Olen tässä miettinyt, mistä ihmeestä 29-vuotias nainen voi enää löytää miehen?? Siis realiteettihan on, että se on oikeasti ihan älyttömän vaikeaa. Töissä menee suurin osa päivästä, siellä en tutustu juurikaan miehiin (naisvaltainen ala), ja jos joskus vahingossa tutustun, niin ne miehet on todellakin varattuja. Harrastusten - pääosin liikunnallisia - kautta kumppanin löytämisen olen myös todennut mahdottomaksi, ei tuolla lenkkipolulla tai jumppatunnilla tule paljon tutustuttua kun kaikki keskittyy vaan treenaamiseen. Nettideitit on kokeiltu sen seitsemän kertaa, en voi käsittää miten sieltäkään ei tunnu löytyvän molemminpuoleista kiinnostusta. Ymmälläni olen etenkin siitä, että netissä saan usein pakit melkein heti kun olen lähettänyt valokuvani, mutta baareissa löytyy kyllä seuraa helpostikin, yökylään pyydetään häikäilemättä ja kauniiksi ja fiksuksi on kehuttu useammankin miehen suusta. Ja elävässä elämässä kerään kyllä (näköjään) katseita vaihtelevalla menestyksellä. Yöelämä on siis tällä hetkellä käytännössä ainoa ympäristö, jossa oikeasti tutustun miehiin, mutta usein nekin on sellaisia pelimiehiä, vastuuntunnottomia kaljan kittaajia, joita ei paljon sitoutuminen kiinnosta. Tai sitten niitä peräkammarinpoikia, jotka uskaltautuu juttusille 2(0) drinkin jälkeen. Tai sitten niitä, joiden kanssa huomaa jo 5 minuutin keskustelun jälkeen, että olemme niin erityyppisiä ihmisiä, ettei maksa vaivaa alkaa väkisin vääntää jompaa kumpaa sellaiseen muottiin, joka ei tunnu itsestä luonnolliselta. Tiedän, että olen armottomasti myöhässä, mutta kun tää mun elämä on nyt vaan mennyt niin, että ensimmäinen eikä vielä toinenkaan kerta tärpännyt, ja nyt olisin valmis avoimin mielin uuteen (ja toivottavasti viimeiseen) yritykseen. Enkä varmaan ole ainoa, joka ei ole sitä oikeaa elämänsä rakkautta löytänyt 20-vuotiaana (vai olenko?)
Suorastaan surkuhupaisaa tässä on se, että ystävät ja sukulaiset kyselee, että "jokos sä oot löytänyt miehen?". Löytänyt?? MISTÄ?? Jos joku mulle kertoisi, mistä niitä omantyylisiä, samoinajattelevia miehiä löydetään, niin ottaisin tiedon välittömästi vastaan. Siis tokihan se voi kävellä vastaan missä tahansa, mutta realiteetti lienee, että tässä iässä niitä potentiaalisia ehdokkaita ei niin vaan löydy. Kaikilla mielenkiintoisilla miehillä näkyy olevan sormus ja perhe, tai ainakin vähintään se tyttöystävä siinä rinnalla. Sitten kysellään sitäkin, että "milloinkas sä innostut lapsenteosta?" INNOSTUN??? No mä innostun vaikka tasan samalla hetkellä, kun löydän sen elämäni miehen, ei se sen kummempaa ole. Mä en ymmärrä, miten se voi olla niin vaikeaa tajuta, ettei niitä lapsia vaan itekseen tehdä silloin kun sattuu huvittamaan, vaan yleensä siihen tarvitaan KUMPPANI ja PARISUHDE. Herranen aika sentään... Onneksi olkoon vaan niille, joilla on tärpännyt ekalla kerralla tai muuten ollut hyvä tuuri, mutta miten tällainen vähän huono-onnisempi nainen vois vielä löytää kumppanin? Ja mahdolliset ehdotukset vaatimustason alentamisesta voinee unohtaa, jos olen itse hoikka, liikunnallinen, huolehdin itsestäni, hyvin koulutettu, en tupakoi enkä juo paljon alkoholia, olen suht sosiaalinen ja käyn rehellisesti töissä ja maksan elämiseni, kykenen ja haluan sitoutua parisuhteeseen ja olen valmis tekemään töitä sen eteen, niin kai mä nyt sentään voin toivoa/odottaa samanlaisia ominaisuuksia myös mahdolliselta kumppanilta.
