Nyt on pakko purkaa sydäntä. Kirjoittaminen helpottaa..
Tapasin täällä reilu pari kuukautta sitten nuoren naisen johon rakastuin ympäri korvien. Meillä oli niin paljon yhteisiä asioita ja kiirehdin töistä päivittäin kotiin jutellaakseni hänen kanssaan. Viestit vaihtuivat ensitapaamiseen ja siitä yökylään. Hänessä tuntui olevan kaikki kohdallaan. Juuri ne asiat joita kumppanissa kaipaan enkä ole vielä elämässäni yhtä ihastuttavaa ihmistä tavannut. Niin hellä, ihana ja ennenkaikkea rehellinen joka sai heti alusta alkaen tuntemaan oloni varmaksi ja pystyimme kertomaan toisillemme mistä tahansa. Hänen kanssaan pystyin olemaan oma itseni heti alusta.
Viikot kuluivat ja tapailimme viikonloppuisin koska meillä oli jonkin verran matkaa toisiimme. Viestit vaihtuivat viikkoisin ja ne olivat aina vain ihanempia. Puolin ja toisin kerroimme kuinka kova ikävä toista on ja kerroimme kuinka oikealta kumpikin tuntui toisilleen ja kuinka hyvä toistemme kanssa oli olla. Välillä minusta tuntui, että hän välitti minusta vielä enemmän. Aloin saamaan häneltä joka aamu ja varsinkin iltaisin ihania viestejä ja välillä puolet vaihtuivat.
Olin nämä reilut pari kuukautta onneni kukkuloilla. Töissä hemaiseva olemukseni huomattiin ja muutuin kokonaan toiseksi henkilöksi kuka jaksoikin ihan eri tavalla. Olin selvästi rakastunut.
Joka ainoa aamu jonka hänen viereltä heräsin, hänen vielä nukkuessa katselin häntä hymyillen pitkiäkin aikoja koska olin hyvin onnellinen kun löysin hänet elämääni. Ensimmäisinä öinä en edes voinut nukkua hänen vierellä, halusin vain olla hänen sylissään ikuisesti. Suunnittelimme välillä mitä tekisimme jatkossa ja mm. kesäloman suunnitelmat oli jo tehty. Varasin kesälomat ja vapaapäivät kuukausiksi eteenpäin ollakseni hänen kanssaan. Paljon oli suunniteltu ja minullakin oli paljon mielessä. Hänkin sanoi useaan otteeseen odottavansa kesää kanssani ja haaveet tulevasta paloivat verkkokalvooni. Näkyvissä ei ollut mitään huolen häivää.
Vaan pitihän se arvata, onnen satamasta tipahdin kurjuuteen jota en tiennyt olevan olemassakaan. Hän oli kertonut entisistään minulle ajan mittaan ja kaikki tuntuivat olevan toivottomia tapauksia. Mutta kuin tyhjästä sain häneltä viestin entisestä joka oli ottanut häneen yhteyttä ja hän halusi tavata tämän sillä jotain oli jäänyt hampaan koloon. Ymmärsin, että hän haluaisi pikemminkin saada vain lopetuuksen hänen kanssaan jotta voi unohtaa hänet.
Samana iltana sain viestin jossa hän kertoi retkahtaneensa tähän uudelleen. Itkimme yhdessä kurkkumme kipeäksi sinä iltana, hän suri kuinka julmasti oli minulle tehnyt mutta ei voinut tunteilleen mitään. Minä en surru mitä hän teki minulle kaiken jälkeen vaikka olin hänen tukenaan niin monessa asiassa. Surin sillä tiesin miten paljon olin menettämässä ja tätä päivää olin pelännyt yli kaiken...
2kk suhteelle on hyvin pieni aika mutta siitä huolimatta en ole koskaan ole ollut yhtä kurjana kuin nyt. Entiset suhteeni ovat olleet enemmän tai vähemmän onnettomia. Hän tuntui todella niin oikealta minulle ja olisin tehnyt mitä vain hänen vuokseen sillä hän oli omalla hieman erikoisella tavalla juuri minun kaltainen tuntemuksiltaan ja historialtaan eikä hänen kaltaisiaan ole ennen tullut vastaan. Uhrasin paljon omista asioista antaakseni hänelle aikaa ja hän oli aina etusijalla muista tekemisistäni jo nyt. Hän ehti koskettaa minua sisältä tavalla johon kukaan muu ei ole ennen pystynyt. Olin hänen kanssaan todella onnellinen ja halusin pitää siitä kiinni kynsin ja hampain.
