Onko kokemusta eroamisesta ja yhteishuoltajuudesta. Ollaan ajauduttu vaimon kanssa sellaseen tilaan että välit on joteski väljähtänyt. Vuosi sitten ostettiin asunto, mut nyt sovittiin että jos ½ vuoteen ei tapahdu muutosta niin sitten eri osoitteisiin.
Miten lapset pärjää tälläisen jälkeen? Meillä 3- ja 5-vuotiaat tytöt, mun sydän kyllä särkyy jos en niitä joka päivä näe.
Olisiko tässä vielä mahdollista tehdä jotain vai oisko vaan kaikille helpointa lopettaa väkisin yrittäminen, välillä tekis kyllä mieli luovuttaa ja lähteä. Perhe-elämä on hyvää mut se naisen ja miehen välinen juttu tästä kyllä uupuu.
Miten lapset pärjää tälläisen jälkeen? Meillä 3- ja 5-vuotiaat tytöt, mun sydän kyllä särkyy jos en niitä joka päivä näe.
Olisiko tässä vielä mahdollista tehdä jotain vai oisko vaan kaikille helpointa lopettaa väkisin yrittäminen, välillä tekis kyllä mieli luovuttaa ja lähteä. Perhe-elämä on hyvää mut se naisen ja miehen välinen juttu tästä kyllä uupuu.
Vastaukset 18
Vanhimmat
minäkin erosin ollessani 35v.lapsia oli 2poikaa 2tyttöä,me jaoimme lapset meillä ainakin neni hyvin lapsemme olivat kylläkin isot jo toisella kymmenellä.
Ei tarvinnut kun maksaa vähän elatusmaksuakaan kun jaoimme mut jos olisimme sillai erommeet ettei mitään maksua niin valtiokaan ei olisi auttanut.
Meillä tämä toimi voi olla ettei toimi muilla ,nyt on meillä jo 5 lastenlastakin,hyvää jatkoa teidän perheelle.Voishan sitä kulissiav. liitonkin pitää mutta kannatteeko se?
Hei masa.
Jos tilanteenne on siinä vaiheessa että pystytte keskustelemaan asioista, menkää ihmeessä perheneuvolaan. Siellä teitä osaa auttaa ihminen, jolla on koulutus asiaan. Hän ei varmasti kerro teille mikä ratkaisu pitäisi tehdä, mutta osaa antaa ohjeita keskusteluun. Suhde voi olla pienistä asioista kiinni, vaikka vain siitä , että teillä ei ole tarpeeksi aikaa toisillenne miehenä ja naisena, ei pelkästään äitinä ja isänä. Jos olette jo puoli vuotta jaksaneet miettiä tilannetta kahdestaan, jaksakaa vielä!
Itselläni ei ole kokemusta erosta lasten kanssa, mutta olen seurannut jotakuinkin vastaavaa tilannetta hyvin läheltä. Sen olen nähnyt, että lapset pärjäävät, mutta sanoisin että tilanne eron jälkeen ei ole kenellekään helppo, ehkä ajan myötä siihen tottuu jossain määrin.
Eli - älkää luovuttako vielä, hakekaa apua. Hyvää jatkoa!
Tässä oli hyvä neuvo!!
Nykyinen mieheni erosi vaimostaan ja heillä on yhteishuoltajuus lapsista, nyt tämä ex kuitenkin tekee arkielämän ja yhteishuoltajuuden todella ongelmaiseksi eli syöttää lapsille kaikenlaisia juttuja isän pahuudesta, tekee tapaamiset mahdollisimman hankaliksi, on vetämässä huoltajuutta oikeuteen, hakee kaikkia lausuntoja lääkäreiltä yhteishuoltajuuden ongelmallisuudesta lapselle. Eli suosittelisin mahdollisimman tarkkoja papereita lapsen tapaamisista, noutamisista eli mistä haetaan mihin tuodaan kuka hakee, ja nämä haut on parasta tehdä puolueetomalla maaperällä siis päiväkoti on mitä mainioin tms. Muuten mieheni on kertonut olevansa tyytyväinen päätökseensä erota ja saada oikea nainen rinnalleen.
välien takia ei kyllä mielestäni kannata erota. Mitä tuon puolenvuoden aikana pitäisi tapahtua, että se estäisi teitä eroamasta? Eihän mikään asia onnistu, ellei TOSISSAAN yritä. Väkisin ei kannata yrittää.
