anoppi soittelee meille joka päivä, utelee kaikki
asiat, viettää paljon meidän kanssa aikaa viikonloput kun meillä on vene, no siinä ei mitään, koska vene on yhteinen. Olemme kyllä jo
mieheni kanssa alkaneet katsoa omaa venettä.
Anoppini on hieman sairas henkisesti, appeni
on kärsinyt siitä 2 vuotta, hän kuulee ja kuvittelee asioita ja kaikkia tarkkailee, epäilee
ja apella on muka toinen nainen ja ei varmasti ole. On nauhoittanut keskusteluja ja kyttää
kaikkea, kehotettu lääkäriin menemistä. Tästä
listasta tulisi kamalan pitkä, en jaksa kaikkea
kertoa,nyt itse olen aika loppu ja en pidä yhteyttä anoppiini parhaani olen yrittänyt,
jos hän soittaa tai tapaan tervehdin en muuta
ja puhun ystävällisesti mutta minä en soita,
lähettettiin kukkia äitienpäivänä ja kamalan kurja näin kirjoittaa mutta väsyin niin totaalisesti häneen ja hänen kuvitelmiin.
Appeni on puhunut minulle ja sanonut, että
älä välitä, hän tässä minua eniten surettaa,
ja mieheni, mutta ihmettelen että he eivät
ole ankarampia äidilleen, jos olisi minun äidistä
kyse antaisin tulla koko rahan edestä, miten muita ihmisiä kohdellaan, naiset varmaan uskaltaa
sanoa helpommin, miehet ovat niin lepsuja äidilleen,vaikka on mieheni hänelle ääntä korottanut,,,saisinko jotain kommentteja.tiina
asiat, viettää paljon meidän kanssa aikaa viikonloput kun meillä on vene, no siinä ei mitään, koska vene on yhteinen. Olemme kyllä jo
mieheni kanssa alkaneet katsoa omaa venettä.
Anoppini on hieman sairas henkisesti, appeni
on kärsinyt siitä 2 vuotta, hän kuulee ja kuvittelee asioita ja kaikkia tarkkailee, epäilee
ja apella on muka toinen nainen ja ei varmasti ole. On nauhoittanut keskusteluja ja kyttää
kaikkea, kehotettu lääkäriin menemistä. Tästä
listasta tulisi kamalan pitkä, en jaksa kaikkea
kertoa,nyt itse olen aika loppu ja en pidä yhteyttä anoppiini parhaani olen yrittänyt,
jos hän soittaa tai tapaan tervehdin en muuta
ja puhun ystävällisesti mutta minä en soita,
lähettettiin kukkia äitienpäivänä ja kamalan kurja näin kirjoittaa mutta väsyin niin totaalisesti häneen ja hänen kuvitelmiin.
Appeni on puhunut minulle ja sanonut, että
älä välitä, hän tässä minua eniten surettaa,
ja mieheni, mutta ihmettelen että he eivät
ole ankarampia äidilleen, jos olisi minun äidistä
kyse antaisin tulla koko rahan edestä, miten muita ihmisiä kohdellaan, naiset varmaan uskaltaa
sanoa helpommin, miehet ovat niin lepsuja äidilleen,vaikka on mieheni hänelle ääntä korottanut,,,saisinko jotain kommentteja.tiina
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mikäli kertomasi pitää paikkansa, anoppisi on vakavasti sairas. Miksi kohtelisit sairasta niin huonosti, että haluat haukkua hänet? tekisitkö niin, jos hänellä olisi vaikka syöpäkipuja?
Keinolla millä tahansa anoppisi olisi saatava lääkäriin. Minkä ikäinen hän on? Siitä voisi JOTAKIN päätellä, mikä häntä vaivaa, on useita mahdollisuuksia.
Puhutte hänet ympäri, että menee verenpainemittaukseen ja ikätarkastukseen terveyskeskukseen. Hoidatte hänet sinne ja annatte etukäteen tiedoksi, että toivoisitte mielipidettä hänen mielentilastaan.
Kauniisti puhuen hän varmaan lähtee vastaanotolle. Siellähän on asiantuntijat, joiden olettaisi tarttuvan ongelmaan, jos ja kun sen huomaavat.
tuo loppupuolella oleva kommentisi, että pitäisi olla ankarampi...Kuulosti kyllä oudolta. Toteat itsekin että hän on henkisesti sairas, mikä selittää käytöstä. Ei siinä ankaruus auta. Sam kuin jalkainvalidille komentaisit, että kävele nopeammin ja mitä siinä kompuroit jne.
Henkisesti sairaan saaminen lääkäriin onkin sitten toinen juttu. Jos häneltä puuttuu sairaudentunto tai hänestä ei omsta mielestään ole ongelmaa, on asia hankala. Pakkohoito kriteerit on tiukat. Jollei henkilö lähde lääkäriin ei milläs viet väkisin?
vainoharhaisuudesta!
Minulla on sisar, joka joutui jopa pakkohoitoon (me sukulaiset emme vieläkään tiedä, kuka hänet sinne toimitti - naapurit varmaan) eikä hän ole milloinkaan myöntänyt olevansa sairas!
Eli voi olla samanlaisesta kyse ja lääkäriin saaminen on epätoivoista suorastaan - sitä paitsi totesin, että kun sisareni sitten joutui käymään tarkastuksessa jälkeenpäin hän sai terveen paperit tai siis lääkäri totesi, että hänessä ei ole mitään vikaa.
Läheiset näkevät tuollaisessa tapauksessa kaiken, mutta potilas itse osaa valita sanansa ja mitä hän missäkin puhuu, niin että sairaan paperit voivat tulla jollekin muulle kuin potilaalle! Sisareni syytti myös miestään jatkuvasti mitä kummallisemmista asioista ja lopulta heillä oli ruuatkin erikseen jääkaapissa, koska hän pelkäsi miehensä myrkyttävän itsensä. Hän syytti myös miniäänsä suhteesta miehensä kanssa (yököttävää!). Kaikki, jotka vastustivat häntä tai uskalsivat huomauttaa hänelle sairauden mahdollisuudesta, olivat hänen mielestään liittoutuneet häntä vastaan.
Avioero siitä seurasi. Ehkä se heidän tapauksessaan oli hyvä, tuo pakkohoitojuttu tapahtui sen jälkeen kylläkin... Nyt minusta tuntuu että tuon hoitoreissun jälkeen tilanne on ollut parempi, koska hän tietää sellaisen mahdollisuuden olemassaolosta, ikään kuin hän osaisi vähän kontrolloida käyttäytymistään.
Luulen myös, että ihmissuhdeverkostolla on paljon asiassa tekemistä. Sisarelleni parasta lääkettä ovat lapsenlapset! Olisiko sinun anoppisi tapauksessa kysymys yksinäisyydestä tai ihmissuhteiden vähäisyydestä? Joskus tietenkin tuo epäluuloisuus juuri tuhoaa ihmissuhteet, niin en tiedä mikä johtuu mistäkin, kumpi on ensin...
Onnea vaan yrityksille saada anoppisi hoitoon! Hänen hylkäämisensä on tietenkin pahinta mitä voi tapahtua ja on totisesti oikein, että lapset pitävät yhteyttä. Raskasta se on, tiedän sen, eikä vähiten lasten puolisoille.
Älä kuitenkaan estä miestäsi pitämästä yhteyttä äitiinsä! Sisarenikin totesi sairaalassa ollessaan, että lapset ainakin rakastavat häntä. Tietoisuus siitä oli elintärkeä hänelle! Esimerkiksi sisarukset voivat olla niin etäisiä (ja helposti vanhempana ovatkin, koska jokaisella on oma perhe), että vaikka he tekisivät mitä, sellaista luottamusta ei vain synny.
Ruhoittavia lääkkeitä, se auttaa jonkun verran.
Kuvaamasi oireet voivat liittyä myös alkavaan dementiaan, niitä on sellaisiakin joissa muistin huononeminen ei kuulu ensimmäisiin oireisiin. Äidilläni oletettiin aikoinaan olevan ns.Lewyn-kappale -dementia, sillä hänellä oli epäluuloisuutta, kaikenlaisia harhakuvitelmia ja -näkyjä, hän kuuli "radiosta" sukulaisiaan koskevia henkilökohtaisia tiedotuksia, joita piti täysin tosina. Toisinaan, varsinkin vieraiden aikana pystyi skarppaamaan ja vaikutti aivan normaalilta. Muisti hänellä toimi pitkään aika hyvin.
Tarkoitukseni ei ole ehdotella mitään diagnoosia, halusin vain kertoa yhden tapauksen, joka ainakin aluksi aiheutti meissä läheisissä ahdistavaa epätietoisuutta ja stressiä.
Kyllä lääkäriä on enhdotettu, mutta ei niin ei,
ja pakolla ei voi viedä. En inhoa anoppiani,
vaan olen väsynyt ja juuri tähän sanoihin
tarkertumiseen ja kamalaan uteluun ja kuka sanoi mitä sanoi kenen kanssa ja miksi ja milloin ja koska ja kuka????Tätä hirveetä kysymysmerta,
en jaksa. Mieheni saa olla yhteydessä, jos jaksaa
ja haluaa, minä en jaksa,hän on moittinut minua
niin paljon ja liian monelle, ei yhtään enään,
ei voi moittia, kun ei puhu kanssani ja ei silloin voi sanoa mitään, kamalalta tuntuu kirjoittaa tänne, mutta ajattelen tämähän on juuri tätä varten iloja/suruja varten ja jos saisin vaikka uutta näkemystä asioihin kauttanne.tiina