Mies kertoi tänään olevansa ihastunut toiseen. Meillä on ollut parisuhteessa ongelmia ja koko ihastus on tuttu vain netistä ja vain vähän reilun viikon ajalta, mutta silti sattuu.
Mies kertoi varmaan siksi koska tiesi että kertomatta jättäminen loukkaisi minua eniten, koska tuntuisi että minua ei kunnioiteta sen vertaa että oltaisiin rehellisiä. Yritän suhtautua siten, kuin olen aina sanonut että rehelliseen tunnustukseen tulee suhtautua - "tämä on meidän yhteinen ongelma, hyvä että pystytään puhumaan yhdessä."
Ja tunteet lyö niin että tunnen meneväni pirstaleiksi!! Tekee mieli huutaa ja lyödä ja lähteä pois ja samalla halata ja saada toisen käsi ympärille ja itkeä. Ja ulospäin yritän hillitä itseäni ja puheitani ettei toinen ahdistu tai kadu avautumistaan.
Ihastuksen laatu ei kuulosta kovin vakavalta kun toista ei ole nähnytkään kuin kuvissa, mutta siksikin se tuntuu niin pahalta. Minä, toista lastamme loppupuolella odottava nuori mutta vaimo jo monen vuoden ajalta en yllä siihen, mihin joku toinen yltää nettikeskusteluiden kautta! Joku toinen saa mieheni "tuntemaan olonsa paremmaksi kuin kukaan koskaan aiemmin"! Ja nyt on ongelma, "miten päästä tästä eroon"? Nämä lainaukset ovat suoraan mieheltäni.
Sattuu, sattuu, sattuu! Auttaisi, jos joskus kuulisin kauniita sanoja, mutta mieheni ei puhu yleensä tunteistaan, koska ne ovat "päivänselviä". Muutenhan "olisimme eronneet!" Nyt itsetuntoni on niin alhaalla naisena ja vaimona ettei minusta ole kilpailemaan jonkun arjesta kaukana olevan unelman kanssa. Minä nalkutan, itken, olen väsynyt ja ruma kun maha kasvaa ja raskaus turvotuttaa. Musta ei nyt ole tähän.
En aio kieltää yhteydenpitoa, koska sehän vain ruokkisi kielletyn hedelmän kiinnostavuutta enkä halua yhteydenpidon loppuvan koska vaimo painosti. Olen kyllä kysynyt, mitä mies aikoo tehdä. Hän ajatteli, että asia ratkeaa ajan kanssa omalla painollaan... Tyttökin kuulemma seurustelee jonkinlaisessa on-off-suhteessa ja ilmeisesti luulee miehenikin olevan vähän samanlaisessa elämäntilanteessa. Ratkaisu siis kai olisi odottaa tytön suhteen paranemista! Voiko olla mitään tämän nöyryyttävämpää?! (Paitsi että kaikki tapahtuisi salaa?)
En jaksa tällaista nyt.
Mies kertoi varmaan siksi koska tiesi että kertomatta jättäminen loukkaisi minua eniten, koska tuntuisi että minua ei kunnioiteta sen vertaa että oltaisiin rehellisiä. Yritän suhtautua siten, kuin olen aina sanonut että rehelliseen tunnustukseen tulee suhtautua - "tämä on meidän yhteinen ongelma, hyvä että pystytään puhumaan yhdessä."
Ja tunteet lyö niin että tunnen meneväni pirstaleiksi!! Tekee mieli huutaa ja lyödä ja lähteä pois ja samalla halata ja saada toisen käsi ympärille ja itkeä. Ja ulospäin yritän hillitä itseäni ja puheitani ettei toinen ahdistu tai kadu avautumistaan.
Ihastuksen laatu ei kuulosta kovin vakavalta kun toista ei ole nähnytkään kuin kuvissa, mutta siksikin se tuntuu niin pahalta. Minä, toista lastamme loppupuolella odottava nuori mutta vaimo jo monen vuoden ajalta en yllä siihen, mihin joku toinen yltää nettikeskusteluiden kautta! Joku toinen saa mieheni "tuntemaan olonsa paremmaksi kuin kukaan koskaan aiemmin"! Ja nyt on ongelma, "miten päästä tästä eroon"? Nämä lainaukset ovat suoraan mieheltäni.
Sattuu, sattuu, sattuu! Auttaisi, jos joskus kuulisin kauniita sanoja, mutta mieheni ei puhu yleensä tunteistaan, koska ne ovat "päivänselviä". Muutenhan "olisimme eronneet!" Nyt itsetuntoni on niin alhaalla naisena ja vaimona ettei minusta ole kilpailemaan jonkun arjesta kaukana olevan unelman kanssa. Minä nalkutan, itken, olen väsynyt ja ruma kun maha kasvaa ja raskaus turvotuttaa. Musta ei nyt ole tähän.
En aio kieltää yhteydenpitoa, koska sehän vain ruokkisi kielletyn hedelmän kiinnostavuutta enkä halua yhteydenpidon loppuvan koska vaimo painosti. Olen kyllä kysynyt, mitä mies aikoo tehdä. Hän ajatteli, että asia ratkeaa ajan kanssa omalla painollaan... Tyttökin kuulemma seurustelee jonkinlaisessa on-off-suhteessa ja ilmeisesti luulee miehenikin olevan vähän samanlaisessa elämäntilanteessa. Ratkaisu siis kai olisi odottaa tytön suhteen paranemista! Voiko olla mitään tämän nöyryyttävämpää?! (Paitsi että kaikki tapahtuisi salaa?)
En jaksa tällaista nyt.
Vastaukset 66
Vanhimmat
Ja minä kun luulin että minulla on tällä hetkellä ahdistava ja paha olla, edes hetken kun yritän asettua sinun kenkiisi niin käsitän miten järkyttävässä tilanteessa olet.
Ainoa hieno asia minkä tuosta osaan poimia on se avoimuus asiassa että myönnetään tuommoinen asia mutta en tiedä onko se sitten tarkoituksellisesti pieni varoitus siitä että hemmo vielä lähtee siitä. Toivottavasti miehesi tulee järkiin koska hän tuhoaa niin paljon sekä omaa elämää että sinun elämää jos tuosta nyt lähtee tuolla tavalla ja tuosta syystä.
Mielikuvitukseni menee hurjaa vauhtia ja kuulostaa melkeen siltä että voisit olla edellisen tyttöystäväni uuden "ystävän" vaimo. Toivotaan todellakin että näin ei ole koska sitten tulossa on aika hurjaa sydämien särkymistä vielä jokaiselle paitsi tälle tytölle, hänestä löytyy semmoisia piirteitä mitä hän pitää niin visusti salassa kaikilta että ne ilmenee vasta liian myöhään eikä sen jälkeen ole sitten enää paluuta vanhaan.
Jos sinulla ja miehelläsi muuten on kaikki kunnossa, toistenne arvostus ja kunnioitus, tunteet jne. niin toivon todellakin että tuo menisi tuosta äkkiä ohi. Ihmisillä on nykyään tapana luovuttaa liian helposti ja juosta vähän milloin kenen perässä, haaveillaan aina siitä että voisi olla vielä vähän paremmin jonkun muun kanssa.
...
pystyn sanomaan sellaisen vihjeen henkilöstä että ei voi erehtyä... Saako sulle sähköpostia?
Ja en ihan hevillä usko miehen lähtevän, mutta sekaisin hän on tunteidensa kanssa... Toivoo, että ne vain loppuvat. Mehän emme kuulemma "voi erota". Ja kun kysyn, mitä meillä sitten on, vastaus on "perhe". Ollaan oltu vuosia yhdessä ja kaikkea koettu... Olemme tosi tiiviisti tekemisissä kummankin sukulaisten kanssa ja ero vaikuttaisi niin moniin asioihin että siinä ei mietittäisi pelkkiä ohimeneviä tunteita. Olisihan sitä ollut syitä aiemminkin erota.
Vaikka siitähän nyt taitaa kyse olla pohjimmiltaan - eli parisuhteen ongelmista, joihin ulkopuolisen on paljon helpompi vastata.
Tietysti se mahdollisuus on että mies pohjustaa lähtöään kun aavistaa että tunteet eivät mene ohi. Ja toisaalta jos tunteet eivät mene ohi, en itsekään pysty jäämään kakkosvaihtoehdoksi. Tai siis alistumaan tilanteeseen, jossa mitään muutosta ei tapahtuisi: mies pysyisi perheensä luona mutta ihastus vain jatkuisi. En halua että kanssani ollaan lasten, säälin tai tottumuksen takia, ylpeyttä löytyy vielä sen verran.
[email protected]
Itse aika kokeneena parisuhteista voisin sanoa että tulee näitä aikajaksoja missä sitä suhteen kestävyyttä koetellaan ja ainoa mikä pitää suhteen läpi jokaisen vastoinkäymisen on ihmisten arvot ja luonne.