Suorastaan surkuhupaisaa tässä on se, että ystävät ja sukulaiset kyselee, että "jokos sä oot löytänyt miehen?". Löytänyt?? MISTÄ?? Jos joku mulle kertoisi, mistä niitä omantyylisiä, samoinajattelevia miehiä löydetään, niin ottaisin tiedon välittömästi vastaan. Siis tokihan se voi kävellä vastaan missä tahansa, mutta realiteetti lienee, että tässä iässä niitä potentiaalisia ehdokkaita ei niin vaan löydy. Kaikilla mielenkiintoisilla miehillä näkyy olevan sormus ja perhe, tai ainakin vähintään se tyttöystävä siinä rinnalla. Sitten kysellään sitäkin, että "milloinkas sä innostut lapsenteosta?" INNOSTUN??? No mä innostun vaikka tasan samalla hetkellä, kun löydän sen elämäni miehen, ei se sen kummempaa ole. Mä en ymmärrä, miten se voi olla niin vaikeaa tajuta, ettei niitä lapsia vaan itekseen tehdä silloin kun sattuu huvittamaan, vaan yleensä siihen tarvitaan KUMPPANI ja PARISUHDE. Herranen aika sentään... Onneksi olkoon vaan niille, joilla on tärpännyt ekalla kerralla tai muuten ollut hyvä tuuri, mutta miten tällainen vähän huono-onnisempi nainen vois vielä löytää kumppanin? Ja mahdolliset ehdotukset vaatimustason alentamisesta voinee unohtaa, jos olen itse hoikka, liikunnallinen, huolehdin itsestäni, hyvin koulutettu, en tupakoi enkä juo paljon alkoholia, olen suht sosiaalinen ja käyn rehellisesti töissä ja maksan elämiseni, kykenen ja haluan sitoutua parisuhteeseen ja olen valmis tekemään töitä sen eteen, niin kai mä nyt sentään voin toivoa/odottaa samanlaisia ominaisuuksia myös mahdolliselta kumppanilta.
Vastaukset 15
Vanhimmat
On tainnut fotosi olla niin kaunis että on lannistanut yrittäjät. (mies olen) en ainakaan itse etsisi kumppania baarista. Viinakin valuu ennemmin laguaariin kuin kurkkuuni, röökin päälle oksennan mieluummin kun laitan huulilleni.
etsisin ainakin tekstin perusteella, mutta mulle 8v ikäero olis liian paha kynnys varsinkin kun oon viel nuorempi. zemppiä vain eiköhän niiden pelimiesten joukosta löydy yksi fiksukin ukko sulle.
netissä kohtuu hyviäkin miehiä, joilla on ihan sama ongelma sen hyvän kumppanin löytämisessä. Itse olen mies ja aika vastaavassa tilanteessa kuin sinä (ja jokseenkin samassa iässä). Kuka tahansa ei kelpaa, mutta mistä sen (etenkin sisäisesti) itselleni sopivan kumppanin löytää? Moni vinkuu nettideiteistä, mutta minulle se kanava sopii mainiosti. Olen ujo lähestymään ja itseäni ei kiinnosta pistää itseäni likoon sellaisen naisen vuoksi joka osoittautuu tylsäksi bimboksi heti suun avattuaan. Haluan terveet elämäntavat omaavan, oikeasti älykkään ja huomaavaisen naisen. Nettideittien "alkukarsinnan" vuoksi olen pitänyt kaikista deiteistäni ja he minusta...kukaan ei vain ole (vielä) ollut syystä tai toisesta sellainen johon olisin valmis sitoutumaan lopun elämäkseni.
Sä olet niitä jotka hakee jotain mitä ei ole olemassakaan. (no itsekin olen sellainen..)
Vaikeaa on jos ei kelpaa kunnollinen eikä renttu..
Kaikissa ihmisissä on vikoja,kaikilla on jotain ongelmia.Sun täytyy tosissaan miettiä mitä olet valmis hyväksymään.
Kukaan ei todellakaan ole täydellinen. Se pitäisi muistaa sen etsijänkin, mennä joskus vähän itseensä. Aika paljon ihmiset tavoittelee treffipalstalla kuuta taivaalta. Jokainen on oma persoonansa, vikoineen kaikkineen, muutenhan hän ei olisi sitä mitä on:)))
Jos nyt uskaltautuisin kysäisemään, että minkätakia sen miehen täytyy olla samalla tavalla ajatteleva.
Eikö hän ole yksilö kaikkine omine ominaisuuksineen.