Hän kertoi, että vaikka pitikin minusta kovasti niin luotettava ja hyvä mies kuin olinkin, niin siitä puuttui häneltä se kipinä mikä hänellä on entisen kanssa. Nämä sanat riistävät minua sisältä. Voiko todella tunteet erota niin paljon..
Miksi hän olisi suunnitellut yhteistä aikaa kanssani ja kertonut niitä ihania asioita minusta jos hän tunsi noin kuin tunsi?
Niin paljon asiat pyörii mielessä, niin monta asiaa mietityttää...
Olisiko aika auttanut? Jos olisimme saaneet enemmän aikaa toisillemme niin ehkä hänenkin kiintymyksensä minuun olisi tullut ajallaan? Ehkä hänen tunne elämänsä vain seikkailee väliaikaisesti?
En voi olla ajattelematta mitä olisi tapahtunut jos exä ei olisi koskaan ottanut yhteyttä. Tekikö hän oikein kun lopetti suhteemme heti ensimmäisen soiton jälkeen exältään ja tavattuaan hänet...
En osaa päästää hänestä irti... Tunnen, että hän tekee suuren virheen. Minulla on niin paljon häneen tunteita ja kuitenkin viihdyimme toistemme seurassa, eikä nuo lukuisat kaipuu ja ihastus viestit voineet olla tyhjästä. Ei häneltä...
Luovuttiko hän minun suhteen liian helpolla vai enkö minä vain osaa kohdata sitä tosiasiaa ettei hänellä ole tunteita minua kohtaan.. ymmärtäisin jos olisin vasta pyytämässä häntä ensitreffeille mutta kaiken tämän ihanan ajan jälkeen...
Olemme puhuneet ja haluamme pysyä ystävinä mutta minua pelottaa miten osaan jatkaa. Aika parantaa, sen tiedän mutta en tiedä haluanko. En haluaisi menettää sitä tunnetta mikä minulla on häntä kohtaan.
Tapasin täällä reilu pari kuukautta sitten nuoren naisen johon rakastuin ympäri korvien. Meillä oli niin paljon yhteisiä asioita ja kiirehdin töistä päivittäin kotiin jutellaakseni hänen kanssaan. Viestit vaihtuivat ensitapaamiseen ja siitä yökylään. Hänessä tuntui olevan kaikki kohdallaan. Juuri ne asiat joita kumppanissa kaipaan enkä ole vielä elämässäni yhtä ihastuttavaa ihmistä tavannut. Niin hellä, ihana ja ennenkaikkea rehellinen joka sai heti alusta alkaen tuntemaan oloni varmaksi ja pystyimme kertomaan toisillemme mistä tahansa. Hänen kanssaan pystyin olemaan oma itseni heti alusta.
Viikot kuluivat ja tapailimme viikonloppuisin koska meillä oli jonkin verran matkaa toisiimme. Viestit vaihtuivat viikkoisin ja ne olivat aina vain ihanempia. Puolin ja toisin kerroimme kuinka kova ikävä toista on ja kerroimme kuinka oikealta kumpikin tuntui toisilleen ja kuinka hyvä toistemme kanssa oli olla. Välillä minusta tuntui, että hän välitti minusta vielä enemmän. Aloin saamaan häneltä joka aamu ja varsinkin iltaisin ihania viestejä ja välillä puolet vaihtuivat.
Olin nämä reilut pari kuukautta onneni kukkuloilla. Töissä hemaiseva olemukseni huomattiin ja muutuin kokonaan toiseksi henkilöksi kuka jaksoikin ihan eri tavalla. Olin selvästi rakastunut.
