Kanin menetys; kertokaa kokemuksianne

olen 2 kania menettänyt. ensimmäinen kanini kuoli 5-vuotiaana. en vieläkään tiedä mihin. se vaan oli hiljainen illalla ja aamulla se oli poissa. kai se kuoli vanhuuttaan. olin pahoilla mielin monta viikkoa. en pystynyt syömään. on minulla vieläkin sitä pupua ikävä.

toinen pupu kuoli kastraatioon. se oli ihan nuori, vuoden ikäinen. leikkaus aiheutti sille aivovamman ja se piti lopettaa. harmittaa ihan kamalasti ja syytin siitä itseäni.

noh nyt ollaan sitten kolmas kani hankittu ja haluaisin ostaa sille tyttökaverin mutten uskalla viedä sitä leikattavaksi:(

joo olen samaa mieltä, että teidän olisi pitänyt viedä kani aikaisemmin eläinlääkäriin. ei se ole sinun vikasi kuitenkaan, olithan vasta lapsi. vanhempien pitäisi osallistua enemmän kanien hoitoon. mutta tuo tauti, joka kanillasi oli niin on tosi paha, ja vaikka se olisikin saanut hoitoa niin ei se olisi välttämättä toipunut.

Kyllähän noita on kuollut matakan varrella... ja aina on yhtä ikävä jokaista...
Ensimmäinen "sekarotuinen" kuoli 3 v... Ja seuraava hermeliini 9v karatessaan häkistä..(joku oli sen metsästänyt ja syönyt).. seuraava nukkui vain pois (kääpiöluppa 8v) ja tyttö seuraavana kesänä samalla tavalla (helpotus) ..
Kyllähän noita on ollut ja aina toivoisi että kaikki hoituisi juuri tuossa yhdessä yössä..ja onneksi suurin osa on lähtenyt niin !
Pasteurellalle ei kuitenkaan voi mitään.. suurin osa kantaa kuitenkin.. parempi noin.
PS. ja silloin jo kun eläimen ottaa.. täytyy voida siitä luopua. =)

Olen 12v ja mulla on yksi kani. Mun mielestä kyllä
nuoremmatkin voivat saada itselleen lemmikin hoidettavaksi jos vanhemmat auttaa. Itse sain ensimmäisen lemmikin (marsu) 4v. Myönnän että aivan
liian nuorena mutta en ollut vastuussa marsusta.
Lisään että marsu eli 7vuotta.