Itse olen semmoinen että kun olen rakastunut niin minä en edes näe muita naisia "sillä tavalla", tottakai ihastuilen siinä missä muutkin ihmiset myös silloin kun olen ollut varattu mutta se on ollut persoonallisuuteen ihastumista eikä sitä että minun olisi pakko saada se itselleni. Tämä on semmoinen terve ja normaali ihastuminen mikä ei katso sukupuolta vaan sitä karismaa mikä hohtaa ihmisistä.
Voin sanoa kokemuksesta että kaikki ei kykene tähän, jos on vähänkään huonoa itseluottamusta niin helposti hakee sitä hyväksyntää naapuriltakin mutta jos on sujut itsensä kanssa, hyväksyy itsensä semmoisena kuin on ja on ylpeä itsestään niin ei tarvitse muiden hyväksyntää. Itselläni takana 4 suhdetta josta yksi oli 11 vuotta.
Kaksi kertaa sydämeni on isketty pirstaileiksi eikä kolmatta kertaa tule. Tämä kokemus naisista ja parisuhteista riitti nyt mulle, olen mielummin yksin ja pelkkä ystävä kuin että raahaisin itseni tai edes antaisin mahdollisuuden siihen, läpi tämän erohelvetin.
"persoonallisuuteen ihastumista eikä sitä että minun olisi pakko saada se itselleni"
Voi kun viisaasti sanottu... Ihastumisia tulee hyvässäkin suhteessa, mutta tämä on se ero, miten ihastumiseen tulisi suhtautua.
Me ollaan seurusteltu niin nuorista asti ettei kummallakaan ole kokemusta vakavista suhteista tätä ennen. Suhteita kyllä on ollut. Mutta tavallaan ollaan yhdessä kasvettu aikuisiksi ja toisaalta se on suhteessa voimavara. Mutta aina kun tulee kriisi, huomaan miettiväni samaa asiaa aina uudelleen ja uudelleen: Jos me nyt "aikuisina" tapaisimme, emme seurustelisi.
Tämä saattaa tosin johtua siitä, että suhteen alussa mulla kesti kauan päästää toista lähelle, koska en halunnut antaa juuri mahdollisuutta satuttaa itseäni.
Joo, ihmisen joka antaa itsensä rakastua, täytyy olla melko vahva kantamaan seuraukset. Tai tyhmä. Minä oon ajatellut silti aina viime kriisien aikana että haluan löytää vierelle vielä hyvän miehen.
Tää on se kehä mihin päädyn vähän väliä - tulee kriisi, siitä selvitään, mutta taas tulee uusi ja samat ajatukset nousee esille: Koska suhde on niin paska että luovuttaminen kannattaa? Koska annetaan periksi liian helposti?
... viestiä.
Ihan ensiksi tuli mieleen, että aika julma mies sinulla on. Ja tyhmä. Ja vastuuntunnoton. Naiivi. Mielestäni kaikille niitä ihastuksia sattuu ja voi tulla sellaisia oloja, että tuo toinen olisi minulle parempi. Itsellenikin tulee. Mutta annan niiden mennä ohi, koska tiedän niiden menevän ohi. Ihastus ei ole vielä mitään rakkautta, siihen ei liity mitään kovin syvää, vaikka se aina niin syvälliseltä ja voimakkaalta tuntuukin. Se menee ohi, jos ei ota paineita koko asiasta, siis ei syyllistä itseään ihastumisestaan. Miehesi ilmeisesti tunsi syyllisyyttä ja helpotti omaa syyllisyyden taakkaansa kertomalla sinulle. Se oli mielestäni väärin ja julmaa, olisi mieluummin antanut ihastuksen lipua ohi ja kärsinyt niistä syyllisyydentunteista yksinään...katkaissut vaikka sen yhteydenpidon itse ja antanut tunteiden laimeta ajan kanssa. Tuo tunnustus on myös eräänlainen luvan pyytäminen, mies voi nyt rehellisesti olla ihastunut. Siis hyvä on, että suhteessa on vapautta ja toisella on oikeus tuntea myös ihastumisia, mutta mies ei paljon ajattele, miten paljon se on sinulta pois. Parisuhdeterapia voisi olla paikallaan.
Ja lohdutukseksi, se nainen ei ole parempi kuin sinä. Millainen nainen on valmis rikkomaan toisen perheen jo viikon tuntemisen jälkeen, tietäen, että toinen on raskaana. Itselläni ihastus laantuisi heti, jos kuulisin että mies seurustelee saati että hänellä on jo perhe. Ei normaalit ihmiset havittele toisen omaa. En pitäisi tuollaista akkaa edes uhkana, niin säälittävältä kuulostaa. Jokainen nainen voi antaa jossain netissä itsestään viehättävän kuvan, mutta kuinka monella se viehättävyys säilyy läpi arjen...On helppoa olla ihana ja mukava etäsuhteessa, viikon ajan.
... että mies olisi voinut jättää kertomattakin, mutta olemme puhuneet joskus siitä, mitä tehdään jos toinen pettää tai ihastuu. (Olen vielä monesti sanonut, että mieluummin sitten seksiä yhdenillan kumppanin kanssa kuin ihastumista jonkun luonteeseen!) Kumpikin on ollut sitä mieltä että eroa se ei heti tarkoita mutta minä olen painottanut että kertoa pitää. Että asian yli päästäisiin yhdessä. Ironista tässä on se, että itsekin olen ainakin yhden ihastuksen käsitellyt itsekseni ohi, koska ajattelin, että mieheni ottaisi asian turhan vakavasti. Nyt puhuttiin siitäkin.
Sitä paitsi tiesin jonkin olevan vialla jo ennen kuin mies kertoi asiasta. Nukuin edellisen yön lapsen huoneessa ja olin suoraan sanoen raivona koska tiesin jotakin olevan pielessä. Seuraavana päivänä töiden jälkeen mies sitten tunnusti tilanteen.
Jos kyse oli luvan pyytämisestä ihastukselle, niin täytyy sanoa että aika heikoilla olen. En painosta mihinkään eikä mies ilmeisesti aio katkaista välejä kerrasta. Ehkä tilanne on se, että mies haluaa katsoa, miten asiat kehittyvät.
Minulla on hyvin eri näkemys siitä, miten tuollaiset asiat hoidetaan. Jokaisella parilla on tietysti omat sääntönsä. Kerron, mitä sääntöjä minulla on kumppanille, jos se herättäisi jotain ajatuksia:
-netissä ei pyöritä sellaisilla sivuilla, missä flirttaillaan tai etsitään seuraa. Mitkään ihkutusgalleriat tai city-deitit eivät kuulu omaan parisuhteeseeni.
-Fyysinen pettäminen on kiellettyä, se voi pahimmillaan tarkoittaa automaattisesti eroa. Jos kuitenkin pettää, sitä ei tulla itkemään minulle, vaan kannetaan syyllisyys ihan itsekseen.
-Ihastuminen on täysin luonnollista, sitä sattuu kaikille. Siitä ei tarvitse tuntea syyllisyyttä, koska ajatukset ja tunteet vain voimistuvat, jos niitä yrittää väkisin hillitä. Ihastustakaan ei tulla kuitenkaan itkemään minulle, vaan eletään se ihastus läpi ihan itsekseen.
Minun mielestä otat liikaa vastuuta miehen tunteista. Ja olet tavallaan jo valmiiksi syyllistänyt miestäsi, kun olette tehneet tuon säännön, että ihastuksista on pakko kertoa toiselle. Niinkuin ihastuksissa olisi jotain kamalan väärää. Ajatuksia ja tunteita ei voi hallita, teot on ne joille ihminen voi jotain. Hänellä on varmasti ollut todella syyllinen olo, kun on huomannut ihastuneensa ja tietänyt että sinulle pitää kertoa. Tottelevainen mies.
En tiedä, onko kyse siis luvan pyytämisestä, kun teillä kerran oli tuollainen sääntö. Mutta siitä olen varma, että sinulla on pahempi olo nyt kuin miehelläsi. Sinä kannat ihan syyttä miehesi taakkaa, kun hän olisi voinut hoitaa ihastumisensa ihan yksin ja hiljaisuudessa. Mielestäni siis vahingollinen sääntö, että kaikki pitää tilittää omalle kumppanille.
Kysyin joskus psykologilta, kuuluuko ihastumisesta ja pettämisestä kertoa kumppanille. Hän sanoi, että vain siinä tapauksessa, jos suhde on muutenkin kriisissä ja kertominen auttaisi selvittämään ongelmia. Muuten on ihan tyhmää lähteä hajoittamaan suhdetta oman syyllisyydentunnon takia.
Jotenkin hymähdin noista säännöistä, jokainen tavallaan tietysti. Minä olen aina elänyt parisuhteissa niin että tutustumisen kautta oppii toisen niin hyvin että tietää mikä on sallittua ja mikä ei. Minä en kiellä, rajoita tai estä naistani ikinä tekemästä mitään mutta hän tietää esimerkiksi sen että jos vieraissa käy niin takaisin ei ole tulemista koska minä en kilpaile enkä kilpailuta. Tuosta ei sen kummemmin tarvitse edes keskustella vaan minun kanssa se vaan on niin ja naiseni on aina tiennyt tuon, siksi 11 vuoden suhteeni jostai 6 vuotta avioliitossa katkesi siihen paikkaan eikä asiasta neuvoteltu kertaakaan, minä en ole koskaan "toinen mies".
