miksi naiset antavat parturien kyniä?

Partureilla on kovemmat hinnat naisille kuin miehille. Miksi annatte niiden kyniä? Olen tästä asiasta antanut kommenttia partureille mutta ne ei välitä. Ne sanoo jotta "tämä on yleinen käytäntö". Miksi naiset eivät pidä puoliaan?
743323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

Olen jo reagoinut. Käyn leikkauttamassa pitkät hiukseni (tarvii yleensä vain tasata) yleensä parturilla, joka leikkaa vain miesten hiuksia. Hinta on sama kuin miesten leikkauksella ja muutenkin todella halpa. Pari kertaa olen käynyt kysymässä hintaa myös naisten suosimista kampaamoista, mutta hintapyyntö on ollut jo pelkästä tasauksesta ollut tähtitieteellinen ja aikojakin saa tosi huonosti.

Miesystävä osaa myös tasata hiukseni ihan kiitettävästi joten hänkin on joskus leikannut. Leikkaan aina hänen hiuksensa.

Äänestä
  • Ainakin täällä perkeleen mansessa on naisille ja miehille eri hinnoittelu. Nämä perkeleen parturit ei välitä vaan ottavat järjestään naisilta 30 euroa miesten leikkuun ollesa 20 euroa.

    Äänestä

..HINTA MÄÄRÄYTYY MARKKINATALOUDESSA,vai miksi kyselet tuollaisia? Eihän kukaan pyöritä yritystä huvikseen ja ota hintaa, mikä on alempi kuin mitä kysyntä sallisi??!! Ei kyse ole mistään "huvikseen tehdään duunia" ja eletään jossain kommunistisessa mailmassa, jossa hinta määräytyy jonkun muun, kuin kysynnän ja tarjonnan mukaan. prkl! Kampaajat ottavat sen hinnan, millä kysyntä ei laske. Piste!!

Äänestä
  • Mitä joku perkeleen kommunistinen järjestelmä tähän kuuluu. Mitä jos on lyhyttukkainen nainen ja pitkätykkainen mies?

    Äänestä

  • mies mansesta kirjoitti:

    Mitä joku perkeleen kommunistinen järjestelmä tähän kuuluu. Mitä jos on lyhyttukkainen nainen ja pitkätykkainen mies?

    sulle miettimistä!! Mieti oikein tarkkaan sitä hinnanmuodostusta, mihin se perustuu ja mitä sillä halutaan saavuttaa! Tule sitten esittämään teoriasi mihin perustuu ko. hinnoittelu naisten ja miesten kesken! vinkki: miehet käyttävät kampaajapalveluja vähemmän-> hinta laskee, naiset enemmän->hinta nousee.

    Äänestä

  • on.. kirjoitti:

    Voi helvata. Tarkastateko tarvittaessa onko asiakkaalla munat. Puolet kansanedustajista on naisia ja heistä 90 % feminatseja. Miksi ne ei tee mitään? No siksi kun ne kumartaa porvareita niin kuin koko perkeleen eduskunta.

    Äänestä

  • mies mansesta kirjoitti:

    Voi helvata. Tarkastateko tarvittaessa onko asiakkaalla munat. Puolet kansanedustajista on naisia ja heistä 90 % feminatseja. Miksi ne ei tee mitään? No siksi kun ne kumartaa porvareita niin kuin koko perkeleen eduskunta.

    ymmärrä aiheesta yhtään mitään. Yrityksen hinnanmuodostus ei ole eduskunnan sukupuolijaosta kiinni- eikä liiemmin "porvareiden" yksin päätettävissä. Itse asiassa sen päättävät aika pitkälle kuluttajat.

    Äänestä

  • siis.. kirjoitti:

    Vastustat naisten oikeuksia. Millä tavalla naisten hiukset ovat erilaisia jos on esim. lyhyttukkainen nainen ja pitkätukkainen mies. Naiset! Kutsukaa poliisi paikalle jos teiltä yritetään ottaa enemmän kuin meiltä miehiltä!

    Äänestä

  • mies mansesta kirjoitti:

    Vastustat naisten oikeuksia. Millä tavalla naisten hiukset ovat erilaisia jos on esim. lyhyttukkainen nainen ja pitkätukkainen mies. Naiset! Kutsukaa poliisi paikalle jos teiltä yritetään ottaa enemmän kuin meiltä miehiltä!

    Onhan miesten hiustenleikkuu usein paljon kevyempää työltään ja vähemmän aikaa vievää kuin naisten. Ja harvemmin miehillä tosiaan on pitkät hiukset. Vaikka olenkin nainen, niin en ymmärrä mistä moinen vouhotus. Kaikki pitäsisi olla niin v..n tasa-arvoista, kyse on kuitenkin bisneksestä, ei hyväntekeväsiyydestä! Siitä saa maksaa, mikä on aikaa vievää ja suosittua. Ja sen saa halvemmalla mihin menee vähemmän aikaa jne..

    Äänestä

  • haloo???? kirjoitti:

    Kysymys on tasavertaisuudesta. Ihmettelen ettet naisena pidä oikeuksistasi kiinni vaan asetat itsesi alemmaksi kuin miehet ja vielä vapaaehtoisesti. Tai sitten olet itse joku kampaaja.

    Äänestä

  • mies mansesta kirjoitti:

    Vastustat naisten oikeuksia. Millä tavalla naisten hiukset ovat erilaisia jos on esim. lyhyttukkainen nainen ja pitkätukkainen mies. Naiset! Kutsukaa poliisi paikalle jos teiltä yritetään ottaa enemmän kuin meiltä miehiltä!

