Näin ainakin olen omassa elämässäni havainnut. Olen aina ollut ujo ja rauhallisemmanpuoleinen, mutta mielestäni riittävän sosiaalinen kuitenkin. Vaikka kuinka olen yrittänyt olla rohkeampi ja tehnyt hirveästi sen eteen, että saisin ystäviä, edes muutaman, niin jonkun ajan kuluttua -tai vuosienkin jälkeen olen saanut huomata, että minut on jätetty. Olen sitoutunut tosi nuorena ja saanut lapset parikymppisinä ja mieheni on edelleen minulle se tuki ja turva, mutta silti kaipaisin myös niitä naispuolisia tosi ystäviä. Olen yrittänyt saada niitä toisista "lapsellisista" (kun olen luullut, että yhteistä löytyy) mutta yllätyksekseni olen huomannut, että myös näille ihmisille meneminen ilman lasta (bilettäminen ym) on hirveän tärkeää ja tällainen lapsen kanssa viihtyvä, vähemmän ravintoloissa viihtyvä ihminen on ilmeisesti liian tylsä ystäväksi. Kuinka mukavaa olisikaan löytää sellaisia ihmisiä, joiden kanssa voisi viettää iltaa esim. pariskunnittain tai vain "olla vaan". Selkäänpuukottajia sen sijaan on tielleni osunut jo liian monta. Luottamus ihmisiin on pikku hiljaa hiipumassa. Silti haluaisin uskoa siihen, että niitä oikeitakin ystäviä voi vielä löytyä! Nyky-ystävyys tuntuu olevan vain kertakäyttötavaraa; halutaan mahdollisimman paljon kavereita, kukaan ei ole oikeasti lojaali kenellekään, toisesta ihmisestä halutaan mahdollisimman paljon hyötyä ja kun ei enää kiinnosta, voidaan ystävyys heittää tuosta vain romukoppaan. Näin kävi minulle ihan hetki sitten, kun eräs lapsellinen ystäväni erosi miehestään ja aloitti uudestaan sen villin nuoruuden. Minä kuulemma kuuluin enää siihen menneisyyteen. Että näin. Olo on jälleen kerran petetty..Niin ja yksinäinen.
Nyky-ystävyys on..
kertakäyttötavaraa
4430
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen samaa mieltä ja olen kokenut samat. Sillä erolla, että olen mies, saanut lapset yli 25-vitosena. Olen rauhallinen, vihaan juoruamista, olen sosiaalinen. Tulen ihmisten kanssa joko hyvin toimeen tai en ollenkaan. Välimuotoja on vähän. Mulle ainoa tuki ja turva on lapset, vaimo, työkaverit ja harrastukset. Muuta ei ole. Esim. meillä on käynyt kylässä seitsemän vuoden aikana "iltaa istumassa" kerran-kolme jotkut. Bilettäminen on niin turhaa eikä se ole yksin tai kaksin kivaa, joten sekin on jäänyt.
Mietin usein miksei tietyt ihmiset/pariskunnat halua olla kanssamme tekemisissä. Mua varmaan pidetään tylsänä kun en esim. halua juoruta tai ottaa kännejä ja avautua. Kukaan ei koskaan pyydä meitä minnekään, paitsi häihin yms. turhuuksiin joihin on "pakko" kutsua tietyt henkilöt. Tämmöstäkö nyky-ystävyys on? Jotkut pakottavat toisia kylään (esim. meillä on nimipäivät yms.). Tämmöistä ystävyyttä EN KAIPAA. Toiset kaveeraavat kun tarvivat meitä, mutta kun me tarvisimme tai haluaisimme seuraa, olemme pelkkää ilmaa. Sillon ystävyys tai kaveruus on oikealla pohjalla jos yhteyden otot on molemman puolisia, nähdään muulloinkin kun sillon kun kalenteri velvoittaa. Tietysti jos ei ole aikaa, niin eihän sitä sitten voi nähdä. Mutta tämmöstä tää työtätekevien vapaa sitten on.
Siis olen samaa mieltä kanssasi.
Minä melkeinpä olisin voinu kirjoittaa tuon.. Sillä erotuksella että oon vasta parikymppinen ja lapset vielä tekemättä (yritteillä toki), nuorena sitoutunu minäki.
Semmosia vanhoja arvoja kaipailisin ystävyyteenkin.
