Olen alle kolmekymppinen nainen. Tapailen nyt kymmenen vuotta vanhempaa miestä joka vaikuttaa aivan ihanalta, turvalliselta ja huomioonottovalta enkä epäile hänen rehellisyyttään ja aitoa hyvää luonnettaan..
Mutta, meillä on ongelma.. minä olen pohdiskeleva ja asioita syvällisesti miettivä luonne ja aika lailla varovainen ja epäileväkin ennekuin tunnen oloni suhteessa turvalliseksi.
Mies taas ei kestä tippaakaan pohdintojani eikä epävarmuuden ilmaisuja vaan meille tulee asiasta aina jonkinasteinen riita jossa minä loukkaannun "ymmärtämätöntä" miestä ja hän "häilyväisyyttäni". Olen sanonut että en tarkoita että hän tekee mitään väärin (päinvastoin) mutta mulle on luontaista puhua mieltäpainavista asioista. En osaa painaa juttuja taakse vaan ne on heti puhuttava. Mutta en ole mikään hermoheikko sananselittäjä, tarkoitan että en ole mitenkään päästäni viallakaan (en mielstäni vaadi mahdottomia) :)
En tiedä onko meillä mahdollista löytää keskitie
tässä asiassa, mies tahtoisi pelkkää helppoutta, hauskuutta ja tasaisuutta suhteessa, minä tietysti samaa mutta etsin syvempää yhteyttä "avautumalla" mutta ilmeisesti keinoin jotka ahdistavat miestä.
TOIVON että pysyttäisiin jatkamaan ja koitan kovasti muuttaa pohdiskelevaa tyyliäni helpommaksi, mutta onkohan tämä yhteensovittamaton ristiriita..
Mutta, meillä on ongelma.. minä olen pohdiskeleva ja asioita syvällisesti miettivä luonne ja aika lailla varovainen ja epäileväkin ennekuin tunnen oloni suhteessa turvalliseksi.
Mies taas ei kestä tippaakaan pohdintojani eikä epävarmuuden ilmaisuja vaan meille tulee asiasta aina jonkinasteinen riita jossa minä loukkaannun "ymmärtämätöntä" miestä ja hän "häilyväisyyttäni". Olen sanonut että en tarkoita että hän tekee mitään väärin (päinvastoin) mutta mulle on luontaista puhua mieltäpainavista asioista. En osaa painaa juttuja taakse vaan ne on heti puhuttava. Mutta en ole mikään hermoheikko sananselittäjä, tarkoitan että en ole mitenkään päästäni viallakaan (en mielstäni vaadi mahdottomia) :)
En tiedä onko meillä mahdollista löytää keskitie
tässä asiassa, mies tahtoisi pelkkää helppoutta, hauskuutta ja tasaisuutta suhteessa, minä tietysti samaa mutta etsin syvempää yhteyttä "avautumalla" mutta ilmeisesti keinoin jotka ahdistavat miestä.
TOIVON että pysyttäisiin jatkamaan ja koitan kovasti muuttaa pohdiskelevaa tyyliäni helpommaksi, mutta onkohan tämä yhteensovittamaton ristiriita..
Vastaukset 14
Vanhimmat
vain niin erilaisia. voi olla hyvinkin että toinen pohtii aivan yhtä paljon ja häilyy ajatuksissaan, mutta tekee sen sisällään. ja sanoo sitten vasta asian kun on selvittänyt sen mielessään. ja toiset haluaa puhua asiat 'ulos'. vanhin poikani on juuri tällainen. kyllä sitä aluksi mietti hänen käytöstään. mutta hyvin on toimeen tultu (poika 25 v) vaikka vähän välillä tunteetkin leiskuu. kaikki asiat puhutaan juurta jaksain ja välit on hyvin läheiset. myös samanlainen huumorintaju tietysti auttaa kiperimmissä tilanteissa.
ei kenenkään tarvitse muuttua toisen takia
(vaikka on tietysti hyvä ottaa toisen tunteet huomioon). puhutte vaan asiat tarpeeksi selvästi toisillenne että molemmat tajuavat mikä 'ahdistaa'. loppujen lopuksi saatatte huomata että olette hyvinkin samanlaisia, tie päämäärään kulkee vain hiukan eri reittiä.
Tottakai teillä on kaikki mahdollisuudet elää onnellisina vaikka loppuelämänne, kunhan nyt ensin tutustutte kunnolla.
Yhdessä eläminen vaatii aina taitoa sietää ja ymmärtää erilaisuutta, ja sitä tekin nyt siinä opettelette. Yhdelle se on helppoa, toiselta se vie vähän enemmän aikaa.
Ilmeisesti se sun kumppanisi on vielä vähän herkkänä ja ahdistuu tai vaivautuu sun pohdinnoistasi, kuten itsekin totesit. Ehkä hän ei koe osaavansa auttaa sua, niin kuin miehille on tyypillistä, joten hän turhautuu, tuntee syyllisyyttä ja yrittää torjua ne hankalaksi kokemansa tilanteet.
