Voiko vuorotteluvapaan sijaisen työsuhdetta tehdä useammassa jaksossa vai onko sen oltava vuorotteluvapaalle jäävän työntekijän vapaan pituinen yksi työsuhde?
Vastaukset 3
- sijaisuuden kesto
Sijaisuus tehdään koko vuorotteluvapaan ajaksi. Sitä ei voi pätkiä. Kyseessä on siis määräaikainen työsuhde, ilman irtisanomisaikaa.
- tarkoitat???
Mitä tarkoitat "ei irtisanomisaikaa"?
Olen juuri aloittanut vuorotteluvapaan sijaisuuden 4 kk.
Tarkoitatko, että minua ei voi irtisanoa koko aikana vai tarkoitatko, että irtisanomisaaika on koko tuon sijaisuuden aikan esim. 1 minuutti. Voidaanko minulle sanoa että lähdeppäs kälppimään ja niin pitää tehdä!
Voinko lainkaan itse irtisanoa itseni?
- tapauksessa
Olen vuorotteluvapaan sijaisena nyt. Aloitin jo viikko aikaisemmin ennekuin varsinainen suorottelija lähti virallisesti vuorottelemaan. Sijainen siis voi aloittaa aikaisemmin, jotta ehtii esim opettelemaan työtä jne.
Soppariin oli laitettu ensimmäinen päivä joulukuuta vuorottelijan takaisin töihin paluu. Minun, sijaisen sopparissa luki viimeinen päivä marraskuuta töihin paluu. Työkkärille se ei käynyt lopulta. Minun sopparin päivämäärä piti muuttaa ensimmäinen joulukuuta loppuvaksi!
Eli tuon mukaan sijaisen pitää olla kaikki ne päivät ainakin paikalla kun vuorottelija on poissa ja vielä sen vuorottelijan paluupäivänkin ajan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 791100
- 1041075
- 67512
- 47483
Taiteiden yö
Kuhmon taiteiden yössä tapahtui. Tsat satss saaatts... Ja Sammon takoja... Tsat satss saaatts...8446Nainen, onko se nalle hehkuttelija poistunut keskuudestamme?
Ei ole näkynyt, joten onkohan. R.I.P :/112441- 13430
- 42422
- 15396
Kysymys palstalaisille: kuinka moni nainen sietää miehen "pakkomielteistä" sekaantumista elämäänsä?
Siedättekö tai sietääkö teidän naisenne miehen "pakkomielteistä" sekaantumista naisen harrastuksiin, ulkonäköön, työhön83391