Ihastumisia tulee ja menee, ei niitä voi estää, kauneutta ja komeutta on joka paikka pullollaan tässä länsimaalaisessa kauneutta ihannoivassa kulttuurissa mutta se miten minä/toinen käsittelee sen että joku nätti tyttö tai komea mies on siinä hollilla on sitten eri asia, en ole mustasukkainen vaan luotan siihen että naiseni tekee selväksi jopa niille johon se ihastuu että tilanne on se että ei voi edetä mitenkään.
Se on sitten eri asia jos parisuhde on itsessään karikoilla, sitten hoidetaan se parisuhde loppuun asti ENNEN kuin lähdetään jatkamaan eteenpäin, noita nättejä tyttöjä, komeita miehiä, ihania persoonallisuuksia on maailma täynnä. Minä ja naiseni on aina kyennyt käsittelemään realistisesti ihastukset eikä pidä niitä minään "elämänsä rakkautena" koska on hurmaava, nätti/komea jne. Tiettyä selkärankaa ja ylpeyttä pitää olla ihmisessä. Jos se toinen on niin superihana ja oikeasti on rakastunut tai ihastunut naiseeni/minuun niin kyllä se pysyy siinä ja odottaa kunnes oma parisuhde on loppuun asti käsitelty vaikka siinä kestäisi vuosia, olisi ainakin ansainnut silloin mahdollisuuden :)
... typerältä ilmaisulta tuo säännöistä puhuminen. Mutta siinä on varmaan perääkin. Sääntöjähän ne on jos sovitaan jostain toimintavasta...
Aika mustavalkoiselta taas kuulostaa tuo suhtautumisesi pettämiseen. Kun itse taas en koe seksiä niin pahaksi kuin sitä sellaista ihastumista nimenomaan toiseen ihmiseen...
Toi on ihailtavaa, miten kerrot luottavasi naisesi tapaan hoitavan ihastumiset. Siihen en itse kykene - johtuuko sitten suhteesta, vaiko miehestä vai omasta itsetunnosta?
Niin, ei meilläkään koskaan lauota noita asioita sääntöinä. Eli normaalisti ne ovat tulleet esiin, kun keskustellaan noista aiheista. Minusta esim. monet nettigalleriat ovat sellaisia paikkoja, joissa käydään varta vasten ihastelemassa vastakkaista sukupuolta. Koen sen loukkaavana, että toinen oikein tietoisesti hakeutuu paikkoihin, joissa voi luoda kontakteja vastakkaiseen sukupuoleen ja kehua heidän kuviaan. Sen ymmärrän, että tuolla ulkona liikuttaessa ja työn/koulun kautta tulee ihastumisia, mutta ei niitä nyt tarvitse varta vasten lähteä netistä metsästämään.
Minusta miehet, jotka tulevat itkemään, että voi kun olen nyt niin ihastunut tai mennyt pettämään, ovat hieman säälittäviä. Minä en ole mikään äiti, jolta saa sympatioita ja joka käy yhdessä läpi miehen kanssa hänen ongelmansa. Pettäminenhän on aina pettäjän ongelma. Vaikka se petetty osapuoli siitä joutuu kärsimään. Eli minun logiikallani: en halua ottaa pettäjän tai ihastujan ongelmia harteilleni. Kantakoot ne itse. Jos tulee minulle niistä kertomaan, tai jos saan muuta kautta tietää, seurauksena voi olla ero. Minäkään en aio koskaan olla kakkonen.
En kuitenkaan ole niin mustavalkoinen, ettenkö tajuaisi, että maailmassa sattuu ja tapahtuu. Petetään ja ihastutaan. Jos nämä ovat sellaisia "tahattomia lipsahduksia", en halua niistä turhaan tietää. Sehän vain satuttaa. Jos taas mies kokee ihastuksensa tai salasuhteensa niin vakavana, että harkitsee minun jättämistä, niin toivoisin, että hän jättäisi minut mieluummin kuin kertoisi ihastumisestaan. Eli punnitkoon mies itsekseen haluaako suhteemme päättyvän, onko pettäminen tai ihastuminen sen arvoista. Jos kokee, ettei ole, ei ole tarvetta minullekaan tulla sitä minulle tilittämäänkään. Miksi loukata toista tietoisesti ja hajoittaa suhde, jos kuitenkin haluaa jatkaa ja haluaa toisen olevan onnellinen?
Ja kyllä, olen samaa mieltä, että hoidetaan ensin se vanha suhde loppuun, ennenkuin aloitetaan uusi.
... en tainnut tejuta heti, mistä "säännöistä" oli puhe. No, ei mekään (heh, tietääkseni) olla liikuttu sellaisilla sivuilla mistä voisi olettaa löytyvän sielunkumppanin. En tosin voi sanoa millaisilla sivuilla nämä kaksi ovat tavanneet mutta joka tapauksessa minkäänlainen seuranhakupaikka se ei ole ollut.
Tuo perustuu oikeastaan siihen ajatusmaailmaani että parisuhde ei voi toimia ja olla ns. vapaa ja onnellinen jos ei löydy 100% luottamusta toisiinsa.
Minä en epäile naistani ja naiseni ei tarvitse ikinä epäillä minua. Jos on jotain kysyttävää niin senkun kysyy ja tulee rehellinen vastaus, ei salaisuuksia, ei pussiin puhumista tai muuta kieroilua. Minä en epäile omaa asemaani parisuhteessa eikä naiseni tarvitse ikinä miettiä omaa asemaansa minun naisena, hän tietää oman asemansa.
Olen aina elänyt näin ja tuo on ns. kova hinta parisuhteelle että rakentaa suhteen tuolla tavalla koska minä tässä aina sormilleni olen saanut. Olen aina vaan luottanut, koska minun on pakko, muuten en usko suhteen olevan aito.
Sori kun kutsun näitä juttuja säännöiksi, mielestäni se vain kuvaa ihan hyvin tilannetta. Jos kumppanini tekee hyvin selväksi, että joku asia loukkaa häntä ja hän ei haluaisi minun sitä tekevän, siitä tulee minulle mielessäni "sääntö".
Siis menettelytavat (tai toiveet menettelystä) parisuhteessa kuvaisi tosiaan paremmin tätä asiaa kuin sana sääntö.
Omat toiveeni siis ovat, että ihastua saa vapaasti ja syyllisyyttä tuntematta, mutta tarkoituksella ei etsitä ja luoda kontakteja ihastuksen kohteisiin (esim. netissä). Ihastus pitäisi osata käsitellä oikein, ei ruokkia sitä lisää. Ja toista ei saa tahallaan loukata, ei siis kerrota toista satuttavia asioita tarkoituksetta.
Juu, taisin hieman liian kärjistetysti ottaa nuo "säännöt" esille, sitä samaa sinä tarkoitit kuin minäkin.
... on ihana ja itsetuntosi vahva, mutta minä olen pähkäillyt oikeastaan päinvastoin... Samat lähtökohdat ehkä on, mutta ihan eri tavat suhtautua...
Minä ajattelen kärjistetysti niin, että koska aina on riski satuttaa itseään rakastaessa jotakuta, ei kannata luottaa täysin. Silloin altistaa itsensä menemään rikki. Jokainen on ihminen ja kenelle tahansa voi sattua vahinkoja. On tervettä itsesuojelua ymmärtää ettei oma kumppani ole sen kummempi kuin muutkaan. Heh, tulee mieleen ystäväni sanat "Ei ole olemassa miestä, joka ei lyö. On olemassa vain miehiä, jotka eivät ole tavanneet oikeanlaista naista." Sanomatta lienee selvää, että ystäväni ei ole seurustelukumppanina helpoimmasta päästä. Meni vähän ohi...
No, olen ajatellut että tervettä on varautua aina pahimpaan. Kaikessa. Nyt tuntuu ettei se niin taida ollakaan - mitä olen sillä voittanut että olen kuin odottanut tätä päivää? Montako kertaa olen jättänyt näiden vuosien aikana sanomatta rakastavani, jättänyt halaamatta, pidätellyt itseäni vain siksi, etten päästä liian lähelle? ja sitten ajattelen olevani avoin kun painostan rehellisyyteen! Eikä siitä mitään apua ole edes ollut, kun sattuu vaikka kuinka valmiina olisi!
Sinä sentään olet monta onnellista vuotta saanut elää parisuhteessa kun olet noin heittäytynyt. Vaikka näpeille aina lopuksi tulisikin.
näin se yhteinen sävel löytyy, kun vähän eka väännetään :) Kamalaa, miten yleensäkin voi sanoilla aiheuttaa väärinkäsityksiä, vaikka samasta asiasta puhutaan. Elekieli rulez.
