Hei,
Onko muilla eronneilla kokemuksia tästä? Olen 28-v ex-vaimo, mutta nuoresta iästäni huolimatta en elämässä todellakaan mitenkään kokematon. Lakiasiat ja parisuhteen kriisit, ositus ja rinnakkaissuhteet, etäsuhde ja kahden maailman yhteensovittamisen vaikeus on tullut käsiteltyä. Vaikka meillä ei ollutkaan lapsia, suhde oli syvä ja intensiivinen, ja kuten otsikosta näkyy, jatkuu edelleen. Erilleen muuttamisesta on vuosi ja eropapereiden laitostakin jo kuukausia. Minä laitoin paperit, mutta mies on keskustelujemme perusteella nyt tullut samaan tulokseen, että ero on ok, eli ei kanna minulle enää kaunaa. Kumpikaan ei enää ole vihainen toiselle, vaikka takana on useita rajuja myrskyjä, joihin haimme ammattiapua.
Emme pystyisi ikinä enää elämään ja olemaan yhdessä, mutta seksi sujuu. Avioliitossa tuntui siltä että on koko ajan sidottu toiseen eikä saa hengittää. Meille kävi niinkuin Kohtauksia eräästä avioliitossa-sarjan vikassa osassa Ingmar Bergmanin loistavassa tv-elokuvassa. Kun muut henkilöt ja vapaus on koettu, palataan fyysisesti yhteen ja todetaan että side on edelleen voimakas mutta naiivit romanttiset kuvitelmat on unohdettu. Katsokaa itse jos ette usko: suhde voi jatkua juuri siksi että ei ole enää yhdessä. Paradoksaalista?
Muut kuin eronneet, älkää kommentoiko.
Onko muilla eronneilla kokemuksia tästä? Olen 28-v ex-vaimo, mutta nuoresta iästäni huolimatta en elämässä todellakaan mitenkään kokematon. Lakiasiat ja parisuhteen kriisit, ositus ja rinnakkaissuhteet, etäsuhde ja kahden maailman yhteensovittamisen vaikeus on tullut käsiteltyä. Vaikka meillä ei ollutkaan lapsia, suhde oli syvä ja intensiivinen, ja kuten otsikosta näkyy, jatkuu edelleen. Erilleen muuttamisesta on vuosi ja eropapereiden laitostakin jo kuukausia. Minä laitoin paperit, mutta mies on keskustelujemme perusteella nyt tullut samaan tulokseen, että ero on ok, eli ei kanna minulle enää kaunaa. Kumpikaan ei enää ole vihainen toiselle, vaikka takana on useita rajuja myrskyjä, joihin haimme ammattiapua.
Emme pystyisi ikinä enää elämään ja olemaan yhdessä, mutta seksi sujuu. Avioliitossa tuntui siltä että on koko ajan sidottu toiseen eikä saa hengittää. Meille kävi niinkuin Kohtauksia eräästä avioliitossa-sarjan vikassa osassa Ingmar Bergmanin loistavassa tv-elokuvassa. Kun muut henkilöt ja vapaus on koettu, palataan fyysisesti yhteen ja todetaan että side on edelleen voimakas mutta naiivit romanttiset kuvitelmat on unohdettu. Katsokaa itse jos ette usko: suhde voi jatkua juuri siksi että ei ole enää yhdessä. Paradoksaalista?
Muut kuin eronneet, älkää kommentoiko.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Itse en kyllä harrasta seksiä ex-vaimon kanssa, mutta vietämme silloin tällöin aikaa yhdessä lasten kanssa.
Emme kinastele niikuin monet pariskunnat, jotka ovat vielä yhdessä. Kyseessä on ehkä eräänlainen "hyökkäämättömyyssopimus". Kulman takana uhkaavat kumminkin myrskypilvet.
hmm...
Vaikkei meillä niitä lapsia ollutkaan - pystyn samastumaan tohon. Hyökkäämättömyyssopimus on hyvä sana, koska kun tavataan, esimerkiksi asianajaja-sanan mainitseminen puolivahingossa aiheuttaa riitatilanteen. Emme puhu rahasta tai omaisuudesta kun olemme yhdessä, mutta sen sijaan avoimesti siitä mikä avioliitossa meni oikein pieleen. Meillä ei ollut lainkaan sosiaalista elämää kodin ulkopuolella ja kyllästyin siihen että minun tarpeitani ei huomioitu. Mies taas kyllästyi jatkuvaan arvosteluun ja halusi pitää kaverinsa omana asianaan. Kävimme kolmen vuoden aikana ehkä 2 kertaa yhdessä ulkona, joista toinen oli se ainoa kerta kun hän halusi näyttäytyä ystävieni luona jonne meidät oli kutsuttu. Kaikkina muina kertoina jouduin keksimään flunssa- ym. tarinoita.
Nelisen vuotta sitten muutimme erilleen ja tilanne helpottui. Avioliittoa emme kuitenkaan lähteneet purkamaan. Ositus suoritettiin, laadittiin avioehto, kaikki omaisuus on erillään. Rauha laskeutui maahan.
Nyt olen raskaana, ja olemme läheisempiä kuin koskaan ja hinkaamme uudestaan perhe-elämää, puoliksi kummankin luona. Kahdesta taloudesta emme enää luovu. Systeemimme on koko suvun ihmettelemä, mutta hyväksi havaittu. Ja ainoa meille toimiva.
erilleen? Oliko aluksi ongelmia,vai alkoiko heti sujua hyvin? Meillä mies asuu nyt pois kotoa,ja olen ruvennut ajattelemaan sopisiko meillekkin tuo vaihtoehto.. Olemme päivittäin tekemisissä,lapsia on 2 eikä avioerosta ole puhuttu mitään..
Taloudenpidossa, puolisoni opiskeli akateemiseen ammattiin, oli armeijassa, työttömänä, ja pienissä pätkätöissä kymmenen vuotta, jona aikana minä maksoin talouden, lapset, asuntolainat sun muut,
Sitten valmistuttuaan viimein rupesi puhumaan firman perustamisesta ja ottavansa ISON lainan,(vielä asuntolainansa päälle, jota hän ei tähänkään mennessä ollut kyennyt hoitamaan) jota minä en sitten enää lähtenytkään takaamaan. Minulle tuli siinä hetkessä täydellinen stoppi, koska koin että toisella ei ollut realistista kuvaa siitä kuinka paljon lainaa voi ottaa, ja kuinka sitä realistisesti takaisin maksellaan.
Päätimme erota, Otin hoitaakseni mieheni asuntolainan, sillä hinnalla hän minulle omakotitalomme oman puolikkaansa myi, hän kun oli joutunut ottamaan koko puolikkaansa velkaa, minun ollessa jo valmiiksi velaton.
Tänäpäivänä hän on töissä, ja ihan hyvässä noususuhdanteessa, omassa taloudessa, maksaa omat laskunsa ja kulunsa. Ja jotain jää jopa säästöönkin, hyvä niin. Töitäkin tekee ihan eri motivaatiolla kun joutuu kantamaan vastuunsa itse.
Meillä ei siis ollut rakkaudellisia eikä seksuaalisia propleemeja eikä kolmansia osapuolia ihan vaan tavallisia taloudellisia erimielisyyksiä.
Sosiaalinen elämä ei ollut suinkaan ainoa syy eroon -en saanut miestä kirjoittamaan avioehtoa (mullla on omistusasunto) kun hankin avioliiton aikana asunnon, joka 100% minun. Tuolloin miehellä ei ollut vielä tuloja, ja en pystynyt luottamaan enää häneen kun paperia ei saatu ollenkaan aikaiseksi. Nyt osituksen kanssa on samoja ongelmia - mies ei suostu allekirjoittamaan mitään, eikä syy ole oikein selvillä. Usein kunniantunto, jättäminen ja lakiasiat liittyvät miehillä yhteen - minulle taas oikeuspuoli on ihan vaan juridinen asia.