    Ei kukaan ole pakottanut käyttäm'n kampaamon palveluja: ja jos käyttää niitä, niin maksaa mitä maksaa. Ihminen EI OLE pakotettu käyttämään palveluita. Myöskään kampaajat ei ole pakotettuja pyytämään tiettyä hintaa, he voivat pyytää sen hinnan, millä katsovat yrityksen kannattavan ja jos heidän mielestä asiakkaita riittää tietyllä hinnalla, niin so?? Ethän maksa suklaapatukoistakaan samaa hintaa, vaikka monet niistä ovatkin melkein identtisiä keskenään??

    apua näitä tohveloita kun eivät ymmärrä kaupanteosta mitään... Perustaisivat oman puodin niin huomaisisvat että asia ei ole ihan niin simppeli.

    Äänestä

  • apua kirjoitti:

    Kyse ei ole busineksesta vaan tasavertaisuudesta. Ei pidä hyväksyä kaikkea mitä jotkut parturikampaajat ja muut määrää. Te(kampaajat) ette määrää ja hallitse ja ihmiset eivät ole orjianne.

    Äänestä

  • mies mansesta kirjoitti:

    Kysymys on tasavertaisuudesta. Ihmettelen ettet naisena pidä oikeuksistasi kiinni vaan asetat itsesi alemmaksi kuin miehet ja vielä vapaaehtoisesti. Tai sitten olet itse joku kampaaja.

    Business vaan ei katsos lapsoseni ole edelleenkään hyväntekeväisyyttä! Kukaan ei siellä huvikseen leikkaa hiuksia 8 h päivässä. Se on liiketoimintaa, jonka on kannatettava. Ja maieluiten vielä hyvin- ja siihen liiketoimintaan (kuten muuhunkin) kuuluu, että hinta on kysynnän mukainen. Eikä kyse ole mistään naisten aliarvostamisesta tms., vaan puhtaasta kaupankäynnistä. Edelleenkin voit leikata hiukset kotonasi jos tasa-arvo kysymykset vaivaavat. Kukaan ei pakota käyttämään ko. palveluita! Naisten oikeuksia ei mikään kampaamo myöskään polje, sillä ei katsos ole mitään tekemistä ko.- asian kanssa! (enkä muuten ole kampaaja)

    Äänestä

  • mies mansesta kirjoitti:

    Kyse ei ole busineksesta vaan tasavertaisuudesta. Ei pidä hyväksyä kaikkea mitä jotkut parturikampaajat ja muut määrää. Te(kampaajat) ette määrää ja hallitse ja ihmiset eivät ole orjianne.

    Kilpailussa jokainen osapuoli pyrkii saamaan itselleen mahdollisimman suuren hyödyn. Kuluttaja yrittää saada rahoilleen mahdollisimman paljon vastiketta ja alkutuottaja sekä myyjä hyvän katteen eli voittoa toiminnalleen. Kysynnän ja tarjonnan laki tarkoittaa siten myös sitä, että markkinat määräävät tuotteiden ja palveluiden hinnan. Jos myyjä pyytää liian korkeaa hintaa, niin kuluttajat eivät osta tuotteita kovin paljon määrällisesti, vaikka tuotteesta olisi heille hyötyä. Hyötysuhde jää silloin vähäiseksi. Jos myyjä pudottaa hintaa, saa hän tuotteita myytyä kappalemääräisesti enemmän ja kuluttajan saama hyöty kasvaa. Tämä ei tarkoita välttämättä myyjän hyödyn vähenemistä, sillä myyjä voi saada yhtä paljon tai jopa enemmän hyötyä, kun myy tuotteita halvemmalla, sillä myynnin volyymi lisää tuottoa.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Markkinoiden_kyllästyminen

    Äänestä

  • voi.. kirjoitti:

    Business vaan ei katsos lapsoseni ole edelleenkään hyväntekeväisyyttä! Kukaan ei siellä huvikseen leikkaa hiuksia 8 h päivässä. Se on liiketoimintaa, jonka on kannatettava. Ja maieluiten vielä hyvin- ja siihen liiketoimintaan (kuten muuhunkin) kuuluu, että hinta on kysynnän mukainen. Eikä kyse ole mistään naisten aliarvostamisesta tms., vaan puhtaasta kaupankäynnistä. Edelleenkin voit leikata hiukset kotonasi jos tasa-arvo kysymykset vaivaavat. Kukaan ei pakota käyttämään ko. palveluita! Naisten oikeuksia ei mikään kampaamo myöskään polje, sillä ei katsos ole mitään tekemistä ko.- asian kanssa! (enkä muuten ole kampaaja)

    Miesten tukanleikkuu 20 euroa ja naisten 30 euroa ja vielä samassa perkeleen liikkeessä. Emme elä missään orjayhteiskunnassa vaan ihmisillä(niin naisilla kuin miehillä) on oikeuksia.
    Et voi tehdä mitä tahansa vaikka olet kampaaja.

    Äänestä

  • mies mansesta kirjoitti:

    Miesten tukanleikkuu 20 euroa ja naisten 30 euroa ja vielä samassa perkeleen liikkeessä. Emme elä missään orjayhteiskunnassa vaan ihmisillä(niin naisilla kuin miehillä) on oikeuksia.
    Et voi tehdä mitä tahansa vaikka olet kampaaja.

    ..näin on. ja sinäkö olet se tyhmä orja?? Vaikea vain ymmärtää, että joku ei tajua liiketoiminnasta, ei sitten YHTÄÄN mitään. Mutta meitä on moneen junaan.

    Äänestä

  • joo.. kirjoitti:

    ..näin on. ja sinäkö olet se tyhmä orja?? Vaikea vain ymmärtää, että joku ei tajua liiketoiminnasta, ei sitten YHTÄÄN mitään. Mutta meitä on moneen junaan.

    Älkää naiset suostuko noiden kampaajien vaatimuksiin VAAN KUTSUKAA POLIISI TARVITTAESSA PAIKALLE! Laki on puolellanne. Tiedän koska olen ottanut asioista selvää.

