Vaimoni jäi kiinni pettämisestä vuodenvaihteessa työkaverinsa kanssa. Suhde oli kestänyt kaksi vuotta ja siinä oli vaimoni mukaan tunteita mukana. Avioeropaperit jätettiin saman tien, koska vaimoni ei sanojensa mukaan tuntenut minua kohtaan kuin syvää kaveruutta. Tämän ajan olemme kuitenkin asuneet yhdessä ja nukkuneet pääosin samassa sängyssä jne. Suhde toiseen mieheen on tällä hetkellä poikki, jotain tekstiviestejä vaihtelevat, jonka vaimoni on avoimensti kertonut, mutta tässäkin aktiivisempi osapuoli on vaimoni, ja tämä mies vain vastailee lyhyesti. Mies on muuttanut erilleen vaimostaan ja kun kysyin vaimoltani lasketko todella tulevaisuutta miehen varaan vaimoni vain vastaa "aika näyttää". Kummallista on , että vaimoni kuitenkin viihtyy kanssani ja on istuttanut kevätkukkia pihalle ja laittanut kasvimaata, ostanut uudet sohvat taloon jne. Toisaalta hän sanoo, että eroamme heti kun se on mahdollista ja olemme sopineet, että erottuamme myymme talon pois. En tiedä mitä asiasta pitäisi ajatella, koska tunnen että häneen puheet ja teot ovat pahasti ristiriidassa.
Eroamisen vaikeus
dammy1
283218
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Miksi et nyt ajattele itseäsi ???
Vaadi vaimoasi muuttamaan talosta ulos välittömästi. Oma paranemisesi alkaa vasta sitten, kun totaalisesti päässyt eroon vaimostasi.
Tuo sinun tilanteesihan on kuin yrittäisi tylsällä naulalla repiä ranteita auki.
Missä on itsekunnioituksesi ja oman arvontuntosi mies. MISSÄ?
Me olemme miehen kanssa eläneet hyvin samanlaisessa tilanteessa koko talven. Mies jäi kiinni toisesta naisesta syksyllä, mutta tämä suhde ei ole loppunut. Lopulta minun mitta tuli täyteen ja pyysin miestä muuttamaan. Ensin hän meni naisen luokse odottamaan vapautuvaa asuntoa ja sieltä sitten omaan asuntoon. Eroa emme ole hakeneet ja sanoinkin miehelle että pidetään tämä nyt sellaisena aikalisinä jonka aikana kumpikin miettii itsekseen miten jatketaan. Minä mietin pystynko ottamaan takaisin pettäjän ja mies näkee konkreettisesti mitä menettää, jos valitsee toisen tien.
Nyt pystymme keskustelemaan asioista ja kummankin elämä on helpottunut. Hengittäminenkin tuntuu helpommalta. Lapset tapaavat isää tosi paljon, melkein enemmän kuin yhdessä asuessa. Nyt eletään päivä kerrallaan ja annetaan ajan näyttää mitä tuleman pitää.
Voimia sinulle!
vaimosi ajatuksia ja aikomuksia? Eikö sinun olisi parempi miettiä omia tunteitasi loukattuna ja petettynä osapuolena. Oman elämäsi kannalta olisi kai tarpeellista alkaa pohtia mitä sinä haluat, mitä kestät ja miten aiot jatkaa omaa elämääsi. Vaimollasi on vastuu omastaan ja hän on ottanut askeleensa tosien miehen suuntaan. Lakkaa miettimästä vaimosi tulevaisuutta ja keskity omaasi.
Minulla mies alkoi työpaikkaromanssin ja olin pitkään samoissa ajatuksissa kuin sinä nyt. Mietin jatkuvasti mitä mies oikein aikoo. Hän oli kotona ihan ok ja tilanne oli tosi ristiriitainen, koska tiesin että on toinen nainen, mutta mies käyttäytyi kotona kuin haluaisi jatkaa. Lopulta suivaannuin tilanteeseen ja sen epävarmuuteen niin, että ajattelin ettei se olekaan enää mies yksin, joka meidän yhteiselämästämme päättää, vaan minä päätän omasta tulevaisuudestani itse. Ajattelin, että koska mies piti avioliittoamme niin arvottomana, että päätti pettää, miksi sellaista suhdetta pitäisi edes jatkaa. Siitä se uusi elämä sitten lähti vähän kerrallaan eteenpäin ja jälkeenpäin ajatellen ratkaisu oli ainakin minulle ainoa oikea.
Itse mietin samoja asioita. Mies lähti yllättäen ja ilmoitti ettei aio tulla takaisin ja että hänellä on toinen. Myöhemmin selvisi, että suhde työkaveriin oli jatkunut jo vuosia. Lapsemmekin oli ollut mukana ja häntä oli vannotettu olemaan hiljaa. Tietysti joskus epäilin, mutta hän katsoi silmiin ja sanoi ettei ketään toista ole. Nyt kun asia tuli julki, hän käyttäytyy tosi vihamielisesti ja halveksii minua sanomalla, että jätti minut koska olen laiska, juoppo ym. Voiko joku selittää näin julman käytöksem?
