
kyllä lapsestaan kovasti, sitä ei voi kiistää, mutta lapsikin selvästi
kaipaisi osallistuvampaa isää. Yhteen aikaan oli vaihe, jolloin lapsi
purskahti välittömästi itkuun isänsä tullessa kotiin, tämä nosti lapsen
hetkeksi syliinsä, mutta laski pian maahan ja meni touhuamaan omiaan,
lapsen itkiessä perään. Lapsi ei olisi kaivannut kuin hetken
jakamatonta huomiota, jonka jälkeen mies olisi voinut rauhassa olla
omissa oloissaan, mutta nyt lapsi vain huusi ja itki ja roikkui
jaloissa kunnes mies hermostui ja ärjäisi ja vai lapsen etemmäs... Nyt
lapsi ei enää sillätavalla kaipaakaan isäänsä, välittää kyllä, mutta on
selvästi oppinut kummalta tulla pyytämään huomiota.
Viimeiset puoli vuotta olemme lähinnä vain riidelleet, ja yleensä
lapsi joutuu katsomaan sitä vierestä. Vaikka kuinka päättäisi, että en
halua lapsen näkevän aikuisten riitoja, niin tunteiden kuohahtaessa
päätös unohtuu. Emme sitten nykyään puhu yhdessä juuri muusta kuin
kaupassa käymisestä, säästä ja lapsen leikestä, se ei mielestäni riitä
yhteisen elämän jakamiseen.
Minusta tuntuu, että meillä on periaatteessa ihan hyvä liitto, se ei
vain riitä minulle. En vain haluaisi loukata hyvää miestä, joka
kuitenkin välittää minusta. Haluaisin lämpöä, läheisyyttä ja
kumppanuutta. Pelottaa, että jos nyt hylkäänkin mieheni tämän toisen
takia, teen yhden suurimman virheen elämässäni... Toisaalta olen ollut
jättämässä häntä jo pari kertaa ennen avioitumista, mutta antanut
kuitenkin uuden tilaisuuden, vaikkakin suuresti epäillen. Kun sitten
tulin raskaaksi, ajattelin, että siinä se vastaus nyt sitten tuli,
tähän minä jään.
Tämän toisen miehen kanssa voin nauraa, hassutella, hän on
fyysisestikin puoleensavetävä. Emme kuitenkaan ole juurikaan nähneet,
asumme eri paikkakunnilla. Yhdessä ollessamme olen iloinen, ja ennen
kaikkea oma itseni. Lapsesta hän tuntui pitävän, on jo ehdotellut että
haluaisi tehdä kanssani lapsia ja mennä naimisiin. Tämä mies tuntuu
päällisin puolin oikein ihanalta, mutta hän ei ole suomalainen eikä
vielä puhu kunnolla suomea. Pelottaakin, kun ei osaa varmasti lukea
toisen mieltä, kun kultturieroakin on. Olen kuullut paljon pelottavia
juttuja ulkomaalaisista miehistä, mutta myös hyviä. Löytyyhän jo
Suomestakin miehiä laidasta laitaan...
Jotain päätöstä tulisi mielestäni jo pikkuhiljaa tehdä. Tämä uusi mies
ei todellakaan olisi ainut tekijä, jos eroaisin miehestäni, mutta
liikkeellepanevana voimana se varmasti toimii. Tähän saakka olen vain
odotellut ja katsonut tilannetta. En vain tiedä haluanko jättää tämän
kaiken, mitä olemme saaneet yhdessä aikaan, mutten tiedä tulenko
olemaan onnellinen jos jään.
Kiitos teille, jotka jaksavat lukea tekstini ja kommentoida!
ihastunut toiseen mieheen. Mitään fyysistä ei välillämme ole tapahtunut
paria suudelmaa lukuunottamatta. Oman mieheni kanssa tunteet ovat aina
olleet hieman vaisuja, ja viimeisetkin tuntuvat kuolevan läheisyyden
puutteseen. En osaa puhua mieheni kanssa, eikä hän minun. Mies
opiskelee ja tekee töitä, yrittää kovalla puurtamisella hyvittää
poissaolonsa.