    Äänestä

  • mies mansesta kirjoitti:

    Älkää naiset suostuko noiden kampaajien vaatimuksiin VAAN KUTSUKAA POLIISI TARVITTAESSA PAIKALLE! Laki on puolellanne. Tiedän koska olen ottanut asioista selvää.

    oli hauska!! Jos oikeasti tietäisit jostain jotain, sinulla olisi jo yritys pystyssä ja tienaisit rahaa, etkä meuhkaisi täällä jostain poliisista.

    Äänestä

  • ei-kampaaja kirjoitti:

    Kilpailussa jokainen osapuoli pyrkii saamaan itselleen mahdollisimman suuren hyödyn. Kuluttaja yrittää saada rahoilleen mahdollisimman paljon vastiketta ja alkutuottaja sekä myyjä hyvän katteen eli voittoa toiminnalleen. Kysynnän ja tarjonnan laki tarkoittaa siten myös sitä, että markkinat määräävät tuotteiden ja palveluiden hinnan. Jos myyjä pyytää liian korkeaa hintaa, niin kuluttajat eivät osta tuotteita kovin paljon määrällisesti, vaikka tuotteesta olisi heille hyötyä. Hyötysuhde jää silloin vähäiseksi. Jos myyjä pudottaa hintaa, saa hän tuotteita myytyä kappalemääräisesti enemmän ja kuluttajan saama hyöty kasvaa. Tämä ei tarkoita välttämättä myyjän hyödyn vähenemistä, sillä myyjä voi saada yhtä paljon tai jopa enemmän hyötyä, kun myy tuotteita halvemmalla, sillä myynnin volyymi lisää tuottoa.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Markkinoiden_kyllästyminen

    Elämme yhteiskunnasa jossa on sääntöjä ja lakeja. Lain mukaan naisten hiusten leikkauksesa ei saa ottaa enemmän kuin miesten. Ottakaa naiset luja kanta asiaan! Mies mansesta pysyy puolellanne.

    Äänestä

  • tää.. kirjoitti:

    oli hauska!! Jos oikeasti tietäisit jostain jotain, sinulla olisi jo yritys pystyssä ja tienaisit rahaa, etkä meuhkaisi täällä jostain poliisista.

    Tiedän asioista enemmän kuin sinä. Rahasta ei ole pulaa. Puolustan vain periaatteesta naisten oikeuksia.

    Äänestä

  • mies mansesta kirjoitti:

    Elämme yhteiskunnasa jossa on sääntöjä ja lakeja. Lain mukaan naisten hiusten leikkauksesa ei saa ottaa enemmän kuin miesten. Ottakaa naiset luja kanta asiaan! Mies mansesta pysyy puolellanne.

    kyllä, yhetiskunnassa kun on tämä "vasemmistolaisuus" vielä valoillaan, eikä ymmäretä, että vapaa markinatalous hyödyttää kaikkia, sekä miehiä, että naisia. Jos haluat, että naisten kampaamohinnat laskevat, ÄLÄ MENE KAMPAAJALLE, JOS OLET NAINEN- kyllä se laskenut kysyntä niitä hintoja hilaa alaspäin, itsessään, ei siihen mitään keinotekoista viilamiista tarvita->kysynnän ja tarjonnan laki. ÄÄNESTÄKÄÄ JALOILLANNE jos asia häiritseee.. Kyse ei kuitenkaan ole mistään välttämättömästä terveys yms. palvelusta, mihin yhteiskunta tulee tietysti puuttua, vaan kyse on puhtaasta palvelujen (luksus sellaisten) liiketoiminnasta.

    Äänestä

  • mies mansesta kirjoitti:

    Tiedän asioista enemmän kuin sinä. Rahasta ei ole pulaa. Puolustan vain periaatteesta naisten oikeuksia.

    minä?? Heh. Ainakaan "tietämyksesi" ei ole tältä vuosisadalta.

    Äänestä

  • ikävä kirjoitti:

    kyllä, yhetiskunnassa kun on tämä "vasemmistolaisuus" vielä valoillaan, eikä ymmäretä, että vapaa markinatalous hyödyttää kaikkia, sekä miehiä, että naisia. Jos haluat, että naisten kampaamohinnat laskevat, ÄLÄ MENE KAMPAAJALLE, JOS OLET NAINEN- kyllä se laskenut kysyntä niitä hintoja hilaa alaspäin, itsessään, ei siihen mitään keinotekoista viilamiista tarvita->kysynnän ja tarjonnan laki. ÄÄNESTÄKÄÄ JALOILLANNE jos asia häiritseee.. Kyse ei kuitenkaan ole mistään välttämättömästä terveys yms. palvelusta, mihin yhteiskunta tulee tietysti puuttua, vaan kyse on puhtaasta palvelujen (luksus sellaisten) liiketoiminnasta.

    Ei välttämättä tarvitse äänestää jaloillaan. Ottakaa kova kanta ja puolustakaa oikeuksianne ja naiseuttanne. Älkää maksako mitä ne pyytää! Korostan että laki on puolellanne.

    Äänestä

  • kuin kirjoitti:

    minä?? Heh. Ainakaan "tietämyksesi" ei ole tältä vuosisadalta.

    Mitä aikaa itse elät? Elätkö aikaa jolloin ei ollut lakeja eikä sääntöjä? Kivikautta kenties?

    Äänestä

  • mies mansesta kirjoitti:

    Ei välttämättä tarvitse äänestää jaloillaan. Ottakaa kova kanta ja puolustakaa oikeuksianne ja naiseuttanne. Älkää maksako mitä ne pyytää! Korostan että laki on puolellanne.

    tarkoittaakin,se jaloillaan äänestäminen.Älä mene kampaajalle, jos et halua. Ei siihen poliisia tarvita. Eivät ne työntekijätkään huvikseen maksa alvia 22% ja hinkkivät hikisessä parturikampaamossa puolet elämästään, jotta sinunlaisesi KUTSUU POLIISIN kun niin julmia ovat, että tarjoavat palveluitaan.

