yllätysvieraiden karkoittamiseksi? Muistan nimittäin viime kesältä parikin kiivasta keskustelua aiheesta. Onnettomat sukulaisten yllätyshyökkäysten kohteiksi joutuneet lomalaiset pyysivät apua ja neuvoja annettiinkin runsain mitoin. Joko ovat taktiikat hanskassa, joko nyt viimeinkin uskallatte sanoa, että haluatte lomailla omassa rauhassanne vai miten aiotte toimia? Minulla ei ole onneksi ongelmia sukulaisista, mutta tiedän tarkalleen mitä tekisin. Ilmoittaisin kylmän rauhallisesti, että kahvit keitän, mutta sitten heidän olisi poistuttava, koska olen parin tunnin kuluttua lähdössä lentoasemalle ja reissuun. Matkalaukku eteisessä vielä vahvistaisi tunnelmaa. Siihen laukkuun laittaisin jotain painoksi, jotta vaikuttaisi kuin olisin todellakin lähdössä pakatun laukun kanssa. Sukulaiseni ovat nimittäin niin uteliaita, että varmasti kokeilisivat kuinka painava laukkuni on.
Onko jo valmiit taktiikat laadittu kesän
Töyhtis vaan
211964
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
talonvahdiksi reissusi ajaksi." Jee!
helpolla talovahteja saat.
Parisenkymmentä postikorttia ja mailia lähetetty että "Jos lähdette tänä kesänä lomareissulle, niin poiketkaapa ihmeessä meilläkin. Talo on auki koko kesän." Ja vielä erikseen muutamalle että "Muistathan sen ja sne tapahtuman täällä päin" sen mukaan mistä ko. ihmiset ovat erityisen kiinnostuneita.
Pihamaja on siivottu ja petivaatteet tuuletettu ja tarkistettu mitä pitää hankkia lisää.
Kaunista kesää muillekin.
Minä en voisi kuvitellakaan, että hyysäisin sukulaisia nurkissani. Ulos vain ja nopeasti. Hotellit ovat sitä varten, että niistä saa huoneen.
myös ystävät perheineen ovat aina tervetulleita.
Meillekin on toki porukka tervetullut, mutta kun näyttää siltä että jatkuvasti joku vierailee..
Pääsiäisen aikaan kävi pahimmillaan 25 ihmistä kylässä kolmen päivän aikana!
Kun rakensimme tätä meidän taloa niin koko rakennus aikana kävi varmaan yli sata ihmistä kattelemassa missä mennään.
Eräs pariskunta käy tämän tästä yökylässä ja nyt on äitee tulossa vierailemaan muutamaksi päiväksi. Lähes joka viikonloppu on joku kyläilemässä...
Huhhuijakkaa!
pääkaupunkiseudulta. Eipä ole enää sen jälkeen näkynyt siskojakaan kylässä, kun eivät saa ilmaista ylläpitoa itselleen ja lapsilleen. Huomasin etten itse merkitse heille mitään, joten en ole pitänyt enää itsekään yhteyttä heihin. Nyt on rauhallista.
Kyllä vierailut loppu, kun enää asukaan "mukavasti" pääkaupunkiseudulla lähiliikenteen piirissä. Majoitukseni oli tietenkin aina ilmainen. Pitkät ajat luulin naiivisti, että väki kävi katsomassa minua ja siinä sivussa turistaili kaapunnissa. Asia olikin näköjään päin vastoin!
Olen pitänyt "hotellia" vuosi kausia, tuntui kuin aina olisi ollut joku tulossa tai menossa. Siinä tohinassa ei ehtinyt vastavierailulle, mutta nyt tiedän, että minä en ole tervetullut kenenkään vieraani kotiin, minua ei oteta pariksi tunniksi kylään saatikka tarjottaisiin yösijaa ja ylläpitoa. Pelkkää hyväksi käyttöä ovat nämä vuodet olleet. Mietipä ettet ole samassa tilanteessa kuin minä.
Ei majoittaminen ja ruokkiminen mitään halpaa hommaa ole varsinkin jos vieraat ovat hyvin ronkeleita ruoan suhteen. Meille tulla tupsahti 7-henkinen perhe yllätys vierailulle ja sopivasti ruoka-aikaan, oli kotona tehtyä hernekeittoa tarjolla, johon rouva tuumasi, ettei heillä kotonakaan tätä syödä. Oli pitänyt olla pihvit. Kyllä elämä on muuttunut helpoksi, kun lopetin vastaan oton.
ja toki voi olla että minäkin aikaa myöten kyllästyn.
Koko aikuisikäni olen kuitenkin avointen ovien kodin periaatteella elänyt ja sillä aion ainakin toistaiseksi jatkaakin.
Käytännöllisesti katsoen joka kesäviikonloppu käy vieraita (ja useimpina talvenkin viikonloppuina)ja monet ystävät myös lähettävät vain lapsiaan maalle. Sekin käy.
Kutsumattomista vieraista en stressaa. Saavat syödä samaa kuin omakin perhe.
Juhlat on sitten erikseen. Niitä varten voi menyytäkin hienontaa.
Kukin tavallaan ja rikkaushan se ihmisten erilaisuus on.
Tuntuu että tuollainen yletön vieraiden kanssa söhrääminen on oire jostain henkisestä ongelmasta. Henkilö ei ehkä uskalla elää omaa elämäänsä, vaan kaikki pyörii siinä, että kuka milloinkin tulee käymään ja täyttää taas sen ja sen tyhjiön.
