Olen tainnut törmätä varsinaiseen mammanpoikaan. Olemme asuneet jo puolitoista vuotta yhdessä, mutta tuntuu siltä, että puolisoni olisi mieluiten vain äitinsä helmoissa. Tilanne on alkanut aika lailla ärsyttää. Onhan ihan omituista ja naurettavaa, että minun tarvitsee olla mustasukkainen puolisoni siskolle ja vanhemmille. Avopuolisollani on myös isoveli, mutta isoveljensä perään hän ei haikaile.
Ehkäpä vanhemmat eivät ymmärrä, että heidän pikku pojunsa on kasvanut isoksi, tai ehkä poju ei itse sitä ymmärrä. Joka tapauksessa nuori mies viettää lähes kaikki viikonloput vanhempiensa (jotka asuvat samassa kaupungissa) kanssa. Tavattuaan vanhempiaan tai siskoaan hän ylistää heitä vuolaasti, hehkuttaa miten kivaa oli taas tavata perheenjäseniä - luulen, että hän tosiaan ikävöi vanhempiaan. Hän on heti menossa, kun isi vain käskee tai pyytää apua. Minä sen sijaan saan ruikuttaa jokaista palvelusta. Minusta on alkanut tuntua, ettei kumppanini oikeastaan halua minulta kuin sitä yhtä asiaa. Kaiken muunhan hän voi hoitaa perheensä kanssa ja vielä paremmin.
Mitä pitäisi tehdä? Onko jotain hyviä ehdotuksia? Olen kyllä huomauttanut avopuolisolleni, että hän viettää tai ainakin haluaisi viettää paljon aikaa vanhempiensa ja siskonsa kanssa, mutta aviopuolisoni loukkaantuu ja väittää minua nalkuttavaksi akaksi, joka on vain kateellinen lämpimistä perhesuhteista. Omat välini vanhempiini ovat hyvät mutta etäiset. En jaksaisi aina kilpailla avopuolisoni huomiosta. Kannattaisiko minun vain jättää puolisoni ja etsiä joku, joka on kunnolla vieroitettu?
Ehkäpä vanhemmat eivät ymmärrä, että heidän pikku pojunsa on kasvanut isoksi, tai ehkä poju ei itse sitä ymmärrä. Joka tapauksessa nuori mies viettää lähes kaikki viikonloput vanhempiensa (jotka asuvat samassa kaupungissa) kanssa. Tavattuaan vanhempiaan tai siskoaan hän ylistää heitä vuolaasti, hehkuttaa miten kivaa oli taas tavata perheenjäseniä - luulen, että hän tosiaan ikävöi vanhempiaan. Hän on heti menossa, kun isi vain käskee tai pyytää apua. Minä sen sijaan saan ruikuttaa jokaista palvelusta. Minusta on alkanut tuntua, ettei kumppanini oikeastaan halua minulta kuin sitä yhtä asiaa. Kaiken muunhan hän voi hoitaa perheensä kanssa ja vielä paremmin.
Mitä pitäisi tehdä? Onko jotain hyviä ehdotuksia? Olen kyllä huomauttanut avopuolisolleni, että hän viettää tai ainakin haluaisi viettää paljon aikaa vanhempiensa ja siskonsa kanssa, mutta aviopuolisoni loukkaantuu ja väittää minua nalkuttavaksi akaksi, joka on vain kateellinen lämpimistä perhesuhteista. Omat välini vanhempiini ovat hyvät mutta etäiset. En jaksaisi aina kilpailla avopuolisoni huomiosta. Kannattaisiko minun vain jättää puolisoni ja etsiä joku, joka on kunnolla vieroitettu?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kirjoituksessasi on hauska lapsus: kirjoitat sekä AVIOpuoliso että AVOpuoliso. Oliskohan nyt niin, että alitajuntasi koettaa todellisuudessa liittää teitä yhteen, kun taas se järkiminä tajuaa tilanteen ja haluaa uuden AIKUISEN miehen?
Kyseessä lienee kuitenin aika nuori pari; veikkaisin about 20vee? Siinä on sitten vielä vuosikymmeniä aikaa kasvaa itsenäiseksi - kummallakin.
Aloittaja ja hänen miehensä ovat varmasti vielä nuoria ihmisiä, mutta valitettavasti elin itse samanlaisen mammanpojan kanssa, joka oli jo nelikymppinen mies!! Joten aina ei ikäkään auta, valitettavasti.
aikaa kasvuun, mutta kaikki ei vain lähde siihen...eli nelikymppisiä mammanpoikia on ja tulee aina olemaan...täälllä yksi, jonka kanssa melko hankalaa..
Moi
aika tuttua mammanpoika-syntroomat.
Vaikea kuitenkin ratkaista toisen ihmisen ongelmia, kun ei ole työnpuolestakaan sitä oikeutta tai velvollisuutta.
Mammanpoikia on ollut ja näyttää vieläkin olevan.
Ja toisaalta, emme voi jättää mitään taaksemme, vaikka niinhän sitä sanotaan..
Seurusteluhan alkaa siitä, että näytetään parhaimmat puolet itsestämme-ollaan ihastuneita-rakkaus on sokea.
Ja kun kupla puhkeaa-kas olenkin mamapojun kaa tekemisis. no ei hullumpaa, voishan se olla vaikka pedofiili no ei mutta kun on mammanpoika-ei vaan-
Alustus tuli tehtyä. Voiko elämä = suhde tosiaan kaatua toisen vikoihin, onhan niitä itsessäkin väh. yhtä paljon. En todellakaan voi sanoa, että olisin yhtäkään täydellistä ihmistä nähnyt koko elämäni aikana. Ja suhteista tiedän senverran >>1 avioliitto 10 vuotta, avoliittoja kahden ihmisen kanssa kaikki täysiä susia näin jälkeenpäin arvioiden - ja tässä pääsinkin tekstini loppuun, lopputoteamukseen. Elämää ei todellakaan tiedä etukäteen, ihmisistä tietää vielä vähemmän. Näe-koe-ja ihmety!
kaikkea hyvää!
Palataan.
kommunikoida sillä yläpäällä ja vasta papin aamenen jälkeen sillä alapäällä, jos sittenkään, jos mies ei muusta ole kiinnostunut.
Kyllä sen jo seurusteluaikana huomaa, kun silmänsä avaa.
"Tilanne on alkanut aika lailla ärsyttää. Onhan ihan omituista ja naurettavaa, että minun tarvitsee olla mustasukkainen puolisoni siskolle ja vanhemmille".
Sinä siis syyllistät avopuolisosi ja hänen sukunsa siitä, että tunnet mustasukkaisuutta heidän yhdessäoloaan kohtaan?
No, kieltämättä moni todellakin kuvittelee pääsevänsä paljon helpommalla, kun syyttää aina muita ihmisiä kaikesta mitä itsekin tekee tai tuntee...
Et selvästikään arvosta avokkiasi ihmisenä etkä miehenä ja sen täytyy jo näkyä uloskinpäin.
Kysy itseltäsi miksi sinä et uskalla tutustua miehesi sukuun ja kokea siten olevasi osa sitä ihmisverkostoa, joka on niin tärkeä sille sinun rakastamallesi miehelle? Miksi valitset asettaa itsesi ja miehen suvun vastakkain?
Jokseenkin sama tilanne.
Olen vuoden verran asustellut yhdessä pojan klopin kanssa. Tyyppi muutti mun luo suoraan äitinsä helmoista. Yhteisasumisessa ei ole mitään "mammanpoikamaisia" piirteitä, ukko hoitaa hyvin huushollia ja ottaa vastuuta.
Mutta ärsyttää se miten kiinni se on perheessään! Se on edelleenkin täysipainoinen osa lapsuudenperhettään, vaikka muualla asuukin, eikä mikään itsenäinen olento. Ja aina se paasaa kuinka kiva niitten isi on, sisko on maailman paras ja äiti niin rakas. Tää mun ukkeli hyppii koko ajan porukoidensa luona, tulee heti jos iskä tarvii apua jossain omissa rakennuspuuhissaan. Jos eivät ehdi näkemään niin ne paasaavat puhelimessa tuntitolkulla.
Mullakin on ihan hyvät välit vanhempiin, mutta mulla vanhemmat ei kuulu enää ydinporukkaan. Seurustelin aikaisemmin vuoskausia miehen kanssa, joka asennoitui samalla tavalla kuin mä ja nyt sen jälkeen sain itselleni tuollasen ihme mamopojan.
Onhan se hienoa, että on lämpimät välit perheeseensä, mutta liika on liikaa. Olen tässä viime päivinä miettinyt todella paljon, että miten ikinä voin sitoutua tuollaiseen ukkoon kunnolla, jolle tulen aina olemaan joku ylimääräinen kiva lisä perheen jälkeen.
että jos miehen vierailut perheen luona (ja perheenjäsenten kehuminen) on pahin ongelma parisuhteessanne, olette päässeet todella vähällä.
Itselläni oli aikoinaan alkoholi- ym. ongelmainen anoppi ja mieheni ainoana lapsena (vanhemmat olivat eronneet) joutui hoitamaan ja auttamaan äitiään todella paljon. Voitte arvata, ettei hän tullut iloisena tapaamisista ja elämä oli jatkuvaa huolta muutenkin. Sinänsä siis ymmärrän sen, miltä tuntuu, kun jää "toiseksi".
Näissä tapauksissa kuitenkin mies on vain kiintynyt perheeseensä ja viihtyy heidän kanssaan. Voi herranjestas sentään mikä rikos! Oletteko naikkoset tulleet ajatelleeksi, että ehkäpä tekin perheen osana voitte pyytää joskus apua, kun sitä tarvitsette (remontit, lastenhoito...)?!
Jos miehellä on toimiva emotionaalinen suhde lapsuuden perheeseen, hän todennäköisesti kykenee siirtämään rakkautta seuraavallekin polvelle. (vai aiotteko olla mustasukkaisia myös omille lapsillenne?)
Menkää joskus mukaan, ja jos se ei ole mahdollista, hankkikaa omiakin harrastuksia ja tekemisiä. Ei mikään parisuhde ole pelkkää toisen tarpeiden tyydyttämistä ja yhdessä kiehnäämistä aamusta iltaan. Pitemmän päälle ainakaan.
ei ole tulevaisuutta tuolla suhteella. Hanki mies.
Mammanpojat
19.5.2007 0:21
Puolan pääministeri Jaroslaw Kaczynski ei ole vielä riittävän reipas päättämään omista raha-asioistaan, ja siksi 57-vuotiaan Kaczynskilla ei ole omaa pankkitiliä, vaan hänen palkkansa menee hänen äitinsä tilille. "En vitsaile. Pidän rahojani äidin tilillä, Kaczynski kertoi Wprost-lehden haastattelussa. Jaroslaw Kaczynskin identtinen kaksoisveli, Lech Kaczynski, on Puolan presidentti. Miesten ylpeä äiti, Jadwiga Kaczynska, on aiemmin kertonut Lechin soittavan hänelle kahdesti joka päivä.
http://www.iltalehti.fi/hullumaailma/200705186125812_hu.shtml