Juuli-Tuulin kanssa. Hänen kirjoituksensa voisin allekirjoittaa täysin. Itse olen herkkä ihastumaan, eikä tulisi mieleenkään kertoa ihastuksistani miehelleni. Meillä on pieniä lapsia ja kymmenisen vuotta avioliittoa takana. TIEDÄN, että ihastukset menevät ohi, eikä niille kannata laittaa liikaa painoarvoa. Ne vain piristävät päivää arjen keskellä... EN kuitenkaan ota mitään ylimääräistä kontaktia ihastukseni kohteisiin, enkä millään tavoin ruoki sitä. Tuskin ihastukseni kohteet edes ovat tienneet, että olen ihastunut. Olen vain ihastunut työn ja arjen eri tilanteissa etsimättä (tietoisesti ainakaan) mitään ihastusta. Olen tod. näköisesti ollut jopa normaalia "pidättyvämpi" ihastusta kohtaan, ettei tämä sitä huomaisi. Miehesi tekee minusta väärin, koska ruokkii omaa ihastustaan ja pyrkii kehittämään sitä pidemmälle. Mulle on perhe tärkein, enkä IKINÄ riskeeraisi sitä, esim. loukkaamalla miestäni niin pahasti, että tämä haluasi ottaa siksi eron.
... on ihastunut ilmeisesti pikkuhiljaa, aluksi tyttö oli "hyvä tyyppi", esim. ulkonäkö ei ollut puoleensavetävä mieheni mielestä. Kepeän tutustumisen lomassa ihastuminen on vain tullut varkain ja jossain vaiheessa mies sitten on tehnyt valinnan jatkaa yhteydenpitoa vaikka on ihastumisensa huomannut. Ja nyt sitten ilmeisesti haluaa lopettaa - tai sitten jatkaa avoimin kortein ja katsoa miten käy.
Minua hävettäisi jos minä en pystyisi blokkaamaan jotain ihastuksiani niin että ne ei vaikuttaisi parisuhteeseeni. Minun ylpeyteni on ehkä turhan julma ja raadollinen mutta minä en katso olevani niin heikko että ajautuisin jonkun muun syliin kun olen varattu. Minä en tee niin vääriä valintoja kun naista valitsen rinnalleni että joutuisin katumaan sitä jälkeenpäin. Se soppa syödään johon lusikka laitetaan.
Minun suhteessani se on aina ollut toinen joka on lähtenyt, totta on että on käynyt niinkin että minä olen ns. lopettanut suhteen, mutta nainen on omilla teoillaan marssinut ulos suhteesta ja näin ollen katson että hän on se joka minut on jättänyt eikä päinvastoin. Yksi oli niin yksinkertainen asia kuin huumeet, niitä ei minun lähelläni käytetä ikinä ja eräänä aamuna kun jouduin hakemaan naiseni sairaalasta amfetamiinin ja LSD:n yliannostuksesta niin hän oli tehnyt tietoisen valinnan ja minä nyt vaan olin se joka puki tapahtumat sanoiksi "tämä ei jatku".
mä en uskaltaisi koskaan seurustella sun kanssas X) Mä ajattelen, että aina voi tapahtua virheitä kelle vaan ja oikea rakkaus kestää ne ja pari selviää yhdessä mistä vaan jos rakkaus riittää :)
Nyt tuntuu että ei vaan riitä, koska kriisit toistuu aina vaan eri muodoissa. Sun asenteella on helppoa kun asiat vaan joko on tai ei, mä taas mietin, onko tää suhde tarpeeksi paska loppuakseen vai ei.
... yliannostuksen suhteen olisin ehkä alkanu miettiä, mistä se johtu. Itselläni teini-ikä oli melko vaikea ja ajattelen, että on saan olla kiitollinen kun menee näin hyvin - "kestävä" parisuhde, opiskelu, lapset... Kun melko todennäköistä olis voinut olla aineiden pariinkin ajatuminen. Naisesi yliannostus JOHTUI jostakin ja kyllä, minusta tuntuu julmalta noin ehdoton asenne.
Puutun taas asiaan - olen eri mieltä. Äidin ja isän "tehtävä" on rakastaa pyyteettömästi ja ehdottomasti. Parisuhteessa ja ystävyyssuhteissa pitää tajuta, että kummallakin on vastuu itsestään ja suhteen onnistumisesta. Kumpikin tekee siis oman osuutensa, hoitaa "oman tonttinsa". Jos on traumoja lapsuudesta tms, ne tulisi käsitellä terapeutilla eikä oman parisuhteen kustannuksella.
Siis kenenkään ei tarvitse katsella esim. alkoholismia/huumeiden käyttöä/pettämistä. Esim. alkoholistia ei pidä hyysätä, se vain tukee alkoholistin käyttäytymistä. Jättäminen on yleensä palvelus tällaiselle ongelmaiselle. Ehkä siinä vaiheessa ihminen tajuaa, että ongelmat ovat todellisia ja avun tarve on todellinen.
Ymmärrän, että teidän suhteenne on pitkä ja olette kasvaneet tiiviisti yhteen. Suhteenne taitaa olla verisiteen kaltainen, oikea perhesuhde ja tottakai omalta perheenjäseneltä haluaa hyväksyä kaiken. Mutta älä ota silti hänen taakkaansa kantaaksesi, ethän toivo suhteenne kieroutuvan. Siis jos sinä elät hänen ongelmansa läpi hänen puolestaan, alkaa suhteenne muodostua enemmän äiti-lapsi-, sisko-veli-, tai terapeutti-potilas-suhteeksi. Kun kuitenkin pitäisi olla kyse naisen ja miehen välisestä rakkaudesta..kai?
... ihan sekaisin enkä todellakaan tiedä, mitä ajatella. Juuri noin saattaa olla.
Toivon sinulle voimia. Kamalaa varmasti, kun yhtäkkiä joutuu tällaisten asioiden pyöritykseen. Mutta selviät varmasti. Muista pitää huolta itsestäsikin, älä pelkästään miehestä ja lapsesta. Vaikutat hyvältä ihmiseltä ja ansaitset huolenpitoa siinä missä miehesikin.
alkaa tuntua siltä että tämä liitto vetelee viimeisiään. Vielä kun saisi itsestä irti oman elämän aloittamiseen. Onneksi ei ole asuntolainaa.
ei tuon tarvitse eroon johtaa. Ota ihan rauhassa ja ota aikaa itsellesi. Äläkä ota liian raskaasti niitä miehesi sanomisia. Ainahan ihastus tuntuu siltä, että tuo nainen/mies on juuri sellainen, mitä olen etsinyt, kukaan ei ymmärrä minua niin hyvin, oi mikä sielunkumppani jne. Olet ehkä itsekin kokenut sellaisia tunteita jotain muuta kuin miestäsi kohtaan. Mies teki tyhmästi kun kertoi tunteistaan niin avoimesti, mutta toisaalta tunnustaessaan hän teki niinkuin olitte sopineet ja niinkuin ajatteli sinun toivovan. Hän koki varmaan tavallaan olevansa kuuliainen ja uskollinen sinulle. Hänellä ei ollut oikeita välineitä käsitellä ihastumistaan. Joku ulkopuolinen asiantuntija voisi antaa teille uudet välineet suhteenne hoitamiseen. Jos olette vielä valmiita tekemään töitä suhteenne eteen, voisitte tutustua toisiinne uudelleen ja laatia uudenlaisen "pelisäännöt". Rakkautenne ei ole kadonnut minnekään, taidatte olla vaan molemmat ihan hukassa.
... lukeminen lohdutti nyt kun tunteet kävivät taas yli ihan liikaa. Tuntui että joku kirjoitti sellaista, mitä mieheni ajattelee mutta ei kykene sanomaan niin etten sitä vääristelisi.
Hukassa, sitä täällä ollaan ja pahasti! Illalla oltiin perheenä lasten tapahtumassa ja saatiin jätettyä nämä asiat siksi aikaa taka-alalle. Tuntui hyvälle varmaan kaikista. Tuntui että on tässä syytä yrittää, vaikka erosta puhuttiin aiemmin.
on kyllä naurettava tilanne jos olisin sinun kengissä niin en antais äijän pelata hetkeekään tollasta peliä ja kun olet vielä raskaana.kaikilla kun ei ole kovaa luontoo sen olen ukolleni tehnyt selväks että jos kerrankin haikailee vieraan perään niin se loppuu siihen en hyväksy sellasta peliä missän muodossa.takas ei ole tulemista enää ikinä...
... kyse on ihastumisesta, noi ei edes ole tavannu. Taitaa ukkosi pitää viisaasti suun supussa monesta asiasta.
voi kuule me ollaan oltu 20.vuotta yhessä ja kyllähän sitä on kumpikin ohi mennen katellu naisia ja miehiä mutta se on jääny siihen.ollaan niin tiiviisti yhessä kun satutaan viihtymään toistemme seurassa oikeen hyvin.eli ei ole mitään tarvetta juosta vieraitten perässä eikä ihastua koska kelpaan miehelleni edelleen.eikä ole aikomustakaan kummankaan vaihtaa toiseen se on kato ku joillain synkkaa niin pirun hyvin niin ei tartte kolmatta siihen sähläämään.elämä on!
