Kirjoitan nyt tänne, koska minulla ei ole ketään, jolle voisin nämä kertoa
ja olen aivan yksin tämän asian kanssa. En kehtaa puhua näistä edes miehelleni.!
Asiani koskee työolojani. Olen koko farmassa ainoa "työntekijä", kaksi muuat ovat pomoja, eli kellään muulla ei ole käsitystä millaista firmassa todella on olla töissä. Kenenkään työntekijän kanssa en voi siis jutella työasioista ja muusta, kaikkeen on sopeuduttava yksin mitä eteen tulee. Aloitin työni nykyisessä firmassani vuosi sitten. Työoloissa tapahtui vähitellen muutoksia, kun ilmoitin viime helmikuussa olevani raskaana.
Ensimmäisenä pomoni alkoi kommentoimaan kasvaneesta rintavarustuksestani, Joka kerta kun nähtiin hän katselee ja kurkkii olkani takaa jos näkisi vilauksen toppini sisään ja kommentoi aina jos on vähän avonaisempi toppi päällä tms. Inhottavaa.
Pomoni on alkanut kyttäämään tekemisiäni, aliarvioi tekemääni työn määrää, aliarvioi harkintakykyäni, teen kuulemma virheitä nykyään jne. jne.
Minulle on määriteltytyösopimuksessa työajaksi 7,5h, jotta minulle ei tarvitsisi maksaa isompaa palkkaa ja ei kertyisi pekkasia. Käytännössä minulla ei ole taukoja päivisin ollenkaan, koska päivystän tauoillani puhelinta ja työpisteen ääressä on oltava 8h/pvä. Eli ruokalaankaan ei saa mennä työpäivän aikana syömään, on syötävä toimistossa. Vessaan en saa mennä ilman puhelinta, koska siihen on aina vastattava kun se soi, eli myös vessassa. Tältä päivystys ajalta en kuitenkaan saa minkäänlaista korvausta. Onko tällainen edes laillista??
Joskus olen ollut ottamatta puhelinta vessaan, kun olen äkkiä ajatellut pissalla käyväni ja silloinhan tietenkin on pomo juuri soittanut ja heti kärkkynyt, miksi et heti vastannut!
Pomoni aliarvioi tekemisiäni. Vähän aikaa sitten tapahtui, että tule työpisteen ulkopuolelle hakemaan tärkeitä papereita ja tule noin parin minuutin päästä. Heti kun pomo lopetti puhelun, jouduin asiakaspalvelutehtäviin työpisteessäni. Hoidin tietenkin asiakkaan ensin, niin sanoo työmoraalini, kuten pomonikin aina muistaa muistuttaa. Menin heti sen jälkeen pomon määräämään paikkaan ja pomo tietenkin ärtyneenä siinä, että missäs sitä on oltu! Minun mielestä nöyryyttävää työntekijän aliarviointia! Ihan kuin olisin ollut vetelehtimässä vain ja tahallaan vitkutellut, pomo tietenkin luuli niin.
Lisäksi ongelmana on, että minun pitäisi osata lukea pomoani "rivien välistä". Muutama päivä sitten kävi niin, että pomoni laittoi minulle aamulla töitä, jotka pitäisi hoitaa. Minulla oli siinä vaiheessa edellinen työ tekemättä, joten ajattelin hoitaa sen ensin ja sitten aloittaa pomon antamat tehtävät. Pomoni soitteli muutaman tunnin kuluttua, missä vaiheessa asiat nyt on. Sanoin tietysti, että siirryn tehtävään hetken kuluttua, kun olen saanut edellisen tehtävän kohta loppuun. Pomo raivostui siitä, etten ollut tehnyt hänen antamiaan tehtäviä heti! Hänen töissään ei lukenut, että työt olisi tehtävä heti tai edes, että ne olisivat kiireellisiä, eikä pomo ole koskaan ennen sanonut, että hänen työnsä olisi tehtävä heti! Oletin siis, että se riittää, että teen ne sen päivän aikana. Pomoni sanoi että tästä lähtien minun pitää raportoida joka aamu tekemiseni mitä aion tehdä päivän aikana ja missä järjestyksessä. Aina olen hoitanut hommani ja ihan ajallaan!!
Lisäksi pomoni antaa todella epämääräisiä ohjeita omien hommiensa hoitoon, jotka antaa minulle hoidettavaksi. Viimeksi hän ihan selväsiti sanoi erään ohjeen, jonka kirjoitin ihan lapulle muistiksi. Ihmettelin ohjetta, mutta tein kuitenkin pomoni antamien ohjeiden mukaan ja kuten hän tahtoi ja oli sanonut. Siitä tuli kumminkin kauhea huuto, koska se asia olisi sittenkin pitänyt hoitaa eri tavalla, ei niinkuin tein. Itse olisin tehnyt oikein, ilman pomon ohjetta!!
Tänään oli viimeinen pisara se, että kun olin lähettämässä toiselle pomolle materiaalia, josta saattaisi olla myöhemmin hänelle hyötyä, sain isot huudot aivan yllättäen!! Että en saa ilman hänen suostumustaan ja kysymättä häneltä tehdä enää mitään, varsinkaan tällaisia asioita, joissa itse olen miettinyt asiaa (en siis ole saanut ohjetta tehdä asiaa).Olin jo aiemmin puhunut sen toisen pomon kanssa tästä työtä helpottavasta materiaalista ja sen lähettämisestä ja se toinen pomo totesi olevan tarpeellista lähettää se hänelle.
Nyt en tiedä mitä teen, jos toinen pomo kyselee materiaalia, en uskalla sanoa että toinen pomo kielsi lähettämästä. (Tässä taustalla on myös se, että pomot inhoavat toisiaan ja olen monesti joutunut välikädeksi).
