Hohhoi, ahdistaa ja on surullinen olo. Muutin työn perässä vieraaseen kaupunkiin jo vuosi sitten. Mieheni muutti myöhemmin perässä ja asumme onnellisesti yhdessä. Lähes kaikki on mennyt mukavasti, nautin työstäni ja olen onnellinen yhteisessä kodissamme.
Ongelmana on se, etten ole löytänyt yhtäkään uutta ystävää tai kaveria täällä uudella paikkakunnalla. Olen huono tutustumaan lähemmin uusiin ihmisiin, olen aina ollut ujo ja hiljainen varsinkin uusien ihmisten seurassa.. Lähes 30-vuotiaana tuntuu olevan jotenkin aikaisempaakin vaikeampaa tutustua ihmisiiin niin, että heitä tapaisi vapaa-ajalla. En tiedä mitä tehdä. Töissä kaikki ovat minua vanhempia ja hyvin erilaisessa elämäntilanteessa, mieheni ystäväpiiristäkään en ole tutustunut keneenkään niin, että voisin tavata heitä ilman miestäni. (Hänellä oli jo ennalta muutamia kavereita täältä uudelta paikkakunnalta.) Naisia hänen kavereissaan ei juuri ole. Harrastuksistakaan en ole läheisempiä tuttavia löytänyt. Tuntuu kuin olisin loukussa, sillä en löydä tietä ulos tästä sosiaalisen elmän puutteesta.
Varmasti tilanteeni on monen mielestä hyvä, sillä toki on ihmisiä, joilla ei ole ketään. Mutta tunnen itseni yksinäiseksi, esim. kun mieheni lähtee kavereineen vaikkapa harrastuksiin tai muuten vaan ulos, ei minulla oikein ole mitään vaihtoehtoa yksinololle.
Toki keksin itselleni tekemistä, ulkoilen ja harrastan liikuntaa tai luen..mutta olisin niin mielelläni jossain menossa omien kavereitteni kanssa. Haluaisin vain pitää hauskaa ja viihtyä mukavassa seurassa, mutta se ei ole mahdollista, koska vanhat ystäväni ja kaverini ovat kaukana. Puhelimitse olen tietenkin ystäviini yhteyksissä, mutta ei se korvaa sitä tunnetta, joka syntyy kun viettää aikaa kaveriporukassa leppoisana kevätpäivänä..
Tilanne ahdistaa minua ja varmasti miestänikin. En haluaisi, että hänestä tuntuu ikävältä lähteä ulos kavereittensa kanssa kun tietää minun jäävän yksikseni. Ja minua jotenkin hävettää kun en ole löytänyt uusia kavereita. Tuntuu, että olen joku sosiaalinen hylkiö. Mieheni ei varmaan oikein ymmärrä miksen ole tutustunut keneenkään, enkä itsekään osaa selittää sitä. Olen aina ollut sitä mieltä, että parisuhteessa kummallakin tulisi olla oma elämä yhteisen elämän lisäksi, siis niin, ettei kummankaan sosiaalinen elämä rajoitu vain suhteen sisälle. Ja nyt olen itse tilanteessa, jossa sosiaalinen elämäni (lukuunottamatta puhelinkeskusteluja muualla asuvien kavereitteni kanssa) on sidoksissa mieheeni. Olen todella surullinen, sillä aiemmin vietin paljon vapaa-aikaani ystävieni ja kavereitteni kanssa. Elämä tuntuu tyhjltä, kun sitä ei voi jakaa ystävien kanssa.
Olen kertonut miehelleni, etten halua hänen tuntevan huonoa omaatuntoa tms. kun hän tapaa kavereitaan. Tämä on minun ongelmani eikä kumppanini tarvitse siitä kärsiä. Nyt vain mietin mitä voisin tehdä asian kohentamiseksi. Itkettää, kun kuljen kaupungilla yksin ja näen kaveriporukoita viettämässä yhdessä aikaa.
Mieheni viettää paljon aikaa kavereittensa kanssa. Itsekin vietin aiemmin vanhassa kotikaupungissani..pidin sitä heti hyvänä asiana, että miehellänikin oli aktiivinen sosiaalinen elämä. Nyt tunnen itseni luuseriksi ja mieheni tuntee, että syyllistän häntä kun itken välillä yksinäisyyttäni.
En tiedä mitä tehdä. Eristäydyn ja kuihdun ilman kavereitani.
