moro
muutin toiseen kaupunkiin naiseni perässä, sain töitä mut kaikki sillä vanhempaa porukkaa että ei oikeen kaveteita saa sitä kautta ja en tunne ketään täältä kaupungista. olo tuntuu yksinäiseltä tyttökaverini on 17 melekee aina töissä, ja vähä aikaa kotona ja sit harrastuksen pariin joutuneen olemaan yksikseen aika paljon, entisessä kotikaupungissa oli kavereita jne,,, tutut kuviot ja työ kuviot oli jo takaraivossa jne,,,, täällä toki samaa työtä mut vieras kaupunki jne,, en tiedä miten sopeutuu tänne uuteen kaupunkiin välillä ahistaa tosi paljon ja ikävä takas kotikaupunkiin jne,,,, en tiedä mitä tehdä yhteistä aikaa on tosi vähän viikonloput ja jotkiin illat arkiviikossa. ja 1v ollaan vasta tunnettu ja seurusteltu että aikaa pitäis olla tutustumisen jne,,, en tahdo kieltää toiselta harrastuksia mut sit valittaa on niin väsyny ja ei aikaa mihinkään ja kiukkunen ja valittaa joka asiasta kotona, tuntuu välillä että oli virhe tulla tänne, lomat nollaantu jne,,,, onko jollai antaa neuvoja miten olette itse kokeneet muuton toiseen kaupunkiin jne,,,,
muutin toiseen kaupunkiin naiseni perässä, sain töitä mut kaikki sillä vanhempaa porukkaa että ei oikeen kaveteita saa sitä kautta ja en tunne ketään täältä kaupungista. olo tuntuu yksinäiseltä tyttökaverini on 17 melekee aina töissä, ja vähä aikaa kotona ja sit harrastuksen pariin joutuneen olemaan yksikseen aika paljon, entisessä kotikaupungissa oli kavereita jne,,, tutut kuviot ja työ kuviot oli jo takaraivossa jne,,,, täällä toki samaa työtä mut vieras kaupunki jne,, en tiedä miten sopeutuu tänne uuteen kaupunkiin välillä ahistaa tosi paljon ja ikävä takas kotikaupunkiin jne,,,, en tiedä mitä tehdä yhteistä aikaa on tosi vähän viikonloput ja jotkiin illat arkiviikossa. ja 1v ollaan vasta tunnettu ja seurusteltu että aikaa pitäis olla tutustumisen jne,,, en tahdo kieltää toiselta harrastuksia mut sit valittaa on niin väsyny ja ei aikaa mihinkään ja kiukkunen ja valittaa joka asiasta kotona, tuntuu välillä että oli virhe tulla tänne, lomat nollaantu jne,,,, onko jollai antaa neuvoja miten olette itse kokeneet muuton toiseen kaupunkiin jne,,,,
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ymmärrän täysin tunteesi! Itse olen myös muuttanut vuosi sitten miehen perässä kokonaan toiselle puolelle Suomea; kaverit ja sukulaiset jäi. Minä myös sain heti työn ja samoin kuin sinulla, siellä kaikki vanhempia eli ei sellaista potentiaalista kaveria työpiireissä. Mieheni tekee pitkiä työpäiviä, joten yksikseni minä myös paljon joudun oleen.
Alkuun mietin myös, onko tullut tehtyä virhe, vinguin ja vonguin miehelleni, että olen yksinäinen jne. Jonkin aikaa mies jaksoi ymmärtää ja tukea minua, mutta "hermostui" sitten jossain vaiheessa. Puhuttiin asiasta, molempien tunteista ja tuntemuksista mitä muutto oli herättänyt jne.
Tajusin sitten, ettei toinen voi olla elämässäni mikään "seremoniamestari", itse minun on sosiaaliset suhteeni täällä luotava ja "hankittava elämä". En voi elää elämääni vain toisen ehdoilla vaan minun on keksittävä itse itselleni tekemistä.