Mä sain ekan kanin kai joskus 10-11 vuotiaana. Onneks äiti auttoi kuitenkin sen hoitamisessa, mutta
osasin minäkin kun sain kissan 6 vuotiaana ja ruokin sen 7 vuotiaasta lähtien yksin joka päivä. Kyseinen kissa on minulla vieläkin ja kohta se elelee eläkepäiviänsä. Samoin sen kissan velikin. Asiaan. Ensimmäinen kanini oli sekarotuinen. Sille hankittiin kaveriksi tyttö kani Amerikan jättiluppakorva kani (painoi noin 5-6 kiloa) Se sekarotuinen oli poika ja luppakorva kani oli tyttö ja toivoimme, että saisimme pentuja. Eihän niitä ilmaantunut noin puoleen vuoteen. Tyttö kani määräili toista ihan sikana. Yhtenä päivänä menin katsomaan niitä ja poika kani roikotti takajalkaansa perässänsä. menimme heti seuraavana päivänä eläinlääkärille ja se sanoi, että se oli ihan poikki, ei murtunut vaan poikki. Järkytyin siitä. Eläinlääkäri sanoi, että olisi epätodennäköistä saada se takaisin ennalleen ja toimisiko se edes. Silloin rakas kanini lopetettiin. :( Muutaman vuoden jälkeen se tyttö kani ei syönyt paljon mitään. se laihtui ja lopulta kuoli. Sillä oli kai joku sairaus. =( Meillä oli silloin vielä 2´3 muuta kania. 2 tyttöä ja 1 poika. teimme niille semmoiset häkit, mutta poika meni ja hyppäsi tyttöjen puolelle. Se oli siellä enintään vain 2 tuntia ja silloin huomasin sen ja otin äkkiä pois. Muutaman viikon kuluttua oli syntynyt 4 poikasta. Huomasin vähän ajan päästä, että 1 pennun takajalat olivat halvaantuneet ja yhdeltä pennulta oli toinen takajallka halvaantunut. Sillä jolla oli 2 jalkaa halvaantuneet niin ajattelimme, että voisikohan se parantua yksin kun sillä toisella jolla oli halvaantunut yksi jalka niin sillä oli joskus halvaantunut 2 jalkaa, mutta se on parantunut vähän. Se poikanen kuoli noin 2 kuukauden ikäisenä. Sitä tuli kauhean ikävä!! Se jolla oli 1 jalka halvaantunut löysi uuden kodin vaikka sillä oli jalka vamma. Perhe ihastui siihen heti ja päätimme antaa sen niille. Kolmas poikanen meni myös uuteen kotiin ja neljäs jäi minulle. Se elää iloisena ja kerran kun pesin sitä kuumana päivänä tai oikeastaan kädellä laitoin vettä vähän selkään niin se pelkäsi, hyppäsi syliini ja sulki silmäni ja oli siinä sylissäni. Se oli ihanaa!! =) Nyt sen "isä" se joka hyppäsi häkin toiselle puolelle on huonossa jamassa. se ei syö mitään ja on laihtunut. Siltä tulee suustä jotain nestettä. Täytyy kutsua eläinlääkäri.

Moi.
Kyllä mua ahdistaa. Oma kani (sera) on vielä toistaiseksi elävien kirjoissa, mutta en tiedä onko kauaa.. Huomasin yhtenä päivänä ettei se syöny ollenkaan, vaikka tarjosin sille kaikkia sen herkkuja. Huolestuin ja vein sen seuraavana päivänä eläinklinikalle. Seran hampaissa ei ollut vikaa, mutta se saattoi olla ummetusta... (en tiedä olisko jotain vielä vakavampaa). Nyt mun pitää syöttää sille ruiskulla parasiiniöljyä ja ananasmehua. se kyllä onnistuu jotenkuten, mutta määrättiin myös, että sen täytyisi syödä heiniä pari päivää. hieman vaikeaa, koska se ei vieläkään syö... mun oli pakko vähän rikkoa määräystä ja yritin tarjota sille pöydällä kasvavan kasvin lehtiä (kasvi ei ole myrkyllinen). no kyllä se sitä söi, oikein ahmi... mutta lehtiä ei ole paljon... kävin sitten ostamassa sille normaalia salaattia ja kyllä ne sille jotenkuten maistuu. mutta se ei vieläkään syö normaalia kanin ruokaa... Mua alkaa nyt kyllä huolestuttamaan... jos se lakkaa syömästä niitä rehuja.... mitä sitten teen? Sera on vasta melkein vuoden vanha naaras. En haluaisi vielä menettää sitä.... Ahdistaa katsella kun raukka nääntyy.....

Minulla oli kaksi kania, toinen kuoli ja toinen jäi eloon. Kuollut oli vasta 5-6kk ikäinen. Se kuoli eilen eli 3.4.2009 Kivuttomalla tavalla, katkesi verisuoni päästä.. :( Kanin menetys on kova pala! Vaikka siitä on vasta 1pv, olen toipunut ihan hyvin, mitä nyt suurta ikävää ja kaipuuta, tietysti.

Oma kanini kuoli vasta pari päivää sitten... Se oli usein vapaana pihallamme, (asun omakotitalossa) Ja vieraili myös mielellään kasvimaalla.. Tompan viimeisenä iltana ei halunnut syödä mitään, ei edes ruokaa mistä eniten pitää. . Avasin häkin pikkuluukun, josta silittelin sitä. Hyppäsi luukusta pois, ja juoksi sängyn alleni. Annoin sen vähän aikaa olla siellä, ja sitten hain sen takaisin häkkiin. Häkissä se vain jumitti, ja seisoi.. Ei edes yrittänyt syödä, haisteli vain hieman ruokakuppiaan.. Murheisena menin vielä olkkariin katsomaan telkkaria, ja kun äitini oli menossa vessaan*(huoneeni on vessan vieressä) pyysin hänen katsoa syökö tomppa.. Ei kuulemma syönyt, ja ajattelin mikä kanilla voisi olla.. Ja en vointu edes auttaa, en ymmärtänyt mistään mitään vaikka tiesin että vihreän ruohon ja salaatin liika syöminen, johtaa suolen tukokseen.. En vain tajunnut sitä.. En tiennyt sen olevan niin pahaa.. Illalla kävin nukkumaan, ja kun aamulla heräsin.. menin häkin ohi, ja vasta sitten käännyin takaisin huoneeseeni. Näin paikallaan makaavan kanin, avasin häkin ja kosketin tomppaa.. Se oli aivan kova, ja korvat olivat jää kylmät. Pillahdin itkuun ja pian äitini tuli paikalle ja kysyi mikä mul on.. Itkussa vastasin: - kato mitä tompalle on käynnyt! En vieläkään voi uskoa tompan kuolleen, en vain hyväksy sitä vaikka se makaa haudassaan jo 3 päivää.. Tomppa kuoli todella nuorena, tarkkaan katsottuna 2 vuoden, ja 7 kuukauden ikäisenä.. Nyt iltaisin aina itken tompan perään, ja lannistun kun nään huoneessani tyhjän kohdan, ei häkkiä, on niin hiljaista.. Illalla jää joku rutiini tekemättä, ei tarvitse ruokkia tomppaa, aamulla herään niin tyhjästä huoneesta. Ilman Tomppaa on niin yksinäistä, ei ketään omaa lemmikkiä.. On meillä toki kaksi koiraa ja kissa, mutta eivät ne ole niin tärkeitä kuin tomppa. Käyn joka päivä tompan haudalla.. Voi kunpa se voisi tulla vielä takaisin, tein kaiken väärin. En lakkaa koskaan suremasta Tomppaa, kukaan ei korvaa sitä, tai peitä sen jättämää reikää sydämmestäni..' Vaikka saankin uuden pupun syyskuussa, n. kahden viikon päästä) se ei ole takuulla niin ihana kuin tomppa. Tomppa antoi pitää minun sitä sylissään ihan miten vain, olin ainut ketä se ei voisi koskaan purra.. Mutta uusi kani ei saa tompan mitään tavaraa omaan käyttöön, ei valjaita tai edes hihnaa. Ei´harjaa, puuhapallosta en vielä tiedä, mutta en haluaisi antaa sitäkään. Ne on ikuisesti Tompan omia ! Vaikkei tomppa ollut kiinnostunut hyppäämään esteitä, se oli juuri hyvä sellaisena.. Pyöreä, pullukka oma luppakorvani

Raukka lopetti syömisen ja vietiin eläinlääkärille. Aateltiin että herranen aika, vastahan ne hammaspiikit setvittiin. Ei ollut uusia piikkejä ja maha oli täynnä kaasua. Epäiltiin suolitukosta ja jotain öljyä sai. Ei auttanut. Seuraavana aamuna se kuoli. Oli oottanut mun äitiä, joka aina sille hyvät aamut toivotti ja herkkuja anto. Nyt sillä on mukava hauta meiän puutarhassa kukkien vieressä. Suru jotenki helpotti ku sen sai haudattua. Vauhtiveikko niinku lääkäri vielä edellisenä päivänä sitä kutsu, joten aika nopeesti se meni. Se on ihan hyvä, molemmat gerbiilit sairasti päivien ajan ja se oli henkisesti aika raastavaa.