Ei sun silti tarvitse muuttua, sen kun vaan jatkat hänen totuttamistaan omaan erilaisuuteesi. Vähitellen hän kyllä hiffaa, ettei häneltä vaadita juuri muuta kuin kärsivällisyyttä, läsnäoloa ja kuuntelutaitoa silloin kun sinä alat pohdiskelemaan asioita hiukan syvemmältäkin.
Joka tapauksessa, sinä olet niin tiedostava ihminen, että te ette voi ajautua ongelmiin huomaamattanne. Sinä näet jo kokonaisuuden ja ymmärrtä kumppanisi erilaisuutta, joten voit myös ohjailla teitä sillä samalla tietoisuudella, aina kun haluat ja jaksat. : )
Onnea matkaan!
Useimmat miehet eivät ajattele ääneen, vaan puhuvat vasta kun oma mielipide on selkiytynyt.
Miehen mielestä vaadit mahdottomia...
Minulla ja miesystävälläni on juuri tämä "ongelma". Minä haluan vatvoa kaikki asiat, puhua tunteista yms. Mies taas ei halua puhua tunteistaan tai ei kuulemma ainakaan vielä (ollaan oltu yhdessä 8kk).
Ymmärrän toki, että olemme erilaisia, mutta eikö tuppisuukin voisi joskus avautua. Tuntuu , että minä ahdistun kun toinen ei puhu ja ahdistan toisenkin jatkuvalla marinalla aiheesta. Jos edes vähän raottaisi salaista tunteiden verhoa niin molempien tilanne helpottuisi.
Vaadinko todella liikaa??!!
8kk on lyhyt aika oppia, itse en oppinut 25 vuodessakaan...
Tunteista puhumisen oppiminen edellyttää mieheltä myös motivaatiota...
olen samanlainen, kova punaroimaan ja pohdiskelemaan ja myös joutunut toteamaan että se ei oikein miesväen pirtaan sovi. Olen siis opetellut malttamaan mieleni ja puhumaan ääneen vasta kun olen yksin keksinyt "dilemmoilleni" ratkaisut. Mies jaksaa paremmin kuunnella kun hänestä ei tunnu että odotan häneltä viisaita vastauksia vaan olen löytänyt ne itse - tai vähintäänkin saanut karsittua ratkaisuvaihtoehtojen määrän pariin kolmeen :).
Toinen keino on harrastaa tuota pohdiskelua jonkun ulkopuolisen, vaikkapa naapurin rouvan kanssa. Juuri tällaisten eroavaisuuksien vuoksi kai muutkin ystävät olisivat tarpeen.
Olen nainen, mutta minuakin ahdistaa ja ärsyttääkin naispuolisten ystävieni tapa spekuloida ja vatkata asioita ympäri ämpäri. Kehittäisivät vähän mielenhallintaa ja loogista ajattelua.
Sitten kun on kiteytynyt jotain kouriintuntuvaa ja punnittua, sen voi tuoda julki ja keskustellaan sitten siitä.
Teillä taitaa olla klassinen parisuhdeongelma. Itsellänikin aikanaan oli tuo. Homma sitten loppujen loluksi kaatui niihin paiseisiin, mikä liittyi tuohon ristiriitaan.
Mutta sinulle voisin sanoa, että kyllä se sinun miehesi voi oihah oikeasti olla syvällinen ihminen, vaikka ahdistuukin aiheesta. Sun vaan pitäisi keksiä jokin keino, että mies oppisi jollain tavalla avaamaan itseään. Ei sellaiseen suora käskytys tehoa, mutta jokin muu. Voisiko mies jonkin teidän suhteen ulkopuolisen tekijän avulla alkaa puhumaan nykyistä enemmän? Puhuisko hän enemmän jos jokin hyvä kirja tai elokuva alustaisi keskustelua.
Onko niin vaikeaa hyväksyä toinen sellaisena kun on? Miksi lähteä "avaamaan" miestä? Minusta se jos mikä on väkivaltaa. Toiset ihmiset vaan haluaa pitää omat asiat itsellään, eikä niitä pysty puhumaan. Silloin täytyy ymmärtää muista asioista. Suomalainen mieshän tunnetusti näyttää rakkautensa mm. lämmittämällä saunan tai korjaamalla vuotavan hanan. Tällaistä käytännöllistä rakkauttakin tarvitaan, ja se jos mikä on totta! Monet valehtelevat sanoillaan, ja on siten parempi kun ei asiota väännetä liikaa.
Pelkään pahoin että on. Tulet loukkaamaan vain itsesi. Ja sanon tämän kokemuksesta. Ei luonnettaan voi muuttaa, tulet aina tarvitsemaan keskustelua ja pohdintaa, ja jos kumppanisi ei tätä ymmärrä, ahdistut.
Pelkään myös että ero on liian suuri.
Mies ei ole hiljainen jässikkä, vaan kovin puhelias ja huumorintajuinen, mutta tykkää jutella vaan "pintapuolisista" ja hauskoista jutuista. Silloin meillä onkin hyvät keskustelut.. mutta heti kun alan pohdiskelemaan niin ahdistus alkaa.