Kun vanhempien välinen rakkaus katoaa, niin sitten se katoaa. On oma valinta, jatkaako rakkaudettomassa liitossa vai ei. Jos eroon päätyy, pitäisi molempien aikuisten pystyä käsittelemään omat tunteensa niin, että lapset eivät joudu tilanteesta kärsimään. Se vaatii sopeutumista, nöyrtymistä, tunteidensa hillitsemistä ja paljon paljon muuta.
Itse erosin noin 8 vuotta sitten ja meillä on yhteishuoltajuus. Exäni saa tavata poikaansa niin usein kun haluaa. Tavallisesti exä pääseekin aikaisemmin töistä ja tulee iltapäiväksi ja alkuillaksi tänne meille poikansa seuraksi. Kun minä tulen töistä, vaihdetaan exän kanssa kuulumiset ja hän lähtee kotiinsa ja minä otan taas vastuun pojasta. Ratkaisu ei ole ollut helppo vaan se on vaatinut paljon työtä molemmilta. Ja lapsen edun asettamisen AINA ensimmäiselle sijalle. Mutta voin sanoa, että se on kannattanut. Pojalle ei näin ole mitään väliä, että me vanhemmat olemme eronneet.
Elatusmaksuista sovimme keskenämme nollalinjan, eli en vaatinut mitään elatusmaksuja. Koska luottamus exän ja mun välillä on vuosien varrella jatkuvasti vain parantunut, saan exältäni rahaa aina kun tarvitsen. Turhaan en pyydä, mutta pojan vaatteista, luistimista, polkupyöristä yms:ta huolehtii exä. Joskus joudun lainaamaan exältä rahaa, mutta aina sovitaan etukäteen, että kyseessä on todellakin laina. Joskus kun tuskailen vaikkapa suuren sähkölaskun kanssa, exä pyytää laskun itselleen ja maksaa sen.
Tavallista tällainen ratkaisu ei taida olla. Juuri muutama viikko sitten sain pojan vanhempainillassa kuulla, kuinka poikani valehtelee. Oli kertonut, että iskä on hänen kanssaan iltapäivät, kun äiti on töissä. Poika puhui totta, mutta aikuiset eivät uskoneet. Myös exä kertoi, että hänen tuttavansa eivät ole uskoa korviaan, kun hän on ratkaisustamme kertonut.
Varsin hankalaa on ollut löytää uudet kumppanit, jotka tilanteen sietävät. Puoli vuotta sitten exäni hermostui uuden kummpaninsa mustasukkaisuuteen ja tulivat meillä käymään. Illan päätteeksi me "tytöt" lähdimme juhlimaan ja exä jäi lapsenvahdiksi. Antoipa meille vielä rahatkin mukaan :o)) Kun rauhassa saimme tämän uuden tyttöystävän kanssa jutella ja pidimme muuten hauskaa, mustasukkaisuus loppui siihen. Myös uusi kumppani tajusi, että tässä nyt vain kaksi aikuista ihmistä ajattelee lapsensa parasta eikä sen kummempaa.
Onpa erikoinen tuo teidän elämänne, mutta mikäs siinä jos se molemmille sopii.
Itse olen uusperheen äitipuoli, enkä voisi mitenkään kuvitellakkaan, että ex-vaimo tulisi kotiini lapsensa luo minun poissaollessani, taikka yleensä ollenkaan. Puhumattakaan siitä, että mieheni jutustelisi kuulumiset ex-vaimonsa kanssa jatkuvasti. Tuntuisi siinä tapauksessa, että heillä on vielä jotain elettävänä eivätkä halua katkaista tunnesidettään toisiinsa.
