Ollaan seurusteltu nyt vasta kuukaus, mutta tämä tuntuu hyvältä, nähdään lähes joka päivä ja asutaan käytännössä vuorotellen molempien luona. Ikää molemmilla 23 vuotta. Onko liian aikaista jo muuttaa yhteen asumaan eli kannattaisiko odottaa ensihuuman päättymistä ensin? Yhteenmuutto olisi vaan täällä helsingissä taloudellisestikin niiin paljon järkevämpää. Onko kokemuksia pikaisista yhteenmuutoista ja onko toiminut?
kuin nopeesti yhteenmuutto?
kokemuksia?
231985
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Me kyllä muutettiin yhteen 24-vuotiaina kuukauden seurustelun jälkeen, ja hyvin ja onnellisesti on mennyt jo 27 vuotta. Mutta onhan siinä tietysti aina riski kun eihän toista voi tuntea kovin hyvin vielä siinä vaiheessa. Ja yhteen muuttamisen jälkeen eroaminen on aina mutkikkaampi ja kipeämpi asia kuin muuten.
Ainakin omalla kohdallani valinnan varmuutta lisäsi se, että oli jo muita suhteita takana, joista olin oppinut sen, mitä hyvältä suhteelta vaaditaan.
jatkanpa vielä, että se ensihuuma ei ole kyllä mennyt kunnolla ohi vieläkään, niin että sitä ei kyllä kannata ruveta odottelemaan...
Minä muutin mieheni kanssa samaan osoitteseen 18 -vuotiaana, vain viikon seurustelun jälkeen. Se oli vuonna 1974. Olemme edelleen onnellisesti naimisissa.
osoittavat, ettei kirjoittajilla ole kaikki kotona. Kas kun ei puolen tunnin kuluttua tapaamisesta ! Jos joku on onnistunut se EI tarkoita, että se onnistuu KAIKILTA !
Sitten tuohon taloudelliseen kysymykseen, onko se oikea syy muuttaa yhteen ?
Tiedän tapauksen, joka tuli vielä kalliimmaksi juuri sen takia, että muutettiin yhteen !
Missä on itsesuojeluvaistonne ?
odota nyt vuosi ainakin, kadut myöhemmin elämässäsi kun sinkkuelämä jää noin lyhyeksi.
Eihän se mitään sinkkuelämää ole, kun seurustellaan, mutta asutaan erikseen.
Alkuperäiselle kysyjälle: minä en kyllä muuttaisi yhteen kuukauden seurustelun jälkeen, koska mielestäni kuukaudessa ei vielä opi tuntemaan toista tarpeeksi hyvin. Mutta toisille sopii nopeampi toiminta, joten jos olette varmoja asiastanne, niin mitä sitä turhaa odottelemaan!
krhmmh, olet täysin oikeassa . Kyse on käsite-eroista.Lipsahti.
Me tavattiin kesäkuussa 2002, syyskuussa 2002 huomattiin että taidetaan viettää enemmän aikaa yhdessä kuin erillään. Aloimme keskustella vakavasti yhteenmuuttamisesta. Virallinen muuttopäivä oli 1.12.2002, eli puolisen vuotta ensitapaamisesta. Tuossa viime viikolla just juteltiin asiasta ja mietittiin sitä kuinka nopeasti aika on mennyt. Samalla laskettiin myös kuinka monta yötä vietimme erillämme ennenkuin muutimme yhteen. Lopputulos oli kokonaista kolme ! Minäkin jo elämänkokemusta omaavana, avioeronkin kokeneena olen ollut hyvin varovainen ihmissuhteissani. Erosta ehti kulua 10 vuotta ennenkuin kohtasin tämän nykyisen rakkaani. Silti uskalsin kuitenkin tehdä tämän ratkaisun. Tunne on vahva, tunnen lopultakin löytäneeni sen "toisen puoliskoni". En pelkää tulevaisuutemme puolesta, olemme sitoutuneet toisiimme. Rohkeutta teillekin, jos tuntuu että tässä on nyt SE, niin siitä vaan !
Itse muutin yhteen seurusteltuani vuoden, ja sekin tuntui nopealta ratkaisulta, vaikka uskoinkin, että tunnen mieheni jo tarpeeksi hyvin.
Ei todellakaan kannata kiirehtiä. Asukaan vielä (ainakin) 3-4 kuukautta erillänne, vaikka käytännössä asuisittekin vain toisen kämpässä. Voitte tutustua toisiinne rauhassa, ja opitte tuntemaan toisen tavat ja tottumukset ennenkuin teette ison päätöksen. Yhteisestä asunnosta on aina vaikea päästä pois.