Minun toinen kanini kuoli eilen.... En ole känyt täällä ennen mutta oli pakko koskam halusin puhua siitä jollekkin joka ymmärtäisi...

Kanit asuivat meillä vuoden mutta jouduimme antamaan ne tuttavillemme tunnin ajomatkan päähän 5 kilin ja 2 muun kanin kanssa navettaan. Siellä ne saivan juosta vapaan ja kaikke oli ihnaa...
Odotin kokoajan koska pääsisin katsomaan niitä uudessa ympäristössään onnellisen..

mutta keskiviikkona illalla kymmenen aikaan kun olin jo sängyssäni niin pikkusiskoni tuli ylös itkien ja hän sanoi ett Nasu on halvaantunut. tärähdin itkuun juoksin alas. Äiti puhui vielä puhelimessa nasun sen aikisen imistajan kanssa joka kertoi tilanteen.. Ne olivan vaan huomanneet että kani raahaa taka päätään . Tiesin melkein jo silloin ettei muuta vaihtoehtoa kun lopettaminen ole... No Torstaina nasu vietiin eläin lääkäriin ja lopetettiin..

Minulla on Niiiiin kova ikävä nasua joka oli siis minun mutta asui kaverillani. Minulla on ollut Nasua jo kaikan ikävä ja murruin totaalisesti kun kuulin etten nyt ainakaan tule näkemään hantä ikinä!!!

Vielä keskiviikko päivänä kaikki oli hyvin mutta ei kulunut kauaa kun Nasu jo lopetettin :(

Kun olen "iloinen" niin kaikki tuntuu olevan ok mutta päähäni pälkähtää noin puolen tunnin vällein että nasu on kuollut ja alan taas itkeä.... -.-

Elämäni aikana on ollut noin 30 kania : )
Tällä hetkellä 2 : (((
Kaipaan jokaista.. Eniten ensimmäistä kaniani.. :'(

Kanin menetys on iha kauheeta... sain ekan kanini ( JaniKani) 2luokalla.. se eli noin 2vuotta meillä(sain sen noin 2 vuotiaana).... olen nyt 7luokalla.. ja itken yhä , kaipaan kaniani niin paljon.... Minulla on jo 2 vuotta ollut toinen kani, rakastan sitä niin paljon.. en kestä jos sekin kuolee... se on ''jo'' 3½vuotta.. yhteensä elämässäni on ollut noin 30 kania.. mutta se ensimmäinen oli niin tärkeä minulle.. se ymmärsi mua.. ja lohdutti.. Ja tämä nykyinen mikä minulla on.. se on niin rakas..:( en oikeesti kestä jos seki kuolee..8(
***itkee*** Anna anteeks Jani.. tein kaiken väärin..

Itse olin 14- vuotta vanha, kun sain ensimmäisen kanini, Pepin. Se oli rodultaan kääpiöluppa ja arvatkaa olinko onnellinen, kun sain kanin? Olin toivonut kania jo monia vuosia ja sitten vihdoinkin sain sen.
Pidin siitä huolta parhaani mukaan. Ostelin kamalasti kanikirjoja ja luin kaneista kamalasti tietoa.
Kesäisin Peppi pääsi aina ulos omaan mökkiinsä ja sitten hypimme yhdessä pihassamme esteitä.
Sisällä se sitten sai elää vapaana huoneessani, paitsi yöksi ja siksi aikaa, kun olin koulussa, suljin sen häkkiin.
3- vuoden kuluttua olin edelleen yhtä tarmokas, mutta eräänä päivänä, kun tulin koulusta kotiin ja menin huoneeseeni, niin näin oman kanini kyhjöttävän häkissään liikkumatta.
Olin hetken ihan kauhuissani ja järkyttynyt. Itkin, ja itkin, nipistelin itseäni, olin vihainen, soitin äidille ja isälle.. Se ei kuitenkaan silloin auttanut. Joulu oli tulossa ja olin luvannut Pepille, että ensi kesänä taas hyppäisimme yhdessä esteitä ja jouluna se saisi lahjoja. Emme saaneet selville, mikä Pepille oli tullut. Olin jotain vuoden ihan masentunut ja mikään ei oikein sujunut. 20- vuotiaana, kun muutin omaan asuntoon, niin hankin toisen kanin Rosan.
Sekin oli kääpiöluppa rodultansa. Rosa oli aluksi tosi ujo ja villi, mutta lopulta siitä tuli todella kiltti, rauhallinen ja syliin haluava kani. Vietin kanin kanssa paljon aikaa ja olin suunnittelemassa toisen kanin ottoa, mutta sitten tapahtui se kamaluus. Kanini sairastui johonkin nisäsyöpään. Se oli hirvittävää ja kauhukseni se oli levinnyt. Rosa jouduttiin valitettavasti lopettamaan.
Nyt tyttärelläni [12v] on kani [kääpiöluppa :D] ja minä olen sen hoidossa osallisena yhtä paljon, kuin tyttönikin :)
¨