Tiedätkö mitä, tuo on kai aika tavallinen keino petturilta peittää omaa syyllisyyttään syyttämällä sitä petettyä milloin mistäkin; sinun tapausessasi laiskuudesta ja juoppoudesta. Ja mitä sitten vaikka sellainen olisitkin,; miksei miehesi aikanaan puuttunut näihin väitettyihin piirteisiisi? Miksei sanonut, että toivoisi sinun tekevän enemmän sitä taikka tätä. Miksei huolestunut ja yrittänyt toppuutella alkoholin käyttöäsi, jos näki että sitä oli liikaa? En väitä, että noin olisit käyttäytynyt, vaan ihmettelen itsekin miksei puoliso aikanaan sano mikä suhteessa on pielessä, vaan ryntää mielummin pettämään ja jälkeenpäin osoittaa halveksuntaansa ja syyttelee vaikka mistä. Luulisi, että pettäjä tulee uuden suhteensa myötä onnelliseksi eikä jaksa syytellä exää, kun on kerran päässyt hänestä eroon. Onnellinen ihminen ei katkerana tilitä enää menneitä.
Ainahan pettäjä hakee syitä, todellisia tai keksittyjä, siitä petetystä. Oman peilikuvan katsominen on liian vaikeaa samoin kuin vastuun kanto omista valinnoista ja tekemisistä.
Avioliittomme viimeset kahdeksan vuotta oli aika kamalia. Vaimo oli tyytymätön kaikkeen. En olisi saanut tehdä sitä työtä jota tein, jonka valintaan hän aikanaan suostui. Rahaa tuli mutta olin paljon poissa. Joka kerta kun vaimo joi olutta tai viinä hän alkoi näkättää joka asiasta. Mikään ei koskaan ollut hyvin. Hän uhkaili erollakin varmaan muutaman kymmentä kertaa. Naapureille ja tutuille hän katsoi aiheelliseksi tehdä selväksi miten itsekeskeinen ja paska mies olin. Kun yritin huomioida vaimoa mm viemällä hänet ulkomaille lomilla hän vaan kiukkuili kaikki matkat että yritän jotenkin hyvitellä kaikkea paskaa mitä meillä oli ollut. Mikään ei kelvannut. Kotona oli jatkuvasti ikävä ilmapiiri enkä viihtynyt siellä. Pyysin monta kertaa että saisin olla edes puoli tuntia töiden jälkeen rauhassa. Mutta kun ei niin ei. Jos tulin yöllä työmatkalta vaimo oli jo hyvässä maistissa ovella vastassa ja sitä räpätystä sai kuulla pikkutunneille asti. Kerran sanoin sille kun taas erolla uhkasi että senkun lähtee. Hän käänsi sen sitten niin päin että pelkään hänen lähtevän. Sanoin että en pelkää, vaan toivon. Sitten hän ei enää halunnutkaan erota vaan jäädä sanojensa mukaan minun kiusakseni.
Aloin elää omaa elämääni ja yritin unohtaa vaimon olemassaolon. Kävi tietysti niin että tapasin naisen ja rakastuin. Kerroin siitä vaimolle suoraan miten oli, ja että haluan eron. Ei sopinut vaimolle. Hän alkoi syyttää sitä naista meidän avioliiton rikkomisesta. Erottiin kuitenkin silloin. Olen nyt elänyt viis vuotta tuon naisen kanssa, ja edelleen eksvaimo jaksaa käydä omaa taisteluaan meitä vastaan.
Sitä ihmettelen ja sitä ihmettelee koko lähipiirikin että miksi eks ei näe omaa osuuttaan meidän silloisen avioliittomme tilassa. Eikä ymmärrä ettei sellaisessa suhteessa ole kovinkaan tavatonta, että se loppuu. Sellaisen ylläpitämiseen ei ollut mitään syitä. Epäkohtiin puuttuminen asiattomalla tyylillä ei johda mihinkään. Ei johtanut sekään kun joskus yritin keskustella asiallisesti ja kysyä mikä oikein nyt on pielessä. Välittömästi alkoi hirveä huuto minun syyttely ja haukkuminen. En olisi saanut olla minä vaan joku muu. Vaimon sanojen rivien välistä sai kyllä sen tolkun että hänellä oli haave ja unelma meidän avioliitosta ja perheestä, mutta minä en sitten toteuttanut hänen haaveitaan. Entä minun haaveet? Avioliitto ei tarkoita sitä että kummankin pitää luopua kaikesta omasta ja alkaa tehdä sitä mitä puoliso haluaa. Enhän minäkään tykännyt kun vaimo jäi osa-aikatyöhön. Se pudotti perheemme tuloja. Mutta hän halusi niin. Joten minun oli pakko tehdä enemmän töitä että talous pysyi kurissa. Kuitenkaan vaimo ei ollut valmis luopumaan mistään. Kaikki edut piti saada. Se oli käsittämätön kompleksi josta yritin joskus puhua mutta kuten jo kerroin, jokainen yritys loppui alkuunsa. Olin väärä mies vaimolle. Kun sitten lähdin, sekään ei ollut hyvä.
