Kyllä erosta voi selvitä hengissä. Täytyy vaan antaa ajan kulua ja alkaa elää omaa elämää. Keksiä harrastuksia ja menoja. Tai jos on lapsia, niin keskittyä heihin. Itse tapasin uuden miehen ja olen hänen kanssaan onnellisempi kuin pitkään aikaan exäni kanssa olinkaan. Sain uuden mahdollisuuden elämässä. Minä todellakin ELÄN pitkästä aikaa. Minua ihaillaan ja minua huomioidaan ja halutaan. Sitä ei mieheni enää tuntenut moneen vuoteen. Eli ei ero aina ole pahasta mutta aika haavat parantaa. Haluan vain antaa lohtua niille jotka kamppailee päätösten teossa ja itse erossa.
Avioerosta hengissä
Survivor
61207
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itse painiskelen juuri tuon asian kanssa.. Mieheni muutti 2kk sitten omaan asuntoon ja ajan kanssa selvisi että hänellä on toinen nainen mutta halusi pitää myös minut=( Meillä 2 pientä lasta. Aluksi olin aivan surun murtama,olisin ottanut hänet vaikka millä ehdoilla tahansa takaisin..Sitten ajan kuluessa olen alkanut ajtella toisin. En enää olekkaan se säälittävä olento joka vaan itki ja antoi kaiken anteeksi,vaan olen saanut suuren osan itseluottamustani takaisin ja olenkin alkanut "sanella" sääntöjä..Pitäen itseni ja lapsieni puolia..Ja siitäkös mieheni pelästyi=)Jäi toinen nainen ja alkoi osoittaa hellyyttä ja huomiota minulle.En tiedä saammeko tätä ikinä enää toimimaan mutta sen opin että pärjään myös yksikseni,tiedän etten kuole jos lopullinen ero tulee..Että elämä voittaa kuitenkin=)
Itse olen lähtenyt ennen joulua omasta kodistani pois, miehelläni on toinen. Itse aattelin, että koskaan en selviä, mutta jaa-a toisin kävin. Olen tavannut ihanan miehen joka palvoo minua ja olen ihan mielessäni että lähdin ja uskon ,että vaikka muistot välillä mieleen tulee ikävä ja kaipaus niin tästä selvitään hengissä ja parempaa on tiedossa...
Kyllä avioerosta selviää kun ei jää paikalleen vaan avaa silmät uusin juttuihin, uusiin piireihin ja hommiin. kun ei tee mitään mikä muistuttas entisestä elämästä.
Mukava lukea tällaisia kirjoituksia siitä, että ero ei ollutkaan maailmanloppu vaan mahdollisuus uuden aloittamiseen. Minulla niin ikään mies halusi lopettaa pitkän avioliittomme ja aloitti uuden suhteen ennen eroa. Ensin oli tunteistani päällimmäisenä hämmennys, pelko, ahdistus, suru sekä mitättömyyden ja epäkelvon tunne. Sitten tuli loukkaantuminen, kiukku, pettymys ja jopa viha. Siitä se muuttui ymmärrykseksi, tilanteen hyväksymiseksi ja sisäiseksi voimaksi. Päätin olla vaipumatta itsesääliin ja -syytöksiin, en halunnut olla marttyyri enkä kantaa kaunaa sisälläni. Ex-mies muuttui vähitellen keneksi tahansa mieheksi jonka tunnen ja pystyin irtaantumaan kaikesta menneestä.
Nyt tuntuu, etten muuta elämää haluakaan kuin tämän. Uutta miestä en ole löytänyt, en tosin ole juuri etsiskellytkään. Hyvä tulee vastaan, jos on tullakseen. Näin on hyvä juuri nyt ja huomista en paljon suunnittele :)
Meillä menossa erossamme vasta harkinta-aika ja miehellä jo uusi nainen,jonka kanssa kovasti ovat perhettä perustamassa.
Itsestä tuntuu tosi pahalta katsoa heidän kovaa kiirettä yhteen.Ja varmasti olen kateellinenkin miehelleni,kun on rohkea ja uskoo uuteen rakkauteensa noin sokeasti.Itse en siihen vielä kykene.
Silti toisen ihmisen kaipuu on hirveä.Tuntuu,että kuolee tähän ikävään.Yrittää jaksaa olla iloinen lasten takia,mutta varsinkin nukkumaan mennessä iskee ihan hillitön kaipuu.Laastarisuhteet ei muuta kuin pahentaa tilannetta,ne jättää vielä isomman kaipuun,kun niistä ei mitään oikeaa
suhdetta tule.
Tunnen itseni ihan hylätyksi ja mitättömäksi.Vain lasten takia jaksan aloittaa uuden päivän.Milloinhan tämä ikävä ja tuska hellittää?
Nyt olis tietysti kokenut neuvoni, että opettele ensin elämään yksin, siis ilman miestä - sekä entistä, että uutta. Mutta tiedän, että on helpompi sanoa kuin tehdä. Tunnistan nuo samat helv*lliset tunteet, mutta usko mua, niitten kanssa oppii elämään. Ja kun on oppinut, se se vasta on hieno tunne herätä eräänä kauniina aamuna keventyneeseen oloon. Siihen sitä on sitten uusi kumppanikin tervetullut.
Kun olo tuntuu siltä että tukehtuu, hae apua. Sulla on varmaan joku viisas ystävä tai sukulainen, joka voi olla sulle itkumuurina. Ja, jos ei ole, varaa aika jollekin ero-ammatti-auttajalle. Puhuminen, itkeminen ja muitten tunteitten kohtaaminen auttaa pienin askelin eteenpäin.
Miehesi on nyt valinnut oman tiensä, josta kantaa vastuun. Sinulla on myös ihan ikiomasi, josta voit luoda itsesi näköisen ja niin hyvän kuin se vain on mahdollista. Koita kerätä sieltä täältä pieniä voiman rippeitä ja niitä hyviä puolia tilanteestasi. Ajattele, mitä olisi ollut yhteinen elämänne miehen kanssa, joka tällaisen ratkaisun elämässään teki. Ei se toinen nainen ole salamana taivaalta tullut eikä miestäsi ole väkisin vienyt. On siihen miehen ajatuksia ja tunteitakin tarvittu. Jos tämä ei olisi tapahtunut nyt, olisiko se tullut eteen myöhemmin jonkun muunlaisen käyttäytymisen tai toisen naisen muodossa?
Varmasti toisille ihmisille tuottaa tyydytystä kun joku ihailee. Itse haluaisin tasapainoisen suhteen, joka perustuu muuhun kuin itsetunnon pönkittämiseen - kummankaan osapuolen.