Kuinka joillakin lyhythiuksisilla on jakaus tukassaan, toisilla ei? Johtuuko tämä nimenomaan hiusten pituudesta? En haluaisi hiuksissani periaatteessa olevan jakausta, vaan haluaisin niiden vain tulevan takaa eteen. Useimmilla miehillähän näin on, vaikka olisi vähän pidempikin tukka? Kuinka se tehdään?
JAKAUS
Tyttelixxxx
51643
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itselläni jakaus on ollut pikku tytöstä asti.En ole tästä asiasta aivan varma, mutta luulisin että jakaus kasvaa yleensä siihen suuntaan mihinpäin hiuksiasi kasvatat. (olipa tyhmästi selitetty, mutta koita saada selvää) :) Itselläni ennen jakaus kasvoi keskelle päätä, nyt se kasvaa viistoon, sillä vaihdoin hiustyyliä.Ja meni n. puolisen vuotta että alkoi jakaus muuttamaan muotoaan sellaiseen asentoon kuin halusin.Se tuntuu TODELLA haastavalta aluksi!
Mutta mitäpä sitä tekisi oman mielen hyväksi.
Joillakin, kuten poika ystävälläni on niin sanottu "pyörre" jakaus päässään.Elikkä hiukset lähtee kasvamaan spiraalimmasta muodosta eri suuntiin ja eri jakauksiin! Monenmoisia ihmisiä on.
Ja tsemppiä tukkasi uudelleen muokkauksen kanssa, äläkä menetä hermojasi!
Mutta kai se jotenkin liittyy myös hiusten pituuteen? Itselläni oli lyhimmillään parin millin siilitukka, ja senkään kasvettua ei vähään aikaan jakausta ollut. Nyt vasta, kun tukka on n. 5 cm pitkä päältäkin, on jakaus ilmestynyt. Ärsyttävää. Kaipa senkin saa muotoutumaan tosiaan kun vain jaksaa kammata...
Entä jos tukka nousee pystyyn päältä? Kampaajani sanoi, että sen saa kyllä menemään lyttyyn pikkuhiljaa kun vaan jaksaa laittaa tököttiä. Mutta kuinkahan kauan tässäkin menee ja paljonko ja millaista tököttiä tulee laittaa? :D
Mina vaihdan jakauksen paikkaa kammalla melkein paivittain. useimmiten heitan ns. sik sak -jakauksen suihkun jalkeen kamman piikkipaalla. Ei se kai muusta ole kiinni kuin siita missa sen jakauksen pitaa yleensa.. toisaalta kun leikkasin otsatukan niin mulle tuli aina siihen keskelle arsyttava halkeama vaikka kuinka koitin kammata sita pysymaan edessa. Heh, mitaan jarkea vastauksessani kun en asiasta tieda mitaan, sori :D
Jakauksen saa tehtyä vaikkapa kammalla.
Jos käytät muotoulutuotteita ja föönaat hiuksesi kunnolla jakauksen mukaan pitäisi jakauksen pysyä siinä mihin sen olet kammannut. Jakauksen paikkaa voi muuttaa vaikka päivittäin.
Osalla pyörteet ja kasvusuunnat vaikuttavat jakauksen paikkaan.
Jos et halua jakausta niin föönaa hiuksia eteeenpäin ja asettele suortuvat haluamallasi tavalla.
Eduskunnan puhemies ja keskellä päätä jakaus
Antti Rinne muisti korjaus