Minä olen mieheni vaimo, ja haluan sen paikkani jakamatta pitää.
kyllä ajatustasi siitä että heidän pitäisi katkaista tunnesiteensä toisiinsa vaikka molemmilla olisi uudet suhteet? Ovathan he jo lapsien kautta kuitenkin tekemisissä toistensa kanssa.
Itse olen exäni kanssa hyvissä väleissä ja näemmekin useita kertoja viikossa vaikka kummallakin on uudet puolisot.Kyllä ihmisen sydämeen mahtuu monta ihmistä joita voi rakastaa.
Ei se ole keneltäkään pois.
Tällainen järjestely vaatii, että molemmat vanhemmat asettavat AINA lapsen edun oman etunsa edelle. Siinäkin tapauksessa, ettei voisi enää solmia uutta parisuhdetta ennenkuin lapset ovat aikuisia. Vaatii siis paljon työtä ja luopumista monesta itselle tärkeästä asiasta yhteisen lapsen hyväksi.
mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle. en itse voisi toimia noin. halusin toki aikoinhaan säilyttää hyvät suhteet lasten isään ja isänpuoleiseen sukuun, jokun verran kävin kylässäkin heillä, lasten isä piipahti meillä (johtuen piktästä välimatkasta ja piktästä ajosta, istehti kahville).. mutta kun uusi kumppani tulee kuvioon, tämä jää ja jäi. aikuiset ihmiset voivat toimia aikuisina, lapsen etua ajatellen, mutta silti olla tunnesiteestä irti jo toisistaa, onhan erottu. On erottu parisuhteesta, ei lapsesta, ja minusta se ei silloin "vaadi" yhteisiä illanviettoja tai muuta vastaavaa. itsestä tuntuu tosiaan, että toisesta ei vielä ole päästy irti. tunneside on. ja lapsen etu on vain toimiva yhteistyö, se voi toimia "etäisemminkin". minusta on myös epäitsenäistä - taloudellista riippuvuutta - jos ei itse selviä laskuista vaan exä vielä avustaa.. . . ei, en minä ymmärrä. mutta kukin tavallaan.
en voisi kuvitellakaan, että menisin mieheni exän luo kylään, tai hän tulisi meille, tai että me tytöt viettäisimme kapakkailtaa tms.. tai että mnieheni ja exäni tutstuisivat, olipa siinä "välissä" lapset yhditävänä tekijänä tai ei...
mutta siis jokainen tavallaan, mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle.
.. että exäni ei ole tarvinnut 11 vuoteen maksaa lainkaan elatusmaksuja. Itse asiassa olen jäänyt hirvittävästi tappiolle siinä, etten alunperin elatusmaksuja vaatinut. Joten jos exä tarjoutuu maksamaan joitakin laskujani, niin en kieltäydy. Suurin osa isistä maksaa joka kuukausi entiselle vaimolleen ja jos edes ehdottavat elatusmaksujen lakkauttamista, taitaisi nainen nostaa melkoisen haloon asiasta. Ennemmin näkisin, että SE on epäitsenäistä...tarvita siis joka ainoa kuukausi tietty summa rahaa entiseltä puolisoltaan.
Mutta kuten sanoin, tällainen järjestely vaatii lapsen edun asettamista kaiken muun edelle, jopa sen uuden puolison, rakkauden ja intohimon.
No, olen eri mieltä, minulle se ei sopisi. Jatkan siis "inttämistä", vaikka tiedän ettei se johda mihinkään, pitäydymme kumpikin omissa näkökannoissa.