    Äänestä

  • se juuri kirjoitti:

    Naisilla on oikeus mennä kampaajalle ja maksaa siitä sovelias hinta. Ei tarvitse maksa extraa siitä että on nainen.

    Äänestä

  • mies mansesta kirjoitti:

    Mitä aikaa itse elät? Elätkö aikaa jolloin ei ollut lakeja eikä sääntöjä? Kivikautta kenties?

    .. tarpeeton ja vaikeaselkoinen sääntely on kustannus sekä yrityksille että koko yhteiskunnalle. Sääntelyn aiheuttama kustannusvaikutus yrityksille arvioidaan olevan noin 4-6 % BKT:sta!!??

    Äänestä

  • mies mansesta kirjoitti:

    Naisilla on oikeus mennä kampaajalle ja maksaa siitä sovelias hinta. Ei tarvitse maksa extraa siitä että on nainen.

    ottaa se hinta palveluista, minkä katsovat tarpeelliseksi ja kysyntää ja kustannuksia vastaavaksi. Kyse ei ole oikeudesta käydä kampaajalla, vaaN oikeudesta TEHDÄ BISNESTÄ niinkin karussa maassa kuin Suomi, missä se on muutenkin tehty hankalaksi.

    Äänestä

  • OIKEUS.. kirjoitti:

    Yritykset eivät saa tehdä mitä tahansa. On olemassa lakeja ja säädöksiä.

    Äänestä

tunnen käsistään taitavan kaverin. En ole käyny kampaajalla kuuden vuoden aikana kuin kaksi kertaa. Ystäväni leikkaa hiuksiani säännöllisesti ja hänelle siitä mielelläni maksankin muutaman euron, vaikka hän ei sitä pyydäkkään.

Äänestä
  • Kun seuraavan kerran käytte kampaajalla maksakaa vain miesten hiustenleikkuun hinta. Mielenkiintoista nähdä miten poliisi saapuessaan suhtautuu asiaan. Naisten hiusten leikkaamisesta EI lain mukaan pitäisi voida ottaa enemmän kuin miesten hiusten leikkauksesta.

    Äänestä

kyllä sen verran ajattelemista,että joku kymmenisen vuotta sitten olisi vielä pätenyt että naiset käyttävät enmmän ja haluavat erikoisuuksia,joten maksaa enempi,mutta kyllä ainakin katukuvassa näyttää olevan yhtälailla laitettu tukka oli sitten kumpaa sukupuolta tahansa,että pitäisi sen hinnankin olla suhteellisen sama.
siinä olen samaa mieltä että asiakas maksaa ottamistaan palveluista eikä sukupuolestaan,mutta minkäs teet...kaipa siihenkin joku vielä puuttuu,mutta onhan näitä epäkohtia...

Äänestä
  • Jos naiset eivät itse kykene ja suomalaiset miehet eivät välitä niin minä(mies mansesta) puolustan naisia.

    Äänestä

http://kuningaskuluttaja.yle.fi/node/1208
Parturi-kampaamojen hinnastoissa on tavallista, että miesten ja naisten hiustenleikkaus on hinnoiteltu erikseen. Miesten hiukset luvataan yleensä leikata halvemmalla kuin naisten. Tällainen hinnoittelu on kuitenkin laitonta – ja on ollut sitä jo monta vuotta.

Äänestä
  • Suomella on myös kansallisesti paljon tehtävää palvelumarkkinoidensa kehittämisessä.

    ”On lisättävä kilpailua, purettava turhaa sääntelyä sekä edistettävä tieto- ja viestintäteknologian käyttöä. Tarvitaan myös tuottavuutta parantavia innovatiivisia palvelukonsepteja sekä julkisen ja yksityisen sektorin entistä tiiviimpää yhteistyötä palvelujen tuottamisessa.”

    http://www.ek.fi/prima/2006/3_maaliskuu_06/palveludirektiivi.php

    Tämä kampaamo keskustelu on hyvä esimerkki siitä, ettei tunneta talouden lainalaisuuksia.

    Äänestä

  • ei mene hyvin kirjoitti:

    Suomella on myös kansallisesti paljon tehtävää palvelumarkkinoidensa kehittämisessä.

    ”On lisättävä kilpailua, purettava turhaa sääntelyä sekä edistettävä tieto- ja viestintäteknologian käyttöä. Tarvitaan myös tuottavuutta parantavia innovatiivisia palvelukonsepteja sekä julkisen ja yksityisen sektorin entistä tiiviimpää yhteistyötä palvelujen tuottamisessa.”

    http://www.ek.fi/prima/2006/3_maaliskuu_06/palveludirektiivi.php

    Tämä kampaamo keskustelu on hyvä esimerkki siitä, ettei tunneta talouden lainalaisuuksia.

    jos ruvettaisiin myymään kaljaa miehille tuplahintaan?

    Äänestä

  • olisi.. kirjoitti:

    jos ruvettaisiin myymään kaljaa miehille tuplahintaan?

    myydä, ja varmasti myytäisiinkin tuplahinnalla, jos se olisi kanattavaa. Hinnnamuodostus kun ei ole tasa-arvokysymys vaan liiketoimintaa!

    Äänestä

  • Suomessa säädellään jo aivan liikaa ihmisten elämää muutenkin, miksi sitä pitäisi lisätä?? menkäämme muistelmissamme takaisin Neuvostoliitton ja jonottamisen ihanuteen, mikä johtui etupäässä hintasäännöstelystä!