ME seurustelimme kolme vuotta ennenkuin muutimme yhteen. Kaksi vuotta ehdimme asua yhdessä kunnes tuli ero. Ei se pitkäkään aika välttämättä ole hyväksi!
seurustelimme 5 vuotta ja vasta sen jälkeen muutimme yhteen. Yhdessä ollaan oltu nyt 20v.
Me on nyt seurusteltu mieheni kanssa 11 kuukautta(tänään tulee täyteen) =) Ja nyt tän kuun lopussa virallisesti muutamme yhteen asumaan...ostimme heti alkuun oman asunnon. Ikää meillä on N26 ja M30. Kokemuksia molemmilla paljon takana ja tämä vaan tuntuu niin oikealta:)
Minulla edellisessä suhteessa muutimme yhteen 7kuukauden seurustelun jälkeen ja sitä onnea kesti 6vuotta.
Kaikki kulkee omalla painollaan...toisille riittää viikko,toisille monta vuotta ennenkuin yhteistä pesää ruvetaan rakentamaan. Yhteisessä arjessahan sitä vasta kunnolla oppii tuntemaan toisensa=)
Me alettiin seurustella 21.3.2002 ja 12.8.2002 muutettiin yhteen. Kesällä vietetiin paljon aikaa toistemme luona. Yhteenmuutto tuli olosuhteidenkin myötä, koska pääsin opiskelemaan paikkakunnalle, jossa mieheni asui. Eikä se pelkkää sitä tietenkään ollu, vaan oltiin tosissamme koko ajan. Jo 27.10.2002 muutettiin uuteen isompaan kämppään. Tässä on nyt asuttu siitä lähtien ja hyvin on menny :) En siis pidä pahana, vaikka muuttaisitte heti yhteen. Mekin käytännössä asuttiin yhdessä jo kahden kuukauden kuluttua seurustelun aloittamisesta..
Kukin tietenkin tyylillään, ja yhteenmuutto siinä vaiheessa kun siltä tuntuu, ja molemmat ovat siihen henkisesti valmiita, ei siis pelkästään "järkisyistä". Itse muutin nykyisen aviomieheni kanssa saman katon alle kuukauden seurustelun jälkeen, ja näen siinä sellaisen puolen, mikä monilta unohtuu...kun seurustelee, mutta asuu eri katon alla, tuntee toisen eri tavalla kuin yhdessä asuessa. Erillään asuessa ei näe sitä koko kirjoa kumppanista kaikkine hyvine ja huonoine puolineen, jolloin yhteen muuttaessa pitkän seurustelun jälkeen saattavat tulla yllätyksenä toisen tavat tyyliin katsella joka aamu aamutv:tä klo kuudesta alkaen, jota ei toinen erillään asuessa harrastanut tavatessa. Tai toisen tapaa jättää vaatteensa hujan hajan nukkumaan mennessä, tiskata vain kun on vieraita tulossa jne. Parhaiten toisen oppii tuntemaan elämällä ja asumalla yhdessä, vaikka paljon joustamista se vaatii puolin ja toisin, kun ei ole sitä erillistä "omaa kotia" minne lähteä mököttämään riidan tullessa. Vastapainona on sitten jokapäiväiset viereen nukahtamiset, toisistaan välittäminen ja huolehtiminen, asioiden jakaminen jne.
Jonkun mielestä taas on parempi elää ja asua erillään vuoden tai pari...mutta lopultakin:miksi? Toki alkuaikana kannattaa olla aika selvät suunnitelmat sen suhteen, mitä tehdä jos ero tulee, ettei kumpikaan joudu toisen armoille mikäli suhde ei sujukaan. Alussa ei vielä ole varsinaisesti muita sitovia ja suhdetta lujittavia asioita kuin ne lämpimät tunteet, ajan myötä asioita kyllä tulee enemmänkin.
kynnys muuttaa yhteen on erittäin korkealla ja mielestäni se pitäisi tehdä vasta sitten kun todella tuntee toisen hyvin. En osta sikaa säkissä enkä muuta tuntemattoman miehen kanssa yhteen.
Kyllä erillään asuessakin oppii tuntemaan toisen hyvät ja huonot puolet, etenkin jos käy parin kolmen päivän visiiteillä.
ei meille ollut itsetarkoitus vaan yhdessäolo. Seurustelimme 6 vuotta, jonka jälkeen muutto yhteiseen kotiin. Elimme ne vuodet vain toisillemme, ei velkaiselle asunnolle tai lapsille. Katua ei ole tarvinnut kummankaan, sillä ne tavat tulevat kyllä näin pitkässä ajassa huomattua, vaikka ei yhdessä asutakaan.
Seurustellessa sitä sitten suunniteltiin tulevaisuutta ja loppuelämää, ja sehän on totta, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Menestyäkseen ihminen tarvitsee unelmia. Elämä on yksitoikkoista kun niitä ei ole.
Aikaa saman katon alla on jo takana 21 vuotta, enkä todella tunne menettäneeni mitään, vaikka emme muuttaneet yhteen heti.
" Äkkiä yhteen asumaan, niin ehtii kauan katua lähiössä ".
taitaa olla kyse siitä, että PELÄTÄÄN kaverin lähtemistä. SIDOTAAN se aluksi niin tiiviisti muihin asioihin, että lähdön kuvitellaan olevan vaikeampaa. Ehkä näin omaa vajavaisuutta paikataan. Ei TARTTE yrittää olla hyvä(niin kuin seurustellessa) vaan voi heti olla persläpi, jos haluttaa.
Omaa riittämättömyyttään nämä "äkkiä yhteen muuttajat" pelkäävät.
Ei osata rakastaa eikä seurustella, osataan vain tehdä lapsia ja asua yhdessä. Herätkää!!
Toisen pakottaminen tai sitominen mihinkään missään vaiheessa suhdetta, yhdessä tai erikseen asuessa ei ole millään tavalla tervettä...ja enteilee aivan varmasti suhteen joko pikaista päättymistä tai helvetillistä yhdessäoloa.
Eroaminen taas on asia jonka jokainen ottaa omalla tavallaan ja eroamisen vaikeudet erilaisina. Erillään asuessa eroaminen on sikäli helpompaa, ettei kummankaan tarvitse etsiä uutta asuntoa, mutta pois suhteessa pääsee halutessaan myös yhdessä asuessa.
Mitä taas tulee viimeiseen kohtaan mitä kirjoitit: "Omaa riittämättömyyttään nämä "äkkiä yhteen muuttajat" pelkäävät.
Ei osata rakastaa eikä seurustella, osataan vain tehdä lapsia ja asua yhdessä. Herätkää!!" Aiheeseen oma riittämättömyys kommentoin sen verran, että jos tuntee itsensä jollakin tavalla riittämättömäksi, sitä ei yhteisasuminen paikkaa, pikemminkin pahentaa.
Ja taas yhdessä ja erikseen asuminen ja niiden osaaminen... jokaikinen, joka on asunut joskus yksin ja joskus suhteessa, tietää aivan varmasti, kuinka paljon helpompaa on asua yksin, se ei vaadi mitään osaamista.
Sen sijaan se, että saat suhteen ja elämän toimimaan toisen ihmisen kanssa, vaatii paljon. Ja se mitä se nimenomaan vaatii eniten, on se rakkaus ja taito seurustella, mitä ymmärsin tekstistäsi että väität etteivät yhdessä asuvat osaa?
Kuten sanottu...jokainen muuttaa yhteen toisen kanssa siinä vaiheessa kun molemmat suhteessa ovat siihen valmiita ja tuntevat sen oikeaksi ratkaisuksi, toiset nopeammin ja toiset hitaammin.
Sinulle ehdottaisin, että kokeilehan yhdessä asumista kenen tahansa toisen ihmisen kanssa, oli kyse sitten puolisosta tai kämppäkaverista, helppoa se ei ole koskaan. Pieni lisäys... jos et sitten satu löytämään sen luokan ihmistä, joka tekee kaiken puolestasi ja uhrautuu vuoksesi, jolloin et joudu laittamaan tikkua ristiin yhteiselämän eteen.
Onko tää joku säälikanava, jonne surkeet ihmiset lähettelevät onnettomia kohtaloitaan. Sitten niihin ei saa vastata kuin surkuttelemalla ja olemalla samaa mieltä.Järjen käyttö ja sen julkituominen on vissiin kiellettyä.
Jos kerran asiat on niin, että täytyy pitää oma päänsä, on parempi kun ei kirjoittele tänne. Ja jos näistä ottaisi onkeensa, saattaisi elämänlaatu joillakin huimasti parantua.
