Me ollaan päädytty eroon vaimon kanssa muutama viikko sitten. Minun käytös vaimoa kohtaan on ollut kaikkea muuta kuin kaunista koko harkinta ja eron jälkeisen ajan. Varsinkin ottaneena tulee sanottua todella pahasti vaikka todellista syytä ei olisikaan. En ole vissiin osannut päästää irti hänestä. Onko kellään samanlaisia kokemuksia asiasta. Miten olette päässeet huonosta käytöksestä eroon. Tiedän, että kaikki johtuu siitä, että olen katkera erosta, mutta tarvis oppia elämään asian kanssa. Kaikki tämä käytös jättää jälkensä ja morkkiksessa on ikävä olla.
Avioeron vaikeus ja käytös
Vaikeeta on
72189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Joo, hyvinkin tuttua ainakin minulle. Erostani on nyt noin 6 kk ja eron alkuvaiheessa olin niiiin katkera, että tuli sanottua kyllä aiheesta ja sen vierestä. Olin vain niin shokissa ja pettynyt mieheeni, etten hallinnut käytöstäni ollenkaan. En tiedä pystyykö kukaan hallitsemaan itseään, kun tajuaa tulleensa jätetyksi, hylätyksi. Tunne on vaan sellainen, että elämä loppuu just siihen ja millään ei ole mitään tarkoitusta eikä missään mitään mieltä. Toisaalta nyt kun mietin mitä tuli sanottua, niin voi olla että harmittaisi, etten saanut sanottua mitä juuri silloin ajattelin. Mutta totta...välillä tunnen piston sydämessäni noista rumista sanoista, koska rakastan ja kaipaan häntä vieläkin....Emme ole enää missään yhteydessä, enkä haluakaan...niin surullista.
Yksi syy toiseen kohdistavan huonon käytöksen takana voi olla se, että kun on tyytymätön itseensä, sen purkaa toiseen. Oli sitten kyseessä avioero tai mikä tahansa.
Sain tuosta joskus korvilleni oikein urakalla, ja kun lopulta katsoin peilliin, niin niinhän se oli. Sen jälkeen olen yrittänyt toimia toisin, aina se vaan ei onnistu. Olen siis viallinen ihminen muiden joukossa ;) Mutta aika paljon ymmärtämystä oppii muiden ihmisten suhteen, ja pitkämielisyyttä kun tunnistaa virheitä myös itsessään ja hyväksyy ettei kukaan ole täydellinen.
Ehkäpä sekin auttaisi sinua, jos sisäistäisit, ettei vaimosikaan pidä itseänä täydellisenä. Ehkä hän ei ole sinulle puhunut kaikesta epävarmuudesta mikä hänellä itsellään on.
Olisiko sinusta juttelemaan hänen kanssaan tästä asiasta?
Mieti mikä tavoite sinulla on ja toimi sen mukaan. Jos haluat päästä vaimostasi lopullisesti oikeasti eroon ja rikkoa välit pysyvästi, huono käytös eli juuri se pahasti sanominen on varmin tapa. Kuten sanoit, se jättää jälkensä.
Jos taas haluat tulla vaimosi kanssa toimeen tai olla peräti hänen ystävänsä tai enemmän, toimi sen mukaan. Huonolla käytöksellä ja haukkumisella on harvoin ketään "isketty", eikä ainakaan takaisin.
Minun ex-mies on raivokohtauksen partaalla melkein tuulenhenkäyksestä. Viimeiset ajat samassa asunnossa olivat helvettiä, jota en kenellekään toivoisi. Viimeiseen asti toivoin, että mies olisi sanonut jotain rehellistä ja hyvää, niin olisi ollut edes yksi syy peruuttaa koko tuskainen eroprosessi. Mutta mieheltä ei tullut muuta kuin eroa tukevaa aineistoa, ja onpa pitänyt huolen eron jälkeenkin, ettei ole täällä päässä kaduttanut.
Kummallisinta on, että mies voi tulla tupsahtaa ovesta ja ehdottaa yhteistä kesälomaa. Enkä millään käsitä, miten joku voi kuvitellakaan, että ilkeys ei jätä jälkiä eikä siitä ole mitään seurauksia.
Se yhteinen kesäloma olisi minustakin mukava ajatus, mutta miehen huutaminen aiheuttaa jo niin paljon fyysisiä oireita minulle, että en uskalla enää laittaa itseäni samaan tilanteeseen, mistä jo kerran riuhtaisin itseni irti.
Jätetyksi tulemisen tunne on kauhea ja siitä voimaantuminen kestää joskus pitkään. Käsittämättömältä minusta tuntuu vain se, että mies tuntee itsensä nyt jätetyksi, kun ero on totta. Minä taas olen tuntenut olevani petetty ja jätetty jo monta vuotta, ja ero oli vain muotoseikka - piste ikävälle tarinalle. Ei ole aina niin selvää, kuka jätti ja kenet.
