Asumme tällä hetkellä avokin kanssa yhdessä. Olemme asuneet kaksi vuotta. Sitä ennen seurustelimme kaksi ja puoli vuotta. Eli tähän mennessä olemme olleet yhdessä melkein viisi vuotta.
nyt kuitenkin pääsiäisenä pitkän itkun ja puheen seurauksena molemmat olivat sitä mieltä, että suhteemme ei voi hyvin. Ja että parannettavaa on ja molemmat lupasivat pyhästi toisilleen jatkaa ja yrittää saada suhteen toimimaan. Parempaan suuntaan ollaankin menossa! Nyt kuitenkin ihan lähiviikkoina keksimme, että voisiko erikseen muutto olla hyvä. Lähinnä mieheke kyseli että olisko hänen mahdollista asua kavereittensa kanssa opiskelijaboksissa ja minun jonkun kaverini kanssa. Olin itsekin asiaa miettinyt, en vain uskaltanut ehdottaa. Nyt olemme menossa siis eri asuntoihin.
Olin 19 kun muutimme kimppaan. Avokki oli 21. Tuntuu, että olimme liian nuoria ja oma identiteetti oli ja on vieläkin hakusessa.
Kysynkin, onko kokemuksia erilleen muutosta? Me emme ole sellainen pariskunta, jonka pitäisi jatkuvasti nyhjätä toistensa kanssa, mutta minä itse kuvittelisin tämän piristävän suhdettamme. Ja muuttaisimme sitten taas uudestaan kimppaan kun aika on sopiva. Kun 19-vuotiaana muutin hänen kanssaan saman katon alle, niin minua hirvitti, en uskaltanut sanoa sitä että nyt ei tunnu kivalta. Nyt erikseen muutto tuntuisi mukavalta.
Onko kaamea ajatus? Tekeekö tämä hallaa suhteelle, eli ollaanko nyt sitten lähdössä eri teille? Ihan sovussa ollaan sovittu asioista ja rakastamme toisiamme, mutta mietin että sotkeeko tämä nyt kaiken..? Kokemuksia ois kiva lukea.
nyt kuitenkin pääsiäisenä pitkän itkun ja puheen seurauksena molemmat olivat sitä mieltä, että suhteemme ei voi hyvin. Ja että parannettavaa on ja molemmat lupasivat pyhästi toisilleen jatkaa ja yrittää saada suhteen toimimaan. Parempaan suuntaan ollaankin menossa! Nyt kuitenkin ihan lähiviikkoina keksimme, että voisiko erikseen muutto olla hyvä. Lähinnä mieheke kyseli että olisko hänen mahdollista asua kavereittensa kanssa opiskelijaboksissa ja minun jonkun kaverini kanssa. Olin itsekin asiaa miettinyt, en vain uskaltanut ehdottaa. Nyt olemme menossa siis eri asuntoihin.
Olin 19 kun muutimme kimppaan. Avokki oli 21. Tuntuu, että olimme liian nuoria ja oma identiteetti oli ja on vieläkin hakusessa.
Kysynkin, onko kokemuksia erilleen muutosta? Me emme ole sellainen pariskunta, jonka pitäisi jatkuvasti nyhjätä toistensa kanssa, mutta minä itse kuvittelisin tämän piristävän suhdettamme. Ja muuttaisimme sitten taas uudestaan kimppaan kun aika on sopiva. Kun 19-vuotiaana muutin hänen kanssaan saman katon alle, niin minua hirvitti, en uskaltanut sanoa sitä että nyt ei tunnu kivalta. Nyt erikseen muutto tuntuisi mukavalta.
Onko kaamea ajatus? Tekeekö tämä hallaa suhteelle, eli ollaanko nyt sitten lähdössä eri teille? Ihan sovussa ollaan sovittu asioista ja rakastamme toisiamme, mutta mietin että sotkeeko tämä nyt kaiken..? Kokemuksia ois kiva lukea.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eipä ole kokemuksia erilleen muutosta yhdessä asumisen jälkeen, mutta samaa mietittiin täälläkin yhdessä vaiheessa. Ennenku muutettiin yhteen, niin mies asuikin opiskelijaboxissa ja minä yksiössä.