Seksi on nykyään yhtä painajaista, ei sillä ettei yritystä olisi,
ellei sitten liikaakin. Puhua siitä ei enää voi, se vain aiheuttaa
pahaa mieltä. En osaa nauttia miehestäni, haluaisin seksiä, mutta hänen
kanssaan se ei vain onnistu. Olen pyytänyt miestä olemaan hellempi
kosketuksessaan, ja muissakin asioissa muuttamaan tapojaan, mutta
muuteman kerran yritettyäni olen todennut puhuvani kuuroille
korville...
Mies on hiljainen, ei puhele juurikaan muuta kuin mikä on
välttämätöntä. Tunnen usein yhdessä ollessamme suurta kaikennielevää
yksinäisyyttä. Voin kyllä puhua, ja jos kysyn suoraan, saan mitä
todennäköisemmin vastauksenkin. Mutta mitään tavallista keskustelua on
turha toivoa, saati mitään syvällisempää. Mieheni hiljaisuus
saa minutkin lukkoon ja hiljaiseksi. En odota häneltä mitään jatkuvaa
puhetta, hulluksihan siitäkin tulisi, mutta hän ei koskaan kerro mitään
elämästään töissä tai muualla. Ei niissä varmaan paljoa olekaan
puhumista, mutta kai jotain pientä luulisi silti joskus löytyvän.
Ennen avioitumista ja lapsentekoa, tein miehelleni hyvin selväksi,
että haluan ainakin kaksi lasta, mieluummin kolme. Nyt lapsen ollessa
vuoden ikäinen, hän ilmoitti, ettei koskaan enää halua toista lasta, ei
missään tapauksessa. Sanassaan hän on pysynyt tiukasti jo puoli vuotta,
eikä varmaan tule mieltään muuttamaan.
Isänä mieheni on etäinen, katselee välillä lapsen touhua, mutta ei
juurikaan osallistu tämän hoitamiseen tai leiki lapsen kanssa. Pitää
kyllä lapsestaan kovasti, sitä ei voi kiistää, mutta lapsikin selvästi
kaipaisi osallistuvampaa isää. Yhteen aikaan oli vaihe, jolloin lapsi
purskahti välittömästi itkuun isänsä tullessa kotiin, tämä nosti lapsen
hetkeksi syliinsä, mutta laski pian maahan ja meni touhuamaan omiaan,
lapsen itkiessä perään. Lapsi ei olisi kaivannut kuin hetken
jakamatonta huomiota, jonka jälkeen mies olisi voinut rauhassa olla
omissa oloissaan, mutta nyt lapsi vain huusi ja itki ja roikkui
jaloissa kunnes mies hermostui ja ärjäisi ja vai lapsen etemmäs... Nyt
lapsi ei enää sillätavalla kaipaakaan isäänsä, välittää kyllä, mutta on
selvästi oppinut kummalta tulla pyytämään huomiota.
Viimeiset puoli vuotta olemme lähinnä vain riidelleet, ja yleensä
lapsi joutuu katsomaan sitä vierestä. Vaikka kuinka päättäisi, että en
halua lapsen näkevän aikuisten riitoja, niin tunteiden kuohahtaessa
päätös unohtuu. Emme sitten nykyään puhu yhdessä juuri muusta kuin
kaupassa käymisestä, säästä ja lapsen leikestä, se ei mielestäni riitä
yhteisen elämän jakamiseen.
Minusta tuntuu, että meillä on periaatteessa ihan hyvä liitto, se ei
vain riitä minulle. En vain haluaisi loukata hyvää miestä, joka
kuitenkin välittää minusta. Haluaisin lämpöä, läheisyyttä ja
kumppanuutta. Pelottaa, että jos nyt hylkäänkin mieheni tämän toisen
takia, teen yhden suurimman virheen elämässäni... Toisaalta olen ollut
jättämässä häntä jo pari kertaa ennen avioitumista, mutta antanut
kuitenkin uuden tilaisuuden, vaikkakin suuresti epäillen. Kun sitten
tulin raskaaksi, ajattelin, että siinä se vastaus nyt sitten tuli,
tähän minä jään.
Tämän toisen miehen kanssa voin nauraa, hassutella, hän on
fyysisestikin puoleensavetävä. Emme kuitenkaan ole juurikaan nähneet,
asumme eri paikkakunnilla. Yhdessä ollessamme olen iloinen, ja ennen
kaikkea oma itseni. Lapsesta hän tuntui pitävän, on jo ehdotellut että
haluaisi tehdä kanssani lapsia ja mennä naimisiin. Tämä mies tuntuu
päällisin puolin oikein ihanalta, mutta hän ei ole suomalainen eikä
vielä puhu kunnolla suomea. Pelottaakin, kun ei osaa varmasti lukea
toisen mieltä, kun kultturieroakin on. Olen kuullut paljon pelottavia
juttuja ulkomaalaisista miehistä, mutta myös hyviä. Löytyyhän jo
Suomestakin miehiä laidasta laitaan...
