Miten paljon pitäisi vihkivalaa kunnioittaa? Olin itse avopuolisoni kanssa yhdessä 3 vuotta ja erottiin nyt puolivuotta sitten. Rakastan häntä vieläkin ja ajattelen päivittäin. Tunne on samanlainen exäni puolelta myös. Kuitenkin suhteemme jotankin latistui ja etäännyttiin pahasti. Rakkauttahan on monenlaista. Mietin vain että olemmeko heittäneet hyvän suhteen hukkaan vai oliko päätöksemme oikea? Tietenkin alun huuma loppuu aikanaa ja arki tulee kuvioihin mutta silti mietityttää tämä asia.
Kertokaan naimisissa olevat minulle!
tieltääneksynyt
61033
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
että puhut "vihkivalasta", jos olitte avoliitossa? Olen ymmärtänyt, että avoliitossa ei mitään valoja tehdä! Silloinhan voi suhteen rapistuessa lähteä muitta mutkitta tiehensä.
Se ero avioliittoon on juuri siinä, että avioliittoa solmittaessa luvataan osoittaa uskollisuutta ja rakkautta hyvinä ja pahoina päivinä - mitä ne sitten itse kullakin ovatkaan. Kysymys on sitoutumisesta muuttuvista tunnetiloista riippumatta.
Niin, eihän nykyään avioliiton lupauksilla ole juurikaan merkitystä... Tuntuu siltä, että kevyesti luvataan sen enempää ajattelematta mitä on tullut luvattua mistään sitoutumisesta puhumattakaan.
Tietenkin avoero on yhtä kipeä kuin avioerokin. Tämä tuntuu nykyajan taudilta suorastaan, syöksytään suhteisiin oikopäätä niin syvälle kuin mahdollista ja sitten huomataan, että ohho ei tästä taidakaan tulla mitään.
Olen itse ollut naimisissa yli kolmekymmentä vuotta, mutta lasteni elämää katsellessani täytyy huokaista: voi aikoja, voi tapoja!
en niinkään tiedä, mutta kumppania pitää kunnioittaa.
Meillä on pitkä suhde, yli 20 v, josta naimisissa vasta 6 v. Juuri nyt on menossa aika lattea kausi, ei kiinnosta kumppani eikä seksi tai mikään muukaan kanssakäyminen. Siltikään emme ole edes harkinneet eroa. Molemmilla on ne tunteet olemassa mutta juuri nyt eivät niin pinnalla.
Olen oppinut näitten vuosien aikana, että parisuhtessa on niin karikot kuin ruusutanssitkin ja se kuuluu ollakkin niin. Vihkivalalla siinä ei juurikaan ole tekemistä, se lienee nykyisin vain plääplää, jolle ei sen enmpää kannata rakentaa.
Onnistunut parisuhde on kaikkineen tahdon asia. Jos tahtoa on, on toivoakin ja sen toivon antaa ne tunteet toista kohtaan.
Olen tanssinut ruusuilla ja nyt kompuroin karikossa, tietoisena siitä, että ruusutanssejakin vielä tulee.
Jos olisimme eronneet ensimmäisen karikon tultua, olisimme jääneet paljosta paitsi.
No tuo auttaa jo paljon selkiyttämään ajatuksia. Ei me tosiaan oltu naimisissa mutta kihloissa kyllä ja sehän on lupaus avioliittoon. En tosiaan tiedä mikä nykypäivän nuoria aikuisia (minä mukaanlukien) vaivaa kun kaikki hyvät vanhat perinteet on jäänyt unholaan. Nykyään avioliittoa, vihkivaloja, partneria ei kunnioiteta niin kuin aikanaan jolloin erosta harvoin edes puhuttiin kun nykyään tuntuu olevan muotia.
Yleensä n. 2-3 vuoden päästä suhteessa koittaa arki eli pitäisi siirtyä rakastumisvaiheesta itsenäistymisvaiheeseen. Tästä asiasta löytyy netistä artikkeleita. Jotkut antavat suhteen levitä tässä vaiheessa ja etsivät uuden puolison, kunnes jälleen koittaa arki, toiset selviävät tästä vaiheesta tahdolla ja sovittelulla eteenpäin ja suhde alkaa kypsyä ja syventyä.
Kannatta lukea parisuhdeoppaita, ettei lankeaisi samaan sudenkuoppaan uudelleen ja uudelleen.
ja avoliitto on avoliitto. Jo päätöksesi olla menemättä naimisiin kertoo jotain...
Olen samaa mieltä
Vihkikaavassa kysytään: tahdotko, se on tahdon asia ensisijaisesti.