Joka ainoa aamu jonka hänen viereltä heräsin, hänen vielä nukkuessa katselin häntä hymyillen pitkiäkin aikoja koska olin hyvin onnellinen kun löysin hänet elämääni. Ensimmäisinä öinä en edes voinut nukkua hänen vierellä, halusin vain olla hänen sylissään ikuisesti. Suunnittelimme välillä mitä tekisimme jatkossa ja mm. kesäloman suunnitelmat oli jo tehty. Varasin kesälomat ja vapaapäivät kuukausiksi eteenpäin ollakseni hänen kanssaan. Paljon oli suunniteltu ja minullakin oli paljon mielessä. Hänkin sanoi useaan otteeseen odottavansa kesää kanssani ja haaveet tulevasta paloivat verkkokalvooni. Näkyvissä ei ollut mitään huolen häivää.
Vaan pitihän se arvata, onnen satamasta tipahdin kurjuuteen jota en tiennyt olevan olemassakaan. Hän oli kertonut entisistään minulle ajan mittaan ja kaikki tuntuivat olevan toivottomia tapauksia. Mutta kuin tyhjästä sain häneltä viestin entisestä joka oli ottanut häneen yhteyttä ja hän halusi tavata tämän sillä jotain oli jäänyt hampaan koloon. Ymmärsin, että hän haluaisi pikemminkin saada vain lopetuuksen hänen kanssaan jotta voi unohtaa hänet.
Samana iltana sain viestin jossa hän kertoi retkahtaneensa tähän uudelleen. Itkimme yhdessä kurkkumme kipeäksi sinä iltana, hän suri kuinka julmasti oli minulle tehnyt mutta ei voinut tunteilleen mitään. Minä en surru mitä hän teki minulle kaiken jälkeen vaikka olin hänen tukenaan niin monessa asiassa. Surin sillä tiesin miten paljon olin menettämässä ja tätä päivää olin pelännyt yli kaiken...
2kk suhteelle on hyvin pieni aika mutta siitä huolimatta en ole koskaan ole ollut yhtä kurjana kuin nyt. Entiset suhteeni ovat olleet enemmän tai vähemmän onnettomia. Hän tuntui todella niin oikealta minulle ja olisin tehnyt mitä vain hänen vuokseen sillä hän oli omalla hieman erikoisella tavalla juuri minun kaltainen tuntemuksiltaan ja historialtaan eikä hänen kaltaisiaan ole ennen tullut vastaan. Uhrasin paljon omista asioista antaakseni hänelle aikaa ja hän oli aina etusijalla muista tekemisistäni jo nyt. Hän ehti koskettaa minua sisältä tavalla johon kukaan muu ei ole ennen pystynyt. Olin hänen kanssaan todella onnellinen ja halusin pitää siitä kiinni kynsin ja hampain.
Hän kertoi, että vaikka pitikin minusta kovasti niin luotettava ja hyvä mies kuin olinkin, niin siitä puuttui häneltä se kipinä mikä hänellä on entisen kanssa. Nämä sanat riistävät minua sisältä. Voiko todella tunteet erota niin paljon..
Miksi hän olisi suunnitellut yhteistä aikaa kanssani ja kertonut niitä ihania asioita minusta jos hän tunsi noin kuin tunsi?
Niin paljon asiat pyörii mielessä, niin monta asiaa mietityttää...
Olisiko aika auttanut? Jos olisimme saaneet enemmän aikaa toisillemme niin ehkä hänenkin kiintymyksensä minuun olisi tullut ajallaan? Ehkä hänen tunne elämänsä vain seikkailee väliaikaisesti?
En voi olla ajattelematta mitä olisi tapahtunut jos exä ei olisi koskaan ottanut yhteyttä. Tekikö hän oikein kun lopetti suhteemme heti ensimmäisen soiton jälkeen exältään ja tavattuaan hänet...
En osaa päästää hänestä irti... Tunnen, että hän tekee suuren virheen. Minulla on niin paljon häneen tunteita ja kuitenkin viihdyimme toistemme seurassa, eikä nuo lukuisat kaipuu ja ihastus viestit voineet olla tyhjästä. Ei häneltä...
Luovuttiko hän minun suhteen liian helpolla vai enkö minä vain osaa kohdata sitä tosiasiaa ettei hänellä ole tunteita minua kohtaan.. ymmärtäisin jos olisin vasta pyytämässä häntä ensitreffeille mutta kaiken tämän ihanan ajan jälkeen...