Mä sain ekan kanini 5-6 vuotiaana. En tietysti ollut siitä itse vastuussa, mutta hoidin sitä ikäisekseni tosi hyvin. Äitini auttoi minua tosi paljon, itse en olisi kyllä selvinnyt. Kolmen vuoden kuluttua kanini kuoli selässä olevaan kasvaimeen. KAhtena viimeisenä päivänään se lakkasi syömästä ja viimeisenä päivänä se ei enää kävellyt vaan laahasi takajalkoja perässään. Se lopetettiin eläinlääkärinvastaanotolla 2.12.2008 Ennen sitä kanillani oli ummetus, josta parannuttiin lähes heti juomalla ananas mehua ja syömällä lääkettä :) Olihan se iso menetys 8 vuotiaalle. )): Ikävöin kania vieläkin, mutta nhan minulla jo uusi kani!

Menetin mun kanin tänään aamulla. Kerkes just muutama viikko sitten 8v täyttämään. Oli saanut muutaman kerran tässä parin vuoden sisällä ''tärinäkohtauksia'' mutta ne kesti jotain 5min ja sit se oli taas normaali. Käytiin kyllä eläinlääkärissä sen kanssa ja sanottiin että sillä oli aivoissa joku loinen joka on kai yleinen vanhoilla kaneilla, mutta ei ollut vielä mitään vakavaa. Nyt tässä 2vk sisällä se sai 2 tosi ikävää kohtausta jolloin sen takajalat halvaantui hetkeksi ja tärisi ja vääntelehti ihan outoihin asentoihin. Tänään aamulla siltä oli (kai) tullut jotkut mahanesteet ulos ja silmät ja nenä vuotanut ja se vaan huojusi, äiti oli ottanut sen syliin ja soittanut eläinlääkärille. Heräsin kun äiti soitti että pipsa on nyt kuollut, oli kuulemma ollut vatsassa ja aivoissa kasvain. Tää päivä on tuntunut nii pitkältä kun heti aamulla lähettiin ettimään sille hautapaikkaa, laatikkoa jne.. sen hautaaminen oli ihan kauheeta. Aamusta asti koko päivän oon itkeny en ois voinu ikinä kuvitella et siitä luopuminen on näin vaikeeta. Mutta nyt sillä on parempi olla muitten pupujen kanssa ja toivottavasti mullakin helpottuis tää olo pikkuhiljaa.

Kun olin 7-vuotias, tultiin isosiskon kaa koulusta kotiin (4vuotta vanhempi) ja mentiin ensimmäiseksi viemään kaneille ulkotarhaan ruokaa, meillä neljä kania, isä ja äiti sekä 2 pienokaista.. Sisko meni sisältä hakemaan niille ruokaa ja minä juoksin innoissani häkille, niinkuin aina. Järkytykseni huomasin, että häkissä oli kaksi raatoa verilammikossa. Järkytyin niin pahasti että aloin huutamaan, kun sisko tuli ja kysyi mitä huudan, en voinut vastata, kun hän pääsi vierelleni huomasi hänkin onnettomuuden ja alkoi huutamaan.