Tilanne ei siis todellakaan ole ongelmaton, ja mietinkin usein että onko tämä nyt vain välivaihe siirryttäessä seuraavaan elämäntilanteeseen. Mistä tiedän milloin on vika kerta kun näemme, ja kuinka uskallan luottaa mieheeni eroprosessin keskellä? Toistaiseksi on kuitenkin aina uudelleen päädytty yhteen. Tällä hetkellä vallitsee ymmärrys - mies vakuuttaa että ei tahallaan halua tuottaa mulle kärsimystä. Oikeusprosessi ja ositusasia on asianajajiemme välinen, mutta jos otan siihen kantaa suoraan mieheltä kysymällä, siitä tulee taas riitaa. Raha-asia vaivaa koko ajan taustalla. Exään on vaikeaa luottaa.
Joskus haaveilen romanttisesta rakkaudesta, mutta juuri nyt en halua aloittaa kaikkea alusta uuden ihmisen kanssa.
Entä teillä? Uskotteko että asiat voi vielä selvittää ja jatkatte yhdessä?
kovasti sen eteen että olisimme yhdessä lopun elämämme.Myöskään minä en haluaisi aloittaa alusta toisen kanssa,olemme mieheni kanssa saaneet niin paljon aikaan menneinä vuosina.Ja onhan ne lapsetkin suurena asiana tässä..Meillä vaan miehellä oli "pieni" syrjähyppy,miehen sanojen mukaan "ei vakavaa" mutta minulla on siinä mietittävää.Olen kuitenkin ajan kuluessa alkanut antamaan anteeksi,(en unohda mutta anteeksi voin antaa),mies on ollut minua kohtaan niin huomaavainen ja ihana..Olen ajatellut että jos meillä on takana 13 hyvää vuotta niin jospa tämä onkin meille molemmille se kasvun paikka,jos tästä selviämme niin olemme hitsautuneet yhteen loppuelämäksemme=)Mä ainakin haluaisin ajatella niin.Rakastan miestäni edelleen paljon!Toivon että saamme kaiken kuntoon ja eläkkeelläkin olemme vielä onnellisia=)Paljon voimia ja tsemppiä teillekkin,asioilla on tapana järjestyä oikein!!
kuten jo tuossa kirjoitin, minä olisin joutunut eroamaan jos taloudellisia seikkoja ei liitossa olisi saatu järjestykseen, onneksi mies kuitenkin äkkäsi tilanteen, ja liittomme voi jatkua tasapainoisempana kuin koskaan.
Moi,
Onhan toi siinä mielessä hyvä että ei tarvitse hakea seksiä muualta. Ja ainakin tietää mitä saa.
Kahdesta pitkästä suhteesta eronneena (avioliitto ja avoliitto) ei kyllä olis tullut mieleenkään kömpiä takaisin samaan petiin ex-miesten kanssa. Ihan vaan sen takia että koko ajatus tuntui niin kamalan oksettavalta.
Ihan kysymyksenä vaan...
Jos jompi kumpi löytääuuden kumppanin, luuletko että lopetatte. Ja että mustasukkaisuutta ei tule enää mukaan?
Pystyttekö sitten pääsemään toisistanne irti?
Moi ja kiitos kaikista kommenteista!
Ne ovat antaneet paljon miettimisen aihetta.
Niin, mulla on ollut jo pari kumppaniyritystä (siis seurustelu) nyt ,kun erosta on jo lähes vuosi. Valitettavasti ne on kuitenkin loppuneet lyhyeen, ja arvelenkin nyt että avioero vaikuttaa edelleen asiaan. Mieheni tiesi näistä, ja kyseli, ja -uskomatonta kyllä- tuki minua niiden välillä.
Itse taas reagoin mustasukkaisesti kerran, kun näin exän vain juttelevan toisen kanssa. Hän kertoi minulle myöhemmin, että ei halua seksiä kenenkään muun kanssa kuin minun, koska tuntee minut, ja että juttelu oli todella vain juttelua.
Uskon häntä, ja se hämmentää minua, koska emme kuitenkaan ole palanneet yhteen suhteen tasolla. Itselläni on ollut samankaltaisia tunteita, varsinkin nyt, kun huomaan että uudet yritykset eivät (ainakaan vielä) onnistu.