Kenkää tulis tuollaisen selän takana pelaamisen takia. Siis koska odotat teidän YHTEISTÄ lastanne, ei tuollaista voi todellakaan suvaita. Ja vielä annat sen jatkua. Ei ihme, että äijä harrastaa moista kun siihen ihan lupa on. Miehet on just niin tyhmiä. Jättäisin ja huolehtisin lapsistani yksin ja myöhemmin, vasta kun lapset olisivat isoja, kertoisin lapsille, miksi erositte.
... teille jos noin oikeesti on.
Huih, kuullostaa ja erittäinpahalta ja sitä onkin.
Kertoman perusteella vaikuttaa siltä, ett miehesi
pitää sinua vain varalla kunnes tää netti-ihastus
osoittaa vihreää valoa ja voivat lähteä rakentamaan
vakavampaa "suhdetta". Siis tapailla yms...
Jos vain mitenkään saat voimia kerättyä, niin
lähde ajoissa pois tuommoisesta suhteesta.
Miehesi on omahyväinen, inhottava sika!
Että kehtaakin tehdä sinulle ja lapsillesi noin!
Älä todellakaan jää odottamaan miehesi ratkaisua,
että kumman puoleen hän loppupelissä kääntyy,
sinun vai netti-ihastuksen. Tuo jos mikä on
nöyryyttävää.
miksi ihastuksesta ei voi pitää päätään kiinni ja odottaa että se menee ohi. koska se menee. Miksi täytyy ehdoin tahdoin kiusata toista (ja miksi täytyy vielä toivottaa kiusaaminen tervetulleeksi??) miettimällä ääneen että voi kun toi toinen on nyt niin ihana? Ja vaimo vielä viimeisillään raskaana???
Ei nyt kyllä voi kuin ihmetellä missä mättää. Miksi tahdot toisen olevan rehellinen sinulle asioissa jotka satuttavat? Ja MIKSI se mies kuvittelee tekevänsä sinulle isonkin palveluksen kertomalla tahtovansa aidan taakse???
***
... helvetti soikoon olen itse aina halunnut kuulla jos jotakin tapahtuu!!
Olen ajatellut sen olevan merkki lujasta suhteesta ja avoimuudesta, mutta kyse taitaakin olla siitä että oma itsetunto nollissa. Että haluaa jotain takeita siitä, että kun ongelmia tulee, niistä saa kuulla ja pystyy varautumaan.
Tämä on niitä harvoja asioita joita en ole pystynyt käsittämään, miksi ihmiset tahtovat täyttä rehellisyyttä myös ikävissä asioissa.
Ihastuksia tulee ja menee normaaleissa suhteissa, jokaisella niistä ei tarvitse puolison itsetuntoa nuijia ja tuskaa ja epävarmuutta tuottaa. Se on vajaus minulta etten pysty ymmärtämään ihmistä joka tahtoo itselleen tuotettavan tuskaa.
Osaksi varmasti ovat sen loppuraskauden hormonitkin tekemässä asiasta yhä hullumpaa. Vaikka ehkä normaalitilassa sitä pystyisi olemaan järkevä ja suhtautumaan asiaan viileämmin ja varmuudella, nyt se voi olla täysin mahdotonta. Itseäni ainakin ovat raskaudet muuttaneet väliaikaisesti enemmän kuin ikinä uskoin.
Joka tapauksessa, yritän tässä kovin ymmärtää. Ja toivon todella että saatte asianne järjestettyä. Muistuta miehelle että ihastus on vain sitä ja kun hän pitää ihastuksensa kurissa eikä lähde tietoisesti sitä tavoittelemaan, se riittää sinulle. Ja niin se menee kaikkein nopeimmin ohi. Ihastuksen tunteet voivat tuoda omaan parisuhteeseen paljon lisäpotkua, saahan sitä päässään ajatella vaikka mitä kun omaa kultaansa hellii :D
Ongelmiin varautuminen ennalta liian usein tuo niitä ongelmia. Olet varmasti huomannut.
***
Opi suojelemaan itseäsi. Ei sinun tarvitse kaikkea kuulla eikä tietää. Sinun täytyy vaan luottaa sun mieheesi, ja nykyisellään et voi sitä tehdä. Eihän mies ole osoittautunut luottamuksesi arvoiseksi. Ihan turha kuvitella, että sinä eläisit jossain eteerisessä pumpulissa, jossa miehesi suojelee sinua. Miehesi ei todellakaan ole niitä miehiä.
Kannattaa katsoa totuutta silmiin, a olla ennen kaikkea rehellinen itselleen. Lopeta kaikenlainen selitysten keksiminen itsellesi, ja kohtaa se tosiasia, ettei miehesi ole kasvanut vastuuseen eikä luottamukseen. SE on hänen itsensä tehtävä. Et ole miehesi äiti vaan hänen vaimonsa. Ei sinulla ole edes oikeutta tentata tätä. Hänelläkin on oikeus yksityisyyteensä.
... nykyään kyttään mailit, viestit ja puhelut. Miehen mukaan meillä menisi hyvin jos lopettaisin sen ja asioiden jankkaamisen. Muutama viikko saattaa mennäkin hyvin (Silloin ajattelen, että jos mies ihastuu toiseen, on kyse vain siitä, etten ole itse pitänyt tarpeeksi hyvää huolta omastani...)
Varautuminen tuottaa syytä varautua :(
Kylläpä sinulla inhottava tilanne, olen pahoillani. Arvosta sitä, että miehesi oli sinulle rehellinen, mutta älä rupea liian kiltiksi. Sinulla on oikeus näyttää tunteesi (lue:itkeä, raivota, kysellä jne)eikä sinun tule suojella miehesi tunteita. Jos et päästä omia tunteita ulos, niin vähitellen sairastut. Rehellisyys on hyvä juttu, mutta mielestäni sitä olisi pitänyt seurata mieheltä lause, että ihastuin, mutta katkaisen yhteydenpidon ihastukseen, sillä sinä ja syntyvä lapsi ovat minulle tärkeimmät.
Jos mies ei ymmärrä miten parisuhteessa käyttäydytään, niin sina joudut kertomaan hänelle rajat ja sen että miten sinä tulet tekemään jos hän rajat ylittää. Sinä itse määrittelet sen miten sinua kohdellaan. Ota aloitteet käsiisi, niin saan paremman otteen elämääsi. Älä jää roikkumaan toisen "armoille". Jos hän haluaa odotella tätä on-off tapausta, niin odotelkoon sitten yksinään. Toistan vielä, älä ala liian kiltiksi ja ymmärtäväiseksi. Se kostautuu, itse sairastuin masennukseen. Voimia sinulle!!!
Minunkin ex tapasi naisen netissä. Ihastui ja lopetti suhteemme. Eihän se netti-ihastus arkipäivän paineita kestä, mutta ihastuksena varmasti sekoittaa pään väliaikaisesti.
Kunnioita itseäsi ja perhettäsi sen verran, että ilmoitat miehellesi ettet alistu tuollaiseen kohteluun. Itse ryntäisin paniikissa pois kotoa, mutta luultavasti on viisainta jäädä odottelemaan. Ei se mies luultavasti kotoaan lähde yhtään mihinkään. Kunhan aikansa asiaa pyörittelee, niin silloin tekee päätöksen jäämisestä. Nyt hän tosin kohtelee sinua tosi sikamaisesti, ja varmasti on vaikeaa olla. Mene perheneuvottelukeskukseen juttelemaan. Saat ainakin sieltä henkistä tukea, sillä vauvalle ei ole hyväksi tuollainen stressi.
Itselläni on ollut hieman saman tyyppisiä ongelmia vuosien varrella kumppanini kanssa..Elikkäs seurusteltu ollaan jo hieman vajaat 3 vuotta ja on ollut niin hyvä kuin huonojakin aikoja,mutta niin mitä noihin ihastuksiin tulee niin näitäkin on ollut siis kumppanillani..