Myöhemmin isosiskot kerto, että ku ne tuli koulusta kotiin, niin ne oli soittanu äitille ja sanonu että sen pitää heti tulla kotiin, ku pikkusiskot itki hysteerisesti ja oli ihan paniikissa.

Illalla isi tutki häkin, ja huomasi, että kolminkertaistettu häkin verkko oli sivulta revitty auki. Se alkoi selvittää sitä ja yks naapuri oli päivällä havainnut metsän toisellapuolen asuvan naapurin sakemannit meiän pihalla. Äiti soitti sinne ja kertoi mitä oli tapahtunut ja kertoi myös sen, että niiden koirat oli nähty meidän pihalla sinä päivänä. "Eihän meidän koirat nyt semmosiaa"-sitä tyypillistä paskaa siis.

No ei me niistä kaneista korvausta kuitenkaan saatu vaikka toinen oli paperillinen kluppa. No me siinä sitten kauhisteltiin pikkusten kohtaloa ja isi sanoi, että ne on luultavasti koirien mahassa.

Illan aikana minun piti viedä jotain purkkeja varastoon ja kuulin rapinaa.. Sitten tunsin kuinka jalalle tuli jotain ja katsoin alas. "Kalle!" minun nimikkokanini tuli veljensä kanssa luokseni turvaa hakemaan. Otin ne syliini ja juoksin sisälle. "Ne löyty ne löyty!" minä huusin ja menin isin luo. Koko perhe tietenkin rupes hellimään orpoja ressuja, kun ne vieläkin tärisi pelosta. Yön ne sitten nukkui sisällä meidän kanssa ja seuraavana päivänä, tehtiin varastoon niille talvisuoja.

Et jotain valoa sentään elämäni kauheimmassa päivässä.

Sain ensimmäisen kanini 9 vuotiaana ja hoidin kaniani isosiskoni kanssa joka oli silloin 12. Kanini kuitenkin kuoli parin vuoden kuluttua vanhuuteen koska oli jo täyttämässä kahdeksan vuotta. Pupu tuli meille siis viisi vuotiaana ja eli pitkän elämän. Hermanni kanini kuolemasta on jo melkein vuosi ja minulla on kaksi uutta kania mutta en tiedä helpottaako kaipuuni Hermanniin koskaan..... :´(

Moi mulla oli noin 1 v sitte monta kanin pentua (mulla on edelleenki 2 siittä samasta poikueesta) Niin yhtenä päivänä mää huomasin ku sillä yhellä kanilla oli jalka vääntyny tosi outoon asentoon,se ei pystyny hyppimään tai mitään niin se vain kärsi, niin se täyty lopettaa:(

Olin n.10 vuotias kun meille tuli kaksi kania. Niiden piti olla tyttöjä mutta pian häkissä loikki 5 pikku pupua. Silloin vietiin poika kani kasturointiin ,mutta se taisi olla sille liikaa(se oli kyllä mun siskon kani). Noin viikon kuluttua tulin pirtsakkana koulusta ja näin miten kanini sumu makasi häkissään. Sen suusta ja nenästä tuli verta. Kanin poikaset katselivat ihmeissään emoa joka sinnitteli eloon jäämisestä. Eläin lääkäri tuli ja yritti sitä hoitaa kuntoon koska tiesi että viime viikolla menetimme toisen kaneista. Eläin lääkäri ei voinut muuta kuin lopettaa kanin:(((( itkin ja rukoilin että kaikki tämä olisi ollut vain pahaa unta:((::::(((

Mein kani kuoli 20.6 eli toissapäivänä ja se oli 2,5v kun kuoli mut menkää pliis lukee sen tarina instast käyttäjält aurinkovillantytti