Minut leimataan aina syntipukiksi.
Tällaista aliarviointia ja huutamista ja virheiden kyttäämistä ei ollut ennen raskauttani ollenkaan! Nyt olen jo puolessavälissä raskauttani.
Pelkään pahaa oloa, joka minulle töissä tulee ja on illan ajan työpäivän jälkeen seurana. Minulle on lähiaikoina ilmaantunut stressioireita, sydämen tykytystä, supistelua!! vatsa on kipeä. Itkeskelen monesti töissä, koska kukaan ei näe, ja iltaisin kotona.
Mietin, että jos jäisin sairaslomalle, mutta olen toisaalta niin tunnollinen etten viitsisi jäädä, koska kukaan ei ole tekemässä työtäni ja saisin huudot sairasloman jälkeen. Ylipäätään olen ollut vuoden aikana vain muutamia päiviä sairaslomalla.
Voiko pomoni antaa minulle potkut, jos olen sairaslomalla stressistä, henkisen paineen alla??
On tullut mieleeni, että pomoni yrittää nyt väkisin etsiä minusta virheitä, jotta voisi irtisanoa minut ennen äitiysloman alkua, joka alkaisi noin 4kk päästä.
Miten jaksan henkisesti nyt raskaana, stressaan myös tämän lapsen takia, jos aiheutan hänelle jotain (supistelee, sattuu vatsaan tms)..
Ennen olen tuntenut lapsen potkut kovemmin, mutta näinä päivinä liikkeet ovat vähentyneet ja tuntuu vain vaimeasti. Miksiköhän? Johtuuko juuri stressistä?
Pitäsiköhä suosiolla mennä sairaslomalle, kuinka pitkän sairasloman tällaisesta voi hakea/ voi saada?
Reagoinko turhasta?
Onko tämä ihan asiallaista työpaikkatoimintaa, vai olanko vain liian herkkä nyt raskauden takia? Mitä tekisitte tilanteessani?
Ajattelin hakea äitiysloman jälkeen muita töitä, eli enää olisi kestettävä tätä muutama kuukausi. Vai kannattaako stressata itsensä pilalle juuri ennen synnytystä ja kestää mollaamista joa jokapäiväistä haukkumista?
Auttakaa? Mielipiteitä???!!!!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Täältä:
http://www.tyopaikkakiusatut.net/ -> Mistä apua ongelmaan? ja Kertomukset osiosta.
Noi pomot voi varmasti antaa potkut ihan syyttä tai siis syynä raskaus. Se luettelo tehdyistä töistä on sullekin eduksi siinä tapauksessa, ja työolojen kuvaus. Jatka reippaasti, hullujako vai mitä pomosi lienevät.
Olen tuota samaa kokenut, mutta en ollut raskaana. Virheitten kyttäilyä, kunnolla ei neuvottu, kun systeemin muuttuivat, minua tarvittiin vain sellaisiin töihin joita muut ei tehneet. Ivailua, pelkäsin jo työhön menoa. Pomo olisi vaikka katsellaan tappanut minut, niin kireää oli ilmapiiri. Kerroin työterveyslääkärille ongelmistani ja kävin työsuojeluvaltuutetulla. Sain ainakin puhe apua ja lääkäriltä sairauslomaa. Älä lapsesi ja omaa terveyttäsi uhraa. Puhu lääkärille, en muuta osaa neuvoa.
Jos olet raskaana, niin hae ihmeessä sairaslomaa. Tuollainen esimiehen toiminta voi aiheuttaa niin kovat henkiset paineet, että raskautesi voi häiriintyä. Sitäpaitsi, raskaana oleviin naisiin sovelletaan erityisen suojelevaa työsuojelunormistoa, hanki tietoa siitä alasi työehtosopimuksesta. Varsinkin lepotauot ovat odottaville äideille tärkeitä. En suosittelisi irtisanoutumaan, mutta voisitko sairauslomien kautta sinnitellä äitiyslomaan asti?
Kun olet äitiyslomalla, voit jäädä hoitovapaalle ja miettiä toisia vaihtoehtoja.
Pukeutuminen: pomosi tuijottelu ja kommentit ovat törkeitä, niin ei saisi olla. Yritä kuitenkin pukeutua mahdollisimman neutraalisti, äläkä käytä avokaulaisia paitoja/toppeja.
Suosittelen ehdottomasti, että kerrot miehellesi asiasta, älä pidä asioita sisälläsi, se lisää painetta. Yhdessä jaksatte paremmin.
Hyvää jatkoa sinulle ja vauvallesi!
Sulla täytyy olla rautainen itseluottamus. Älä anna itseäsi kohdella noin. Olet varmasti tärkeä ihminen jossain muualla, vaihda työtä. Ja kerro välittömästi miehellesi asioista...älä murehdi yksinäsi....Tuli ihan pahamieli itselekin, kun luin tarinaasi vaikka mies olenkin. Tsemppiä.
Hivenen samankaltaisessa tilanteessa olevana sanoisin, että tämänkaltaisen raskaankin asian voi jakaa läheistensä kanssa ilman häpeäntunnetta - olethan hyvä ja tunnollinen työntekijä, eikä ole sinun syysi että työpaikkasi/pomosi käytännöt ovat noin mielivaltaisia. Parannusta niihin saadaksesi muista pitää omanarvontuntosi/työitsetuntosi niin korkealla kuin realistista on ja ota asiassa tarvittaessa yhteyttä liittoosi/työsuojeluun. Raskauden nojalla harjoitettu työsyrjintä on laissa kielletty.