Ensinnäkin elatusmaksut EIVÄT OLE EXÄN ELÄTTÄMISTÄ! Se on LAPSESTA. Yhdessäollessakin vanhemmat huolehtivat yhteisen perheen menoista, yhteisten lasten aiheuttamista kuluista kumpikin tavallaan. Vaikka vanhemmat eroavat, vastuu yhteisistä lapsista ei poistu - siitä olemme siis samaa mieltä. Jollakin tavalla täytyy sopia, että kumpikin ottaa oman osuutensa vastuusta. Jos lapset ovat isällään vain viikonloppuisin (joka toinen tai kerran kuussa tai vaikkapa vain loma-aikoina jos välimatka on pitkä), niin koko arkivastuu on äidillä menoineen, kuluineen, iloineen. Tasapuolista on mielestäni silloin elatusmaksut.
Eikö lapsen etu ole sekin, että äiti = se päähuoltaja on onnellinen? No, omaan onneen voi itse vaikuttaa tekemällä niitä valintoja jotka itselle tuntuvat hyvältä. Jollekin se on se, ettei aloita uutta suhdetta lasten ollessa kotona. Toiselle se on jotakin muuta, vaikkapa uusi parisuhde. Onko toinen epäitsenäinen ratkaisu? No, sinusta se on sitä, että ottaa elatusmaksuja. Tarvitsee siis rahaa exältä pärjätäkseen. Sinusta lapsen etu on se, että lapsen oikeus isään menee "oman elämän edelle", jos näin kärjistäen voi ilmaista.
MInusta epäitsenäistä on roikkua kovin vahvasti exän kyljessä kiinni ja maksattaa laskunsa. Minusta lapsen etu on se, että äiti on onnellinen ja tekee (vaikkapa parisuhdeasioissa) ratkaisut niin, että voi itseKIN hyvin, mutta jos tietty uusi kumppani ja lapset eivät tule toimeen, on suhde tuhoontuomittu, siinä syödään lapset... eli kompromisseja. Luopumusta. Tässäkin.
Niin, ei ole kiveen hakattu yhtä ainoaa mallia äidin onnellisuudesta.
Sulle se on tuo, mulle se ei sopisi.
Minusta se on myös isän vastuunottamista lapsistaan, että maksaa elatusmaksuja.
Pääasia kuitenkin, että homma toimii ja lapsi tapaa etävanhempaansa, että toinen edes jollain tavalla vastuun lapsesta kantaa.
Kommenttini vain oli, että minulle tuo ei toimisi, jne.
Näin sen pitääkin mennä! Meillä vielä hakusessa systeemit, mutta ajatus meillä sama. Lapset hoidetaan yhdessä ja ne ei saa kärsiä tarpeettomasti aikuisten ratkaisuista. Toivon itsekin että uudet kumppanit ymmärtäisivät tämän tulevaisuudessa. Luottamus täytyy löytyä niin exiltä kuin uusiltakin..
On varmaan aivan yhdentekevää, laittaako elatusvelvollinen rahaa entisen puolisonsa tilille vai maksaako suoraan jonkun laskun? Ainakaan meidän perheessä setelit tai tilillepanot eivät ole koskaan olleet "korvamerkittyjä" tiettyyn tarkoitukseen. Koska en ole pyytänyt elatusmaksuja exältä, olen jäänyt taloudellisesti tappiolle. Exä on kuitenkin ystävällisesti maksanut silloin tällöin jonkun laskuni. Se on hänelle huomattavasti edullisempaa kuin maksaa tililleni 200 € joka kuukausi. Joten jos syytät minua epäitsenäiseksi, kun otan exältä vastaan 300-500 € vuodessa laskujen maksun muodossa, en ymmärrä, miten olisin vähemmän epäitsenäinen ottaessani häneltä vastaan 2400 € vuodessa elatusmaksuina.
