Koetan rakennella tässä kestävää parisuhdetta... ollaan "vasta" parikymppisiä, mutta tuntuu että tässä on nyt se oikeatyyppi. Ollaan seurusteltu semmonen 4kk, tosin edetty tosi hitaasti. Tiedän että mies välittää musta aidosti. Hänellä on aivan ihania ystäviä ja mahtava suku sekä perhe. Rakastan sitä ilmapiiriä ja tunnelmaa joka vallitsee hänen perheessään ja sukulaistapahtumissa.
Itse olen perheestä jossa äitini on ollut alkoholisti koko ikäni. Isäni on erittäin hyvätuloinen joten toimeen on aina tultu hyvin ja olen saanut melkeinpä kaiken mitä olen halunnut... tai niin olen ainakin aina luullut. Ongelmaa on aina pidetty salassa, kulissi on pitänyt pitää pystyssä. Ulkopuolisten silmin elän unelmaperheessä jossa kaikki on hyvin. Kuitenkin olen koko ikäni joutunut seuraamaan sivusta vanhempien iänikuista riitelyä ja josjonkinlaisia tilanteita joihin alkoholismin seurauksena on jouduttu: rattijuopumuksia, äidin etsimistä baarista, pullojen etsimistä, katoamistemppuja... jne.
Kaikesta on kuitenkin selvitty hyvin, olen aina kuvitellut että perheeni elämä oli täysin normaalia... kaikilla perheillä on omat ongelmansa. Selvisin hyvin arvosanoin koulusta ja muustakin. Nyt olen kuitenkin oivaltanut, että se ylitsepursuava rakkaus joka mieheni kodissa vallitsee, on jotain mitä minulta todella puuttui.
Olen siis paitsi korviani myöten rakastunut tähän mieheen, myös hänen perheeseensä ja kaikkeen siihen rakkauteen joka siellä vallitsee. Tuntuu että elämääni on nyt vihdoin tullut se kaikki mitä lapsuudessani ei ole ollut.
Siksi minua pelottaakin suuresti se, jos mies vain päättäisi lähteä elämästäni. Menettäisin niin paljon muutakin samalla, en tiedä kestäisinkö sitä. Haluaisin kertoa miehelle siitä. Siis siitä, kuinka paljon hänen rakkautensa lisäksi minulle merkitsee hänen perheensä ja se lämmin tunnelma.
Niin, hänelle en ole kertonut vielä tästä perhetaustastani. Hänen silmissään elän siinä unelmaperheessä... jotenkin on tuntunut että olisi liian aikaista kertoa, enkä ole ikinä pystynyt puhumaan siitä kenellekään. Pelkään että pelottelen hänet vain pois kertomalla näin aikaisessa vaiheessa(?) Kelpaanko hänen täydellisyyttä hipovaan perheeseensä enää siinä vaiheessa?
Ennen kaikkea pelkään että hänen asennoitumisensa minua kohtaan muuttuisin. En halua sääliä tai muuta. Toki tieto perhetaustasta auttaisi miestä ymmärtämään monia seikkoja käytöksessäni jotka kumpuavat lapsuudesta.
Hyvän parisuhteen rakentamisen kannalta tällainen olisi toki hyvä saada puhuttua läpi... mutta en tiedä missä vaiheessa ja miten ihmeessä saisin tuon otettua puheeksi. Millaisessa tilanteessa. Kuinka tärkeänä pidätte tällaisesta asiasta puhumista ja missä vaiheessa asia kannattaisi ottaa puheeksi?
Itse olen perheestä jossa äitini on ollut alkoholisti koko ikäni. Isäni on erittäin hyvätuloinen joten toimeen on aina tultu hyvin ja olen saanut melkeinpä kaiken mitä olen halunnut... tai niin olen ainakin aina luullut. Ongelmaa on aina pidetty salassa, kulissi on pitänyt pitää pystyssä. Ulkopuolisten silmin elän unelmaperheessä jossa kaikki on hyvin. Kuitenkin olen koko ikäni joutunut seuraamaan sivusta vanhempien iänikuista riitelyä ja josjonkinlaisia tilanteita joihin alkoholismin seurauksena on jouduttu: rattijuopumuksia, äidin etsimistä baarista, pullojen etsimistä, katoamistemppuja... jne.
Kaikesta on kuitenkin selvitty hyvin, olen aina kuvitellut että perheeni elämä oli täysin normaalia... kaikilla perheillä on omat ongelmansa. Selvisin hyvin arvosanoin koulusta ja muustakin. Nyt olen kuitenkin oivaltanut, että se ylitsepursuava rakkaus joka mieheni kodissa vallitsee, on jotain mitä minulta todella puuttui.
Olen siis paitsi korviani myöten rakastunut tähän mieheen, myös hänen perheeseensä ja kaikkeen siihen rakkauteen joka siellä vallitsee. Tuntuu että elämääni on nyt vihdoin tullut se kaikki mitä lapsuudessani ei ole ollut.
Siksi minua pelottaakin suuresti se, jos mies vain päättäisi lähteä elämästäni. Menettäisin niin paljon muutakin samalla, en tiedä kestäisinkö sitä. Haluaisin kertoa miehelle siitä. Siis siitä, kuinka paljon hänen rakkautensa lisäksi minulle merkitsee hänen perheensä ja se lämmin tunnelma.