Olemme puhuneet ja haluamme pysyä ystävinä mutta minua pelottaa miten osaan jatkaa. Aika parantaa, sen tiedän mutta en tiedä haluanko. En haluaisi menettää sitä tunnetta mikä minulla on häntä kohtaan.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ihan tässä "vanhaakin" alkaa itkettää, kun tuollaista pitää mennä lukemaan. Otan osaa, voi hemmetti sentään. Olet nyt kokemassa yhden rankimmista kokemuksista, mitä ihmisen eteen voi tulla.
Voit myös uskoa, että hän todella tarkoitti kaikkea sitä ihanaa mitä sanoi ääneenkin ja todellakin suunnitteli tulevaa ihan yhtä tohkeissaan kuin sinäkin. Ne hetket oli ihan aitoja ja molemminpuolisia, sitä älä epäile koskaan.
Hyppääpä hetkeksi hänen saappaisiinsa, ehkä se auttaa ymmärtämään...
Jos nyt (jonkun ajan kuluttua) tapaisit toisen naisen, joka ihastuisi sinuun korviaan myöden ja sinäkin antaisit mennä, koska kaikki tuntuisi niin helpolta ja luontevalta teidän kahden välillä. Päättäisit, että jes! tässä se on ja nyt vaan eletään onnellisina ja entisiä haikailematta ja sillä siisti.
Ja teillä olisi tosi kivaa yhdessä, tralalaa...
Sitten yhtäkkiä tämä "ensirakkautesi" ottaisikin sinuun taas yhteyttä, katuisi katkerasti ja tunnustaisi tehneensä elämänsä munauksen sut jättäessään, ja toivoisi hartaasti, että te voisitte aloittaa alusta.
Mitä sinä silloin tekisit?
Et voi tietää, mikä siinä toisessa miehessä oli niin "koukuttavaa", että se veti puoleensa vaikka tytön tunteet oli jo ankkuroitu sinuun. Sillä asialla itsensä kiduttaminen on ihan turhaa, koska on kyse kemioista, tunteesta, joilla ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Eihän sellaista voi toiselle selittää sanoin. No, hän kuvasi sitä "kipinäksi" ja ehkä sinäkin käyttäisit samaa sanaa edellä kuvaamassani tilanteessa.
Saa sitä surra. Mikään ole niin kamalaa ja turhauttavaakin, kuin tulla pudotetuksi pilvistä takaisin maan pinnalle. Ei sellaista kukaan halua kokea. Eikä niihin tuhansiin vastaamattomiin kysymyksiinkään herätä äimistelemään.
Tämä hetki kerrallaan, mitäpä sitä muutakaan. Tulevaisuudesta kun ei tiedä etukäteen ja menneetkin on menneitä.
Aurinkoista kesää kaikesta huolimatta, sinulle, joka nyt suret.
Kiitos Aimè ihanasta vastauksestasi.
Olen tosiaan miettinyt asiaa juuri hänenkin kantiltaan ja miltä minusta tuntuisi jos hän joskus tulisi takaisin ja minulla olisi mahdollisesti toinen suhde. En voisi olla tapaamatta häntä. En voisi. Se sattuu varmasti vähintäänkin yhtä kovin sillä minun pitää vain jättää tämä taakseni ajan kanssa ja vaikka siinäkin on taakkaa kerrakseen, hänellä on tuplasti murhetta kahden kesken. Viestisi auttoi katsomaan paremmin hänen kantaansa ja koen suurta surua siitä mitä hänelläkin on meneillään.
Kivusta huolimatta olen onnellinen niistä hetkistä joita maailman tuulet minulle puhalsivat pienen hetken.. Olen onnellinen jos saan pitää hänet ystävänä ja voimme tukea toisiamme elämän tiellä jatkossakin.
