Jos voisin yhden päivän poistaa elämästäni, en tiedä poistaisinko sen päivän, jolloin hän jätti minut vai sen, jolloin tapasimme.
Mietin tänään tätä eroa, josta on siis kulunut jo kolmisen kuukautta. Muistan elävästi, miten sanoin parhaalle ystävälleni erään kerran saunassa, että joko tämä on se mies, jonka kanssa vietän loppuelämäni tai sitten hän särkee sydämeni. Lisäsin: "Minusta tuntuu, että hän on se, joka särkee sydämeni."
Silloin ajattelin, että on kuitenkin hienoa, että kaltaiseni kivisydäminen nainenkin voi rakastua ja vieläpä kilttiin mieheen (tai niin siis luulin).
Tänään aloin miettiä, että ehkä tuolla suhteella ja minulle aika rankalla erolla oli tarkoitus. Ehkä minun ei ole tarkoitus elää parisuhteessa, vaikka olenkin ystävieni mukaan "seurustelevaa tyyppiä".
Tämä kuulostaa katkeran naisen puheelta ja kaikki haluavat sanoa, että EI se noin ole. "Totta kai sinäkin löydät jonkun!"
Että minä olen kyllästynyt kuulemaan tuota hokemaa.
Voin olla hieman katkera, mutta rehellisesti minusta tuntuu, että minun tilaisuuteni oli ja meni. Jos näin on, tämän sydänsurun tarkoitus on saada minut hyväksymään se ajatus, että elän yksin.
Moni varmaan väittää minun olevan väärässä. Osa minusta ehkä toivookin sitä, mutta olen enemmän huolissani siitä osasta, joka ei halua olla väärässä. Siitä, joka haluaakin elää yksin.
Minusta jopa tuntuu siltä, ettei tuo vaihtoehto ole yhtään hullumpi. Minulla on kummityttö, joka hemmotella piloille, ja ystäviä, joiden kanssa voin jakaa ilot ja surut. Sekä aivan ihana pikkuveli.
Välillä vain harmittaa se, että en ole enää kenenkään ystäväni Tärkein Ihminen. Sen paikan on heidän elämästään vienyt yksi kerrallaan joku mies.
Syy, miksi kirjoitan tänne, on se, että jos sanon näitä asioita ystävilleni he syyttävät minua katkeraksi naiseksi, jonka itsesäälistä rutinaa ei jaksa kukaan kuunnella. Ja kaipa tähän voi joku täälläkin vastaavalla tavalla kommentoida. Tarkoitukseni oli purkaa hieman ajatuksiani tänne.
Mietin tänään tätä eroa, josta on siis kulunut jo kolmisen kuukautta. Muistan elävästi, miten sanoin parhaalle ystävälleni erään kerran saunassa, että joko tämä on se mies, jonka kanssa vietän loppuelämäni tai sitten hän särkee sydämeni. Lisäsin: "Minusta tuntuu, että hän on se, joka särkee sydämeni."
Silloin ajattelin, että on kuitenkin hienoa, että kaltaiseni kivisydäminen nainenkin voi rakastua ja vieläpä kilttiin mieheen (tai niin siis luulin).
Tänään aloin miettiä, että ehkä tuolla suhteella ja minulle aika rankalla erolla oli tarkoitus. Ehkä minun ei ole tarkoitus elää parisuhteessa, vaikka olenkin ystävieni mukaan "seurustelevaa tyyppiä".
Tämä kuulostaa katkeran naisen puheelta ja kaikki haluavat sanoa, että EI se noin ole. "Totta kai sinäkin löydät jonkun!"
Että minä olen kyllästynyt kuulemaan tuota hokemaa.
Voin olla hieman katkera, mutta rehellisesti minusta tuntuu, että minun tilaisuuteni oli ja meni. Jos näin on, tämän sydänsurun tarkoitus on saada minut hyväksymään se ajatus, että elän yksin.
Moni varmaan väittää minun olevan väärässä. Osa minusta ehkä toivookin sitä, mutta olen enemmän huolissani siitä osasta, joka ei halua olla väärässä. Siitä, joka haluaakin elää yksin.