"miksei miehesi aikanaan puuttunut näihin väitettyihin piirteisiisi? Miksei sanonut, että toivoisi sinun tekevän enemmän sitä taikka tätä. Miksei huolestunut ja yrittänyt toppuutella alkoholin käyttöäsi, jos näki että sitä oli liikaa?"
Voihan sitä toiveita esittää. Mutta miksi ihmisen pitäisi avioliitossa muuttua? Miksi mennä naimisiin jonkun kanssa ja sen jälkeen hänet pitäisi muuttaa toiseksi ihmiseksi? Niin olisi minullekin pitänyt käydä. Ja kun en muuttunutkaan, se oli minun syyni kun vaimo voi huonosti. En toki juonut alkoholia. Sen puolen hoiti vaimo, enkä minä siitä valittanut. Hän se valitteli, ettei kestänyt selvinpäin yhteiselämää kanssani, koska olin samanlainen kuin ennen avioliittoamme. Ennen avioliittoa hän joi kohtuullisesti ja oli iloinen ihminen. Siksi kai naimisiinkin menimme. Hän oli hauska ja iloinen. Jotenkin kaikki meni jossain vaiheessa hänen mielestään pieleen. Kun en muuttunutkaan vaikka hän luuli. En edes luvannut muuttua. Siitä ei ollut puhettakaan. Minulla ei ollut aavistustakaan. Jos hän olisi ennen aviolittoa sellaista vihjaissut, niin emme kai olisi naimisiin päätyneetkään.
Haluaisin vain tietää, onko minulla mitään mahdollisuutta ja oikeutta päästä lopullisesti eroon eksästäni? Erosimme viisi vuotta sitten ja edelleen hän valittaa. Nykyään hän valittaa kun en vieläkään ole eronnut tästä naisesta. Asiahan ei kuulu hänelle tippaakaan.
Lapset ovat jo aikuisia. Lapset ymmärtävät kutsua meitä kylään eri aikoihin. He haluavat pysyä erossa meidän riidoistamme. Olimme nuoremman lapsemme esikoisen ristiäisissä samaan aikaan, mutta sielläkin eksvaimo onnistui kiskomaan taas alkoholia sen verran että aloitti mielipiteidensä kertomisen, ja hänet piti poistaa paikalta.
Monen mielestä hän kaipaisi apua joltain kallonkutistajalta. Hänen sisarensa oli sitä ehdottanut. Eksä katkaisi välit sisareensa. Nykyinen vaimoni on yllättävän pitkämielinen eksäni suhteen. Eksä on laajentanut sanavarastoaan sivistymättömien sanojen puolelle ja käy ajoittain kertomassa mielipiteitään meille. Vaimoni kysyi kerran että haluaisiko eksäni sitten jatkaa avioliittoa minun kanssani, siihen eksä nauraa räkätti että ei helvetissäkään. Jotenka hänen vierailunsa ovat täysin käsittämättömiä. Ero on ero, mutta hänelle olen jonkinlainen pakkomielle. Hänellä on pakkomielle elämänsä huonosta tilasta, johon minä tietysti olen syypää kun menin joskus hänen kanssaan naimisiin ja lapsiakin saatiin, ja kaiken päälle vielä erottiin. Jokainen vaihe oli eksäni mielestä virhe. Eikö silloin ero ole hyvä ratkaisu, jos avioliittoon menokin oli virhe? Minusta se on niin.
Niinpä, pitkästä viestistäsi päätellen vaimollasi on pahoja vierotusoireita avioliitostanne ja sinusta. Vaikka kaikki on jo päättynyt vuosia sitten, ei hän kykene aloittamaan omaa elämäänsä. Tarttis todella apua kuten siskonsakin totesi. Mutta miten ihmeessä hän kummittelee edelleen sinun ja vaimosi uudessa elämässä. Etkö ole antanut hänelle lähtöpasseja. Miksi jaksat edelleen keskustella kiltisti, vaikka tiedät ettei se johda toivottuun tulokseen? Nykyinen vaimosi on todella pitkämielinen, kun jaksaa olla mukana tuollaisessa. Pidä varasi, ettei hänen kärsivällisyyttän koetella liikaa. Harva nainen jaksaa sitä, että miehen entinen seikkailee noinkin paljon miehen uudessa elämässä. Ex-vaimo ei sinne kuulu, koska lapsetkin ovat jo aikuisia.
Ei se, että esittää toiveita toisen suuntaan tarkoita sitä, että haluaisi toisen kokonaan muuttaa. Näin ehkä oli sinun vaimosi kohdalla, mutta terveessä parisuhteessa kai haetaan kummankin hyvää joustamalla kumpikin toisen suuntaan.
Kovin huono olen omakohtaisesti terveestä parisuhteesta puhumaan, koska mieheni toimi juuri kuvatulla tavalla: ei esittänyt mitään kokreettisia toiveita suuntaani, sanoi jopa aina, että olen "ihan hyvä", mutta ahdistui sitten kanssani ja oli pakotettu ottamaan etäisyyttä. Yhdessä nykyisin elämme, mutta kaikki on toisin ja pienin asia ei ole oma muutokseni. Ennen yritin olla hänelle mieliksi, arvata hänen ajatuksensa ja toimia jo ennalta niin, että hänellä olisi hyvä mieli. Hän ei kai koko ponnisteluani huomannut - tai sitten juuri se häntä ahdistikin. Kun hän hylkäsi minut, avioliittomme ja lapsemme (näin sen koin), sisimpäni jäätyi ja minusta tuli aika kova eukko. Nyt elämme yhdessä, mutta aika paljon vähempää ei minua voisi kiinnostaa hänen hyvinvointinsa. Ihan hullua tai sairastahan tämäkin on, mutta minusta olisi nyt hänen tehtävänsä hyvitellä minua ja saada minut itselleen. Kun hän ei tee asioita siihen suuntaan, pitäköön kylmän eukkonsa. Ei hän kyllä taida paljon sitäkään huomata, vaikka olen sen suoraankin hänelle sanonut.
Katalinta omassa tilanteessani on se, että tällä hetkellä taidan olla eniten tässä taloudellisista syistä - sitä en olisi ikinä itsestäni uskonut. Lapset tietysti hyötyvät, kun vanhemmat ovat yhdessä. Ei meillä mitään perhehelvettiä ole, ihan ulkoisesti siistiä ja leppoisaa, vain se tunnepuoli on poissa. Saan nyt maksua siitä, kun rakastin häntä uskollisesti yli 20 vuotta ja sitten vastaani häneltä taannoisen "ahdistuksen". Kaiken kokee, kun elää...
Kysyit miten jaksan keskustella kiltisti. En minä jaksa keskustella hänen kanssaaan lainkaan. Viestit hävitän, puheluihin en vastaa, ja kun hän tulee mesoamaan, suljen korvani ja pyydän häntä poistumaan. Mitään asiaahan hänellä ei ole. Kunhan ilmaisee mielipiteitään ja haastaa riitaa.
Lähtöpassit? En tiedä miten konkreettinen passi pitää antaa kun kertoo että haluaa erota, kertoo syyt, ja käy jättämässä erohakemuksen. Sekin piti tehdä yksin kun toinen pisti hanttiin. Kun vielä perustaa uuden liiton, pitäisi toisella kellot kilkattaa. Taitaa vain torni kilkatella tyhjyyttä. En tiedä.
Vaimoni ymmärtää etten voi eksälle mitään. Hän ymmärtää ettei eksäni ole ehkä ihan balanssissa, ja mitäpä hyötyä on itsensä sellaisesta hermostuttaa. Tuemme toisiamme hyvinä ja vaikeinakin aikoina, puolin ja toisin.
En ole ihan varma mitä tuosta päättelisin, mutta tunnut ottaneen melko passiivisen linjan exäsi suhteen. Ehkä oot uupunut ja väsynyt päättymättömään taisteluun. Pistät myös aika paljon luottamusta nykyisen vaimosi ymmärtäväisyyden päälle. Hän varmaan sanoo sinulle, että ymmärtää ja tukeekin sinua, mutta entä hän itse. Ootko ajatellut, että entisen elämäsi rasitteet painavat liikaa ja ne pitäisi todellakin pystyä jättämään taakse. Katsopa vaimoasi hiukan tarkemmin ja puolusta rakkaasi oikeutta mieheensä ja yhteiselämäänne ilman exän väliintuloja. Hanki vaikka aluksi oikeuden päätös lähestymiskiellosta.
Hei,
ex-mieheni ihmetteli samaa kuin sinä, sillä eromme kynnykselläkin tein samoja asioita kuin vaimosi: istuttelin kukkia, suunnittelin sisustusta jne. Mies teki siitä johtopäätöksiä, että emme eroakaan.
Tein niitä asioita siksi, että pidän niiden tekemisestä. Vaikka tiesin, että asunto tulee hetken kuluttua myyntiin, istutin kukkia pihalle ja tein sisälläkin kaikenlaista. Ei se varmasti myyntiä haittaa, vaikka kaikki olisikin kunnossa ulkona ja sisällä.
Olen vain sellainen, että "sisustan aina". Ostan viikon vuokramökkiinkin uudet verhot ja jotain, mikä tekee olon mukavammaksi.
Parempi puhua asioista kuin etsiä sanattomia viestejä toiminnoista, joilla ei ole mahdollisen eron kanssa mitään tekemistä.
Olisiko kuitenkin niin, että kun ei halua erota, niin haluamattaan etsii erilaisia merkkejä avioliiton tai enemmänkin arjen jatkumisesta ennallaan?
Voi toki olla, että vaimoni fiksaa taloa esim. myyntiä varten ja tuollainen toiminta on hänelle terapeuttista. Itse olen kohta tähän asiaan niin kyllästynyt, että kohta repäisen itseni ulos tästä suhteesta, vaikkei vaimoni sitä tekisi. Viimeinen niitti tänään oli kun vaimoni kysyi tänään kun luimme lehteä kahdestaan, että lähtisitkö sinä katsomaan taloa kanssani kinteistövölittäjän esittelyyn. Vastasin, että meinaatko sinä nyt muuttaa siihen yksin vai kanssani. Hän vastasi, että yksin. Minä sanoin, että eiköhän tuo lie sitten sinun asiasi katsoa se talo. Kysyin sitten myöhemmin, että vieläkö olet sitä taloa menossa katsomaan, niin sain vastauksen. ettei sillä ole nyt niin kiirettä vaan hänen on saatava ensin itsensä kuntoon, ennenkuin on tekojen aika. Joten arpomista se on muuaallakin.
Taitaa todellakin olla jokin käytössääntö, jolla vaimosi nyt toimii. Oma exäni oli juuri tuollainen. Hän oli pettämällä romuttanut perheemme tulevaisuuden, mutta käyttäytyi kuin olisi halunnut sitouttaa myös minut omaan päätökseensä. Me asuimme käytännön pakosta 5 kk yhteisessä asunnossa ennen erilleen muuttoa. Olimme jo jättäneet I-vaiheen eropaperit, minun lopullisesta aloitteestani, mutta mies vain oli kui mitään ei olisi tapahtunut. Meni toki menoissaan eikä peitellyt olemistaan uuden naisensa kanssa, mutta järjesteli meidät perheenä yhteiselle kesälomamatkalle ulkomaille, vierailuille sukulaisiin, tuttaviin, pyysi aveciksi työhön liittyviin isoihin juhliin, vei ravintolaan syömään, pyysi terassille kanssaan...jne. Siis näytteli jotain näytelmää ja piti kulisseja pystyssä. Pyysi myös mukaansa katsomaan uutta asuntoa itselleen, jelppaamaan sisustusratkaisuissa, kyseli miten hänen kannattaisi raha-asiansa järjestää ja oli niin höveli ja mielin kielin kuin vain voi olla. Ja sitten lopuksi suuttui minulle kuin ampiainen, kun ilmoitin ostaneeni itselleni kodin ja muuttavani sinne remontin teetettyäni. Tokaisi vielä, että mikä hel*tin kiire sulla nyt on! Olin todella ymmälläni kaikesta ja loppuaika yhdessä asumisessa olikin todella raskasta ja räjähdysherkkää aikaa. Pystyin vain vaivoin pitämään itseni kasassa ja helpotus oli valtava, kun pääsin muuttamaan omaan kotiini.
Niin se menee. Nyt pitää käydä multaa hakemassa tontille, laittaa kasvimaata kuntoon,jotta saadaan porkkanoita sipuleita ja perunoita kasvamaan. Laitetaan kukkapenkkejä, jotta niitä olisi helppo ajaa leikkurilla. Erona on se, ettei vaimo tapaile enää tuota miestä. Soittelevat kyllä ja siitä vaimoni minulle kertoo, ainakin osan. Mikähän siinä on, että ensin sitä voidaan pettää ja alkaa uhkailla erolla, mutta kun aika tulee ei se näytä olevan ihan helppoa... Itse olen sanonut, että sinä tämän pistit teoillasi alulle, niin saatat sen myös loppuun. Paha vain, että taitaa vaimollani mennä terveys tuossa prosessissa. Joten kai on pakko armahtaa ja panna itse toimeksi...
on, että likaiset hommat jää sinulle. En ihmettele, vaikka vaimosi ei tekisi mitään ja jättää itsensä passiivisena seuraamaan mitä tuleman pitää. Jos suhde mieheen on poikki, miksi sitten yhteydenpitoa edelleen on. Vai menikö miehellä pupu pöksyyn, kun vaimo sai tietää? Leikki muuttuikin yht'äkkiä aikuisten oikeaksi.
