Rakas siskoni on aiheuttanut elämääni paljon ongelmia. Samoin siskojeni, veljeni ja äitimme elämään. Hän on ehkä maanisdepressiivinen ja käyttäytyy sen mukaan. Välillä hänellä menee hemmetin lujaa ja kaikki asiat ovat hienosti. Hän kokee olevansa parempi kuin kaikki muut yhteensä ja on voimiensa tunnossa. Silloin haukutaan kaikki muut ja ollaan itse niin hyviä, ettei kukaan samaan pysty.
Sitten tulee masennusvaihe... Silloin vajotaan pohjamutiin ja ollaan niin surkeita ja epäonnistuneita ja kateellisia, että sen varjolla voi tehdä kaikenlaista pahaa toisille ja sanoakin ihan mitä sattuu sylki suuhun tuomaan.
Kun itsellä menee huonosti, niin hän kostaa sen kaikille muille ja hankaloittaa teoillaan ja puheillaan meidän kaikkien läheistensä elämää. Meidän sisarten puolisotkin kun ovat kuulemma paljon parempia kuin hänen miehensä, niin hän vuoronperään yrittää iskeä meidän miehiämme. Jos hän tietää meistä muista jonkin kipeän ja arkaluontoisen asian, niin hän takuulla mainitsee sen isoon ääneen sukujuhlissa tai ainakin kyläillessämme hänen luonaan tai hän meillä.
Hän on ilkeä - muka ymmärtämättä sitä itse. Hän kertoilee suoranaisia valheita ja vääristeltyjä totuuksia muille meistä omista sukulaisistaan. Jotkut uskkovat mitä hän sanoo. Osa jo tietää, ettei kannata uskoa. En tiedä, mitä tekisimme hänen kanssaan. Nyt onneksi asumme kaukana toisistamme ja näemme hyvin harvoin.
Anteeksi ei koskaan pyydellä, vikahan on aina kaikissa muissa!
Sitten tulee masennusvaihe... Silloin vajotaan pohjamutiin ja ollaan niin surkeita ja epäonnistuneita ja kateellisia, että sen varjolla voi tehdä kaikenlaista pahaa toisille ja sanoakin ihan mitä sattuu sylki suuhun tuomaan.
Kun itsellä menee huonosti, niin hän kostaa sen kaikille muille ja hankaloittaa teoillaan ja puheillaan meidän kaikkien läheistensä elämää. Meidän sisarten puolisotkin kun ovat kuulemma paljon parempia kuin hänen miehensä, niin hän vuoronperään yrittää iskeä meidän miehiämme. Jos hän tietää meistä muista jonkin kipeän ja arkaluontoisen asian, niin hän takuulla mainitsee sen isoon ääneen sukujuhlissa tai ainakin kyläillessämme hänen luonaan tai hän meillä.
Hän on ilkeä - muka ymmärtämättä sitä itse. Hän kertoilee suoranaisia valheita ja vääristeltyjä totuuksia muille meistä omista sukulaisistaan. Jotkut uskkovat mitä hän sanoo. Osa jo tietää, ettei kannata uskoa. En tiedä, mitä tekisimme hänen kanssaan. Nyt onneksi asumme kaukana toisistamme ja näemme hyvin harvoin.
Anteeksi ei koskaan pyydellä, vikahan on aina kaikissa muissa!
Vastaukset 16
Vanhimmat
Persoonallisuushäiriö on käytännössä melkolailla sama kuin ilkeys.
Paras tapa toimia heidän kanssaan tosiaan lienee heidän välttelynsä - elleivät he parane.
ap:hän jo mainitsi, että siskolla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Siis hän on sairas. Jos tosiaan diagnoosi on näin, sairauteen on olemassa lääkkeet.
Ongelma on joskus se, että sairasta ei saa lääkärille. Toisinaan ent. maanis-depressiivisyys on niin ns. lievää, että menee ilkeyden tms. piikkiin. Yleensä kumminkin jompikumpi vaihe on niin huomattava, että ihminen itsekin tajuaa olevansa hoidon tarpeessa, yleensä se on masennus.
Ihan muuten - täällä annetaan liikaa diagnooseja ihmisten käytökselle. Suosiossa näyttävät olevan persoonallisuushäiriö ja narsismi. Niillä on nokkelaa kuitata toisen erilaisuus.
Usein kyse on muusta, esim. temperamentista, luonteenpiirteistä, opituista tavoista, oman yhteisön suosimista käytöstavoista.
Sinun mielipiteesi saattaisi muuttua,jos eläisit tai olisit joutunut elämään pesunkestävän naristin kanssa. Siitä on nimittääin leikki kaukana omakin terveys kovasti uhnanlainen.