    Äänestä

  • kommunsmiin kirjoitti:

    Suomessa säädellään jo aivan liikaa ihmisten elämää muutenkin, miksi sitä pitäisi lisätä?? menkäämme muistelmissamme takaisin Neuvostoliitton ja jonottamisen ihanuteen, mikä johtui etupäässä hintasäännöstelystä!

    Puolueeseen kuuluvilla oli Neuvostoliitossa etuisuuksia muuhun kansaan nähden. Omat kaupat ja parturit jne. Vähän niin kuin miehillä on naisiin nähden tässä parturikysymyksessä.

    Äänestä

  • mies mansesta kirjoitti:

    Puolueeseen kuuluvilla oli Neuvostoliitossa etuisuuksia muuhun kansaan nähden. Omat kaupat ja parturit jne. Vähän niin kuin miehillä on naisiin nähden tässä parturikysymyksessä.

    ..neuvostoliitosa säädeltyä. Sitä tarkoitin.- ja sehän teki tehtävänsä->ihmiset jonottivat ja lopulta se kaatui omaan mahdottomuuteensa. Ja sitä ilmeisiesti ajat takaa, eli että hinnoittelua pitäisi lailla säätää kampaamoissa?

    Äänestä

  • oli.. kirjoitti:

    Se on lainvastaista jo nyt. Kampaajat eivät noudata lakia joten asiakkaan tulisi ottaa yhteys viranomaisiin. Naisilta voidaan ottaa enemmän hiusten leikkauksesta vain jos kyseessä on kampanja.

    Äänestä

  • sitä kaljaa kirjoitti:

    myydä, ja varmasti myytäisiinkin tuplahinnalla, jos se olisi kanattavaa. Hinnnamuodostus kun ei ole tasa-arvokysymys vaan liiketoimintaa!

    Ei sitä kaljaa kyllä saa hinnoitella asiakkaan sukupuolen mukaan. Hinnanmuodotus ei ole tasa-arvokysymys mutta hinnanmuodostuksessa täytyy toimia tasa-arvoisesti.

    Äänestä

  • ............... kirjoitti:

    Ei sitä kaljaa kyllä saa hinnoitella asiakkaan sukupuolen mukaan. Hinnanmuodotus ei ole tasa-arvokysymys mutta hinnanmuodostuksessa täytyy toimia tasa-arvoisesti.

    Hintaa ei myöskään saa muodostaa iän, kansalaisuuden tai puoluekannan mukaan. Rasismiahan tuo on. Ehkä saadaan muutos aikaan kun tämä asia nostetaan tarpeeksi usein pöydälle.

    Äänestä

  • qob kirjoitti:

    sortoa ja rasismia, kun suomessakin vihdoin rupeaa tämä palvelukuttuuri heräilemään muun mailman tasolle!! Poljetaan se kaikki yhdessä maahan!! Orjatyövoimaakin käyttävät!! Ettäs kehtaavat pientä ihmistä sortaa!!!

    Äänestä

asun toisella puolella Suomea ja ainakin mun kampaajalla on samat hinnat kaikille, ja alle 20 eurolla hiusten leikkuu sujuu.
Mutta, yleensähän miesten hiukset vain lyhennetään, naisille yleensä tehdään muotoleikkaus johon menee enemmän aikaa. Ja ammattilaisen aika maksaa, niin yksinkertaisesta asiasta on kyse eikä sukupuolesta.
Täällä en ole yhdenkään parturin hinnoissa huomannut eri hintoja miehille ja naisille, hinta määräytyy sen mukaan mitä tehdään. Luulisi olevan järkevää kenen logiikalla tahansa.

Äänestä
  • Minulta on ainakin revitty naisena korkeampaa hintaa vaikka leikkaus on tyyliä kerralla latvat poikki tasaus johon menee aikaa tasan 2 minuuttia jos sitäkään. Hinta on korkeampi vaikka miehen kuontalon karsimisessa menisi paljon kauemmin.

    Äänestä

  • Joo....... kirjoitti:

    Minulta on ainakin revitty naisena korkeampaa hintaa vaikka leikkaus on tyyliä kerralla latvat poikki tasaus johon menee aikaa tasan 2 minuuttia jos sitäkään. Hinta on korkeampi vaikka miehen kuontalon karsimisessa menisi paljon kauemmin.

    Pitäiskö meisten ja naisten vatteetkin olla samanhintaisia??? Jos mies pukeutuu housuihin ja nainen housuihin, niin pitäskö maksaa samaverran, vaikka miesten housut ja naisten housut hieman eroavatkin keskenään?? Kuten eroaa miesten tukanleikkuu yleensä nasiten hiustenleikkuusta. Suomessa ei ole kuin kourallinen naisia jotka haluavat tasapitkän ja lyhyeksi kynityn tukan. Siihen ei voida hinnoittelua perustaa, ymmärräte varmaan!

    Äänestä

  • IHMETTELIJÄ.. kirjoitti:

    Ei tietenkään mutta jos nainen ostaa miesten paidan niin eihän hän siitä enemmän maksa kuin jos ostajana olisi mies. Miesten paita on paitakaupassa saman hintainen riippumatta siitä onko ostaja mies vai nainen.

    Äänestä

  • IHMETTELIJÄ.. kirjoitti:

    Pitäiskö meisten ja naisten vatteetkin olla samanhintaisia??? Jos mies pukeutuu housuihin ja nainen housuihin, niin pitäskö maksaa samaverran, vaikka miesten housut ja naisten housut hieman eroavatkin keskenään?? Kuten eroaa miesten tukanleikkuu yleensä nasiten hiustenleikkuusta. Suomessa ei ole kuin kourallinen naisia jotka haluavat tasapitkän ja lyhyeksi kynityn tukan. Siihen ei voida hinnoittelua perustaa, ymmärräte varmaan!

    On paljon lyhytukkaisia naisia ja myös pitkätukkaisia miehiä.

    Äänestä

  • mies mansesta kirjoitti:

    On paljon lyhytukkaisia naisia ja myös pitkätukkaisia miehiä.

    Hinnoitteluprosessi aloitetaan analysoimalla liiketoimintamalli ja tuotteen ominaispiirteet, asiakkaat, kilpailu, kustannukset sekä elinkaaren vaihe. Kyse ei ole mistään mies 3e nainen 5e hinnoittelusta, vaan paljon monimutkaisemamsta prosessista.

    Äänestä

  • ei ole yksinkertaista kirjoitti:

    Hinnoitteluprosessi aloitetaan analysoimalla liiketoimintamalli ja tuotteen ominaispiirteet, asiakkaat, kilpailu, kustannukset sekä elinkaaren vaihe. Kyse ei ole mistään mies 3e nainen 5e hinnoittelusta, vaan paljon monimutkaisemamsta prosessista.

    Sama hinta niin miehille kuin naisillekin. Mikä siinä on niin monimutkaista? Vanha viisaushan kuuluu että "tyhmä ei ole se joka pyytää vaan se joka maksaa." Varsinkin kun laki on naisten puolella tässä asiassa.

    Äänestä

  • mies mansesta kirjoitti:

    Sama hinta niin miehille kuin naisillekin. Mikä siinä on niin monimutkaista? Vanha viisaushan kuuluu että "tyhmä ei ole se joka pyytää vaan se joka maksaa." Varsinkin kun laki on naisten puolella tässä asiassa.

    putiikki ja mieti!! Kyllä se rupeaa sullekin avartumaan tuo bisnes kun sitä vähän aika teet!!

    Jos naisen hiusten leikkuuseen plus värjäykseen menee 2h ja miesten puoli tuntia, niin onhan se nyt selvää, etteivät kampaajat huvikseen veloita enemmän naisilta. Voi tietenkin olla, että olisi fiksumpaa laittaa hinnat hiuksen pituuden mukaan, ja kulkea aina mittakeppi mukana kun asiakas saapuu, mutta se on sitten sen verran työlästä, että siihen ei olla ilmeisesti ruvettu ymmärettävistä syistä. Ei kaikki voi tässä mailmassa olla 50 50. Eikä edelleenkään kukaan PAKOTA mennä kampaajalle ja maksaa sen mitä he pyytävät, ja ihmisen perusoikeuksia ei kukaan polje, jos maija ei saa leikkasuta ja väriä samalla hintaa kun matti.

    Äänestä

  • perustapa.. kirjoitti:

    Kyllä miesasiakaskin vaatii hyvän lopputuloksen sinä kuin nainenkin. Jos käherretään tai tupeerataan tai värjätään niin sitten tietenkin asiakas maksaa enemmän.

    Äänestä

  • perustapa.. kirjoitti:

    putiikki ja mieti!! Kyllä se rupeaa sullekin avartumaan tuo bisnes kun sitä vähän aika teet!!

    Jos naisen hiusten leikkuuseen plus värjäykseen menee 2h ja miesten puoli tuntia, niin onhan se nyt selvää, etteivät kampaajat huvikseen veloita enemmän naisilta. Voi tietenkin olla, että olisi fiksumpaa laittaa hinnat hiuksen pituuden mukaan, ja kulkea aina mittakeppi mukana kun asiakas saapuu, mutta se on sitten sen verran työlästä, että siihen ei olla ilmeisesti ruvettu ymmärettävistä syistä. Ei kaikki voi tässä mailmassa olla 50 50. Eikä edelleenkään kukaan PAKOTA mennä kampaajalle ja maksaa sen mitä he pyytävät, ja ihmisen perusoikeuksia ei kukaan polje, jos maija ei saa leikkasuta ja väriä samalla hintaa kun matti.

    Mitä jos nainen ostaessaan pari kiloa perunoita ruokakaupasta joutuisi maksamaan niistä enemmän kuin miesasiakas. Kauppias sanoisi että "eihän kukaan pakottanut teitä niitä ostamaan."

    Äänestä

  • mies mansesta kirjoitti:

    Mitä jos nainen ostaessaan pari kiloa perunoita ruokakaupasta joutuisi maksamaan niistä enemmän kuin miesasiakas. Kauppias sanoisi että "eihän kukaan pakottanut teitä niitä ostamaan."

    identtisiä, miehen ja naisen hiukset tarpeineen yleensä eivät.Miesten hiuksille riittää partakone kun taas naisille ei riitä, ja aikaakin naisten hiusten "muotoiluun" ja mallin miettimiseen, sekä itse leikkaukseen menee enemmän aikaa.

    Äänestä

  • ovatkin kirjoitti:

    Selvä asiahan tuo on, et jos tehdään enemmän kaikkee, ni maksaa enempi. Pointti olikin siinä, et nainen menee kampaajalle, haluaa vain hiusten tasoituksen puolipitkiin hiuksiin, ilman sen kummempia kampauksia ja maksaa siitä 28€. Mies menee parturiin, haluaa 5-6cm pitkien hiusten mallin siistimisen ilman sen ihmeempiä kampauksia ja maksaa tästä 18€.

    Hiustenleikkuu vie saman ajan.. mutta nainen maksaa enemmän, miksi?

    Äänestä

  • argh!! kirjoitti:

    sellaisia naisia on VÄHÄN, JOILLE KELPAA MIESTYYLI. Eli että ei pestä, laiteta muotoilutuotteita, käyetään konetta, eikä anneta henkilökohtaista tyylineuvontaa, tai mietitiä ajan kanssa muotoa!! Etkö millään ymmärrä, että räätälöidympi ja yksilöllisempi PALVELU maksaa!!! Jos naiset haluavat halvemmalla käyköön miesten parturissa ja TYYTYKÖÖN SAMAAN MITÄ MIEHET!! SE ON SALLITTUA!