Mitä tulee noihin uusiin suhteisiin, niin varsin tavallista lienee ajatus "kun äiti on onnellinen niin lapsi on onnellinen". On tässä kuitenkin tullut seurattua sellaisten lähelläni elävien lasten elämää, joiden äidin rakkaus uutta miestä kohtaan voittaa mennen tullen äidin rakkauden lapsiaan kohtaan. Ja lapset ovat viikonloput keskenään, kun äiti "on onnellinen" uuden miehensä luona.
Moi Masa,
Meillä ex:än kanssa oli sama tilanne vuosia.Me erottiin viime syksynä. Lopullinen päätös oli miehen. Näin puolen vuoden harkinta-ajan jälkeen voin todeta, että jos olisimme menneet perheneuvolaan ja terapiaan sekä tutustuneet mm. John Gray:n Mars & Venus -kirjoihin sekä Bruce Fisherin Jälleenrakennukseen tai Parisuhde paremmaksi -kirjoihin emme ehkä olisi "tuhonneet" perustuksiltaan hyvää liittoa. Toisaalta elämä on mennyt eteenpäin ja lapset (6&10) toipuivat hyvin. Meillä on yhteishuoltajuus, joka sujuu hyvin koska päätimme niin, ja olemme pystyneet pitämään lapset erillään suhteestamme. Olemme ystäviä ja hoidamme lapsiamme yhdessä, he tietävät, että olemme perhe erillään. Joustoa ja yhteistyöhalukkuutta pitää löytyä molemmilta ja ymmärrystä että lapset on molempien vastuulla vaikka enemmän asuvat äidillä. Mitä tulevaisuuden uusperheet tuo tullessaan sitä en vielä tiedä...
tärkeintä lasten kannalta on,että jos päätätte erota niin kerrotte lapsille riittävän ajoissa ja totuuden mukaista tietoa, että lapsi ehtisi sopeutumaan tulevaan elämän tilanteeseen. lapsenne on juuri nyt, ehkä "vaikeimmassa" iässä, mutta kun te vanhemmat jaksatte tukea lasta niin kyllä he selviävät. älkää katkaisko suhteitanne lapsiin vaan yrittää esimerkiksi yhteishuoltajuutta. mutta jos te päädytte yksinhuoltajuuteen on lapsilla silti oikeus tavata molempia vanhempiaan. muistakaa tuki, ajankohtainen tieto tilanteesta ja ei riitoja lasten aikana, niin kyllä lapset pärjää, kun vaan jaksatte itse panostaa heidän hyvään oloonsa. aikuisten riita tai muuten negatiivisesti sävyttynyt ilmapiiri on lapselle usein vaikeampi tilanne kuin avioero itsessään.
TSEMPPIÄ!
Yhteishuoltajuudessa on se hyvä puoli, että vanhemmat saavat itse suunnitella tapaamisajankohdat ja pituudet. Lapsilla on mahdollisuus viettää ainakin melkein yhtä paljon aikaa molempien vanhempien kanssa. Muiatakaa, että vanhemmat eroavat toisistaan, mutta lapset eivät eroa kummastakaan vanhemmastaan.
Ei ole vielä kokemusta erosta mut monesti on ollut asia esillä. Kun tilanne ajautuu väistämättä siihen että mikään ei luista on hyvä kokeilla olla erossa jonkin aikaa ja tsekata tilanne uudelleen. Olen veivannut tätä asiaa edestakaisin omassa suhteessani vuosikausia ja aina on vain jatkettu yhdessä. En tiedä tuleeko koskaan sitä aikaa että elämä kulkisi omalla painollaan ja kaikki loksahtaisi kohdalleen. Lapset on tosi tärkeitä molemmille ja suhde myös,mutta joku ei vain klikkaa. Jos ei olisi näin paljon velkaa ja muita sidoksia,oltaisiin erottu jo aikoja sitten.Oltaisko sitten onnellisia ja miten käytännön asiat hoituisi,en osaa sanoa. Mut raskasta on elellä tällälailla kahden vaiheilla,aina rotkon reunalla.Mikä olisi viisasta,kuka sen tietää.