Jotain päätöstä tulisi mielestäni jo pikkuhiljaa tehdä. Tämä uusi mies
ei todellakaan olisi ainut tekijä, jos eroaisin miehestäni, mutta
liikkeellepanevana voimana se varmasti toimii. Tähän saakka olen vain
odotellut ja katsonut tilannetta. En vain tiedä haluanko jättää tämän
kaiken, mitä olemme saaneet yhdessä aikaan, mutten tiedä tulenko
olemaan onnellinen jos jään.
Kiitos teille, jotka jaksavat lukea tekstini ja kommentoida!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Parisuhteen ongelmia ei KOSKAAN ratkaista kääntymällä parisuhteen ulkopuolelle.
Puhukaa, keskustelkaa, menkää perheterapiaan.
Muista, että olet nyt sellaisessa suhteessa, jonka olet itsellesi halunnut. Olet luonut olosuhteesi ajatuksillasi, joten sinä voit sen myös muuttaa vastaamaan sitä, mitä oikeasti haluat.
Vastaus ei löydy aviomiehestäsi tai tuosta uudesta miehestä. Kyse on sinusta. Haluatko hellän ja rakastavan suhteen? Haluatko lisää lapsia? Sinä luot elämääsi sitä, mitä ajattelet päivät pitkät! Jos keskityt siihen, mitä sinulta puuttuu, niin luot sitä vain lisää!
Jos ajatuksissasi sinulla on hellä ja rakastava aviomies, joka keskustelee kanssasi kaikesta mahdollisesta ja auttaa ja leikkii lasten (huom,monikko!) kanssa ja seksuaalisesti hän tyydyttää sinut juuri niin upeasti kuin haluat, niin sellaisen miehen myös saat!
Joseph Murphy, Louise L. Hay, Annastina Vrethammer, Norman Vincent Peale, Sonia Choquette, Wayne W Dyer ja monet muut opettavat, että me luomme itsemme, elämämme ja tulevaisuutemme. Sinä saat mitä haluat, sinä saat mitä uskot. Jos elämässäsi on muutettavaa, muuta ajatuksesi sellaisiksi, että ne vastaavat halujasi. Lue, opi ja vilkaise, että mikä on sinun tiesi, sydämesi todellinen toive. Olet selkeästi valmis tekemään työtä sen eteen ja unelmasi kyllä toteutuu.
Kun tunnet, että et pysty miehesi kanssa puhumaan, et iloitsemaan, et seksiin, mutta tämä toinen mies on puhuva, naurattava ja ilmeisesti pystyy seksin alueella parempaan, älä ihmeessä päästä tilaisuutta käsistäsi. Jätä mies, joka jättää Sinut kylmäksi. Jätä mies, joka ei halua toteuttaa Sinun toiveitasi, ei anna tyydytystä!
http://www.introspekt.fi/artikkelit/kalliisti.html
Osaat hyvin eritellä tilannettanne. En osaa neuvoa, vaikka olen jo vanha (55v). Avioliittosi muistuttaa avioliittoani. Vieläkin 14 v eron jälkeen mietin miten sitä olisi voitu parantaa, koska elämän asenteiltamme kuitenkin sovittiin. Pidä pintasi,jos eroat. Mies, joka ei siihen asti ole lainkaan välittänyt lapsesta, aktivoituu ja tekee todella vaikeaksi elämäsi, vaikka olet se, joka vastaa lapsen arkielämästä ja huomaa mitä tämä tarvitsee. Jaksua!!!
Itse olen eroamassa, rakastuin myös toiseen mieheen mutta hän paljastui täysin paskapääksi. Eli ole varovainen, ei ruoho ole sen vihreämpää aidan toisella puolella. Tosin huonoon suhteeseen ei kannata jäädä, mutta muista että alussa varmasti kenen kanssa tahansa on mukavaa kun saa huomiota jne. mutta arki tulee eteen jossain vaiheessa...