    Äänestä

Kuluttaja-lehdessä 5/03 oli kampaaja-aiheinen artikkeli. Siitä tuli mieleeni kampaamoiden käsittämätön hinnoittelu esim. hiustenleikkauksen suhteen. Eikö ole lainvastaista, jos hinnoitellaan sukupuolen mukaan? Mitä tälle asialle voisi käytännössä tehdä? Tunnen itseni huijatuksi ja hölmöksi kun joudun maksamaan hiusten leikkauksesta monta euroa enemmän vain sen takia, että olen nainen. Eikö olisi oikeudenmukaisempaa hinnoitella esim. työn määrän ja ajankulun mukaan?

"Tätä asiaa kysytään jatkuvasti alan järjestöltä, mutta siihen on helppo vastata.Pelkkään sukupuoleen perustuva hinnoittelu on lainvastaista. Eli jos naisena olet valmis menemään (miesten) parturiliikkeeseen ja haluat miesten tukanleikkuun, käsittelyn pitää maksaa saman verran sukupuolesta riippumatta. Silloin lopputulos tosin on, että myös näytät mieheltä.

Suomalainen asiakas ei tätä kuitenkaan (onneksi) halua, joten naisten leikkaus ja miesten leikkaus ovat käytännössä erilaiset toimenpiteet. Miehet eivät yleensä muuta tyyliään, ja niska voidaan leikata nopeasti koneella. Tukkaa ei välttämättä pestä, eikä leikkauksen jälkeen tarvita erityistä föönausta, korkeintaan nopea kuivatus. Miehelle varataan sen vuoksi yleensä puoli tuntia käyntiaikaa.

Naiselle tyypillinen ajanvaraus (ilman väri- tai permanenttikäsittelyä) on 45 minuuttia. Nainen haluaa yleensä keskustella tyylistään, ehkä hiukan muuttaakin sitä, eikä mitään osaa työstä voida (eikä pidä) tehdä leikkauskoneella. Tukka pestään ja kuivataan, eikä leikkauskaan suju samalla tekniikalla kuin miehellä, vaan on huomattavasti hitaampaa. Hinnoittelu perustuu aikaan, jolloin naisten työn tulisi keskimäärin maksaa noin puolitoistakertaisesti miesten parturointiin verrattuna. Myös aineita kuluu huomattavasti enemmän.

Nämä ovat yleiset alalla noudatettavat periaatteet. Ainakin järjestäytyneet liikkeet ovat näitä hyvin noudattaneetkin. Tuoreen hintakeräilyn mukaan (Tilastokeskus, elokuu 2003) miesten parturikäynti maksoi Helsingissä keskimäärin 23 euroa ja naisten paketti pesu-leikkaus-kuivaus 31 euroa. Miesten parturointi on keskimäärin kannattavaa, sillä tuntikustannuksen lasketaan alalla olevan 42-48 euron välillä keskitasoisessa liikkeessä. Oikeastaan naiset saavat alennusta, sillä tuntihinnan mukaan laskettuna naisten käynnin tulisi maksaa noin 34 euroa...

http://www.hiusyrittajat.fi/index.php?id=307

Äänestä
  • Ei ne kampaajat ja parturit hyväksy jos nainen haluaakin miesten hiustenleikkauksen(halvempi) naisten hiusten leikkauksen sijaan. Naisen on otettava aina naisten hiusten leikkaus vaikka olisi lyhyt tukka. Olen selvittänyt asiaa.

    Äänestä

  • mies mansesta kirjoitti:

    Ei ne kampaajat ja parturit hyväksy jos nainen haluaakin miesten hiustenleikkauksen(halvempi) naisten hiusten leikkauksen sijaan. Naisen on otettava aina naisten hiusten leikkaus vaikka olisi lyhyt tukka. Olen selvittänyt asiaa.

    että olet ihan selvittänyt.!! Hihii.. Jos olet mies, niin tuskinpa olet voinut sitä yritttää. Kyllä naisesta mies saadaan, otetaan partakone käteen ja lähdetään surisuttamaan. Kestää sen puoli tuntia, mikäspäs siinä jos alhaisempi hinta kiinnostaa!

    Äänestä

  • nainen joka pitää lyhyitä hiuksia, niin menisin miesten parturiin, ja pyytäisin miesten hiustenleikkuun. Hiuksia voi pestä, värjäillä ja föönäillä sitten kotona ja vieläpä ilmaikseksi.

    näin miehenä en käy edes miesten parturissa, vaan vetelen kotikoneella kaljuksi. jääpä nekin eurot partureilta saamatta.

    Äänestä

  • olisin... kirjoitti:

    nainen joka pitää lyhyitä hiuksia, niin menisin miesten parturiin, ja pyytäisin miesten hiustenleikkuun. Hiuksia voi pestä, värjäillä ja föönäillä sitten kotona ja vieläpä ilmaikseksi.

    on huonoa, että parturit ja kampaajat yrittävät työllä anssita elantonsa? Ihan kuin se olisi jotain rikollista toimintaa??

    Äänestä

  • siinä kirjoitti:

    on huonoa, että parturit ja kampaajat yrittävät työllä anssita elantonsa? Ihan kuin se olisi jotain rikollista toimintaa??

    se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa.

    Vapaa maa, vapaa tahto ja suunnaton tyhmyys.

    Äänestä

  • Eihän kirjoitti:

    se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa.

    Vapaa maa, vapaa tahto ja suunnaton tyhmyys.

    se markkinatalous pelaa! Ketään ei pakoteta ostamaan minkään sortin palveluja! Ja jos eivät osta, niin kyllä se näkyy pian palvelun hinnassakin. Mutta kannattaa muistaa, että ei kukaan niitä palveluja huvikseen tarjoa, työstä on maksettava ja jos ei kiinnosta maksaa, ei tarvitse käyttää ko. palvelua.