Johtuuko huono käytöksesi pelkästään avioeron vaikeudesta? Ajattelin vain, että meillä ainakin avioero johtui siitä huonosta käytöksestä. Selvitä itsellesi, mikä on syy ja mikä on seuraus, niin et tule haukkuneeksi väärää puuta.
Pysy etäällä vaimostasi, niin huono käytös ei pääse konkretisoitumaan niin usein. Vaikka olisi yhteisiä lapsia, asiat hoituvat usein niin, ettei jää mitään sovittavia asioitakaan, eikä mitään muutakaan syytä olla toisen lähellä, jos se ei kerran hyvältä tunnu.
Morkkis on hyvä merkki! Se osoittaa, että tiedät hyvän ja huonon käytöksen eron. Siitä on aika hyvä lähteä liikkeelle, parempi kuin tietämättömyydestä.
Ja mitä jos sanoisit vaimollesi samat sanat, mitä tässäkin kerroit. Jos siellä on ihminen vastassa, niin hän ymmärtää. Eihän meistä kukaan selviä kolhuista hymyillen.
Kiitos sinulle vastauksestasi.
Kyllä sen jokainen tietää, että huono käytös ei johda muuhun kuin siihen, että ex ei halua olla missään tekemissä mun kanssa, mutta jotenkin ei vaan tunnu pystyvänsä siihen hyvään käytökseen.
Meillä on ollut aika samalainen tarina kuin teillä, paitsi meidän ero ei johtunut huonosta käytöksestä. Itsekkin olen ehdotellut viikonloppukäyntejä mökillämme, jonka ostin tovi sitten. Ex on sanonut että ei halua missään tapauksessa sinne minun kanssani lähteä. Ei kuulemma halua lähteä riitelemään sinne kanssani, vaikka onhan meillä "rauhallisia" aikoja tämän harkinta-ajan aikana. Kysyit, että johtuuko huono käytös avioeron vaikeudesta, niin ehdottomasti. Ei minun käytös ole ollut tällaista avioliiton aikana. Olen ilmeisesti katkera ja pettynyt, koska olen se jätetty osapuoli. Harkinta-ajan asuimme pääsääntöisesti saman katon alla ja se oli ehkä paha virhe. Olisi pitänyt ottaa välittömästi etäisyyttä, että ei olisi oltu yhteydessä, paitsi puhelimitse lasten vientien ja muun yhteisen asian takia. Päämääränä mulla on ainakin saavuttaa se ystävyys, muuta ei ole tiedossakaan. Ex on sanonut, että ei voi olla ikinä mulle puoliso enään.
Voisitko edes entisten hyvien aikojen vuoksi kokeilla anteeksipyyntöä epäasiallisesta käytöksestäsi ja puhua rehellisesti tuntemuksistasi; olen vihainen, olen pettynyt, olen peloissani... Sitähän se ikävä riehuminen tosiasiassa on. Tältä pohjalta vois lähteä liikkeelle.
Itselläni on päinvastainen kokemus eroprosessin ajalta. Elin miehen kanssa, joka on aina ollut hyvin pidättyväinen - ei siis hiljainen, vaan hyvinkin puhelias kaikesta muusta paitsi tunneasioistaan. Niinpä myös eron aikaan kaikki tuntemukset lakaistiin maton alle ja oltiin kuin ei oltaiskaan. Minulle se aiheutti hirvittävää ahdistusta, kun ei ollut "sopivaa käyttäytyä huonosti", vaikka sielu oli tulessa. No, yhden muhkean riidan siinä sitten nostatin ja sain miehenkin mukaan. Minua se helpotti, hänestä en tiedä. Mutta se, että viimein muutettiin eri osoitteisiin, oli minulle valtava helpotus. Nykyään olemme kohteliaissa väleissä, mutta paljon jäi silti sanomatta. Silti olen päässyt miehestä ja avioliitosta jo irti, enkä enää kaipaa sitä teflon-pintaista miestä elämääni.
En todellakaan keksi mitään hyvää sanottavaa miehelle, joka pitkän avioliiton jälkeen yhtä äkkiä ilmoittaa rakastavansa toista. En haluaisi nähdä koko miestä enää ikinä silmissäni enkä olla missään yhteydessä häneen. Harmi, että vanhoilla päivillämme onnistuimme lapsia saamaan ja lasten takia pitäisi jonkinlaiset välit säilyttää. Toivottavasti mies lopettaa yhteydenpidon lapsiin ja unohtaa meidät pian kokonaan. Minä en häntä hyvällä muistele ja kadun ikuisesti sitä päivää kun hänet kohtasin.
"Eikun eteenpäin" sano mummo lumessa.
Jätä kaikki vanhat pa__at taaksesi, muistele hyviä hetkiä. Se auttaa jaksamaan.
Kannattaa myös muistaa että...
"Yksinäinen mies torpalle vievän tien varressa on kuin hevonen...
...ilman kivirekeä"
:-)