Ikävä sinulla varmasi kaihertaa sinne tuttuun ja turvalliseen, kotikaupunkiin, kuten sanoit. Mutta sopeutuminen vie aikansa ja tulee vielä sekin päivä, jolloin sanot nykyistä kaupunkiasi kotikaupungiksi :) Itsellä siihen meni vuosi. Viimeksi kun kävin entisessä kotikaupungissani, ei tullut enää sellaista kaihoa sinne, se ei tuntunut enää omalta.
Sopetuminen kysyy aikaa teiltä kummaltakin. Naisellesikin on muuttosi hänen luokseen uusi juttu ja varmasti hämmennys ja sopeutumiskriisi aiheuttaa noita turhia kiukkuiluja ja riitoja; niin meilläkin oli ja on vieläkin jonkin verran, vaikka paremmalla puolella tässä jo ollaan :)
Antakaa ajan kulua ja opetelkaa rauhassa elämään toistenne kanssa, hyvä siitä tulee, jos vaan molemmat osaatte antaa kaikenlaisille tunteille (myös niille negatiivisille) sijaa ja hyväksyntää, ja ymmärtää, että tunteet tulevat uudesta ja suuresta muutoksesta; ei teidän kahden välisestä suhteesta.
Sinä itse voit aloittaa vaikka uuden harrastuksen, jonka puitteista löydät uusia ystäviä. Tai sitten puuhailla ihan vain yksikseen ja pitää puhelimella ja mesen kautta yhteyttä vanhoihin ystäviin (näin minä teen). Ei mulla vieläkään täällä ole ystävää jonka kans lähteä jonnekin tai käydä kylässä, mutta olen sopeutunut tilanteeseen enkä hirveästi kaipaakaan sellaista. Käyn uimassa, kävelyllä jne. yksin ja sit soittelen vanhoille ystäville, jos kaipaan ystävän kans juttelua. Niin, ja olen mennyt mukaan mieheni harrastukseen, jolloin saamme enemmän yhdessäoloaikaa.
Pää pystyyn ja hymyä huuleen! Muutokset stressaavat aina, mutta eivät ikuisesti!
mut tiedä sit onko turhaa kaikki, jos taas puolenvuoden päästä taas muutto toiselle paikka kunnalle toisen työperästä kun muut työt ei kelpaa kuin nykyinen mihin on kouluttautunu, sijaisuus nykyinen, itse saisin vakituisen jos haluan, nyt on vaan vuodenvaihteseen sopimus, ja siitä sit vakituinen jos jatkan, evt mitä tekis onko kannattavaa lähtee matkaan ennee. ei voi oikeen tulevaa suunnitella.
ja täällä viihtymiseen
ei oikeen ilta elämäänkä voi tutustua kun ei toista kiinnosta ja ei jaksa. rankan työviikon jälkeen kuulemma.
ja tälläset pienet asiat saa kans haikailemaan toisaalle,
esim jos vahingossa jätän leipäpussin auki, niin toinen vaikka ohi kolkee ja näkee ei voi sulkea sitä koska mun on opittava sulkemaan se, ei millään voi sulkea, samoin tänään kauppaan mennessä, oli kärrin poletti jäänny kotia. sanoin ei ole mukana kotia jäi kun en tienny että tarvitaan, ja toinen sano heti perään, se oli tippunu lattialle, ja ei ottanu sitä sieltö koska mun on opittava olemaan tiputtamatta ja ottamaan laittialta pois tavarat!!! halooo mitä tämä meinaa??? sanoin vaan sillo että no voi antaa olla lattialla sit, ja edelleen on siellä en nosta miksi toinen tekee näin??
en tunne yhtää kodiksi tätä meidän yhteistä asuntoa. tuntuu että asun toisen luonna enkä omassa. olenko ollu liian lepsu ja liian myöntäväinen joka asiaa, pitäiskö sanoa vastaan ja päätöksiä tehdä enempi??? vai lähteä toisaalla, tossa oli vain muutama esimerkki joistakin ongelmista