Hyvähän s eon siellä teoretisoida luonteenpiirteistä ja yksilön erilaisestai tempperamentistä, jos ei tiedä mitään siitä elämästä, kun narsistilla on raivokohtaus ja piru kaikin puolin irti.
tohtori tunnistaakseen persoonallisuushäiriöisen. Minä kierrän oman sisareni kaukaa hänen luonnevikansa takia. Ilkeys, pahansuopuus ja hillittömät raivonpurkaukset ovat kuuluneet hänen repertuaariinsa siitä lähtien, kun hän kehitteli tuon luonnevian opiskeluaikojensa alussa. Nuorena hän oli ihana, iloinen tyttö.
Olisitko sinä osasyyllinen
hänen "tilaansa" -
"siitä lähtien kiersin hänet kaukaa" - kertoo paljon.. suomalainen perhemalli suosii yksinjättämistä, omillaan pärjäämistä = lue = hylkäämistä, kun joku murtuu elämässään = kenties juuri sinun ja "lähimmäistensä" takia, joka on sitten oikein kätevää pestä käsistään "luonnehäiriöisenä" se entinen, mukava ja iloinen tyttö - oletko muuten koskaan ajatellut, miksi hän oli ennen niin?
Oliko hänelle elämässään ehkä silloin ihminen, joka hänestä oikeasti välitti, jopa rakasti??
Tunnen sinunkaltaisiasi ylimielisiä pietareita jokin verran..
Syy ei ole koskaan itsesssä, muut päättäköön, niin voit pestä kätesi, unohtaa ja hyljätä.
Suomi on itsemurhien luvattu maa.
Onko peilejä lainkaan?
Tyttärelläni on tuo sairausdiagnoosi. Ennen lääkitystä hän oli vähällä mennä psykoosiin, joten kyse ei ollut mistään luonnehäiriöstä. Sairauteen kuuluu raivoaminen ilman syytä, levottomuus, unettomuus, keskittymisvaikeudet, lamaava masennus ja siihen taas liika nukkuminen. Valehtelua en ole huomannut. Seksielämä on välillä hillitöntä ja vastuutonta. Kaikkea laidasta laitaan. Lääkkeet, varsinkin litium on auttanut ratkaisevasti. Lisäksi on masennuslääkettä ja pahoina aikoina psykoosi- ja unilääkkeitä. Kyllä siinä saa olla hyvät hermot kun joutuu siinä elämään saman katon alla, mutta jotenkin siihenkin tottuu, eikä loukkauksia ota henkilökohtaisesti. En usko että niillä on edes pahaa tarkoitusta. Raivonpuuskat vain tulevat ja menevät. Sairaudesta täytyy mainita vielä epätodellinen olotila ajoittain. Helposti sekoittuu mielikuvitus todellisuuteen.
Hyviäkin päiviä onneksi on, oikeastaan suuremman osan lääkkeiden ansiosta.
Jos kyseessä on sama sairaus, niin sen pitäisi hoitamattomana pahentua nopeasti.
Myös siskoni seksielämä on välillä vallan hillitöntä. Jo ennen ensimmäistä avioliittoaan hän oli harrastanut seksiä yli 100 miehen kanssa! Hän sai lapsia miehensä kanssa ja erosi. Eron jälkeen seksiseikkailut jatkuivat. Hän mm. otti kyytiinsä liftarin, jonka kanssa ajelivat ympäriinsä ja harjoittivat seksiä. Siskoni tuli raskaaksi ja meinasi jopa synnyttää tuon lapsen. Psykologi puhui siskoni ympäri tekemään abortin. Tämän jälkeen miehiä on ollut useita - aina joku uusi kierroksessa ja lapsiakin on siunaantunut lisää.
Hän saa välillä niin pahoja raivo- ja masennuskohtauksia, ettei itsekään taida tietää, mitä kaikkea pahimpana aikana on tehnyt ja touhunnut. Lapsensakin välillä pelkäävät hullua äitiään! Sitten hän joutuu joksikin aikaa sairaalaan.
Niitä kohtauksia hän sai jo teini-iässä ja sekoili täydet sellaisten kohtausten aikana. Kohtausten syy oli aina meissä muissa sisaruksissa tai vanhemmissa. Eihän hänessä itsessään ollut vikaa. Hän ei ottanut vastuuta mistään, vaan sälytti syyn aina toisten niskoille.
Kateus oli todella rajua ja raivoisaa. Hän kävi oikein päälle, kun pisti niin vihaksi, kun joku oli parempi kuin hän. Koulussa hän yritti vaikuttaa arvosteluihinkin, menemällä mollaamaan muita opettajille ja kehumaan tietty itseään samalla. Huonolla menestyksellä tosin.
Hänelle ei voi kertoa kuin tavallisia arkipäiväisiä asioita, sillä jos erehtyy kertomaan jotain, niin sen takuulla saa vastaansa joskus tulevaisuudessa. Hän saattaa sekoilukautenaan esim. soittaa mieheni äidille tai jollekin muulle (itselleen tuntemattomalle) mieheni sukulaiselle ja kertoa asioita, joita hän tietää...
Minusta tuo ei ole todellakaan normaalia aikuisen ihmisen käyttäytymistä!
En oikein käsitä. Aluksi sanoit siskon EHKÄ olevan maanis-depressiivinen eli siis sairas. Ja nyt ihmettelet, ettei "tuo todellakaan ole normaalia aikuisen ihmisen käyttäytymistä".
Etkö siis ITSELLESI ole selvittänyt, onko siskosi sairas vai ei?
Kai suhtautumisesi on erilainen sen mukaan, oletko tekemisissä pahasti sairaan kanssa vai muuten pirullisen ja ns. epänormaalin - mitähän sekin on - kanssa?
ITSE sinä päätän suhtautumisesi. Jos aikuinen sisar ei suostu hoitamaan itseään = käy lääkärissä ja ota säännöllisesti lääkkeensä, mitä oikeastaan voit?
Tuli mieleeni viimeisen viestisi jälkeen, että kenties sisaresi ei olekaan juuri maanis-depressiivinen. Muuan toinen diagnoosi sopii antamiesi kuvausten perusteella todennäköisemmältä. Mutta ensin olisi kyllä käytävä psykiatrilla eli erikoislääkärillä. Hoitoa ei muuten päästä ikinä aloittamaan.
voi olla myös psykoosi. Ei ne sulje toisiaan pois.
auttaa.
Samanlainen meno ja meininki ex muijan siskon kanssa. Akka hullu ku pullosta tullu. Yritti (ehkä vieläkin yrittää) itsareita. Saatana jos ei olisi laitonta auttaisin neitokaista pyrkimyksissään. Noita hulluja ei pidä yrittää ymmärtää. Nappi otsaan ja se on siinä!
Hänhän on sairas, eikö niin. Eihän sinun tarvitse tehdä mitään, koska et voisikaan tehdä mitään. Lääkärit hoitaa mielisairaita - tai jättää hoitamatta, mutta vastuu siskostasi ei ole sinun.
Jatka siis elämääsi ihan rauhassa ja keskity omaan elämääsi ja tekemään siitä onnellista. Ja pysyttele mahdollisimman kaukana siskostasi, äläkä anna hänen tuhota elämääsi.
Kun siskosi tekee ilkeitä, puhuu pahoja yms., laita ne hänen sairautensa piikkiin ja unohda hänet.
sinulle ei muuta,
kuin että toivottavasti pilkkasi
sattuu omaan nilkkaan
ja pahasti
joskus ja sinutkin unohdetaan,
koska olet "sairastunut" olemaan
mahdoton
toivon, että saat kokea
ehkä jotain siitä epätoivosta,
miten hyljätty saa kokea kenties
häneen kohdistuneen epäoikeuden mukaisen
käytöksen tai elämäntapahtumien seurauksena
et ansaitse lähimmäisen nimitystä ainakaan
toivon
jossain vsiheessa elämääsi
saat niskaasi saman
kuin mitä toivot lähimmällesi
unohduksen
i rest my case
Voi hyvänen aika sentää.. Sairaus ei ole mikään syy alkaa pilaamaan toisten elämää. Eikä mikää syy toisten antaa tehdä sitä itselleen. Se sairaus on pelkkä sairaus ja siihen pitää hakea apua, eikä piinata toisten elemää. Eikä kenenkään tarvitse toisten sairauksien pilata omaa elämäänsä.
kun hän mielestäsi
on 'sairastunut'..
vai oletko antanut
olla oman onnensa nojassa ?
ihan neutraali kysymys
tietenkin :O
Kun hän ei usko olevansa apua vailla. Hän suuttuu, jos me sukulaiset yritämme edes varovasti sanoa, että kaikki ei ole kohdallaan. Emme voi laittaa häntä pakkohoitoonkaan, kysytty on sitäkin niin lääkäristä kuin mielenterveyspuoleltakin. Ei onnistu, koska hän on eniten vaaraksi vain itselleen.
Hän ei halua meiltä apua, sillä hän on omasta mielestään täysin kunnossa. Diagnoosi on meidän sukulaisten keksimä, ei suinkaan lääkärin.
eikä lainkaan lääkärin diagnosis..
miten osuvasti ilmaisitkaan
asian ytimen,
paremmin en olisi pystynyt sanomaan-
con grats..
keksikää vielä joku lisädiagnosis sillä välin,
niin koheesio keskenänne tiivistyy,
kunnes tukehdutte lopulta omaan keinopaskaanne
ja tekopyhyyteenne :)
kaikella lämmöllä ja rakkaudella,
tietenkin -
niinkuin tekin, aina,
lämmöllä kaivaten :DDDD
paras heistä