Olimme seurustelleet suunnilleen noin 8kk ja asuin vielä tuolloin toisessa kaupungissa,kuin mieheni asui taas 200 km päässä ja eräänä päivänä tämä mieheni oli lähtenyt juomaan vanhan kaverinsa kanssa ja humalluttuaan hän rupesi soittelemaan mulle ja kertomaan kuinka on pussaillut koko illan tämän tyypin kanssa ja niin ihastunut häneen,ettei tiedä kumman hän nyt haluaa..Se tapa millä esitti asian oli niin selvästi kehuskelemista ja tahallaan halusi aiheuttaa minulle pahaa mieltä ja todella hyvin onnistuikin siinä!Olin aivan rikki tuolloin ja niin avuton olo..mitäs minä nyt voin asialle tehdä täältä 200 kilometrin päästä..se oli vaan kestettävä ja heti seuraavana päivänä matkustinkin mieheni luokse selvittämään asiaa..Toki hän pyyteli anteeksi,mutta ei selvästikkään katunut tekosiaan ja sanojaan..Vähätteli asiaa,ja sanoi,että mitä sitten,se oli vaan vanha kaveri!No asia sitten unohtui ja aikansa kesti kun pahimmasta toivuin..tokikaan en tule ikinä unohtamaan tuota temppua ja väliajoin se vieläkin painaa mieltäni,vaikka siitä aikaa onkin jo 2 vuotta=(
Tuonkin jälkeen jossain vaiheessa tuli näitä netti ihatuksia sillointällöin,joista hän kyllä minulle kertoi,mutta niihin en niin viitsinyt ottaa kantaa,koska ajattelin,että kyllä ne siitä ohitse menee..mieltä ne kyllä painoi ja olin todella stressaantunut ja epäileväinen ja peloissanikin.
Tänääkään päivänä en tiedä mitä hän oikein netissä puuhaa,mutta yritän olla välittämättä.
No mutta näin se on kyllä meilläkin että kriisiä tule ja menee ja sitä ajattelee,että kaikki on taas hyvin,kunnes taas..
Viimeisin tapahtuma on muutaman päivän takaa,kun olimme yhdessä viettämässä baari-iltaa ja mieheni törmäsi kyseisessä kuppilassa johonkin "exäänsä"..kuulemma halasivat ja vaihtoivat kuulumisia,mutta pian tuon heidän kohtaamisensa jälkeen kumppanini rupesi minulle kertomaan,että on ihastunut erääseen ja pian selvisikin,että se oli se kyseinen "exä" johon oli törmänny hetki sitten.Sitten kumppanini sanoi,että jättää minut nyt samantien,ettei enää halua olla kanssani vaan tämän "exänsä" kanssa ja aikoo mennä hänen luokseen nyt ja sanoipa vielä,että kerkesi juuri sopia TOISET treffit hänen kanssaan..Eli sain käsityksen että on käynyt jo yksillä treffeillä minun aikana.Tuo kaikkia sattui..sattui niin pirusti!
No mitään ei kuitenkaan tapahtunut sinä iltana ja menimme kotiin yhdessä jolloin puhuimme asiasta..olimme kylläkin humalssa vielä silloin.Kumppanini oli erittäin töykeä,tunteeton,halveksuva ja ties mitä muuta minua kohtaan..Hänen suustaan tuli kaiken laista..mm..olen tylsä,säälittävä ja kaikkea sitä niin henkisesti,kuin fyysisestikkin mitä hän ei halua.Itkin,itkin ja vain itkin tuolloin ja yritin ymmärtää,että miksi..No eihän sellaista voi ymmärtää.
No kun humalasta oltiin selvitty niin kumppanini ei ollutkaan kertomistaan asioista enää samaa mieltä ja sanoi ettei asiat ole niin kuin oli aiemmin sanonut.Sanoi vaan tahallaan aiheuttavansa minulle pahaa mieltä ja halusi vain ärsyttää minua!Mutta en tiedä onko asia oikeesti niin vai keksikö vain valheen,selittääkseen käytöstään.
Mutta jälleen kerran hän onnistui pahoittamaan mieleni pahasti ja aiheuttamaan suurta surua=(
Ja kun mietin koko ajan,että onko hän todellakin ollut vakavissaan noiden asioiden kanssa silloin,kun ne on tapahtunut,vai että miksi hän tekisi tuollaista ja jos syy on todellakin vain olisi se, että haluaa tahallaan pahottaa mielen ja ärsyttää..turha minun on siltä mitään kysyä koska,en todellakaan tulee saamaan totuutta näihin asioihin.Ehkä se vaan on siedettävä ja kestettävä tämä kaikki vääryys ja yrittää elää sen kanssa,että väliajoin tapahtuu tälläistä,koska rakastan häntä siltikin suunnattomasti,enkä voisi ajatellakkaan elämää ilman häntä.
Viestin aloittajalle,en osaa kertakaikkiaan sanoa,mitä pitäis tehdä tai ajatella,koska olen itsekkin tässä tilanteessa,enkä tiedä mitä tehdä!
Joka tapauksessa, jaksamista sinulle!! =)
Tuossa vielä linkki muutama pvä sitten kirjoittamaani viestiin viime päivien tapahtumista...http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=708&posting=22000000026219929
Selvästikään miehes ei kunnioita sua pätkän vertaa vaan käyttää kynnysmattona. Miksi haluaisit olla ihmisen kanssa joka ei kunnioita sinua, saati sitten itseään. Selvästikään hän ei ole kypsä minkäänlaiseen suhteeseen, tosi lapsellista ja ilkeää touhua.
Pari asiaa tulee mieleen. Miksi miehesi on ihastunut? Jos se johtuu siitä että olet raskaana, miehesi on mielestäni tyhmä. (= Raskaana oleva nainen on kauneimmillaan). Jos taas suhteessa on joku mikä on hiertänyt pidempään, koska tilaa ihastumiselle on. Se kai pitäisi ensin selvittää. Ei rakkaalleen voi liian usein kertoa rakastavansa, ja halaaminen on halpaa huvia josta itse saa ainakin yhtä paljon kuin halaamisen kohdekin. Sen sijaan että asetatte rakkaillenne sääntöjä, näyttäisitte niille kuinka tärkeitä ja rakkaita he ovat teille. (säännöt on tehty rikottavaksi). Myönnän toki että vaikka kerronkin vaimolleni useammin kuin joka toinen päivä rakastavani, hirmuisia riitoja on ollut, ja hän ei niin kauheesti perusta siitä halaamisestakaan.
Sielun kumppanuus punnitaan yleensä sukka- ja kalsaripyykissä, ja sen tietää myöskin miehesi.
Minä en usko että miehesi lähtee minnekään, minkään netti hilsun matkaan. En minäkään ole lähtenyt vaikka on jokunen vuosi tullut tunnettua nettitutun kanssa.
En ehtinyt lukea loppuun asti, mutta suoraan sanoen miehesi vaikuttaa tosi pälliltä, jos viikon pituisen netti-ihastuksen sinulle tunnustaa!
Oma tekstisi sen sijaan vaikuttaa fiksun ihmisen tuottamalta. Oletko varma, että mies on arvoisesi?
Kyllä miehesi on lapsellinen. En tiedä miten yhteiselonne sujuu noin yleensä, mutta nuo sinun kuvaamat tilanteet ovat taatusti haavoittaneet sinua. Jos vielä mies sanoo halunneensa sinun kärsivän, niin minä ainakin alkaisin hiukan tarkemmin katsomaan minkälaisen ihmisen kanssa elän. Ei kai rakastetulleen halua ehdoin tahdoin tehdä PAHAA!!
"En ehtinyt lukea loppuun asti, mutta suoraan sanoen miehesi vaikuttaa tosi pälliltä, jos viikon pituisen netti-ihastuksen sinulle tunnustaa!"
Tuo nuorimies on ollut vain hukassa, eikä ole tiennyt miten uudessa ja oudossa ihastumistilanteessa olisi pitänyt käyttäytyä. Neuvottomana ja syyllisyydentuntoisena hän päätti siis kertoa tyttöystävälleen, koska tyttöystävä oli aiemmin toivonut, että toiselle kerrotaan, jos ihastutaan. Tämä olisi selvinnyt sinulle, jos olisit lukenut loputkin. Mies siis vain totteli naisen toivetta ja oli näin ollen uskollinen ja rehellinen omalle naiselleen. Nyt on kummallakin paha olo, ihan turhaan. Toivottavasti saavat asiansa selvitettyä.
Tämä nainen on miehelle jotain uutta ja ihmeellistä. Sä taas olet kuin se vanha sohva siellä olohuoneessa. Vanha tuttu, jokin jota katsotaan kenties siten "että uusi sohva olisi kiva hankkia"
... nyt tuntuu että kaikki kaatuu päälle. En pysty käsittelemään asioita. Viimeksi syksyllä oli sellainen kriisi että hain asunnonhakupaperit itselle mutta jätin täyttämättä. Nyt keskusteltiin samasta asiasta koska aina uudelleen löydetään itsemme tästä tilanteesta - kannattaako jo luovuttaa?
Todettiin jo että ei, mutta parisuhdeterapiaan mies ei suostu. Sen sijaan luulin että aikoo hoitaa tämän ihastusasian loppuun.
Ei ilmeisesti aikoaan vaan nyt kun sovittiin jatkavamme yhdessä eteenpäin, asia olisikin sillä selvä. Mies ei jaksa vatvoa asiaa enää vaan katuu että kertoi koko asiasta. Koska minä en kykene käsittelemään asiaa kuin aikuinen ihminen. Eli minun näkökulmastani mies ei halua loukata tyttöä kertomalla että perhe menee nyt edelle, mutta on valmis loukkaamaan minua. Tai oikeammin hän sanoi, että ei aio kertoa minulle kuinka asian hoitaa. Eli toisin sanoen hän jättää asian sikseen ja toivoo unohtuvan.