Ongelmana on se, etten ole löytänyt yhtäkään uutta ystävää tai kaveria täällä uudella paikkakunnalla. Olen huono tutustumaan lähemmin uusiin ihmisiin, olen aina ollut ujo ja hiljainen varsinkin uusien ihmisten seurassa.. Lähes 30-vuotiaana tuntuu olevan jotenkin aikaisempaakin vaikeampaa tutustua ihmisiiin niin, että heitä tapaisi vapaa-ajalla. En tiedä mitä tehdä. Töissä kaikki ovat minua vanhempia ja hyvin erilaisessa elämäntilanteessa, mieheni ystäväpiiristäkään en ole tutustunut keneenkään niin, että voisin tavata heitä ilman miestäni. (Hänellä oli jo ennalta muutamia kavereita täältä uudelta paikkakunnalta.) Naisia hänen kavereissaan ei juuri ole. Harrastuksistakaan en ole läheisempiä tuttavia löytänyt. Tuntuu kuin olisin loukussa, sillä en löydä tietä ulos tästä sosiaalisen elmän puutteesta.
Varmasti tilanteeni on monen mielestä hyvä, sillä toki on ihmisiä, joilla ei ole ketään. Mutta tunnen itseni yksinäiseksi, esim. kun mieheni lähtee kavereineen vaikkapa harrastuksiin tai muuten vaan ulos, ei minulla oikein ole mitään vaihtoehtoa yksinololle.
Toki keksin itselleni tekemistä, ulkoilen ja harrastan liikuntaa tai luen..mutta olisin niin mielelläni jossain menossa omien kavereitteni kanssa. Haluaisin vain pitää hauskaa ja viihtyä mukavassa seurassa, mutta se ei ole mahdollista, koska vanhat ystäväni ja kaverini ovat kaukana. Puhelimitse olen tietenkin ystäviini yhteyksissä, mutta ei se korvaa sitä tunnetta, joka syntyy kun viettää aikaa kaveriporukassa leppoisana kevätpäivänä..
Tilanne ahdistaa minua ja varmasti miestänikin. En haluaisi, että hänestä tuntuu ikävältä lähteä ulos kavereittensa kanssa kun tietää minun jäävän yksikseni. Ja minua jotenkin hävettää kun en ole löytänyt uusia kavereita. Tuntuu, että olen joku sosiaalinen hylkiö. Mieheni ei varmaan oikein ymmärrä miksen ole tutustunut keneenkään, enkä itsekään osaa selittää sitä. Olen aina ollut sitä mieltä, että parisuhteessa kummallakin tulisi olla oma elämä yhteisen elämän lisäksi, siis niin, ettei kummankaan sosiaalinen elämä rajoitu vain suhteen sisälle. Ja nyt olen itse tilanteessa, jossa sosiaalinen elämäni (lukuunottamatta puhelinkeskusteluja muualla asuvien kavereitteni kanssa) on sidoksissa mieheeni. Olen todella surullinen, sillä aiemmin vietin paljon vapaa-aikaani ystävieni ja kavereitteni kanssa. Elämä tuntuu tyhjltä, kun sitä ei voi jakaa ystävien kanssa.
Olen kertonut miehelleni, etten halua hänen tuntevan huonoa omaatuntoa tms. kun hän tapaa kavereitaan. Tämä on minun ongelmani eikä kumppanini tarvitse siitä kärsiä. Nyt vain mietin mitä voisin tehdä asian kohentamiseksi. Itkettää, kun kuljen kaupungilla yksin ja näen kaveriporukoita viettämässä yhdessä aikaa.
Mieheni viettää paljon aikaa kavereittensa kanssa. Itsekin vietin aiemmin vanhassa kotikaupungissani..pidin sitä heti hyvänä asiana, että miehellänikin oli aktiivinen sosiaalinen elämä. Nyt tunnen itseni luuseriksi ja mieheni tuntee, että syyllistän häntä kun itken välillä yksinäisyyttäni.
En tiedä mitä tehdä. Eristäydyn ja kuihdun ilman kavereitani.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei!
Yksi hyvä keino löytää ystäviä saattaisi olla osallistuminen jollekin kansalaisopiston vieraiden kielten keskustelukurssille tms., jossa keskustelllan keskenään vilkkaasti. Saattaisipa olla niin hyvä tuurikin, että siellä olisi samanikäisiä keskustelijoita ja ystäviä sitten vapaa-ajallekin.
varmasti internetin kautta voi löytää nykyisin uusia ystäviä ja tuttavia.
Toinen tapa voisi olla perinteinen kirjeenvaihto. Etsiä vaikkapa samanlaisessa elämäntilanteessa olevia. Etsimällä voi löytää. Tsemppiä, uskon ettet jää yksin :)
Olisi ihanaa muuttaa miehen kanssa yhteen mutta samallainen kohtalo odottaisi minua kuin sinulla. Asumme eripaikkakunnilla ja mies haluaa minut hänen kotiinsa asumaan. Ahdistavaa. Olen vieraillut siellä ja kamalaa kun ei ole omia kavereita. Jotenkin juuretonta ja tyhjää. Taitaa koko suhde kariutua tähän.