Meillä tuli jo kiivastuksissa ero tuossa illalla puhelinkeskustelussa. Kuitenkin yritän vielä pehmitellä miestä jos antaisi vielä mahdollisuuden sovittaa ajatuksia yhteen. En haluaisi luovuttaa niin helpolla.. nyt odotan mitä mies vastaa.. mut toisaalta en ole kovin toiveikas..
tunnetkohan miestäsi siltikään tarpeeksi hyvin?
miehiltä odotetaan tietynlaista käytöstä ja elämän realiteetit tuovat tullessaan paljon 'pokkaa' ja pintapuolisuuttakin (elämästä pitää selvitä). silti samat ajatukset ja tunteet kuin sinulla voivat olla piilossa pinnan alla. kun tuntee toisen tarpeeksi hyvin ja kauan voi huomatakin että muutosta myös toisessa alkaa tapahtua vähitellen. niin se usein on että avoimuus lisää avoimuutta myös toisessa. itse ainakin yrittäisin vielä. mikään ihmissuhde ei ole valmis vajaassa vuodessa. aikaa tarvitaan ja kärsivällisyyttä. en itse ainakaan haluaisi olla aivan itseni kaltaisen kanssa suhteessa. pitää olla särmää ja eriävyyttä.
se on paljon haastavampaa ja oppii arvostamaan sekä kunnioittamaan toisenkinlaisia näkökantoja.
Tuoreehkon miesystäväni (seurustelleet olemme 3,5kk) kanssa on samansuuntaista ongelmaa. En itse ole mikään kovinkaan asioita pyörittelevä, mutta keskustelumme ovat NIIN pintapuolisia, että tuntuu pahalta. Haluaisin niin avautua hänelle, mutta jokin siinä on vaikeaa. Tuntuu, ettei hän halua puhua vakavista asioista. Jonkun kanssa puhuminen on niin helppoa, mutta jokin meillä tökkii ja jätän itsekin syvällisistä puhumisen.
Tiedän, ettei näin kauaa voi jatkua vaan meidän olisi avauduttava toisillemme. Onhan puhuminen yksi tärkeimpiä tekijöitä hyvässä suhteessa. Olenkin miettinyt, että LUOTTAMUS ei ole ehtinyt muodostua välillemme. Mies piilottaa tunteitaan ja ajatuksiaan ehkä vain luottamuksen puutteen takia? Ei uskalla heittäytyä ja paljastaa ajatuksiaan?
Tietysti joku voisi arvella, ettei sittenkään välitä minusta tarpeeksi. Se jokin puuttuu eikä hän "näe" meitä yhdessä kovin pitkää aikaa? Toisaalta puhuu asioista, joita voisimme tehdä syksyllä/talvella jne.
Tietysti toiset ovat luonteeltaan sulkeutuneempia arkojen asioiden suhteen. Kokemukset ovat kouluttaneet olemaan puhumatta tms.
Pohdintaa, pohdintaa. Oli "kiva" huomata, etten ole ainoa nainen näiden asioiden kimpussa ;)))
Muutaman kuukauden seurustelun jälkeen ei kannata liikaa vaatia mieheltä. Miehille avautuminen syvimmistä tunteista ei ole yhtä helppoa kuin naisille, jotka ovat tottuneet puhumaan tyttökavereiden kanssa asioista. Ehkä kannattaa miehelle sanoa, että sinulle on tärkeää että mies tuntee olonsa niin hyväksi suhteessa että hän voi puhua myös syvemmistä tunnoistaan.
Oma mies nyt vuoden seurustelun jälkeen on avautunut kunnolla ja puhunu omalla tavallaan esim. siitä millaista oli olla koulussa kun oli hieman muuta porukkaa erilaisemmasta perheestä jne. Olen minäkin hänelle muutamia kertoja sanonut että olisi niin ihana välillä tietää, että mitä siellä sinun aivokopassasi liikkuu. :) Pikkuhiljaa tutustuttaessa mies on selkeästi avautunut, mutta hän ei ole koskaan ahdistunut minun pohdinnoistani. Joskus hän on sanonut että hän ei nyt tiedä miten auttaa minua ja minä olen sanonut, etten sitä kaipaakaan kunhan vaan olet läsnä ja kuuntelet. Voin sanoa, että minulla ei ole ollut mitenkään helppo ensimmäinen vuosi ja mies on ollut suurena tukena tässä matkalla. Nyt nyt tilanteet pikkuhiljaa alkavat tasoittumaan.
Toisaalta jos mies haluaa vain puhua kevyistä aiheista ja jutustella, niin se voi olla niin ettei hän ole kykeneväinen syvempään keskusteluun. Kypsyys itsereflektioon kehittyy aikaisemmillaan noin 25:n kieppeillä, mutta jotkut ihmiset voivat olla vasta yli 40v. kun ovat siihen kykeneviä.
Ex ei kyennyt minkäänlaiseen syvempään keskusteluun ja tämä oli selke este meidän suhteelle. Ei suhteessa muuten mitään vikaa ollut, mutta tämä oli ylitse pääsemätön ja olen todella onnellinen että olen siirtynyt siitä suhteestä eteen päin ja löytänyt nykyisen mieheni.