Jossain vaiheessa oli puhetta, että jos muutettais erilleen ainakin joksikin aikaa, mutta sitä ei kuitenkaan tullu tehtyä... Mut jos ootte jatkamassa seurustelua vaikka asuisittekin eri osotteissa, niin mieti tykkäätkö vierailla miehen luona jossain opiskelijaboxissa, tai onko se ok että se vierailee sun "kaverikämpässä". Ennenkaikkea, että saatteko omaa rauhaa tarpeeksi. Sitten ehkä muutto erilleen vois olla ok, jos toisella on yksiö tms., jossa ei ole häiriötekijöitä. Tietysti joillakin seurustelut onnistuu vaikka missä solukämpissä, mutta mä en kyllä siitä pitänyt kun olis pitänyt "kahdenkeskistä" elämää viettää ja seinän takana kykki jonku umpiouto kämppis.
Tuota omaa rauhaa me kait kaivataankin. Ja enemmän sellasta kavereitten kanssa oloa, kun nyt ollaan niin nuoria, ja ehditään kyllä olemaan sit yhdessä paljokin vanhempana. Uppo-outoja tulevat kämppiksemme eivät ole, minun olisi hyvä ystäväni ja hänen olisi muutama mukava koulukaveri.
olen aina tullut avokin koulukavereitten kanssa toimeen ja miehet pitävät minua yleensä ottaen rentona naikkosena (ainakin avokki näin "kaunistelee" asiaa, tiedä sitten mikä on totuus). En kyllä oikeasti ole mikään kovin vaikea tapaus, mutta tuo oma rauha harmittaa ja kun tuntuu ettei meidän nykyisessä kodissa ole mitään mun omaa. Niin vois vähän hamstrailla ja elellä itekseen. KAverit ihmetteli kun heille tästä kerrottiin, olivat huolissaan että aiommeko erota. Me vitsailemme asiasta "asumuserona" eikä tämä tunnu ainakaan nyt kovin pahalta.
Mutta mietinpä vain tuota, että ottaako tämä sitten koville suhteessa ja onko tämä nyt se korsi kun katkaisee kamelin selän? Kyllä yhdessä on aiottu pysyä ja haaveilemmekin, että saamme sitten käydä oikeasti treffeillä, mitä emme koskaan ole tehneet! Olemme nimittäin olleet kaukosuhteessa vuoden, asuneet erikseen samalla paikkakunnalla vuoden (mies asui silloin vielä kotonaan) ja sitten tuon jälkeen muutimme yhteen. Mies on muuttanut pois kotoa vasta 21 vuoden kynnyksellä.. Minä olin sentään 16v.. Miehekkeellä tässä tuntuu olevan itse asiassa vähän hakusessa tuo eläminen, ois kiva kun sekin sais kokeilla tosissaan siipiään :)
hyvä nuorena vähän aikaa asua yksinkin niin tietää miltä sekin tuntuu eikä sit myöhemmin se kaduta ettei tullu kokeiltua ja jos tosissanne toisistanne niin kyllä sen erillään asumisen kestää.
Hyvää tekee joo asua erillään tietysti, mutta itse olen seurannut vierestä useammankin kerran tilannetta missä ollaan päätetty muuttaa erilleen, mutta jatkaa seurustelua, joka kerta ne on päättynyt eroon, se on vaan jotenkin helpompi erota noin "pikku hiljaa". En silti tarkoita ettei teillä vois toimia. Kerroin vain mitä itse olen nähnyt, mutta onnea teille, ehkä se vaan parantaa teidän suhdetta
ihan hyvä ajatus. olette nuoria, ja siinähän se suhde sitten punnitaan. jos pysytte yhdessä "asumuserosta" huolimatta, niin varmasti olette toisillenne oikeat.
jos taas tulee ero, niin varmasti sitten niin onkin parempi, ja hyvä että sen huomaa ajoissa:-)
eli luottakaa vaistoonne, jos ajatus tuntuu hyvältä niin kokeilkaa erossa asumista.
tiedän yhden pariskunnan jotka asuivat erillään n.puoli vuotta, sen jälkeen huomasivat että haluavat olla toistensa kanssa. nyt ovat naimisissa ja 2 lasta. tämä mies sanoikin kerran, että tuo erilleen muutto oli silloin välttämätöntä, muuten olisivat varmasti lopullisesti eronneet.
tsemppiä, mitä sitten päätättekin!