Tiedän kyllä tällaisia pareja ja voin sanoa, että erityisesti miestä käy sääliksi kun joutuu
naisen aivoilla koko ajan ajattelemaan ja olen melko varma, että siitä miehestä höylätään pikkuhiljaa sellainen kotiapulainen, jolla ei ole omaa mielipidettä missään asiassa.
Parempi, että pysyt ikisinkkuna, kun sitä ikääkin on jo tullut.
Luonteesi on kovin siihen suuntaan vivahtava, että et ole kiinnostunut toisesta eri tavalla ajattelevasta ja toimivasta miehestä, vaan oman minäsi jatkeesta.
Siis sukankudin käteen ja kiikkustuoliin. Siinä tulevaisuudennäkymät.
Itse olin 18 v, kun tapasin mieheni. Tiedän, että menneinä vuosikymmeninä oli paljon helpompaa löytää kumppani ja sen ikäisen on myös paljon helpompi asennoitua perhe-elämään, kun ei ole vielä asunut yksin.
Omista lapsistani tiedän, kun ovat yli kolmenkymmenen, siis miehiä, että on tosi vaikeaa ajatella kumppani siihen omaan kotiin ja jakaa elämä toisen kanssa.
Yksin ja ystävien ja vanhempien kanssa näyttävät hyvin viihtyvän.
No. ihmeitä aina tapahtuu, mutta mielewtäni nykyisin, koska avioero otetaan tuosta vain, ei oikein huvita tietyn iän ylitettyään ottaa niitä hirvittäviä riskejä.
Jaa-a, en osaa vastata kysymykseesi, mutta olipahan vaan niin hyvä teksti että pakko jotain kommentoida. Kysypäs ens kerralla vaikka niiltä utelevilta sukulaisilta että oisko niillä vinkkejä mistä niitä miehiä löytää. Tai entäs sitten kavereitten kautta? Mä olen ainakin todennut omassa elämässä että ventovieraitten kanssa en saa mitään yhteyttä missään tilanteessa, mutta jos on joku kaverin kaveri niin vaikkapa baarissa on paljon helpompi tutustua kun tietää että joku tuntee tän tyypin ja pitää sitä ihan hyvänä jätkänä. Pidä siis vaikka jotkut bileet mihin kaikkien pitää tuoda jotain uusia ihmisiä. Jaah, en tiedä. Mutta kyllä sä ton tekstin perusteella hyvältä tyypiltä vaikutat, joten älä masennu!
Ja samoista ongelmista kärsii aivan varmasti moni muukin. Itse työskentelen varsin naisvaltaisella alalla, mutta käytännössä kaikki ovat varattuja. Ylipäätänsäkin ne naiset jotka ovat minuun ihastuneet viimeisen viiden vuoden aikana niin livenä kuin netitse ovat joko varattuja tai sitten edellisen suhteensa jäljiltä siipirikkoja ja hukassa elämänsuuntansa suhteen. Sinällään hieman tragikomista, kun nykyään itse olisi huomattavasti valmiimpi vakavaan parisuhteeseen kuin nuorempana, mutta nyt sopivan kumppanin löytäminen tuntuu olevan täysi mahdottomuus.
Samassa veneessä ollaan, joten enpä osaa neuvoa. Itse olen sinua pari vuotta vanhempi nainen ja ihmettelen todella aivan samaa. Voiko 3-kymppinen nainen löytää miestä enää mistään?
Viimeisimmässä Anna-lehdessä 35-vuotias sinkkumies toteaa samaa, mitä itsekin olen aina sanonut: baareissa käy enemmän hyvännäköisiä ja fiksuja naisia kuin miehiä. Sama on mielestäni nähtävissä myös netin tarjonnassa. Ilmeisesti tasokkaita sinkkunaisia siis on enemmän kuin tasokkaita sinkkumiehiä, ja siksi kaikille koulutetuille ja kivannäköisille naisille ei vain riitä vastaavanlaista miestä. En tiedä. Pitäisikö laajentaa hakua ulkomaille?
tuo suomalaisten naisten taso nähty :D
Tajusin juttua lukiessani, että minäkin olen joutunut Jari-sinkun saalistuksen kohteeksi ;).
Oli kyllä niin itseään täynnä oleva teeskentelijä jo silloinkin, että huh huh.
mikähän sen tason sitten määrittelee?
koulutus? ulkonäkö? vai tienestit?
näistä koulutus ja tienestit luulis olevan ne millä ei ole mitään merkitystä kun sitä oikeaa etsii..