Minusta jopa tuntuu siltä, ettei tuo vaihtoehto ole yhtään hullumpi. Minulla on kummityttö, joka hemmotella piloille, ja ystäviä, joiden kanssa voin jakaa ilot ja surut. Sekä aivan ihana pikkuveli.
Välillä vain harmittaa se, että en ole enää kenenkään ystäväni Tärkein Ihminen. Sen paikan on heidän elämästään vienyt yksi kerrallaan joku mies.
Syy, miksi kirjoitan tänne, on se, että jos sanon näitä asioita ystävilleni he syyttävät minua katkeraksi naiseksi, jonka itsesäälistä rutinaa ei jaksa kukaan kuunnella. Ja kaipa tähän voi joku täälläkin vastaavalla tavalla kommentoida. Tarkoitukseni oli purkaa hieman ajatuksiani tänne.
Vastaukset 50
Vanhimmat
mulla on ihan samanlaiset tuntemukset...
toisen kivisydämisen. Kiltti on liian vastakohtainen. Hän pakenee. Yksinolo on minullekin maailman paras olotila. En kuvailisi itseäni kivisydämiseksi, mutta järkeväksi kyllä. Miksi haikailla minkään perään ilman tarkoitusta. Minulla ei kertakaikkiaan ole tarvetta asua miehen kanssa samassa taloudessa. Miesystäviä minulla kyllä on, joiden kanssa voin lomailla tai vaikka kalastella. Siis pitää hauskaa ilman sitoutumista. Voihan olla, että joskus jossain törmään mieheen, jonka haluan kokonaan. En sitä kuitenkaan pidä päämääränä.
Ota vaan iisisti sinäkin ja pidä hauskaa. Onneksi sinkkuus on nykypäivää ja jos joku pitää sitä epänormaalina, on se hänen häpeänsä. Minä suorastaan kiukustun, jos joku yrittää tyrkyttää miesystävää minulle. Viihdyn yksin ja kaappaan kaverin, kun minua huvittaa. Vihjailut lesboudesta kuuluvat kuvioon. Ne jääkööt myös omaan arvoonsa. Miehet on ihania.
samoilla fiiliksillä täälläkin. Kuvasit lähes sanasta sanaan omat ajatukseni. Minä muistan myös ajatelleeni tästä miehestä, että joko hän on se jonka kanssa jaan koko loppuelämäni tai sitten hän on se ainoa joka todella särkee sydämeni. Koen hänet jollain lailla "kohtalonani" niin teennäiseltä kuin se kuulostaakin. Olen jo reilusti 30 eli en mikään teini, ja muitakin tärkeitä ihmissuhteita kokenut. Vaan en mitään tällaista!
Itse olen tullut nyt myös siihen samaan tulokseen, että luultavasti elän loppuelämäni yksin. Perhe, ystävät ja muut läheiset toki ympärilläni, mutta ilman parisuhdetta. Jotenkin en kykene edes kaipaamaan tämän jälkeen mitään/ketään toista. Sinun laillasi ajattelen, että se ajatus ei ole itseasiassa lainkaan hullumpi. Elämässäni on paljon muuta sisältöä, ja tuskin kukaan enää kykenee samalla tavoin koskettamaan sieluani kuin tuo mies...ja vähempään en enää voisi tyytyä.
Tsemppiä ja aurinkoa! Ihan pian on kesä :)
toisaalta tämä: "Elämässäni on paljon muuta sisältöä, ja tuskin kukaan enää kykenee samalla tavoin koskettamaan sieluani kuin tuo mies...ja vähempään en enää voisi tyytyä." Tosin itse olen mies ja sydämeni menetin naiselle... Mutta kai se on tyydyttävä kohtaloonsa, että toiset on luotu kulkemaan yksin. Onnellinen olen silti elämääni yksinkin :)
Olen 38v.ja elänyt sinkkuna jo 4 vuotta. "vika" ei ole minussa, olen ihan kivannäköinen ja löydän helposti miehiä. Mutta miehen löytäminen ei ole silti helppoa! Niin monet asiat pitää täsmätä, kemiat, luonteet, toiveet ym.lisäksi moni mies ei halua sitoutua ja yli puolet ovat pettäjiä. Ravintoloissa hakevat vain seksiä ja netissä useimmat ovat nettiriippuvaisia!
Olin jo päättänyt elää yksin tai lakkasin yksinkertaisesti etsimästä kunnes ihan sattumalta tapasin miehen joka varasti sydämeni ihan täysin! Hänen asemansa ja ympäristön takia en tiedä onko meillä mitään mahdollisuuksia mutta ainakin tämä opetti sen että vanha sanonta voi sittenkin pitää paikkansa! Rakkaus kävelee vastaan silloin kuin sitä vähiten osaa odottaa!
Aivan kuin olisin itse kirjoitanut tuon. Uskomatonta, mutta totta.... Ja silti pettymystä peläten...
Se, mikä unohtui tuosta alkuperäisestä viestistä on se tunne, joka minut valtasi eilen kävellessäni kotiin.
Tunsin ääretöntä vapautta. En ole vastuussa elämästäni kenellekään! Päätökset, joita aion tehdä vaikuttavat toisten ihmisten elämään, mutta eivät mullista niitä. Voin itse päättää mihin aion suunnata tämän elämänvaiheen (opiskelun) päätyttyä.
Vaikka tuo oli mukava tunne, en silti voinut tuntea itseäni täysin iloiseksi. Pientä haikeutta ajatuksessa oli mukana, koska olisi mukava tuntea itsensä Tärkeimmäksi, mutta samalla tuli sellainen tunne, että tämä on oikein: Näin sen täytyy ollakin.
Voi olla, että ajattelen asian jotenkin poikkeuksellisesti.
Minusta ei kannata jäädä murehtimaan ollenkaan sitä, onko sinut luotu parisuhteeseen tai ei. Jos sitä alkaa turhaan miettimään, niin hommahan menee ihan puihin.
Jokainen päivä on uusi päivä ja jokainen vastoinenkäyminen on uusi mahdollisuus. Itseluottamusta ja positiivisuutta matkaan, niin homma hoituu. Ja jos jää yksin, niin mitä sitten.
Itse olin 9 vuotta vakavassa suhteessa, joka päätyi eroon. Se miksi ero tuli, on monimutkainen juttu ja siihen kuului myös pettäminen.
Totesin kuitenkin itselleni, että parempi minun yksin elää, kuin tulla negatiiviseksi ja harmaaksi ihmiseksi parisuhteessa, joka ei toimi.
EI minusta parisuhteessa olla parisuhteen takia, vaan sen takia, että ollaan sopivia ja on yhteisiä tavoitteita. Toisilla ne ovat lapset, toisilla kotia jne.
Jos kahdella ihmisellä ei ole yhteneviä tavoitteita, ei parisuhteella ole tavoitteita ja koko suhde ajautuu enemmin tai myöhemmin kriisiin. Jos parisuhteessa on liikaa individualismia, menee se puihin, koska parisuhde muodostaa yhden yksikön. Ja näin se oikeasti menee. Nykyajan ihmisissä on vain se pieni ongelma, että suurin osa tämän hetken kolmekymppisistä on vahvasti kasvatettu yksilöiksi, joille yksilöllisyys on tärkein asia ja tästä syystä parisuhteessa korostetaan omia oikeuksia liiaksi.
sanottu
"EI minusta parisuhteessa olla parisuhteen takia, vaan sen takia, että ollaan sopivia ja on yhteisiä tavoitteita. Toisilla ne ovat lapset, toisilla kotia jne."
Näin se on. En voisi kuvitella eläväni koko loppuelämääni yksikseni. Tarvitsen jonkun joka pitää minua ykkösenä. Kuitenkaan en lähde parisuhteeseen vain suhteen takia, siinä pitää olla jotain muuta.
Haaveissa on hyvä elää - vai onko 30 ( ) nainen
Munki mielestä tosi hyvin sanottu toi:
"EI minusta parisuhteessa olla parisuhteen takia, vaan sen takia, että ollaan sopivia ja on yhteisiä tavoitteita. Toisilla ne ovat lapset, toisilla kotia jne.
Jos kahdella ihmisellä ei ole yhteneviä tavoitteita, ei parisuhteella ole tavoitteita ja koko suhde ajautuu enemmin tai myöhemmin kriisiin. Jos parisuhteessa on liikaa individualismia, menee se puihin, koska parisuhde muodostaa yhden yksikön."
Juuri tämä meni mönkään minun suhteessani, ymmärrän sen nyt. Mieheni ei ollut joukkuepelaaja ja väärä mies minulle. Kiitos sinulle tuosta fiksusta ajatuksesta!
Ymmärrän kyllä tunteesi, mutta uskon kyllä vahvasti että sinäkin voit vielä löytää unelmiesi miehen tai edes sellaisen johon rakastut jos vain uskallat avata sydämmesi ihmisille. Ja kirjoituksestasi paistaa mielestäni kyllä läpi "sen" ihmisen kaipuu joten minkä takia viettäisit elämäsi yksin kun takuuvarmasti tuolla jossain on vielä sinullekin se joku ?:)
Otan osaa, mutta ei yksin oleminen niin kamalaa ole. Saat itse päättää mitä teet ja milloin teet, eikä sinulla ole edessäsi mitään teeskentelyparisuhdetta. Monillahan kyse on vain kulisseista ja sitkaamisesta. Sydänsuruista pääsee yli, kun tajuaa, että maailma on täynnä ihmisiä:hän oli vain yksi kuudesta miljardista. Teidän juttunne ei toiminut ja olen siitä pahoillani, mutta sinulle voi olla joku parempi ihminen...tai sitten et koskaan tapaa häntä, jolloinka voit rehelisesti sanoa itsellesi, että mitä sitten, on elämässä miljoona ja yksi oleellisempaakin asiaa. Tärkeitä ihmisiä ovat muutkin kuin rakastajat ja kaikkein tärkein olet sinä itse. Tee nyt asioita, jotka sinua miellyttävät. Lemmikkikin on hyvä kumppani:pyyteetöntä rakkautta saa antaa ja saada. Ihmiset harvoin pystyvät moiseen. Parempaa huomista sinulla, jaksamista ja aurinkoa sateen keskelle. Vasta sateen jälkeenhän se sateenkaarikin näyttäytyy kaikessa kauneudessaan. Samalla tavalla elämää arvostaa enemmän (sitten vasta paljon jälkikäteen), kun on ymmärtänyt harmaiden sävyjen olemassaolon. Tämän jälkeen tuskin menet kenellekään sanomaan:"Hymyä huuleen", kun jollakin on vaikeaa. Hyvä niin. Ihmisten täytyy saada surra rauhassa, mutta onni ei tule koskaan, jos ei opi olemaan onnellinen ihan yksinkin.
No, mutta Sinähän teet juuri kuten sanot, eli että Kyllä se siitä. Mutta ehkä tuo viestisi kuuluukin nostaa karvat vastakarvaan, joka kuuluu sitten siihen prosessiin. Muuta funktiota tuollaisella tunteiden työstämisellä en näe.
Tietääkö joku, onko tämä joku avo-osasto siten, että osa sheriffeistä tai vakiavustajista on jotain Palvelevan puhelimen, eri kirkkokuntien (kaikkein pahin vaihtoehto, sukupuolta edes nyt kommentoimatta), sosiaaliviraston tai ellei peräti sairaaloiden nykykommunikaatiokeinoja käyttäviä. Yrittäen pitää suhteet yllä, viivyttää treffeillä tapaamisia niin että aikaa palaa jotta jotkut miettivät mitä ovat tekemässä, pelastaa heikkoja joutumasta kovisten kynsiin, tuli vain nyt ihan mieleen. Ihan hyviä pelastustoimia sellaisetkin voisivat olla, kun ei tyrkytyä ja tekee taiten, ettei koskaan tule ilmi. Kiinnostava kysymys, kuinka pitkälle huoli toisista ja pyytämättä saatu holhous voi mennä.
tää yhteiskunta on rakennettu näin ?
"Saat itse päättää mitä teet ja milloin teet, eikä sinulla ole edessäsi mitään teeskentelyparisuhdetta. Monillahan kyse on vain kulisseista ja sitkaamisesta."
Mikä siinä on, että on helpompi jäädä sitkaamaan ja kutkaamaan siihen epätyydyttävään parisuhteeseen ja mahdollisesti satuttaa siinä sivussa myös muita (tarkotan siis kolmansia osapuolia vai oliko ne vasta kympit heti lasten ja kavereiden jälkeen)
Mikä Helvetti siinä on, ettei parisuhteessa tai missään muissakaan suhteissa ole mitään tukiverkkoja ympärillä ? Ei ole tukiverkkoja töissä, ei koulussa, ei perheessä ei parisuhteessa, ei päiväkodissa jne. jne.
Voidaan vaan kaikki ja ikuisesti aina vaan entistäkin huonommin ! AAAAAAAAAMEN
Mikä helkutin YHTEISkunta ?? Mä ainakin käsittelen ne kahtena ihan erillisenä käsitteenä tästä lähtien.
pyytämättä saatua holhousta KIIIIITOS !
..lisäys edellseen.
Sanon tasan tarkaan sen, että parantuminen lähtee itsestä, ei muista. Onnelliseksi tulee tekemällä itsensä onnelliseksi, siihen ei muita tarvita. Sydänsuruista toipuu, kun tajuaa päästää irti ja lopettaa menneiden vatvomisen eli kyllä:lopulta se menee aina niin, kyllä se siitä, kunhan vain itse tekee sen päätöksen. Miksi vatvoa jotain, mitä ei voi muuttaa? Menettää vain aikaa. Toivon aloittajalle selviämistä ja epätoivon tunteiden kuolemista. Kokemuksesta tiedän, että pitää saada kieriä itsesäälissä, mutta sitten tulee se ratkaiseva hetki: Tuhlatako aikaa sellaisen ihmisen rakastamiseen, jolta ei vastarakkautta heru vai rakastaako itseään ja elääkö oma elämä mahdollisimman miellyttävästi.Toista rakkautta ei ehkä koskaan tule, mutta mitä sitten. Ei elämän ihanuus siitä kiinni ole.
Ja kyllä:kusipäiden tulisi pitäytyä kaltaisissaan. Siinä vasta oivia pariskuntia olisi. Voisivat ilkeillä toisilleen. Petturit eivät minulta sääliä saa. Heille oma halu tulee aina ensin, viis muista. Rakastamiseksi ei sellaista voi sanoa. Mitä useammin pettää, sitä helpompaa se on.
Ei, en ole sheriffi tai mikään vapaaehtoistyöntekijä, mutta en katso ilkeilyn auttavan mitään tarkoitusperiä. Joka palstalle kyllä tulevat länkyttämään tietyntyyppiset ihmiset, jotka haluavat vain ilkeillä. Kertoo todella paljon heidän luonteestaan tai sitten ovat vain tosielämässä niin selkärangattomia, että patoutumat tullaan nettiin vuodattamaan.
Jos huomasit, niin tämä palsta on särkyneille sydämille. Tänne ihmiset tulevat kertomaan elämästään ja odottavat asiallisia kommentteja ja varmasti tukikin jostain, ihan mistä vain, tekee hyvää, kun on paskana henkisesti. Holhousta? Tuskinpa. Inhimillistä myötätuntoa, jota jotkut kirjoittelijat eivät näy omaavan.
Vielä holhouksesta. Luuletko tosiaan, että ihmiset vain tämän palstan perusteella päätöksiä tekevät. Nyt kyllä aliarvioit kirjoittajia todella rankasti. Ihmisillä on hei omatkin aivot.
Siis: kyllä jotkut ovat vaikutuksille alttiita ja ihan varmasti täälläkin luetut jutut vaikuttavat. On harhaluuloa kuvitella muuta.
Kyllä varmasti vaikuttavat, mutta on harhaluuloa kuvitella, että elämän päätökset tehtäisiin vain näiden palstojen perusteella. Lukiessa muiden kommentteja ne omat tunteet kyllä kummasti selkenevät." Tuon kanssa olen samaaa mieltä, tuon kanssa taas en ollenkaan." Ihminen on tosi herkässä mielentilassa sydän paskana ja sirpaleina. Silloin saisi ilkeät ihmiset pysyä loitolla. Syystä kuitenkin on laitettu viesti tänne:toisten sympatiaa ja mielipiteitä varten. Tänne kirjoittaja siis haluaa vaihtaa ajatuksia erilaisten ihmisten kanssa, keskustella. Keskustelen minäkin ystävieni kanssa, mutten silti anna heidän mielipiteidensä vaikuttaa siihen, mitä lopulta itse haluan ja teen.Joskus he auttavat näkemään asioita selkeämmin, joskus eivät. Vastuu omista päätöksistä on kaikilla itsellään, vaikka neuvoa olisikin kysytty muilta.
Jaksamista kaikille, jotka kieriskelevät tuskasta, kun sydän on särkynyt. Pitäkää itsestänne huoli. Sitä ei kukaan muu tee teidän puolestanne. Elämä kuitenkin jatkuu-mutta vain jos itse päättää, että se jatkuu. Omalla asenteellaan vaikuttaa myös loppuelämänsä sisältöön.
"Tietääkö joku, onko tämä joku avo-osasto siten, että osa sheriffeistä tai vakiavustajista on jotain Palvelevan puhelimen, eri kirkkokuntien (kaikkein pahin vaihtoehto, sukupuolta edes nyt kommentoimatta), sosiaaliviraston tai ellei peräti sairaaloiden nykykommunikaatiokeinoja käyttäviä. "
Hei camoon, ai kai nyt sentäs...
Sain vihjeen... luotettavalta taholta... näin se vakuutteli, olan takaa...
... sieltä heti semmonen oma suojelusenkeli :-).
Kuinka montaa yleensä käytetään.
... välillä nukkumaan ;-).
Ai ne kaikki omat miehet vai?
Omat tunteet?
Ja mistä päättelet että olen NAINEN? HÄH
yli hilseen, etten alkuunkaan käsitä mistä puhutaan, but anyway, suojelusenkeli on kiva :-).
Tuota, tuliko jostain epäily, että olisit nainen.
Sen sijaan onkin ongelmallista, jos vahingossa vaikka Treffeissa laittaa väärän sukupuolen (tai voi olla yllätyksellistä) tai asuinalueen ja sitten onkin selittämistä ylläpidolle, että se oli vain haksahdus.
Silloin kun se suojelee... miltä sen pitäisi s:lla.
... suojele kaikelta pahuudelta ja vääryydeltä ;-).
Nii, onhan täällä jotkut miehet rekisteröityneenä naisenakin, mitä lie sitten lukee siinä asuinpaikassa ja todellisena nimenä oikeissa hlötiedoissa? Otaksun ja luulen.
omia suojattejaan ;)
Saisinko uudelleen?
koi myös elämäni rakkauden yli 30.kymppisenä,katkeran eron jälkeen,kaikki oli juuri sitä mitä toivoin ja mikä tuntui omalta,ei vastuuta muusta kuin omasta hyvästä todella onnellista aikaa,klassisesti ensin oltiin ystäviä lohduttamassa toisiamme ja sit van rakastuttiin ja tulisesti rakastuttinkin...elämä oli helppoa ei vastuuta mistään me vaan elettiin...mut totuus on karmea kävi kiinni sai minut tuntemaan itseni siihen syylliseksi ja taas vaan rakastettiin,ja minä rakastan häntä edelleen elän kylläkin tosi tylsässä suhteessa nykyään ja hänkin kyllä rakastaa minua mutta meidän suhteen tavoitteet oli erilaiset kadun että jätin hänet ja toisaalla kaipaan häntä kovasti hän olisi ollut elämäni ei niin tylsä
Sun erosta on niin vähän aikaa, että ei ihme jos katkeruus on vielä pinnassa. Olisin voinut itse kirjoitaa täsmälleen samalla tavalla, niin tutulta se kuulosti. Olen itsekin rypenyt itsesäälissä kuukausikaupalla, mutta kun on tarpeeksi rypenyt alkaa päästä elämästä taas kiinni. Uuden suhteen aika ei vielä ole, vaikka jotkut eroasiantuntijat suosittelevat laastari suhteita, jonkun kanssa joka on kokenut samaa. Kun olet taas sinut itsesi kanssa, olet taas voimissasi ja valmis uuteen suhteeseen kun sen aika tulee huomaat se itsekin.
On hieno tunne. Mutta se on vain oman mielen tuotos. Kaikki ne ihanat tuntemukset ovat omien aivojen aikaansaannoksia. Kyse on harhasta.
Et sinä ole mikään kivisydän. Ei minun koko elämäni aikana rakastumisen tunne ole johtanut mihinkään, vaikka olen ne harvat kerrat seonnut täysin, vain 4 ihastusta mahtuu koko 51-vuotiseen elämääni!
Silti minulla on mies, perhe ja lapset, ei elämäni suurinta rakkautta... Kaikenlaisiin kummajaisiin ihastuin. Viimeksi kait "pahaa aavistamattomana" jonkun suuryrityksen johtajaan (onneksi siitä ei ollut mitään seurauksia - vain tunne). Niin ne omat aivot pettävät...
Ihanaahan se varmaan olisi... Suurten rakkaustarinoiden aikakausi lienee jossain kaukana menneisyydessä ja niitä eläneet jo vanhuksia.
Kaikkea hyvää sinulle silti!
Olen myös nähnyt elämässäni jo 51v, tuntuu ikuisuudelta. Minusta ne kaikki ihastumiset ja rakastumiset ovat tuoneet jotain uutta elämään. Kaikesta voi oppia jotain uutta, joskus se oikea löytyy!
Minulla on mies ja lapsia itsellä, tuntuu että parisuhteeni on ollt vain sitä varten että lapset ovat voineet syntyä ja elämä jatkuu. Mikään suuri rakkaus tämä ei ole.. Kannattaa etsiä uutta, ihmisen ei ehkä ole hyvä olla yksin. Mitä mieltä muut ovat?
Tuohan on kuin minunkin suustani?
Mulla on ollut "aivan mahdottomat" kohteet... Tuntuu ikuiselta mysteeriltä ne toisensa ties missä tavanneet - ei tällainen "ihan mahdotonta"... Aina tulee tunne, että ne jutut on jotain pilaa. Särkynyttä sydäntä en ymmärrä edes terminä, vaikka omatkin jutut sekä itkettää että naurattaa - pahimmillaan yhtä aikaa. Se etsiminenhän ei ikäänkuin lopu koskaan, mutta en ota siihen mitään kantaa, miksi niin on.
No niin, tässä sitä Nyt sitten ollaan. Jutustelemassa varmaan aivan väärällä osastolla, ei pitänyt olla ss-osastolla.
Jos joku katsoi eilen (uudestaan) parin vuoden takaisen terapiaelokuvan (kuten niitä nyt kutsutaan - uskallatko enää katsoa mitään ottaen se huomioon!) Unettoman, taidettiin siinä sanoa, että kun kokee intohimon yhden kerran kokee sen seuraavalla kerralla entistä voimakkaampana. Että se hyvä puoli asiassa. Menikö tulkinta Nyt oikein?
Tuossa intohimon kokemisessa saattaisi olla järkeäkin. Eipä niitä kokemuksia etukäteen voi ennustaa eikä kuinka niissä käy. Elämä jatkuu kaikista kokemuksista huolimatta? Miksi ihmeessä ei jatkuisi? Uusia kokemuksia tulee jos on tullaksen. Ei se tarkoita "kivisydäntä", jos ei tulekaan. Ei elämältä voi mitään "tilata".
Itse olen jäänyt vain hämmästelemään.
Nuoruuteen kait liittyy ajattelu: Kaikki tänne mulle heti (tai kuolen vähintään)! Ei sitä enää viitsi...
Minulla on aika samantapainen tilanne. Olen aikeissa jättää poikaystäväni, jonka kanssa olen ollut viisi vuotta. Ja ihan vaan toisen miehen takia. Otan tämän riskin siksi, etten voi ajatella eläväni ilman tätä miestä. Tiedän, että joko olen erittäin onnellinen hänen kanssaan tai sitten hän särkee sydämeni enkä halua enää ketään toista. Ja totta puhuakseni ajattelen, että yksin eläminen ei ehkä olisikaan yhtään hullumpaa. Minulla on ihania ystäviä, rakastava perhe jne. En minä välttämättä ainakaan heti tarvitsisi uutta parisuhdetta mikäli mies minut jättäisi. Eli aion ottaa siis riskin: joko käy huonosti tai sitten minusta tulee maailman onnellisin nainen. Ja nykypäivänähän sinkkuelämä on aika yleistä eikä se estä tapailemasta ketään.