Onhan se käytännöllistä, mutta onko se kypsän aikuisen elämää?
Minä koen että elämäni perheeni, ystävieni, töitteni harrastusteni ja opiskeluni parissa on sitä omaa elämääni.
Omia valintojani joissa viihdyn - ne ovat minulle omaa. Jollekin toiselle jokin muu.
Minä sekoaisin, jos ympärilläni pyörisi samanlainen rumba. Sosiaalista elämää en juurikaan kaikaa työn ulkopuolella. Kun kuuntelee maanantaista perjantaihin yli sadan naisen kalkatusta avokonttorissa, haluaa varmasti viikonloput olla omissa oloissaan. Arvostan rauhallisia viikonloppuja, jolloin saan vain puuhailla pihallani tai upottautua hyvään kirjaan. En ole koskaan pitänyt isoista porukoista.
Väittävät juuten joissakin tutkimuksissa että, yksin viihtyvät ovat psyykkisesti vahvempia kuin yltiösosiaaliset. Mene ja tiedä.
Vai väittävät tutkimukset.
Me olemme nimimerkki Sadun kanssa poikkeuksia ;)
Meidän perheellä on aina ja erityisesti kesällä Open House - sopii lähes tuhannen oppilaan koulun pomolle ;)
Tässä lähellä on kesäisin useita isoja kesätapahtumia. Meille sopii aina tulla öitsemään. Ja kyllähän tuleekin.
Kun nyt lähdetään ukon kanssa Stadin seudun kierrokselle, meille puolestaan on tarjolla vaikka kuinka paljon majapaikkoja.
Näin se meillä menee. Vuoroin vieraissa. Ja ilman psykopatioita!
että yksinviihtyvissäkin on monenlaisia ihmisiä,
ihan niinkuin sosiaalisissakin.
En osaa kuvitella että kummankaan ryhmän edustajat olisivat jotenkin erityisesti heikkoja tai vahvoja. Tosin surutyöryhmissä ja vammaisten lasten tukikoulutuksessa huomaa sosiaalisuuden auttavan ihmisiä selviämään isoista elämän kriiseistä. Toisaalta voi ajatella että jos on pieni perhe, vähän ystäviä ja läheisiä niin silloin on myös pienempi riski että kohtaa usein läheisten menetyksiä.
Eiköhän kuitenkin se pointti ole kunkin löytää omanlaisensa elämäntapa joka itselle sopii.
ovat ensimmäisiä katoajia kun ihmisen psyykkinen terveys alkaa horjua.
Altruistisuus eli yhteisen edun puolesta toimiminen on kadonnut tästä valtakunnasta jo aikoja sitten, jokaisella on oma suu lähinnä. Onhan tosiasia, että me suomalaiset emme ole mitenkään yltiösosiaalista kansaa ja se sopii minulle. Viihdyn Töyhtiksen lailla eniten omissa oloissani. En kestäisi ajatustakaan siitä, että kotini olisi jatkuvan kansainvaelluksen kohde ja en saisi koskaan olla omissa oloissani tehden juuri sitä mitä haluan.
Vanhin sisareni oli aivan päinvastainen tyyppi, hän ei kestänyt olla yksin. Juttelin kerran erään psykologiksi opiskelleen koulukaverini kanssa asiasta ja hän totesi, että tällaisella ihmisellä on ongelmia oman minänsä kanssa. Henkisesti vahva ihminen haluaa olla välillä omissa oloissaan eikä kaipaa jatkuvaa hulinaa ympärilleen.
Minä olen ihminen, joka kaipaa tilaa ympärilleen. Pari hyvää ystävää riittää, sukukin on jo useinmiten liikaa, suvussa on liikaa hössöttäjiä.
oppikirjojen mukaan on.
Mutta en minä nyt sentään yleistämään lähtisi. On paljon ei-sosiaalisia ihmisiä joilla on silti pää kunnossa.
Ihmiset vain ovat erilaisia.
Vai onko se vain sellaisten harhaluulo, jotka itse eivät halua yhteisen hyvän eteen toimia?
Siitä olen kuitenkin samaa mieltä että on hyvä joskus olla yksin.
Se taas jos haluaa olla jatkuvasti yksin, tuskin on mikään henkisen vahvuuden merkki vaan selkeästi vamma, minkä varmasti myös psykologiksi opiskeleva koulukaverisi kertoi jos oli edes ekan vuosikurssin peruspinnot jo suoritettuina.
Jos koti muistuttaa enemmän mustalaisleiriä, aina joku porukka tulossa ja toinen menossa, ei mielestäni kyseessä enää ole koti. Koti on minulle paikka, missä saan olla omissa oloissani ja kutsua tai olla kutsumatta ystäviä ja sukulaisia visiitille. Yösijoja en vierailleni tarjoa, hotellit ovat sitä varten. Yleensä parin tunnin seurustelu riittää ja sitten sopiikin jo siirtyä ovea kohti.
Jostain kumman syystä työelämässä korostetaan nykyisin sosiaalisuutta. Eikö kuitenkin ole tärkeintä se, miten hommansa hoitaa, eihän työpaikalla kenenkään ole tarjoitus olla seurustelu-upseerina. Riittää, kun saa työkavereiden kanssa hommat hoidettua.
En ymmärrä. Joko toinen ääripää tai sitten toinen? Ei vaikuta kovinkaan kypsältä aikuisen elämältä, jos kuvittelee, ettei mitään välivaihtoehtoja ole olemassa.
Kuinka vanha olet?