Tuo "samanlaisia ominaisuuksia" on varmaan suurin syy miksi monen vanhemman sinkun on vaikea löytää kumppania. Onhan se selvää ettei kahta samanlaista ihmistä ole ja mitä vanhemmiksi ihmiset kasvavat sitä erilaisempia ihmisistä tulee valintojen, ratkaisujen ja tapahtumien myötä, (on eroja, lapsia, sairauksia, työttömyyttä, ulkonäkö muuttuu, harrastukset vaihtuvat, alkoholin käyttö muuttuu, yms.). Ne joilla on tärpännyt heti ensimmäisellä kerralla, uskon heidän olleen erittäin avoimin mielen liikenteessä.
Erittäin osuvasti sanottu. Kuin omasta suustani. Paitsi, että olen vastakkaista sukupuolta ja olen jo yhden "elämän" elänyt ja elän sitä edelleen...
Täällä tulee muilta yllättävänkin kritisoivaan sävyyn tekstiä. Tunteeko joku huonommuutta? Se kissa älähtää, johon kalikka kalahtaa.
Ei akateeminen ihminen ole välttämättä sen parempi ihminen kuin vain peruskoulun käynyt. Kokemuksesta voin sanoa, että todennäköisyys sille, että tällaisessa tapauksessa ajatellaan asioista samalla tasolla on hyvin pieni.
Itsellä on jäänyt lapsuuden kaverit. Heillä on jäänyt elämä omille raiteilleen viikonlopun viettoina lähibaarissa nuppi turvoksissa. Tupakka palaa ja maha kasvaa.. Pelataan vähäiset rahat monivetoon ja uskotaan parempaan elämään. Joku nauttii tuollaisesta elämästä. Minä vähän toisenlaisesta. Siinä ei todellakaan ole koulutetulle, urheilulliselle naiselle kumppania!!! Tämä oli tietysti melko ääriesimerkki.
Palataanpa keskusteluaiheeseen vielä hetkeksi. Sinulla alkaa olla jo sen verran ikää, että et todellakaan löydä ikäistäsi lapsetonta "sitä oikeaa" miestä. Kannattaa jo alkaa katsoa eronneit amiehiä (joillekin naisille korkea kynnys). Jotkut ovat tehneet elämässään virheitä ja ottaneet virheistään oppia.
Tiedän, että olet toivottoman tehtävän edessä, mutta onnea matkaan.
Jos nyt asut vähänkin isommalla paikkakunnalla, niin en nyt todellakaan sanoisi, että hyvän vapaan sinkkumiehen löytyminen olisi mahdoton tehtävä. Jos luovutat, ennen kuin aloitatkaan, on peli varmasti menetetty.
Muista, että saat sen mistä luovut. Silloin, kun vähiten sitä odotat, voi hän tupsahtaa elämääsi. Lopeta siis etsiminen, koska se yleensä näkyy päälle päin ja vaikuttaa "epätoivoiselta"
Ainakin pääkaupunkiseudulla on paljon 30 lapsettomia sinkkumiehiä ja vieläpä hyvissä ammateissa. Heillä usein työ on korvannut sen puuttuvan perhe elämän. Mutta sopivan ihmisen sattuessa kohdalle, ovat nämäkin "uraohjukset" valmiit hengähtämään työorientoituneesta elämästä.
Olen sivusta seurannut hymyssä suin yhtä tälläistä entistä työnarkomaania, joka nyt puhuu vain lapsestaan, avovaimostaan ja puutarhan hoidosta =)
Minä taas kehottaisin suhtautumaan hyvin hyvin suurella varauksella eronneisiin miehiin, sillä yleensä he kantavat mukanaan raskasta henkistä taakaa edellisestä suhteesta. Mitä rankempi on ero ollut, sitä suurempi on taakka. Ja jos kuvioissa on vielä lapsia, niin suorastaan kerjäät ikävyyksiä.
Tässä vaiheessa, kun sinulla on vielä vapaus ja varaa valita, odota mielummin oikeaa, sellaista joka tuntuu hyvälle.
Älä ole huolissasi, sinulla on vielä vuosia aikaa pariutua ja perustaa perhe. Käytä nyt aikasi hyvin ja tee asioita, joista tulet onnelliseksi. Se näkyy myös päälle päin ja vetää puoleensa kuin hunaja.
Nimim. kohtalotoveri