Niin, hänelle en ole kertonut vielä tästä perhetaustastani. Hänen silmissään elän siinä unelmaperheessä... jotenkin on tuntunut että olisi liian aikaista kertoa, enkä ole ikinä pystynyt puhumaan siitä kenellekään. Pelkään että pelottelen hänet vain pois kertomalla näin aikaisessa vaiheessa(?) Kelpaanko hänen täydellisyyttä hipovaan perheeseensä enää siinä vaiheessa?
Ennen kaikkea pelkään että hänen asennoitumisensa minua kohtaan muuttuisin. En halua sääliä tai muuta. Toki tieto perhetaustasta auttaisi miestä ymmärtämään monia seikkoja käytöksessäni jotka kumpuavat lapsuudesta.
Hyvän parisuhteen rakentamisen kannalta tällainen olisi toki hyvä saada puhuttua läpi... mutta en tiedä missä vaiheessa ja miten ihmeessä saisin tuon otettua puheeksi. Millaisessa tilanteessa. Kuinka tärkeänä pidätte tällaisesta asiasta puhumista ja missä vaiheessa asia kannattaisi ottaa puheeksi?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oma mieheni on alkoholistiperheesta eika lapsuus ollut helppo. Hanella on vielakin pahoja ongelmia luottaa keneenkaan eika han osaa puhua tunteistaan, ehka han ei edes tunnista niita kuten muut ihmiset?
Tuntuu ettei han halua/uskalla puhua naista asioista enka siksi ole halunnut painostaa. Minulla oli hyva lapsuuden perhe joka tykkaa kylla miehestani kovasti. En tieda miten mieheni todella kokee sen etta oma taustani on niin "tuskaton".
Itse olen sita mielta etta voisin omasta hyvasta lapsuudestani huolimatta ymmartaa hantakin ja ainakin kuunnella hanta. Luulen etta han pelkaa avautua, ehkaa pelkaa hylatyksi tulemista jos paljastaa sisimpansa. Pelko on turha, haluan olla hanen rinnallaan, eika lapsuuden olot ole millaan tapaa ihmisen itsensa paatettavissa.
Itseani helpottaisi jos mies pystyisi puhumaan. Se pain vastoin lisaisi yhteenkuuluvuuden tunnetta ja valittamista hanta kohtaan. Olisi hienoa jos mieheni uskaltaisi luottaa minuun niin paljon.
Minun mielestani sinun kannattaa kertoa sen verran kun olet valmis kertomaan. Ymmarran kuitenkin pelkosi siita etta sinua kohdeltaisiin eri tavalla tai han jattaisi sinut. En tieda, onko itse pelko suurempi kuin todellinen todennakoisyys etta nain kavisi...
Olette kuitenkin tapaillut vasta vahan aikaa, joten ehka kannattaa ottaa asiaa puheeksi vahitellen, ettei toinen tosiaan saikahda. Kokeile vaikka kertoa itsestasi ensin jotain muuta "arkaluonteista" ja katso, miten mies siihen reaogi...
Joskus sisimpansa avaaminen on todella kaiken pelon ja tuskan arvoista. Se voi olla sita teidankin kohdallanne. Todennakoista on etta jos poikaystavasi luulee sinun olevan ihanneperheesta, tieto on hanelle varmasti yllatys ja hanen ensireaktionsa voi olla sellainen etta sina hadissasi koet sen saikahtaneeksi. Tarkeampaa kuin alkureaktio on se, miten han tuntee asiaa hetken sulateltuaan.
Tsemppia! Kannattaa nauttia nyt siita ihanasta poikaystavasta ja hanen perheestaan, olet kaiken sen arvoinen varmasti. Kun tunnet tietyn luottamustason syntyneen, rohkaise mielesi ja kerro niin paljon kun pystyt. Vaikka aikaa olisikin kulunut, kylla kumppani ymmartaa jos sanot, etta sinulle asiasta kertominen on todella vaikeaa ja siksi et ole sanonut mitaan aikaisemmin.
Anteeksi, en jaksanut lukea viestiäsi loppuun asti. Pahoittelen. Mutta jos olette neljä kuukautta edenneet tosi hitaasti, miten hitossa tiedät hänen sukulaistapahtumiensa ilmapiirin?
Aikaperspektiivi tulee vielä muuttumaan.
Anteeksi että kysyn mutta kun olen itse ollut nuorempi niin minun äiti kysyi minulta kerran yhden suhteen aikana että olet varma että olet rakastunut siihen mieheen etkä itse rakkauteen??
Kaikilla meillä on elämässämme jollakin tavalla vaikeata mutta muistathan että vaikka se toinen onkin siinä ja rakastaa sinua niin liika taakka ja vastuu toisesta lyyhistää kenen tahansa hartiat..tarkoitan että vaikka suhteessa jaetaan ja kuuluukin jakaa asioita niin älä tukeudu siihen toiseen liikaa ja sysää kaikke vastuuta hänelle vaan jos jotkin asiat vaan yksinkertaisesti tuntuu vaikeilta niin hae ulkopuolista apua.. toivottavasti ymmärsit asiani pointin. kaikkea hyvää sinulle ja onnea rakkautesi suhteen.