Poikaystäväni sanoin yhteenmuuttaessamme, että nyt hänellä on kanssani varmempi olo, koska hän tietää, etten riidan tullen voi vain kadota. Erillämme asuessamme hän kuulemma sai varmuutta siitä, että minun vaatteitani, kirjojani, meikkejäni yms. oli hänen kämpässään.
En kuitenkaan koskaan ole tuntenut, että hän yrittäisi sitoa minua itseensä. Olen ainoastaan huomannut, että hän todella välittää ja rakastaa, ja haluaa pitää minut luonansa. Ennemmin siis hänen "varmuuden tavoittelu" oli hellyyttävää kuin ahdistavaa.
Oletko muuten koskaan kokeillut keskustelemista, jota toisinaan myös mielipiteen vaihdoksi kutsutaan?
Jos esität kärjistetyn mielipiteen, saat siihen varmasti samanlaisen vastaukseksi, eri asia on, miten sinä sen kestät...? Ilmeisesti siis odotat muiden olevan kanssasi samaa mieltä, tai eihän mikään estä vastauksiasi surkuttelemastakaan?
"Onko tää joku säälikanava, jonne surkeet ihmiset lähettelevät onnettomia kohtaloitaan. Sitten niihin ei saa vastata kuin surkuttelemalla ja olemalla samaa mieltä.Järjen käyttö ja sen julkituominen on vissiin kiellettyä.
Jos kerran asiat on niin, että täytyy pitää oma päänsä, on parempi kun ei kirjoittele tänne. Ja jos näistä ottaisi onkeensa, saattaisi elämänlaatu joillakin huimasti parantua."
Tästä vastauksestasi voisi helposti päätellä, että näet muut tänne kirjoittavat ihmiset surkeina ja heidän "kohtalonsa" onnettomina, eli kun esität mielipiteesi, tulisi muiden olla välittömästi kanssasi samaa mieltä, koska ilmeisesti mielestäsi käytät järkeäsi ja tuot sen käyttöä julki väitöksilläsi, jotka eivät ole edes mielipiteitä, vaan nimenomaan väittämiä, vielä ihmisistä joiden kengissä et ole kävellyt päivääkään, heidät olet valmis kategorioimaan.
Jos oma elämänlaatusi mielestäsi on parempi johtuen jollakin tavalla mielipiteestäsi yhdessäasuvien "osaamattomuudesta", niin mikäpä siinä, sehän on sinun osasi elämää, enkä yritä sitä, enkä myöskään mielipidettäsi muuttaa. Kehoitin vain kokeilemaan, sillä kokemukset elämässä opettavat myös ymmärtämään.
omaan tahtiinsa. Sulle sanoisin, että olette MOLEMMAT juuri niitä epävarmoja luusereita, jotka LUULEE, että yhdessä asuminen on joku tae seurustelusta.
Mutta varmempaa töppäily on kauheen nuorena. Tää on yks hyvä tapa "leikkiä" vanhempaa ja viisaampaa. Se ei vaan kestäkään sitä tee.
Meillä nyt kasvaa sukupolvi, jota ei neuvoa saa käskemisestä puhumattakaan. Tulemme myöhemmin näkemään todellisen katastrofin tämän asian tiimoilta. "Se, joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee" näkyy jo tilastoissakin ja psykiatrisessa sairaanhoidossa. Myöskin "LIIAN PALJON LIIAN NUORENA" ja sen jälkiseuraukset toteutunee myöhemmin. Tästäkin on viitteitä näkyvissä.
Poikaystäväni on 24 ja itse olen 22, ettei ihan teineinä olla yhteen muutettu. Mutta tottakai yhdessä asuminen lähentää ja tavallaan varmistaa suhteen. Meillä ainakin muuttoa mietittiin pitkään, ja sitä ennen asuttiin käytännössä toisen yksiössä ja opeteltiin tuntemaan paremmin.
Nyt vaan ei pieni riita vaikuta enää katastrofilta. Sitä tietää, että toinen on tosissaan ja vakavissaan suhteessa, ja että isommat ongelmat ratkotaan kyllä yhdessä. Ja niistä selvitään, koska halutaan pysyä yhdessä.
Kirjoituksesi loppuosaa en oikein ymmärtänyt. Parisuhteeseen ei mielestä kuri ja käskeminen kuulu; ne on "koiran kasvatusta". Tärkeämpää on se, että kummatkin uskoo suhteeseen ja omasta halustaan toimii niin, että molemmilla on hyvä olla. Sellainen suhde toimii.