Mua ei oo koskaan bilettämiset kiinnostanu, siksi kai en kavereita oo saanu. Koulussa kyllä seuraa oli ja syrjitty en ole koskaan ollu, mua mukavana pidetään, mutta tuttavuutta pitemmälle en pääse. Varmaan sen takia kun minua ei ne baarit ja menemiset niin kiinnosta. :/ Haluaisin vain jakaa elämän hyvät ja pahat asiat ystävän kans, semmonen ei ilmeisesti monia kiinnosta. :/
Ujonpuoleinen olen minäki, mutta kaikkien kans toimeen tulen ja oon ystävällinen niin hyvin kuin osaan, miksi se ei riitä? Pitääkö olla yltiörohkea sosiaalisesti? Miksi ei riitä tutustua rauhassa ja oppia luottamaan OIKEESTI? MInä oon vähäsanainen silloin ku ei ole sanottavaa ja jos luottamus ei oo vielä kunnossa ja ei oo tarpeeksi hyvin tutustunu. Sitte ku ne on kunnosa ni puhettaki tulee.
Minä olisin ehdottoman luotettava ja varmasti hyvä ystävänä, mutta... *huoh*
Koulussa sen jo huomas, kaverit vaihtu jatkuvasti. Monesti olin hätävarakaveri.
Eräs asia joka vaikuttaa myös on se omaatko sisaruksia. Jos niitä ei ole, ystäväpiiri jää kyllä aika pieneksi nuoruudessa. Käsitykseni on että ystävyyssuhteet tulevat puoli-itsekseen, ei niihin tarvitse suuria kaavoja tehdä. Jostakin olet vain ok ja hän pitää sinua kivana.
Kavereita tulee ja menee. Monesti kaikki ovat jopa pyrkineet hyötymään omasta tilanteestani lompakossa tai...muuten. Kun pitää tietyn raon 2 ihmisen välillä, kaveruus voi jatkua.
-Anna vitonen tai kuskaa mut kauppaan kun sulla on auto ja kyllähän kantamaankin voisit tulla kun ens viikolla on muutto jne-...
...Haluaisit joskus Mynthonin, niin eipä tällä kaverilla ole sitä tarjota vaikka aski kädessä pyörii :)
Ei määrä vaan laatu. Mitä ystävyys sitten on? En koskaan ole avautunut suuremmin kellekään vaan ratkonut ongelmani itse, hyväkin ystävä voi pettää...
Parisuhteessa elävät eivät sitten kai halua olla yhteydessä kun ei ole kumppania. Noin vuosi takaperin kylässä kävi eräs paritutunut kaverini ja hänen vaimo oli sen näköinen vartin kahvitelun jälkeen että "lähdetään jo" tosi tylsää. Se että meillä juttu kulki vielä hyvin, ei kiinnostanut häntä.
Toisen ihmisen paras ystävä on tietysti kumppani ymmärtäähän sen, vai oliko tämä vain halua osoittaa kuinka rakastunut on. Kaverikaan ei saa enää pitää yhteyttä.
"Eräs asia joka vaikuttaa myös on se omaatko sisaruksia. Jos niitä ei ole, ystäväpiiri jää kyllä aika pieneksi nuoruudessa."
Tuokin taitaa olla hyvin tapauskohtaista. Mulla on 10 sisarusta, mutta yhtään paremmin en ole tuttavia saanu, en itekseni enkä sisarusten kautta. Tietysti voi vaikuttaa seki, ettei mun sisaruksetkaan paljo kotiin kavereita tuonu eikä niitä hirveesti ollu. Poikien ja tyttöjen keskuudessa kans eroa, pojat on ollu enemmän kavereita kaikki keskenään, 2 pikkuveljellä on hyvin pitkälle sama kaveripiiri, ja isoveljet kulkee jonku verran yhteisissä porkoissa kans. Tytöillä on enempi omat ystävät, tai no mun tapauksessa niitä ei ole. Ei kyllä isosiskollakaan ole eikä yhellä pikkusiskolla kai, kun ei näy eikä kuulu.
Omalla kohdallani oon eniten ihmetelly sitä, että jotenki kaikki kuihtuu jos en minä pidä yhteyttä. Minun suuntaan ei soitella, oteta yhteyttä, kaikki se pitäis minun yksinään tehä. :/ Eihän se voi toimia!