Olen aina ajatellut niin että mitä ikinä elämässä tapahtuukin, niin kaikilla asioilla on tapana ratketa lopulta parempaan päin. Ennemmin tai myöhemmin. Tavalla tai toisella. Tämän kohdalla sitä on niin vaikea vielä uskoa mutta yritän... Aika parantaa mutta unohda en koskaan tätä valtaisaa tunnetta joka minut valtasi.
nopeasti suhteissasi. Jos ns. rakkaus perustuu heti seksiin, ei suhteella ole pitkää kestoa. Ei ihminen voi noin nopeasti oppia tuntemaan toista perin pohjin, vaan tunteet jäävät pinnalle. Sitten roihu muuttuu pienen pieneksi tulenliekiksi ja ei tarvita isoakaan tuulta, joka sammuttaa liekin.
Seurustelu kannattaa aloittaa vanhanaikaisesti tapailemalla ja esim. elokuvissa tms. käymällä. Tutustumalla kunnolla. Seksi ja muu lääppiminen vie järjen mennessään. Kokeile edes. Jos siis haet pikäaikaista suhdetta.
Ehkä olit liian hyvää ollakseen totta, tai jotain muuta klassista.
Ihminen joka ei voi tunteilleen mitään ei ole täysin terve, vaan arvaamaton.
Sun kohtaloksi koitui nyt laastarina oleminen.
Vaikka nyt ylistät tuota naista, niin oikeasti olet tullut tietyllä tavalla hyväksikäytetyksi.
Kirjoitat todella kauniisti tunteistasi. Kertomuksesi kosketti minua ja oli kuin ote elämästäni, tosin minä olin tuon tytön saappaissa..
Muistutat nykyistä poikaystävääni, jota rakastan yli kaiken. Silti hänet melkein lemppasin exäni vuoksi. Exä otti yhteyttä kevättalvella oltuaan hiljaa kauan.. Exän kanssa oli aina kipinää mutta mutta.. Siihen se jäi; onneksi en koskaan mennyt tekemään mitään exäni kanssa. Hyvin pian huomasin, mitä todella kaipaan, ja se oli tämä nykyinen poikaystäväni ja kaikki asiat mitä ikinä hänen kanssaan olin jakanut. Pelkkä intohimo ei vain riitä vaikka se houkuttaakin.
samassa vaunussa ollaan :) Jokainen tapaus on erilainen, mutta lopputulos aina sama. Taas sama vanha virsi, vaikka luulisi jotain vuosien varrella oppineen. Mistäpä sen voi koskaan varmaksi tietää onko toinen päässyt täysin yli entisestä suhteestaan ja tunteistaan häntä kohtaan... V*tuttaa vaan kun kaikki tuntuu aluksi niin helvetin hyvältä ja homma etenee kuin itsestään. Annetaan "siimaa" juuri sen verran, että kun itse sitten retkahdat, näytät tunteesi ja suhde alkaa näyttää vakavalta, niin sitten isketään henkisesti suoraan kiveksille ja se on siinä. Itsellä 2kk aikaa "erosta" ja välillä tuntuu, että tämä tuska ja kaipuu vaan kasvaa entisestään. Välillä ei taas tunnu oikein miltään... Eipä näköjään ole kovin helppoa vain unohtaa ja mennä eteenpäin. Onneksi on työ, harrastuksia ja kavereita. Kun järjestää itselleen tekemistä, niin ei ehdi murehtia asiaa niin paljon.
Vinkki: Älä jää roikkumaan siihen naiseen ja älä varsinkaan jää ystäväksi, koska silloin rikot itsesi vielä pahemmin ja pitkität toipumistasi. Ota kunnolla etäisyyttä ja hae muuta sisältöä elämääsi, vaikka se tuntuukin vaikealta. Kokemuksesta voin sanoa, että toisen "laastarina" oleminen on kaikkein kurjin kohtalo. Sitä ei vain näköjään itse tajua (tai halua tajuta) ajoissa.
"Niin äkkiä talvi kun katosit taas
Miksi en tulla voi sun maailmaas
Kysyn ja tiedän jo vastauksen
Se jota hait minä ollut en"
Noin se vaan menee.
elämä tuo näitä murheita.
Itse luulet löytäväsi sen oikean ,niin, ehkä toinen ei tunnekkaan niin.
Tästä ei ole muuta tietä ,kuin nousta ja jatkaa elämää:((kipeetä tekee,tiedän!!
