Ulkoministeriön ja Finavian kesätyöpaikat

Onko kukaan päässyt ulkoministeriöön tai Finavialle kesätöihin nyt tämän vuoden alussa olleesta hausta? On kuulemma jo valinnat tehty ja kiinnostaisikin näin molemmista "rannalle jääneenä" tietää, minkälaisilla kriteereillä tuli valituksi.
42070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Finavia on niin perseestä työnantajana, että ole kuule tosi tyytyväinen, ettet sinne päässyt!

Äänestä

kumpaakin paikkaan tuli haettua myös eikä tärpännyt.

Äänestä

Jep UM:lle pääsin, työkokemuksen perusteella. Mutta myös YO-opiskelija. Sinne oli kuulemma 600 hakijaa ja 20 paikkaa. Haastattelukierroksiahan eivät edes järkkää, ku ei resursseja. Eli paperien perusteella suoraan, ja sit vaan haluavat nähdä ettet ole hörhö.

Äänestä
  • Jos kyseinen paikka minne pääsin olisi ollut avoinna virallisesti, hakijoiden tulva olisi todennäköisesti lamauttanut tiiviisti työskentelevän työryhmän aikataulut hullutuksiin asti. Joten arpapeliähän pääsy on useimmille, kunnon hakijoita kun kuitenkin aina löytyy.

    Finavialla tosiaan katsotaan em. jutut jos hakee, nuhteeton kansalaistausta pitää olla eli ei rikosrekisteriä tai muuta vastaavaa, terve kuin pukki pitää olla eli lekurin todistus tarvitaan. Niissä oloissa ei saa olla mitään hermopellejä tai muita epävakaita persoonia, luonnollisesti kun on turvallisuudesta sanan varsinaisessa merkityksessä kyse.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Byrokraatti kirjoitti:

Onko kukaan päässyt ulkoministeriöön tai Finavialle kesätöihin nyt tämän vuoden alussa olleesta hausta? On kuulemma jo valinnat tehty ja kiinnostaisikin näin molemmista "rannalle jääneenä" tietää, minkälaisilla kriteereillä tuli valituksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu