Hmm...pitkä tarina, kertaan lyhyesti: Muutama vuosi takaperin rakastuin palavasti työtoveriini, ja hän minuun. Olimme tahoillamme varattuja. Salarakkautta kesti parisen vuotta, minä jätin oman puolisoni, ehkä ymmärrettyäni, etten rakasta häntä enää. En niinkään tämän uuden rakkauden vuoksi, vaikka hän olikin alulle paneva tekijä tässä.
Työpaikka suhde hiipui, ajauduimme eri tehtäviin ja yhteydenpito loppui, yhteisestä sopimuksesta. Rakkaus eli, mutta olosuhteet olivat mitä olivat, eikä tuo mies silloin kyennyt eroamaan omasta suhteestaan.
Nyt, vuosi suhteemme päättymisen jälkeen hän otti yhteyttä. Halusi tavata ja jutella, ja suostuin. Ilmoitti eronneensa ja asuvansa yksin nykyisin. Ja kertoi, ettei ole vieläkään pystynyt unohtamaan minua. Samaan hengenvetoon kuitenkin lisäsi, että ei myöskään ole vielä valmis uuteen suhteeseen. Toi kuitenkin esille selkeästi, että tietyllä lailla kaipaa minua, ja haluaa että olen osa hänen elämäänsä pysyvämminkin jossain vaiheessa.
Mun pakka meni taas täysin sekaisin. Me emme elä samassa maailmassa tämän miehen kanssa, ja tiedän, ettei yhteiselämä välillämme tulisi koskaan kysymykseen. Kuitenkin jonkinlainen pieni toivo taas nostaa päätään, ja pelkään nyt, että alan taas haaveilemaan tuon miehen läheisyydestä ja läsnäolosta. Miten saisin itseni nyt ymmärtämään, ettei tämä hänen muuttunut elämäntilanteensa kuitenkaan vie meitä yhteen?
Toivoisin oikeastaan, ettei hän olisi koskaan kertonutkaan minulle tilanteestaan.
Työpaikka suhde hiipui, ajauduimme eri tehtäviin ja yhteydenpito loppui, yhteisestä sopimuksesta. Rakkaus eli, mutta olosuhteet olivat mitä olivat, eikä tuo mies silloin kyennyt eroamaan omasta suhteestaan.
Nyt, vuosi suhteemme päättymisen jälkeen hän otti yhteyttä. Halusi tavata ja jutella, ja suostuin. Ilmoitti eronneensa ja asuvansa yksin nykyisin. Ja kertoi, ettei ole vieläkään pystynyt unohtamaan minua. Samaan hengenvetoon kuitenkin lisäsi, että ei myöskään ole vielä valmis uuteen suhteeseen. Toi kuitenkin esille selkeästi, että tietyllä lailla kaipaa minua, ja haluaa että olen osa hänen elämäänsä pysyvämminkin jossain vaiheessa.
Mun pakka meni taas täysin sekaisin. Me emme elä samassa maailmassa tämän miehen kanssa, ja tiedän, ettei yhteiselämä välillämme tulisi koskaan kysymykseen. Kuitenkin jonkinlainen pieni toivo taas nostaa päätään, ja pelkään nyt, että alan taas haaveilemaan tuon miehen läheisyydestä ja läsnäolosta. Miten saisin itseni nyt ymmärtämään, ettei tämä hänen muuttunut elämäntilanteensa kuitenkaan vie meitä yhteen?
Toivoisin oikeastaan, ettei hän olisi koskaan kertonutkaan minulle tilanteestaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olisit vuoden, pari, mutta sitten taas irroittautuminen. Hän paikkaa vaan yksinäisyyttään ja asettelee ehtoja. UNOHDA HÄNET!