säälittävä. Onse uskomatonta että teikeläisiä vielä riittää. Olet ollut miehesi kanssa jo 5 vuotta, ilmeisesti se ei merkitse yhtään mitään. Oletko ajatellut miehesi tunteita? Ei varmasti tunnu hyvältä, että noinkin pitkä parisuhde päättyy ja hyppäät lennosta toisen kainaloon. Toivottavasti tämä uusi ukkos tekis aikanaan sulle samat, eiköhän se sullekkin sitten aikoinaan selviäis mitä tuli tehtyä nykyiselles. Toivottavasti se uus mies ois täys mulkku joka muutaman kerran vaikka löis ja pettäs sua. Sen jälkeen varmaan ymmärtäsit sun nykyisen miehen arvos.
Suhteutettuna siihen, kuinka monet ns. viralliset liitot loppuu (ja yhä useampi rekisteröimätön ´suhde, yhden tai useamman päivän) ja kuinka nuoriso vaihtaa kaveria kuin paitaa niin tämän on maan tapa, jota suorastaan ihannoidaan ja johon kannustetaan. Jos ei suju, niin vaihda heti, eikö tämä ole nyky-Suomen ohjeistus?
Nykyinen mies se mua on lyönyt...
Helppo sanoa noin,kun et tiedä tilannetta. Nykyinen mies on tosiaan lyönyt ja aina olen antanut anteeksi. Ja muutenkaan minun elämä ei ole ollut helppoa miesten kanssa. Joten turha alkaa saarnaamaan,jos et minusta mitään tiedä...
vai lyhyesti virsi kaunis... vai...
Kaikki ne tarvitaan.
Jospa vois elää uudestaan yhden päivän rakkaimpani seurassa..... hän oli kaikkeni!! Ja n. vuosi sitten hän katosi pois.
Iso kasvain. Päässä. Ei mitään, siis MITÄÄN mahdollisuutta selvitä!! Pahon synttärilahja IKINÄ!!!!!!!!!!!
Silti häntä muistelen, kun en yli pääse..... hän oli siis kaikkeni!!! hoidin häntä, kun hän oli sairas, laitoin viltin päälle, kun paleli..... Aina annoin kaikkeni ja sanon vain, etten ikinä unohda niin ihanaa miestä!!!!!
Silti, ilman hyvästejä sain tietää rakkaimpani kuolemasta..... ''Kun etsit ystävää, pidä tarkka huoli; katso ensin sisältä ja sitten ulkopuoli''. Ikuisesti kaipaan niin ihanaa otusta!!!!!
Onneksi hän auttoi minua vaikeimpana vuotenani ikinä.
No joo, ehkä sittenkin voisi poistaa joitain päiviä. Ehkä se on ihan tervettä.
olla yksin?
Miksi meille koko ajan tuputetaan että on löydettävä puoliso, siitäkin huolimatta ettei ketkään enää edes pysy yhdessä?
Itse olen seurustellut kerran ja se vain vahvisti että haluan olla yksin.
Miestä ei tarvitse mihinkään, miehet kyllä tuntuvat tarvitsevan naisia mutta naisille miehet on vain painolastia.
Ja turha minullekaan on alkaa tuputtamaan sitä "oot vain katkera vanhapiika"-soopaa, minä itse päätin potkaista miehen elämästäni ja olla mieluumin yksin. Kyllä se mies nuoli minulta varpaanvälitkin, mutta minä en halua palvomista, enkä huolenpitoa.
Nautin olla yksin.
Minä vaihdan autonrenkaat ja soudan mökille ihan yksin, en halua miestä, ellei sitten joku mies ihan oikeasti saa minut vakuutettua siitä että saan häneltä jotakin sellaista mitä en yksin voi hoitaa.
Tähän mennessä ei siihen ole yksikään mies pystynyt;)
Minä käännän itse veneeni ympäri, hakkaan halkoni mökillä jne.
Heti kun joku mies saa minut vakuutettua etten tule ilman häntä toimeen niin olen valmis astelemaan alttarille. Eli ei koskaan;)