Tiedän että mulla on ongelmia ylipäänsä tunteiden hillinnässä ja asioiden käsittelyssä mutta tää vaan on liikaa vaadittu. En mä pysty antamaan toisen koskea itseeni vaikka mitään ei tee niin mieli kuin olla lähellä. En pysty nukkumaan ja poltan tupakkaa vaikka kummankin lapsen raskauksien vuoksi olen saanut helposti lopetettua. Mies on sitä mieltä että minä tarvitsen ammattiapua, käskee eri huoneeseen nukkumaan kun ei jaksa kuunnella ym. Minusta tuntuu että tää stressi alkaa olla niin iso että se haittaa kohta vauvaa.
... olisi hyödyksi, koska juuri tuohon tunteiden käsittelyyn liittyen, tiedostan että itse laitan sanoja miehen suuhun. Tai siis olen sanallisesti taitavampi kuin mieheni, joka usein sitten vetäytyy riitatilanteissa.
Minä taas teen omat johtopäätökseni miehen hiljaisuudesta tai niistä sanomisista. Nyt mieheni on puhunut todella paljon asiasta kanssani mutta yöllä tuli stoppi. Aloin hermostua jälleen kerran ja vastoin aikeitani tivata, miten mies aikoo asian hoitaa loppuun.
Tiedostan, että kärjistän miehen sanomisia ja kuulen monet asiat väärin. En tajua miksi teen sitä ja usein huomaan vasta hetken kuluttua miten toimin mutta vahinko on jo saatu aikaiseksi. Lisäksi omat puheeni vahvistavat omia tunteitani. Esimerkiksi tämä eroasian pohtiminen. Minä olen aina ollut se, joka olisi eroa ottamassa enkä kuitenkaan sitä tee. Kamalaa lasten kannalta kun kasvavat jos tilanne ei muuttuisi.
Niin, parisuhdeterapiasta kuvittelisin olevan hyötyä juuri asioiden puhumisen suhteen. Mieheni saisi sanoa asiansa ja minä en laittaisi sanoja hänen suuhunsa tai tekisi omia johtopäätöksiä. Eikä mieheni voisi niin helposti vetäytyä kuoreensa kun käyn päälle.
Kaiken tämän keskellä lietson taas itseäni miettien, kuinka helppoa tälle nettitutulle on ollut puhua omista asioista!
ehtinyt tässä lukemaan. Mutta todellakin kun sulla on vauvakin, niin ainakin sinun pitää päästä puhumaan näistä asioista jollekin "ihan oikeasti" eikä vaan täällä netissä. Mä tiedän, mitä on olla siinä tunnekuohussa, kun ajatukset ei suostu toimimaan niin kuin haluaisi, vaan palaavat aian siihen samaan. Enkä omalta kohdaltani ihmettele miehenkään väsymistä asiaan... Ihan joku asiantuntija voisi olla paikallaan, perheneuvola, mielenterveyspalvelut, mitäs näitä olisikaan... Ihan siis omaksi parhaaksesi, vaikka miehesi ei mukaan suostuisikaan. Tai vähintäänkin luotettava ystävä, jolla olisi todella aikaa kuunnella.
Voimia sulle!
Kuulehan Sirpaleina84, parisuhdeterapiaan voi mennä yksinkin. Miehesi voi liityä mukaan myöhemmin. On aivan eri asia keskustella kokeneiden ja koulutettujen terapeuttien kanssa kuin maallikon tai tuntemattomien nimimerkkien kanssa. Terapiakeskustelu on ohjattua ja sillä on suunta. Perheasiainneuvottelukeskuksissa neuvonta on maksutonta ja varmaan on olemassa jokin kiireellisyysjäjestys, vaikka jonoa tietysti on. On tärkeää, että huolehdit omasta hyvinvoinnistasi. Pian sinulla on vauva hoidettavanasi ja se vaatii voimia ja jaksamista. Tuollainen murhe voi altistaa vaikka masennukselle ja tekee monet asiat vain entistä vaikeammiksi.
että siitä olisi tosissaan hyötyä. Varmaan neuvolan kautta voisi saada aikaa? Hävettää vaan ottaa asiaa esille enkä haluaisi neuvolassa tilittää syitä.
Toissa talvena kävimme parisuhdeterapiassa. Mieheni oli aluksi nihkeä lähtemään, mutta ensimmäisen käynnin jälkeen hyvin motivoitunut. Saimme paljon apua ja olen jatkanut vielä edelleen yksilöterapiassa. Oli vähän noloa todeta, että tarvitsee terapiaa, mutta meitä avun tarvitsijoita on paljon. Ei siinä ole mitään häpeämistä. On jo iso askel otettu, kun uskaltaa todeta avun tarpeen ja hakea sitä. Kannattaa tietysti puhua neuvolassa, terveydenhoitajat eivät tosin ole terapeutteja, mutta he osaavat ohjata eteenpäin ja hankkia ehkä ajan psykologille. Olen monen lapsen äiti enkä enää aivan nuori. Tiedän hyvin, millaista lapsen odottaminen on. Kukaan odottava äiti ei saisi olla ahdistunut, ei sillä ole tulevaan lapseenkaan hyvä vaikutus. Älä pelkää, kaikki ongelmat voidaan ratkaista. Voit varata ajan myös suoraan perheneuvolasta tai perheasiain neuvottelukeskuksesta. Heillä on vaitiolovelvollisuus, eivät asiasi leviä mihinkään.
... hoitoalalla ja työnsaanninkin vuoksi olisi inhottavaa hakea omalta paikkakunnalta apua kun itse tuntee olevansa niin sekaisin kaikesta... Vaitiolovelvollisuus on niin, mutta työyhteisön sisällä raja onkin vähän liukuva :(
Kuule nyt,
Kysy mieheltasi haluaako han olla kanssasi ja hakea kanssasi apua. Te saatte apua, aivan varmasti. Mutta molempien on sita haluttava.
Ei pida miettia nyt lapsia/mainetta/sukua, vaan SINUA. Haluatko olla miehesi kanssa viela? Haluatko itse panostaa ja saada asian kuntoon?
Miehesi ei ole rakastunut. Hanesta tuntuu, etta tuo nettituttavuus on joku ihana nainen ja uuden elaman alku, koska han voi vapaasti talle avautua ja purkaa tuntonsa. Ehka saa jopa jonkinasteista seksuaalista tyydytysta ja itsetuntoon potkua, raskausaikasi on hanellekin takuulla kova paikka.
Jos molemmat tahdotte hakea apua, tehkaa se. Olen varma etta sellainen ja ulkopuolisen kommentit tilanteessanne auttavat ja saavat miehesikin tajuamaan miksi han tekee kuten tekee. Ja ennen kaikkea, miksi hanesta tuntuu kuin olisi rakastunut tai alyttoman onnellinen. Noilla tunteilla ei ole mitaan tekemista taman toisen ihmisen kanssa, vaan se on ainoastaan pakokeino hanelle ongelmistanne.
Hei!
Vaikuttaa aika kummalliselta tämä ihastus...Luuletko, että nainen, joka on niin itsekäs, että tuhoaa perheen, tilanteessa missä perheeseen on vielä tulossa uusi lapsi, kestäisi mahdollisen tilanteen tulevaisuudessa: sinut ex-vaimon ja lapset.
Jos naisella todella olisi järkeä ja osaisi asettua toisen asemaan, niin hän panisi pisteen asialle.
Valaise nyt tätä miestäsikin kautta rantain, mikä tilanne todellisuudessa tulisi olemaan noin kevytkenkäisen, naiivin ja itsekkään ihmisen kanssa, kun pitäisi ottaa muitakin huomioon, kuin vaan itsensä. En usko, että pitkälle tasapainoilu kantaisi.
Ja kyllä luulisi miestäkin ainakin jälkeenpäin omatunto soimaavan, millaiseen tilanteeseen sinut ja lapset jätti!
Olen ollut vaimoni kanssa yhdessä 20v ja joskus 15v
sitten ihastuin parikin kertaa työpaikalla toimiston
tyttöihin. Ihastuin siis korvia myöten! nämät tytöt
myös varmasti huomasivat asian firman bileissä
tanssiessamme etc.
Minkäänlaista liikkua suuntaan tai toiseen en
kuitenkaan tehnyt; vaimon kanssa asiat ovat
enimmäkseen rullanneet hyvin tuolloin ja nyt.
Itseasiassa todella hyvin on pyyhkinyt!
Taaksepäin muistellessa ajattelisin itse asiaa
näin, että parisuhteen alkutaipaleella kukaan ei
voi olla varma, onko toinen se "oikea". Tällaisten
satunnaisten ihastusten kautta tulee testatuksi
se, onko teidän parisuhde oikea ja kestävä.