Oletko kuullut sanontaa : "Jos haluat etta laivasi palaa satamaan, laheta se ensin ulos merelle."
Oletko itse hakenut seuraa? Eihan kukaan voi mahdollisesti tietaa olemassaolostasi jos sina sulkeudut neljan seinan sisalle tai teet asioita vain yksin!
Ei ole olemassa sellaista kylapahasta Suomessa jossa ei olisi jos jonkin sorttista kokoontumista. Valitse aluksi vaikka kymmenen eri tapaamismahdollisuutta (kurssit, retket, seurat, harrastukset jme jne jne) ala karsimaan vahemman mielenkiintoisia pois kunnes jaljelle jaa vain kolme -nelja.
Noin yksinkertaista se on.
löysin internetistä ja ylen teksti-tv:stä kavereita..se on vain lähinnä itsestä kiinni kuinka aktiivisesti etsii ja pitää yhteyttä niihin uusiin tuttuihin..itse kirjottelin pari mailia ja sitten tapasin kaupungilla ja nyt on tavattu jo useamman kerran..
Hei,
kuule kyllä se asia varmasti vielä järjestyy. Tällaisten juttujen suhteen täytyy vain olla todella kärsivällinen. Oikea ystävyys vaatii pitkän ajan syntyäkseen, eikä niitä juuri sinulle oikeita tyyppejä edes joka kadunkulmassa pyöri.
Tärkeintä on että sinulla on oikea asenne. Ole positiivinen ja hymyileväinen kaikille ketä tapaat (kaupan kassoille, kirjaston tädeille, samalla puistonpenkillä istuville). Näin ympärillä olevatkin huomaavat että sinua on helppo lähestyä. Ja jossain vaiheessa varmasti törmäät johonkuhun samalla aaltopituudella olevaan jonka kanssa juttu luistaa.
On ihan normaalia että jos töistä ei löydy kavereita (eikä opiskelujen parista), niin niiden saaminen voi kestää tosi kauan. Mutta älä lannistu, kyllä se vielä varmasti onnistuu. Jos olet aiemminkin saanut ystäviä, onnistut kyllä siinä nytkin, se ei vain käy aikuisiällä niin kätevästi kuin lapsena ja nuorena, siinä tarvitaan aimo annos omaa aktiivisuutta, vaivannäköä ja kärsivällisyyttä.
Nyt kun kesä on tulossa ja suomi herää eloon, niin sinulla on erinomaiset mahdollisuudet saada ystäviä. Älä jää kotiin kököttämään, vaan lue paikallislehteä ja käy kaikenlaisissa tapahtumissa (mitä kummallisempi tapahtuma, sitä helpompi siellä on usein tutustua, kun voi päivitellä että mitäs ihmettä täällä oikein tapahtuu).
Onko miehesi kavereilla tyttöystäviä? Vaikka he eivät olisi mielestäsi ihan sinun "tyyppisiä", niin kannattaa ehdottomasti lyöttäytyä heidän kanssaan johonkin harrastukseen tms, sillä joka-ikisen tuttavuuden kautta sinulla on mahdollisuus tutustua moniin muihinkin ihmisiin.
Nyt ei pidä olla yhtään kranttu. Katsele avoimin silmin kaiken ikäisiä ja näköisiä ihmisiä, olisiko heillä silmissä sellaista tuiketta että heidän kanssa voisi olla jotain yhteistä. Sitten vaan hymyilet, katsot silmiin ja sanot jotain tyhjänpäiväistä, ja katsot mitä käy. Osa ei ehkä olekaan niin kivoja, mutta varmasti löydät myös niitä jotka mielellään tutustuvat uusiin ihmisiin.
Monet löytävät kyllä uusia tuttuja harrastuksista, jos nykyisistäsi ei ole löytynyt ketään, niin mieti jos voisit aloittaa jonkin uuden? alkeiskursseilla on usein niin jännä ja hauska tunnelma että siellä on helppo tutustua, kun on jotain uutta ja haastavaa kaikilla edessä. Mene kokeilemaan jotain lajia mistä et tiedä mitään, siis semmoista mitä opetellaan ryhmässä kurssilla. Jos ryhmä on kiva, rohkaise mielesi ja kerää viimeisellä kerralla kaikkien sähköpostiosoitteet ja järkkää jokin tapaaminen (esim sen harrastuksen merkeissä, tai kutsut vain porukan johonkin terassille istumaan iltaa yhdessä, tai vaikka bilistä pelaamaan). Sittenhän teillä on yhteinen puheenaihekin jo valmiina.
Järjestäkää kutsuja miehesi kanssa, ja pyytäkää jokaista tuomaan mukanaan vähintään yhden "uuden" kaverin. Nyt kesällähän se on helppoa tehdä vaikka piknikin merkeissä tai retki johonkin luontoon tms. Parhaassa tapauksessa voitte löytää upo-uusia yhteisiä ystäviä.
Myös vapaaehtoistyö on hyvä tapa tutustua. Katso mitä toimintaa esim SPR:llä tai kirkolla on sinun paikkakunnalla. Tai sitten politiikka, siellähän on paljon sosiaalista elämää jos menee jonkun puolueen aktiviteetteihin mukaan. Tai naapurusto? Muista mennä mukaan kaikkiin mahdollisiin talkoisiin ja kylätapahtumiin, kun olet päässyt moikkailuasteelle ihmisten kanssa, on jossain vaiheessa helppo myös alkaa juttelemaan muustakin.
Mutta älä kiirehdi, jos vaikutat liian epätoivoiselta, voit pelottaa mahdollisen uuden ystävän tiehensä. Anna ystävyydelle rauhassa aikaa kehittyä. Ole aktiivinen ja ota yhteyttä, mutta välillä odota rauhassa että myös toinen tekee sen. Älä kulje ympäriinsä etsin-ystävää-kiilto silmissäsi, vaan ota rennosti, katso ihmisiä silmiin, hymyile, naura ja sano mukaville ihmisille muutama sana. Ole kiinnostunut toisesta, sano kohteliaisuuksia, ja kerro myös jotain itsestäsi. Siitä se sitten lähtee.
Ja pidä kiinni myös vanhoista kavereistasi, ystävyys ei aina säily ilman että siitä pitää huolta. Mene vaikka kerran kahdessa kuukaudessa vanhojen kavereidesi luo käymään, esim viikonloppureissuille. Ja yritä saada vaikka kerran kahdessa kuussa joku heistä luoksesi tutustumaan uuteen paikkakuntaasi. Näin sinulla on ainakin yksi viikonloppu kuukaudesta täynnä kaveritoimintaa. KUn menet kaupungille entisten kavereidesi kanssa, ehkäpä siellä on helppo porukalla tutustua toisiin tyttöihin.
Ja muista että olet tosi onnekas tyttö, et uskokaan kuinka moni niistä sinun kadehtimistasi tyttöporukoiden jäsenistä vaihtaisikaan heti tilanteensa sinun hyvään parisuhteeseesi ja mielenikiintoiseen työhösi. Kaikilla on joku elämänalue missä on vaikeaa, sinulla se on tällä hetkellä ystävien puute, mutta älä murehdi sitä liikaa, vaan muista myös iloita sitä mitä sinulla jo on!
Hoh, sama vika mullakin. Paitsi vielä en ole muuttanut miehen kanssa saman katon alle, mutta toivottavasti tulevaisuudessa.
Vähän hirvittää kuitenkin kun muutto on satojen kilometrien päähän, ja tällä "erakkoluonteella" varmasti yksinäisiä hetkiä tulee. Mies taas on sosiaalinen eläin, hänellä on valtavasti ystäviä ja tuttuja..
Itse olen yksityisyydestä tykkäävä joten yksinolo ei sopivassa määrin ahdista, toisin kuin sinä varmasti kaipaat tosissasi ystävien seuraa useinkin. Mun sotasuunnitelmani on etsiä töitä paikkakunnalta ja harrastaa vaikka kuntosalilla käyntiä yksin, etten ole kodin seinien sisään suljettu kuitenkaan. En tiedä miten ystävien saamisen kanssa käy, on vaikea ennustaa mutta meikäläisen luonteella helppoa ei tule olemaan. Luottamus ei kasva hetkessä, kai tosiaan sosiaalinen hylkiö minäkin. Mut on oppinut menemään yksinkin keikoille, kaupoille ja harrastuksiin niin ei tunnu enää kummalliselta. Eikä olo ole pelottavan yksinäinen kun tiedän että rakastava mies on olemassa vaikka ei vieressä aina kyhjötäkään.
Mutta seurallisen miehen rinnalla tuntuu hiukan ettei puntit ole tasan. Ehkäpä nämä meidän luonteet tasapainottaa toisiaan. En kuitenkaan koe vaikeana seurustella miehen ystävien kanssa.
Pitää vaan löytää joku tasapaino, ei sinussa ole mitään vikaa.