Halaus sinulle voimia antamaan!!
Olet varmaan helmi miesten joukossa, kun kykenet kertomaan tarinaasi noin kauniilla tavalla.
Kirjallinen ulosantisi on todella hyvä.
Tuli surullinen olo puolestasi, mutta uskon että tyttö varmaan arvosti ja kunnioitti sinua.
Tunteet exää kohtaan vaan veivät toiseen suuntaan.
Kyllä aurinko vielä paistaa vaikka nyt tuntuu ankealta. Anna surulle ja toipumiselle aikaa.
Paljon halauksia ja tsemppiä sinulle:)
Olet varmaan helmi miesten joukossa, kun kykenet kertomaan tarinaasi noin kauniilla tavalla.
Kirjallinen ulosantisi on todella hyvä.
Tuli surullinen olo puolestasi, mutta uskon että tyttö varmaan arvosti ja kunnioitti sinua.
Tunteet exää kohtaan vaan veivät toiseen suuntaan.
Kyllä aurinko vielä paistaa vaikka nyt tuntuu ankealta. Anna surulle ja toipumiselle aikaa.
Paljon halauksia ja tsemppiä sinulle:)
ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa...
Et ole ainoa jolle on käynyt vähän samalla tavalla.Minun tarinassani oli takana vain yhteistä aikaa puolitoista vuotta. Eroa haettiin yhdessä, minä luotin hänen rakkauteensa, jota hän päivittäin minulle kertoi.Vein eroni loppuun asti, olinhan löytänyt elämäni miehen.Minun sylistäni viimeisen yön jälkeen hän palasi vaimonsa luo. Ei ollut väliä minun elämälläni. En voi ymmärtää...Miten paljon tuskaa...
Miten voin toipua, tapaus on tuore...
Kirjoitat kauniisti ja koskettavasti, tuskasi suorastaan valuu rivien välistä...
Minulle tuli kuitenkin mieleen sellainen juttu että ajattelepa jos tuo elämäsi nainen onkin vain sitoutumiskammoinen ja siitä syystä miehillä leikkivä tapaus. Jospa tuo entinen onkin joku päivä ollut kuin sinä nyt ja tämä on pelottanut tätä tyttöä. Nyt hän pelkää sitoutumista sinuun ja palaa tämän toisen luo.
Näitä tapauksia riittää, valitettavasti.
Toivon sinulle jaksamista, usko pois, sinä nouset tästä ja löydät joku päivä juuri sen todellisen oikean!
itse kirjoittanut sinun kirjeesi. Erona vain että olen nainen ja menettänyt miehen johon rakastuin korviani ja varpaitani myöten! Ei voi mitään. Elämä on joskus niin paskaa...Voimia sulle!
Olen vasta lähiaikoina itse herännyt siihen karuun todellisuuteen, että ihmiset puhuvat valtavan paljon ****** rakkauden nimissä. Sitä vain mietin missä tämmöisten ihmisten omatunto on sekä arvot ym. Mahtaa olla vaikeaa heillä itselläänkin. Itse en rehellisyydestä luovu olin sitten miten naivi tahansa. Seiskää sanojenne takana ihmiset tai olkaa hiljaa. Mukavaa kesän odotusta ja voimia sulle siipirikko ja kohtalo toverit.
Kuten kdsl kirjoitti: Noin se vaan menee.
Rakastuminen on aina emotionaalinen riski. Suhde päättyy jomman kumman tai molempien kannalta surullisesti monta kertaa useammin kuin jatkuu ikuisesti onnellisena.
Jotkut sitten vetäytyvät kuoreensa ja visusti varovat ettei moista toista kertaa pääsisi sattumaan. Jotkut taas hyväksyvät asian ja jatkavat uuteen suhteeseen sitten kun siltä tuntuu että taas uskaltaa panna itsensä likoon, epäonnistumisen uhallakin.
Itse ajattelen että pelkästään tuon emotionaalisen puolen kokeminen ja eläminen on riskin arvoista. Vielä suhteen päätyttyä olen aina onnellinen siitä että olen ollut rakastunut, saanut rakastaa ja ollut rakastettu.