    Äänestä

  • mies mansesta kirjoitti:

    Ei ne kampaajat ja parturit hyväksy jos nainen haluaakin miesten hiustenleikkauksen(halvempi) naisten hiusten leikkauksen sijaan. Naisen on otettava aina naisten hiusten leikkaus vaikka olisi lyhyt tukka. Olen selvittänyt asiaa.

    ja laki on puolellasi. En ymmärrä miksi tästä itsestään selvästä asiasta viitsitte vänkätä. Minulla on taspitkät hiukset. Viimeksi kävin latvoja tasaamassa ja ikaa meni joku 15 minuttia. Hinta tietysti kympin kalliimpi kuin jos samanpituisen miesten hiusten tasaaminen. En varannut aikaa, enkä ottanut pesua, kun oli puhdas tukka.

    Aikavelotus on hyväksyttävää, ei pimperovelotus.

    Äänestä

  • olisin... kirjoitti:

    nainen joka pitää lyhyitä hiuksia, niin menisin miesten parturiin, ja pyytäisin miesten hiustenleikkuun. Hiuksia voi pestä, värjäillä ja föönäillä sitten kotona ja vieläpä ilmaikseksi.

    näin miehenä en käy edes miesten parturissa, vaan vetelen kotikoneella kaljuksi. jääpä nekin eurot partureilta saamatta.

    No siinähän se onkin kun ne parturikampaajat eivät hyväksy vaikka nainen haluaisi miesten hiusten leikkauksen vaan näiden mielestä tulisi aina ottaa naisten hiusten leikkaus jos ei ole munia.

    Äänestä

  • mies mansesta kirjoitti:

    Ei ne kampaajat ja parturit hyväksy jos nainen haluaakin miesten hiustenleikkauksen(halvempi) naisten hiusten leikkauksen sijaan. Naisen on otettava aina naisten hiusten leikkaus vaikka olisi lyhyt tukka. Olen selvittänyt asiaa.

    idiootti!! meidän liikkees on se käytäntö että kaikkia palvellaan tasavertasesti. miehiin menee yleensä vähemmän aikaa. naisille tehdään yleensä fönkampaukset. ajan mukaan hinta tulee!! otan pienemmän hinnan jos naisten leikkuuseen kuluu oikeesti vain 20-30min..

    meil on niin surkeet palkat kuussa.

    1vuoden palkka on vaan 1045e/kk että repikää siitä. vittuako marisette.

    Äänestä

Minä nainen en ainakaan anna parturien kyniä enkä kenenkään muunkaan, kyllä mä annan vain omia kyniäni jos sellaisia on tarve antaa.

Ihme touhua teillä mansessa.

Äänestä

löytyy sellaisia mestoja, missä on vain pitkän hiuksenlisä. ei sukupuoli erottelua.

Äänestä

Parturi-kampaajan työllä harvemmin rikastuu, joten jos niitä naisten hintoja lähtisi laskemaan, millaista olisi palvelun taso tai mistä horonkuusesta sitä joutuisi lähteä etsimään? Olen kymmenien kokeilujen jälkeen löytänyt parturin, jonne haluan mennä toistekin, ja olen valmis maksamaan siitä.

Miesten hintoja taas on turha lähteä nostamaan. Omaa ukkoa on jo nyt liian vaikea saada lähtemään parturiin, saati sitten jos se olisi vielä kallista =)

Äänestä
  • kerrankin joku, joa OIKEASTI ajattelee asiaa, myös siltä toiselta puolelta. Eikä vain sinä MINÄ MINÄ ajattelua. Ei ne kampaajat ilmaiseksi halua raataa 8h tuntia päivässä, vaikka en olekaan kampaaja/parturi, voin kuvitella että se on RASKASTA HOMMAA.

    Äänestä

  • juuri!! kirjoitti:

    kerrankin joku, joa OIKEASTI ajattelee asiaa, myös siltä toiselta puolelta. Eikä vain sinä MINÄ MINÄ ajattelua. Ei ne kampaajat ilmaiseksi halua raataa 8h tuntia päivässä, vaikka en olekaan kampaaja/parturi, voin kuvitella että se on RASKASTA HOMMAA.

    Vaikka olisi kuinka "raskasta hommaa" niin naisen hiukset on yhtä arvokkaat kuin miesten. Pitäisikö tosiaan alkaa tarkastamaan onko asiakkaalla munat.

    Äänestä

  • mies mansesta kirjoitti:

    Vaikka olisi kuinka "raskasta hommaa" niin naisen hiukset on yhtä arvokkaat kuin miesten. Pitäisikö tosiaan alkaa tarkastamaan onko asiakkaalla munat.

    "arvokkuus" on se mitta, mihin hinnoittelu perustuu kaupankäynnissä??? Heh heh... Ehkä paratiisissa.. Mutta totuus on se, että jos tämä se "arvokkuus" olisi jokin tietty kriteeri hinnoittelulle, niin silloinhan ammatitkin laitettaisiin "arvokkkuusjärjestykseen" palkan suhteen, ja esim. sairaanhoitajat saisivat enemmän palkkaa kuin esim. ekonomit tai juristit. Mutta kuka määrittelee "arvokkuuden"? Palkkahan muodustuu nyt työn kysynnän ja tarjonnan mukaan, samoin kuluttajahinnat. Get it??

    Äänestä

jos tämä euroviisuvoittaja menisi hiuksensa leikkauttamaan? Tarkistetaanko munat? Olisiko kalliimpi hinta kuin Jone Nikulalla?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mies mansesta kirjoitti:

Partureilla on kovemmat hinnat naisille kuin miehille. Miksi annatte niiden kyniä? Olen tästä asiasta antanut kommenttia partureille mutta ne ei välitä. Ne sanoo jotta "tämä on yleinen käytäntö". Miksi naiset eivät pidä puoliaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu