Olen aina suhtautunut erittäin varovaisesti kaikkeen, mikä liittyy tuonne ent.neukkulaan ja nykyiseen Venäjään. Ihan lähiajoiltakin on useita esimerkkejä tämän valtion menosta ja menttaliteetistä. Ja nyt viimeisenä oli tämä hyökkäys Suomalaista yrittäjää vastaan tuossa Pietarin edustalla. Olen myös kauhulla seurannut miten esimerkiksi meidän läänimme ylin johto hännystelijöineen patistamalla patistaa lappilaisia yrityksiä kytköksiin esim. tuonne Kuolan alueen suuntaan. Miettikää hyvät yrittäjän omilla aivoillanne kannattaako sennepäin yleensäkään mitään satsata. Ja muistakaa, että siinä maassa -kaiken muun kukkuraksi- on yksi maailman voimakkaimmista mafioista.
Hämmästyttävää
ei itäfobisti
2438
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aivan totta.Samaa mieltä olen. Mietin mitä tuttua tuossa touhussa on ja sitten valkeni. Joku elää vielä ns. Kekkosen aikaa. Eikös siellä taasen ollut joku kauppavaltuuskunnan tapainen ihan maaherran kera pokkuroimassa ja "luomassa suhteita" vanhaan malliin oikeen.
Kyllähän tuonne lapetaan rahaa aivan tolkuttomasti jo muutenkin, vielä pitäisi yrittäjienkin satsata! Mitä projektia siellä ei olisi, mitä ei Suomi olisi aloittanut ja ollut rahoittamassa? Hohhoijjaa! Rahareikiä löytyisi omastakin maasta, mutta rahoittaa pitää vain maailman rikkainta valtiota! Sinne riittää kyllä rahaa!
En ymmärrä myöskään suomalaisten vaate- ja rahankeräyksiä naapureille. Naapurimaan on itse kehitettävä omat sosiaalijärjestelmänsä (niinkuin on Suomikin tehnyt)ja itse autettava vähäosaisiaan. Siellähän on ökyrikkaita jo valtavasti.