Mä kehotankin kaikella ystävyydellä sua nyt miettimään itseäsi ja omia tunteitasi. Mitä olet valmis sietämään niin, että voit myös itse tuntea olevasi onnellinen ja tyytyväinen elämääsi. Olet koko ajan huolissasi vaimon aikomuksista ja tunteista, mutta eiköhän aikuinen ihminen joudu selvittelemään omat sotkunsa. Hän otti jo toistamiseen riskin oman avioliittonsa suhteen ja on kai kohtuullista että myös kantaa seuraukset. Voitko jatkossa luottaa vaimoosi, jos jätät asiat silleen?
Vaimon (tai kenen tahansa ihmisen) kyvyttömyys kertoa mitä oikeasti tahtoo voi johtaa noihin epätoivoisiin tekoihin. Hakee itselleen vahvistusta ja tekosyitä (pettäminen ml.) eroon, kun ei tiedä miten saisi kerrottua puolisolleen asioita. Odottaa puolisolta vastarakkautta, tai jotain merkkiä rakkaudesta tai välittämisestä, mutta hellyydenosoitukset ovat jääneet. Onhan toki mielenosoitus lapsellista ja väärin, mutta.... ihmisten puutteellisuus voi aiheuttaa kaikenlaista. Ehkä sitä pelkää nöyryyttäväänsä itseään jos kertoo toiselle rakastavansa.
Myönnän toimineeni itsekin hieman omituisesti kun alkoi tuntua siltä ettei ukko enää välitä. Menin idiootti poettämäänkin jonkun ihan kamalan löydön kanssa ja oksensin jälkeenpäin. Hain vain itselleni vahvistusta siitä että ero on oikea ratkaisu. Minun mieheni lähti mukaan katsomaan mulle asuntoa. Oli ihan ystävällinen ja kaverillinen. Jotenkin ajattelin että parempi tosiaan erota kun mieskin on sillä kannalla. Olisin halunnut jotain aivan muuta. Muutin sitten omaan pikku kaksioon ja erosimme sovussa (3,5 v sitte). En ole vieläkään asian kanssa sinut. En halua kuulla miehestä, koska en kestä sitä kun en hallinnut tilannetta ja itseäni silloin. Elämä on niin helpompaa. Uudet suhteet ei kiinnosta. Parempi olla yksin kuin epäkypsänä suhteessa ja pahoittaa kenenkään mieliä.
Etköhän tuossa juuri kertonut esimerkin siitä kuinka menit itseesi ja kannoit vastuun tekemistäsi. Et syyttele isommin exääsi ja yrität saada oman elämäsi palaset kasaan. Yksineläminen ja itsensä kanssa toimeen tuleminen on tärkeää, mutta kannattaa lähteä hakemaan ulkopuolista apua, jos tuntuu että omat solmut ei millään aukea. Yksin pähkäillessä alkaa ajatukset helposti kiertää samaa rataa ja ulkopuolinen pystyy näkemään tilanteesi selkeämmin.
No eipä ole sulla kovinkaan helppoa. Ihmeen rauhallisesti (ainakin siltä vaikuttaa) pystyt asiaan suhtautumaan, aikuisen ihmisen tavalla. Ehkä sinun täytyy miettiä, mitä sinä todella haluat ja vieläkö oikeasti rakastat vaimoasi?? Ilmeisesti teillä ei ole lapsia, koska et maininnut asiasta. Silloin ero on aina vaikeaa, ja ehkä silloin kehoittaisin sinua harkitsemaan asiaa todella. Mutta jos vaimosi ei enää rakasta sinua, ja aikoo joka tapauksessa jättää sinut, niin miksi pitkittäisit asiaa, kun voi elää vapaana, ja alkaa sitten kun aika on sopiva etsiä uuden elämänkumppanin, joka oikeasti rakastaa sinua. Koska jossain (ainakin minä uskon niin) on juuri sinulle oikea ihminen ;)
Kannattaa myös miettiä, jos rakastat edelleen vaimoasi, pystytkö koskaan antamaan anteeksi pettämistä. Voin omakohtaisesta kokemuksesta sanoa, että pettämisen varsinkin harkitun (pitkään kestäneen) anteeksiantaminen ei ole todellakaan helppoa,jos koskaan onnistuu. Minulta se ei ole onnistunut, vaikka edelleen olen tämän ihmisen kanssa ja pettämisestä on kulunut jo varsin pitkä aika. Meillä tosin on yhteisiä lapsia.
Jos vaimosi pystyy noin "kylmästi" keskustelemaan asiasta, ei hänellä voi olla kovin syvällisiä tunteita sinua kohtaan. Olet oikeassa että vaimoisi viestit ovat hieman ristiriitaisia,kukkien istuttaminen puutarhaan jne.mutta toisaalta elämä jatkuu joko kanssasi tai ilman. Jos olet yhtään epävarma hänen tunteistaan niin parasta olisi kysyä häneltä suoraan ja keskustella, koska selvästikin te kuitenkin pystytte kommunikoimaan toistenne kanssa ilmeisesti ihan järkevästi, riitelemättä.
Jos edelleen rakastat häntä,ja hän sinua, niin sitten kannattaa ehkä yrittää jos pystyt varmasti antamaan pettämisen anteeksi. Muuten se on kuin piikki lihassasi.
Tais sitten etsit itsellesi uuden arvoisesti kumppanin ja elämän!! Olen varma että olet mahtava ihminen, kun kirjoitat noin kauniisti ja järkevästi asiasta. Kaikkea hyvää elämääsi toivoen! Kyllä se aurinko joskus vielä paistaa risukasaankin...vaikkei ehkä juuri nyt tunnu siltä!
Miten vaimosi pystyi yhteiselämään kanssasi kahden vuoden ajan, kun samaan aikaan oli rakkaussuhteessa toiseen mieheen? Jos teillä oli vielä seksiäkin, niin huh, huh. Melkoinen narttu sulla vaimona, sori vaan tää ilmaisu. Käytännössä hän siis petti molempia miehiä. Etkö todellakaan huomannut mitään aikaisemmin?
Mulle kävi elämässä niin, että rakastuin toiseen mieheen. Mutta siinä kävi myös niin, että seksi ja muu läheisyys aviomiehen kanssa loppui kuin seinään. En pystynyt, en kyennyt ja erokin oli väistämätön.
Enpä todellakaan huomannut, vaikka näin jälkikäteen kaikki klassisen pettäjän merkit olivat olemassa. Puhelimen salailu, paljon tyäpaikan bileitä viikonloppuisin ym. Tämä asia harmittikin minua aluksi, että miksi en nähnyt aiemmin. Nyt olen sen kuitenkin hyväksynyt, sillä eihän parisuhdetta voi elää jos toiseen ei luota täysin. Lisäksi olemme olleet yhdessä ns. pennusta ja ensimmäiset tosi rakkaudet toisillemme, niin se luottamus on niin syvä ettei petos tule mieleenkään, ennenkuin se lyödään vasten kasvoja.
tuon enkä halunnut millään lailla loukata kommentillani vaimostasi. Semmoinen itselleni mahdoton tilanne vain tuli mieleeni, kun ajattelen kuinka pitkä aika kaksi vuotta on. Miten sitä nainen pystyy salaamaan tunteensa toista miestä kohtaan. Kova mimmi, sanoisin. Juice-vainaa runoili, että...kadehdi en niitä jotka luotuja on kaksoiselämään, joskus tuntuu etten kunnolla saa eletyksi tätä yhtäkään... :)
Niinhän se yleensä menee, että ne pettämisen merkit on selvänä siinä edessä, mutta niitä ei uskalla eikä tahdo tulkita oikein. Petetty on taitava keksimään kaikenlaisia muita selityksiä merkeille ja se on enemmän kuin inhimillistä. Jälkeenpäin sitä sitten miettii kuinka sokea ja tyhmä on ollut.
Mä toivon todella, että sä selviydyt uuteen elämään ja ymmärrät, että onnellisuus on mahdollista myös sulle. Tää on vaimosi juttu, jota sä et halunnut.
En minä siitä itseeni ota. Kyllä minä itsekin sitä ihmettelen, että miten helvetissä. Tämän kahden vuoden periodin aikana teimme pari ulkomaan matkaa yhdessä, hankimme koiranpennun teimme kaikkea kivaa mitä avioparit yleensä. Toki vaimoni oli ajoittain poissaoleva ja puhui, että hänen tunteensa ovat vähän sekaisin. Mutta enpä sinisilmäisyttäni ajatellut ihan tuollaista. Kauheasti kuitenkin ihmettelen tuota miesta. Hänellä on kuitenkin kolme lasta ja sitä en voi mitenkään ymmärtää, miten ihminen voi katsoa vaimoa ja lapsiaan silmiin, kun samalla elää tuollaista kaksoiselämää. Mutta ihmiset on erilaisia.
yksi niitä suuria järkytyksiä pitkäaikaisissa pettämisjutuissa, että puoliso luulee tuntevansa toisen, mutta tämä osoittautuukin sitten ihan muuksi. Siis ihan eri ihmiseksi, sellaiseksi joka kykenee suureen valheeseen läheiseksi luullussa ihmissuhteessa. Se on paljastuttuaan semmoinen täräys, että ei enää tiedä mihin uskoa ja luottaa. Sitä kelaa kaikkia vanhoja juttuja ja miettii mikä niistäkään oikeasti oli totta. Siinä menee niinku eletty yhteiselämä kysymysmerkiksi.
kun olla ja voi ja jos joku kehtaa väittää ettei tuollaista miettisi niin kyllä on tunteeton tyyppi.ei se vaan mene olankohautuksella et vai nii ja ei muuta ku uuteen elämään..itsellä 20v suhde kans ylllättäen päätty ex,n pettämiseen tai oikeestaan kiinnijäämiseen ku oli kuulemma "tuntenut" jo vuoden päivät... eli kyllä se viel pohjan luottamukselta moneen asiaan.. jopa naisiin meni luottamus. niin se vaan on
Elämä on joskus todella monimutkaista ja tunteet voivat olla kovinkin solmussa. Ihan niin kuin vaimosi on kertonut. Olen itse tehnyt jotain samaa kuin vaimosi, ja voin sanoa, että helppoa ei ole ollut. Tunteet ja tunnelmat ovat olleet solmussa oikein kunnolla. Parisuhdeterapia ei tuottanut tulosta, en siis "järkiintynyt", kuten mieheni olisi halunnut vaan edelleen kelasin sitä, mitä elämältäni haluan. Mieheni on hyvin suoraviivainen ihminen ja päätti sitten potkia minut pois kotoa, pois yhteisten lasten luota. Hän ei jaksanut odottaa minun kipuiluani tai sitä, että saisin omiin tunteisiini ja tahtooni selvyyttä. Parisuhdeterapiasta kun mieheni oppi lähinnä sen, että rakkaus on tahdon asia. Mutta kyllä tunteillakin jotain sijaa siinä on. Nyt olemme siis jo puolisen vuotta asuneet erillämme, asianmukaiset sopimukset lapsista ja omaisuuden jaosta on tehty ja ositus toteutettu. Vielä ennen osituksen tekoa mieheni oli vihdoin valmis keskustelemaan ja kävimme muutaman ihan hyvänkin keskustelun. Se ei kuitenkaan tuottanut edelleenkään mun "järkiintymistä" johon mies totesi ettei enää jaksa jatkaa tätä p..n jauhamista. Mun olisi siis pitänyt sanoa, että varmasti 100% haluan jatkaa yhdessä oloa, olisin muuttanut takaisin kotiin, tehnyt avioehdon, jonka perusteella jos vielä olisi erotilanne tullut esiin niin eroa haluava olisi menettänyt omaisuutensa toiselle. Tämän piti kuulemma lisätä motivaatiota jatkaa siinä suhteessa. Mutta minä halusin vain aikaa tunteideni ja tahtoni selvittämiseksi. Tätä en siis saanut. Eron harkinta-aika päättyy kesäkuussa ja silloin siis ero astuu voimaan. Miehelläni ei ollut aikaa antaa mun miettiä puolta vuotta, harkita, vaan hän halusi asiat selviksi ja 14 vuoden suhteen kuitattua. Tiedän, että olen tehnyt väärin, olen mieheni mukaan en vaan syyllinen vaan rikollinen jne. Olen pyytänyt anteeksi, olen pahoillani edelleen. Mutta joku syvempi syy tähän sotkuun on ja siinä kyllä molemmilla osapuolilla on minun mielestä "syynsä".
Olen pahoillani, etten pysty ihan täysin peesaamaan ajatuksiasi. Kerro mulle, mikä keino omien tunteitten solmuihin puolison pettäminen on? Miksi et lähtenyt selvittelemään päätäsi ja tunteitasi muilla keinoin; yksin tai yhdessä miehesi kanssa?
Kun puhut syvemmistä syistä, niin tarkoitatko omaa tunne-elämääsi. Miten miehesi olisi voinut sinun puolestasi vastata mitä sinä elämältäsi haluat? Pakko sanoo, että tommosessa suhteessa munkin pinnani olis palanut jo ajat sitten.
jos voisin sen tietää niin voisin tehdä jotkut asiat toisin. Minä olen itseasiassa aina elänyt niin kuin muut ihmiset minulta odottaa ja olen yrittänyt olla siinä mallissa ja muotissa, joka olen ajattelut "kuuluvan" mulle. Kai tämä sitten on erittäin myöhään ilmennyt teini-ikä tai joku muu kipuilu. Minun suhteeni tarina on niin pitkä ja monipuolinen, siihen kuuluu pettämistä ja "vakavia" suhteita puolin ja toisin. Mutta tuo pinnan palaminen tapahtui tosiaan; sehän on hyvä sitten, että mieheni pääsi musta eroon ja minä jään kelaamaan näitä juttujani ihan keskenäni... Ei tarvitse pinnoja polttaa..
Aviopuolisolta ei kai voi vaatia, että se toimis minään terapeuttina. Ne hommat kuuluu ammattilaisille. Puolisolle jää sitten tukijan ja jaksajan homma vaikeitten aikojen yli, mutta itse pitää kyllä yrittää ensin ja kovasti.