Niin, ihan yleisellä tasolla... monta kertaa olette sietäneet / antaneet pettämisen anteeksi? Miten liittonne on jatkunut pettämisen / useiden pettämisien jälkeen?
Sorry... meni kyselyksi.
Sorry... meni kyselyksi.
Monta kertaa olette sietäneet?
Kyselijä69
8925
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kolme kertaa ja minä haluaisin edelleen jatkaa avioliittoa. Riitaisaa on. Kolmatta vuotta olen kipuillut. Kipuilulle ei loppua näy. Silti en halua luovuttaa miestäni muille naisille.
Ekat merkit pettämisestä oli jo seurustelun alkuveiheissa 8 -9 vuotta sitten tapaamisen alussa, ku mies palasi entisen tyttöystävän luo moneksi kuukaudeksi. Niin se suhde kuitenkin alkoi. 3 vuotta häistä 5 vuoden yhdessäolon jälkeen oli ensimmäinen suhde, josta hän sanoi, että hän ei ole tehnyt mitään, vaan se nainen oli rakastunut. Joten en osannut mitään epäillä. Tästä vuoden päästä syntyi lapsi. 1,5 vuoden päästä lapsen syntymästä alkoi tulla outoja tekstareita puhelimeen syksyllä. Uudenvuoden aattona eka kerran poissa kotoa yötä. Koko seuraavan kevään jatkui sama touhu, mutta hän oli ollut kavereillaan. Seuraavana syksynä kolahti postiluukusta mulle eropaperi ja silloin tajusin, ettei kaikki ole kohdillaan. Yritin korjata liiton. Hän kuitenkin muutti kotoa jouluna uuden naisen luo, jonka nai seuraavana kesänä 3 kk eron voimaantulon jälkeen. Eli nyt jälkikäteen vasta tajuan nämä asiat. En tiedä olinko tyhmä, sokea vai mitä, mutta en tosiaankaan tajunnut. Nyt tajuan, ja olen toipumassa. Yli vuosi eron voimaanastumisesta suren kuitenkin edelleen tuota pitkään jatkunutta pettämistä ja sitä että en tajunnut ja ettei minulle edes annettu mahdollisuutta elää avioliitossa kuten siinä eletään.
En osaa enää olla katkera tai vihainen. Tiedän mieheni pettäneen minua vuosikymmenet, ehkä jo avioliiton alkuvuosina 30 vuotta sitten. Nyt hän tuskin saa nuorta lihaa, koska ei rahaa kulu omiin tarpeisiin kuin noin sata euroa kuukauden aikana. Ilmaiseksi saa vanhempia, ja sellaisia tiedän hänen metsästäneen jo kauan, itseään vanhempia naisia. En tiedä onko yhdellä kertaa monta ja missä kaikkialla heitä tapaa. On tuonut meille kotiinkin joskus, mökille varmasti. Mutta olen niin kiinni kasvanut mieheen ja taloudellisin sitein kiinni, että en osaa tästä minnekään lähteä.
avaa itsellesi salainen tili (jonka tiliotteet menee eri osoitteeseen), alat laittaa rahaa säästöön ja henkisesti valmistat itseäsi lähtöön, ajatus ei tunnu niin pelottavalta kun mietit että mahdollinen lähtö on vasta vuosien kuluttua. Pelkkä ajatuskin lähdöstä voi lohduttaa ja antaa voimia. "Parempi yksin kuin p***an kanssa"
3 kertaa. Sitä vain aina haluaa uskoa rakastamansa ihmisen hyvyyteen, mutta...
Iso kiitos vastanneille!
Sen verran taustaa tälläiselle kysymykselle että olen mies jonka vaimo petti toistamiseen. Olemme olleet yhdessä n. 16 vuotta (liian pitkään?) ja aina kuvittelin että pystyisin tarjoamaan lapsilleni ehjän kodin.
Jokaisessa meissähän on omat vikansa mutta tätä viimeistä vaimon vetoa en ymmärrä... olen yrittänyt olla hyvä puoliso, leikkinyt lasten kanssa ja hoitanut heitä heidän ollessaan kipeänä. Olen huomioinut vaimoani pienillä lahjoilla, halannut yllättäen vaikkapa aamulla sekä olen ollut aktiivinen seksinkin suhteen ja hyväksynyt se jos hän on ollut väsy. Tämän lisäksi olen remontoinut asuntomme lattiasta kattoon. Hänen väsymystään olen yrittänyt auttaa... mutta kotitöitä olisin voinut tehdä enemmänkin... tosin vaimo sanoi että hän nauttii niistä. Joten en todellakaan tiedä mitä muuta olisi pitänyt tehdä?
Miehisyys on koetuksella vaikka mulla on hyvä itsetunto. Enkä usko että olen perseestä reväistyn näköinenkään... ;) Ohhoh, tulipas tekstiä...
Nyt en tiedä miten jatkaa eteenpäin... hyväksyä tapahtunut vai näyttää vaimolle mistä pääsee ulos? Kovasti hän on ollut katuvainen... ja tiedän historiasta että se on ollut vastoin hänenkin periaatteitaan. Mutta silti, käynyt mikä käynyt.
se on kerrasta poikki.
Kuvittelin aina, että jos suhteeni ajautuu sellaiseen jamaa se on kerrasta poikki. Siedin kuitenkin ensimmäisen kerran, koitin antaa anteeksi ja saada luottamuksen takaisin. Lopulta, juuri kun luulin kaiken menevän hyvin sain miehen kiinni uudestaan ja silloin lähdin.
Asia sattui. Ymmärsin kuitenkin, että en ollut hetkeäkään oikeasti onnellinen ja varma itsestä ensimmäisen kerran jälkeen. Koko ajan olin varpaillani ja valmiina lähtemään, myös niinä onnellisilta tuntuvina hetkinä. Kysyin itseltäni miksi olisin halunnut jäädä suhteeseen, jossa minua ei arvosteta, jossa en tunne itseäni maailman ihanimmaksi naiseksi ja jossa minun ei ole hyvä olla? En keksinyt yhtään hyvää vastausta.
Asia sattuu edelleen, mutta toisaalta minut on vallannut hyvänolon tunne, joka on ollut hukassa jo kauvan aikaa. Tiedän arvoni, tiedän minkälaista kohtelua haluan. Olen onnellinen näin!