On paljon parempi, että nämä asiat testataan
mahdollisimman aikaisessa vaiheessa; myöhemmin
kaikki mutkistuu ja mahd. lapset tulevat
kärsimään.
Ei muuta kun panosta sinä entistä enemmän mieheesi
ja aukaise hänen silmät. Jos näin ei tapahdu,
olisi ero varsin todennäköinen myöhemmin.
"Happily married for 20 years"
... helpottaa tai sitten tämä on vaan taas hetken nostahdus. Olen selittänyt miehelle kuinka paljon sattuu, kuinka aina oon ollu "varautunut" kaikkein pahimpaan ja kuinka silti sattuu. Oon pyytäny anteeksi etten kykene olemaan tivaamatta asioita ym. Mies väsyy välillä ja tuhahtaa, miksi en voi antaa olla, mutta usein vastaakin.
Mies tosiaan laittoi pisteen jutulle (näytti minulle tekstiviestin, jonka tytöltä sai lopuksi) ja olen päättänyt heittäytyä ja luottaa. Voi olla että sattuu taas kohta, mutta ero sattuu varmasti. Ja tosiaan, sillä varautumisella pettämiseen tms. kaikki vuodet en oo kyllä mitään voittanut. Ei sillä saanutkaan kasvatettua mitään kuorta pettymystä vastaan.
Jos mulla alkaa olla oikea kuva eikä mua ole kusetettu ihan täysin, niin ei tämä niin pahalta näytä kuin aluksi:
Mies tutustui netissä tyttöön jonka kanssa jutteli erään asian tiimoilta ihan viattomalla pohjalla. Juttu sujui hyvin ja kumpikin tunsi että toisen kanssa on helppo ja hauska jutella ja jutut siirtyi koskemaan kaikkea muutakin elämää. Minä olin ihan tietoinen tästä eikä se haitannut - ennen kuin huomasin mieheni ihastuneen. Jossain vaiheessa mieheni huomasi ihastuneensa. Hän ei kertonut tytölle olevansa isä tai naimisissa, mutta kertoi olevansa varattu. (Tästä olen vihainen, tässä kohtaahan on tehty tietoinen valinta salata oma perhe!!!)
Joka tapauksessa asioita vissiin punnittuaan mies kertoi minulle ihastuneensa. Kysyi, miten tästä pääsee eroon ja sanoi että me ei voida erota. Sitten alkoi mun asian käsittely ja tunteet tosiaan meni miten sattui. Mitään muutahan ei ollut ollut kuin keskustelua ja ihastuminen, eivät tavanneet kertaakaan. Parin päivän kuluttua mies laittoi yhteydenpidon kokonaan tyttöön poikki, kertoi perheestään ym. Tyttö olisi halunnut silti jatkaa ja oli pettynyt.
Voiko tää mennä näin? Vai olenko vaan hyväuskoinen hölmö? Mistä voin tietää, onko oma mies vongannut ja kun saanut pakit, päättänyt tyytyä vaimoon? Oon päättäny luottaa mutta en voi olla varma, kannattaako.
Yksi kantava asia on meidän oma huumori, joka on palannu. Senkin avulla ollaan saatu asioita käytyä läpi.
... vauva on yli kahden kuukauden vanha ja edelleen tää miehen raskausajan paskakäytös on päivittäin mun mielessä. Lapsen ristiäispäivää seuraavana päivänä kyttäsin miehen sähköpostin ja näin, kuinka yhteydenpidon "loppumisen" jälkeen hän oli vielä laittanut kaipaavan viestin nettitutulleen.
Hmph. Äitienpäivää seuraavana päivänä sain tietää koko asiasta ja ristiäisten jälkeisenä päivänä asia nousi uudelleen pintaan. Alanpa oikein odottaa joulua.
Niin. Yhteydenpito oli muka loppunut, mutta kuukausi ennen lapsen laskettua aikaa oli kuitenkin mieheni vielä laittanut viestiä hempukalleen, jossa tavallaan surtiin eroa. Tai ehkä haluttiin jättää portti auki? Olimme mieheni kanssa tavallaan jo päässeet asian yli, kun sitten tosiaan hetken mielijohteesta katsoin hänen sähköpostinsa ja parin kuukauden takainen viesti nosti taas kaiken pintaan.
Kyttään puhelutiedot, viestit, sähköpostit... Alentavaa.
... En tiedä. Lapsi kasvaa ja kehittyy, on helppo ja ihana --- ja musta tuntuu välillä silti niin pahalta.
Mies ei suostu puhumaan asioista, vetäytyy ja käskee olla vatvomatta enää. Ei puhu. Sanoin tänään että oikea mies tuntee rakkautta, hellyyttä ja suojeluvaistoa naistaan kohtaan raskausaikana - ei inhoa tai pidä tätä rumana ja lihavana, kuten minä sain kokea.
Kahden kuukauden jälkeen synnytyksestä olen kahta kiloa vaille lähtöpainossa (joka oli 50), meikkaan aamuisin ja pidän itseäni suht nättinä, hoidan vauvan, isoveljen, kodin, teen ruoat ja nykyisin myös miehen eväät töihin... Yritän kelvata.
Ja sitten mietin, että miksi ihmeessä?
... on alkanu tasaantumaan ja arki vie eteenpäin. Luultavasti sähköpostiviesti jonka löysin lapsen ristiäisten jälkeen olikin laitettu silloin kun yhteydenpitoa olivat lopettelemassa, toukokuussa... Katsoin vissiin päivän väärin.
Arki on itseasiassa ollut melko hyvää, hetkittäin parempaa kuin pitkiin aikoihin. Mutta heti kun nostan tavoitteita korkeammalle, kuin selvitä iltaan ja huomiseen saakka, alkaa sattua. Yritän olla sellainen kuin kuvittelen mieheni haluavan. Sitten kun en onnistu, tunnen syyllisyyttä ja itseni huonoksi.
Tässä on ollut hyvääkin juuri se, että arjen keskellä on alkanut miettiä enemmän sitä, miltä toisesta mikäkin tuntuu... Ennen ei olla juuri mietitty, vaan eletty ja oltu vain. Nyt meillä on tabuja, joista ei puhuta, ja kumpikin tuntuu elävän vähän varuillaan ettei ärsytä toista, ettei tilanne räjähdä. Tehdään enemmän asioita toiselle mieliksi. Ja se johtaa siihen että alkaa oikeastikin mennä paremmin...
Ja kun menee paremmin, nostan tavoitteita sen suhteen mitä haluan elämältä. Ja sitten sattuu. Mä haluan miehen, jolle tärkeintä elämässä on perhe, joka on valmis tekeen lastensa eteen mitä vain. Miehen, joka kunnioittaa ja rakastaa vaimoaan. Jonka syliin vois illalla käpertyä tietäen että se ihminen haluaa mulle vain hyvää. Miehen, jota mä ite pystyisin kunnioittamaan.
... ajatukset pyörivät samaa rataa. Arki sujuu välillä tosi hyvin kun kumpikin ehkä kiinnittää enemmän huomiota siihen.
Mutta mä olen niin pettynyt kaikkeen. Sillon on kaikki hyvin kun ei odotakaan mitään; onnellista tulevaisuutta tai onnea ylipäänsä. Mutta kun arki sujuu niin sitä alkaa väkisinkin elämään niissä unelmissa mitä on ollu. Kun pitäis vaan muistaa olla tyytyväinen siihen mitä on eikä odottaakaan mitään sen kummempaa...
Tää koko suhde on rakennettu väärälle pohjalle. Me mentiin naimisiin kiireellä melko pian yhteenmuuton jälkeen. Vaikka oltiin oltu jo monta vuotta yhdessä, olis pitäny odottaa. Me oltiin ihan mukuloita. Sitten on vaan tullu lapsia.
Ei me olla koskaan puhuttu siitä mitä halutaan elämältä. Mä olen OLETTANU ja pitäny itsestään selvyytenä että kumpikin haluaa sitä mitä minä haluan. Ilmeisesti mies on sitten vaan koittanu sopeutua. Ja mä en ole halunnut nähdä todellisuutta, elämä on pyöriny vaan lapsen ympärillä.
... ei kuulukaan odottaa kuuta taivaalta tai elää illuusiossa, jossa toisella ei ole hyvä olla. Ehkä rakkaus asuu edelleen sisällä vaikka sitä on yritetty hävittää. Ehkä se jatkaa kasvua nyt kun on juuria myöten myllätty ja uusi multa vaihdettu.
... edelleen sattuu. En oo saanu lähdettyä. Välillä tuntuu että tästä kaikesta selvitään mutta pienikin vastoinkäyminen tuntuu kaatavan kaiken.
Olen totutellut yli vuoden siihen että mieheni on pentu joka olisi halunnut jonkun toisen silloin kun eniten häntä olisin tarvinnut.
En tajua kuinka sain pidettyä itseni ylipäänsä kasassa. Olen katkera enkä ymmärrä miksen itsekään kohtele itseäni oikein. Miksi en lähde?