Suhde ja elämänlaatu

Ihmiselle joka ei nauti sinkkuudestaan sanotaan usein, että on turha ajatella, että parisuhteella olisi sellainen autuaaksi tekevä voima, jonka jälkeen elämä alkaa sujua kaikin puolin paremmin. Pitäisi nauttia tästä hetkestä sellaisena kuin se on, koska jokaisen tyytyväisyys elämäänsä on ennen kaikkea itsestä kiinni.

Onko sanonta täyttä totta, vai onko jollakulla vastakkaisia kokemuksia? Onko suhteen löytyminen jonkn kohdalla muuttanut pessimistin optimistiksi, väsyneen energiseksi, vetäytyvän sosiaaliseksi - edes jossakin määrin?
8580
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

eli olin n. 20 vuotias kun löysin (tai oletin) että nyt löytyi se elämäni nainen ja samalla ensimmäinen seurustelukumppanini. tätä ennen olin erittäin apaattinen kävin töissä en juurikaan puhunut ihmisille ryyppäsin viikonloput itseni änkyräkänniin olo oli ollut jo monta vuotta sellainen hieman alamaissa oleva, kun puuttui se toinen puolikas. noh sitten päädyin erään naisen kanssa treffeille ja heti ensitapaamisesta lähtien maailmani muuttui aivan erilaiseksi kolahti oikein olantakaa tämä nainen. noh seurusteltiinkin pari kuukautta ja töissä jaksoi olla paremmin, ryyppääminen unohtui ja olin jotenkin kaikenpuolin iloisempi tämän koko seurustelun ajan, kun oli se toinen puolikas joka välitti musta ja näin poispäin..

noh tämä nainen pisti sitten poikki, taas on töissä tällaista hieman apaattista ja muutenkin sellainen tyhjä olo, ryyppäämisen oon kyl jättänyt kun huomasin et siitä oo mitään apua, mutta kyllä se hyvä suhde sai minut paljon positiivisemmaksi ja energisemmäksi, sinkkuna olo on suorastaan vitun perseestä!!! olen kumminkin sitä mieltä että parempi sinkkuna kuin huonossa suhteessa.

Äänestä
  • ja onnea sen oikean kohtaamiseen.

    Toivottavasti muitakin vastauksia vielä tulee, vaikka taitaa käydä kuten tavallisesti, että vakavissaan tehty aloitus ei herätä kiinnostusta, vain vihamieliset provot saavat ihmiset kirjoittamaan...

    Äänestä

Kyllähän rakastaminen on yksi ihmisen "perustarpeista". Rakastaminen ja rakastetuksi tuleminen.

Takuulla suurin osa ihmisistä voi paremmin jo pelkästään sen ansiosta, että on kumppani kenen kanssa jakaa asioita, kehen turvata, ketä rakastaa, kenen kanssa suunnitella yhteistä tulevaisuutta ja ihan vain elää arkea.

Tietenkään yksi ihminen ei ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin, mutta helpottaa huomattavasti tätä maallista taivallusta :).

Jollekin varmasti sopii sinkkuilu vailla sitoutumisia. Itse lukeudun "parisuhdeihmisiin". Olisi ihanaa tietää, että tuon miehen kanssa elän vielä mummoiässäkin...! Mutta sitähän en tiedä - varsinkaan näin seurustelun alkumetreillä.

Jokaiselle sopii sellainen elämäntyyli kuin sopii. Haaveilla saa ja uskoa haaveidensa toteutumiseen!

Sulle hyvää jatkoa!

Äänestä

Rakkaus vaikuttaa aina positiivisesti kaikkeen; se kohentaa mielialaa ja luo uutta toivoa, mutta ei siihen tosin tarvita edes sitä parisuhdetta. Rakkaus ja rakastaminen usein jo yksistään riittää. Ja kyllähän se sanonta pitää paikkansa, että kaksin on aina kauniimpaa...tai ainakin helpompaa.:)

Äänestä

Eikö ole sanonta että ensin pitää oppia rakastaan itseään että osaa rakastaan toista? Ei se alku eron jälkeen ruusuista ollut mutta yritän joka päivä löytää asioita joista nautin.

Vietän aikaa aurinkoisena päivänä lasteni kanssa hullutellen ja mietin että tämä jäisi vähemmälle jos en olisi sinkku.
Ompelen yötä myöten miettien etten tätäkään saisi aikaiseksi jos vaihtoehtona olisi lämmin kainalo.
Puhelen ihmislle hymyillen ja muistelen etten tätäkään voinut vuosiin tehdä, oli mustasukkainen selän takana.

Näin kerään energiaa ja säilytän huumorin nauttien mitä nyt on vaikka nuo voi kuulostaa hölmöltä jos joskus eteeni tulee "se oikea"...

Äänestä

tekee elämästä ihanaa, mutta sitten on taas se toinen puoli että jos toinen on "pompottavaa tyyppiä", niin rakastuminen muuttuu hermostuneeksi soiton odotteluksi jne.
Ja tilalle astuu kiukkuinen fiilis =(

Äänestä
  • Hyvin sanottu. ;)

    Äänestä

turvallisuutta elämään ja iloa, jos kumppani on hyvä ystävä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


0-0 kirjoitti:

Ihmiselle joka ei nauti sinkkuudestaan sanotaan usein, että on turha ajatella, että parisuhteella olisi sellainen autuaaksi tekevä voima, jonka jälkeen elämä alkaa sujua kaikin puolin paremmin. Pitäisi nauttia tästä hetkestä sellaisena kuin se on, koska jokaisen tyytyväisyys elämäänsä on ennen kaikkea itsestä kiinni.

Onko sanonta täyttä totta, vai onko jollakulla vastakkaisia kokemuksia? Onko suhteen löytyminen jonkn kohdalla muuttanut pessimistin optimistiksi, väsyneen energiseksi, vetäytyvän sosiaaliseksi - edes jossakin määrin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu