Hei,
en tiedä onko tämä nyt ihan oikea paikka, mutta tarvitsisin hieman viisaampien ja kokeneempien kommentteja. Hieman taustaa: olen 26-vuotias nainen, lokakuun alussa päättyi nelivuotinen suhde kun exäni petti ja jätti. Emme ole oikeastaan vieläkään selvittäneet välejämme exäni kanssa, silloin kun minä olisin halunnut puhua hänellä ei ole ollut aikaa (eikä kiinnostusta) ja toisinpäin, emme ole olleet kunnolla yhteyksissä oikeastaan lokakuusta lähtien kun muutimme saman tien erillemme ja nykyään se vähäinenkin yhteydenpito on loppunut. Olen nyt uudessa suhteessa, joka ei tietenkään ole erityisen ongelmaton.
Suurin ongelma tässä uudessa suhteessa on mustasukkaisuuteni. Entisessä suhteessani ei juurikaan tarvinnut mustasukkailla, enkä ennen ole ollut erityisen mustasukkaista tyyppiä. Mutta nyt... Ahdistun ja epäilen saman tien jos kumppanini lähtee vaikka kavereidensa kanssa baariin enkä itse ole mukana. Tämä on uusi tunne mulle ja todella ahdistava, en halua rajoittaa kumppanini elämää enkä epäillä, hän kyllä tietää taustani ja vannoo että voin luottaa häneen. Ilmeisesti exäni petos kuitenkin löi itsetuntoni niin pohjalukemiin ettei luottaminen hirveän helposti onnistu.
Toinen asia joka rassaa minua on päätään nostava väkivaltaisuus. Siis nyt taas puhutaan minusta, ja tämäkin on täysin uusi oire mulle joka on ilmestynyt eron jälkeen. En ole tehnyt mitään (vielä, enkä toivottavasti teekään), mutta joskus kuohahtaessani saan todella hillitä itseni etten läimäytä tai lyö. Tämä pelottaa minua, mitä jos joskus menetänkin itsehillintäni? Naisten harjoittamasta väkivallasta ei löydy hirveästi infoa netistä eikä muutenkaan (mikä yllätys) enkä tiedä mitä asian suhteen pitäis tehdä. Onko tämäkin joku itsetuntojuttu vai mistä on kyse ja miten siitä pääsee eroon?
Nämä asiat todella vaivaavat, jos joku osaisi neuvoa edes vähän olisin todella kiitollinen. Miten oppia luottamaan ja miten päästä eroon orastavasta väkivaltaisuudesta ja kulkevatko nämä asiat käsi kädessä? Hjälp. :/
en tiedä onko tämä nyt ihan oikea paikka, mutta tarvitsisin hieman viisaampien ja kokeneempien kommentteja. Hieman taustaa: olen 26-vuotias nainen, lokakuun alussa päättyi nelivuotinen suhde kun exäni petti ja jätti. Emme ole oikeastaan vieläkään selvittäneet välejämme exäni kanssa, silloin kun minä olisin halunnut puhua hänellä ei ole ollut aikaa (eikä kiinnostusta) ja toisinpäin, emme ole olleet kunnolla yhteyksissä oikeastaan lokakuusta lähtien kun muutimme saman tien erillemme ja nykyään se vähäinenkin yhteydenpito on loppunut. Olen nyt uudessa suhteessa, joka ei tietenkään ole erityisen ongelmaton.
Suurin ongelma tässä uudessa suhteessa on mustasukkaisuuteni. Entisessä suhteessani ei juurikaan tarvinnut mustasukkailla, enkä ennen ole ollut erityisen mustasukkaista tyyppiä. Mutta nyt... Ahdistun ja epäilen saman tien jos kumppanini lähtee vaikka kavereidensa kanssa baariin enkä itse ole mukana. Tämä on uusi tunne mulle ja todella ahdistava, en halua rajoittaa kumppanini elämää enkä epäillä, hän kyllä tietää taustani ja vannoo että voin luottaa häneen. Ilmeisesti exäni petos kuitenkin löi itsetuntoni niin pohjalukemiin ettei luottaminen hirveän helposti onnistu.
Toinen asia joka rassaa minua on päätään nostava väkivaltaisuus. Siis nyt taas puhutaan minusta, ja tämäkin on täysin uusi oire mulle joka on ilmestynyt eron jälkeen. En ole tehnyt mitään (vielä, enkä toivottavasti teekään), mutta joskus kuohahtaessani saan todella hillitä itseni etten läimäytä tai lyö. Tämä pelottaa minua, mitä jos joskus menetänkin itsehillintäni? Naisten harjoittamasta väkivallasta ei löydy hirveästi infoa netistä eikä muutenkaan (mikä yllätys) enkä tiedä mitä asian suhteen pitäis tehdä. Onko tämäkin joku itsetuntojuttu vai mistä on kyse ja miten siitä pääsee eroon?
Nämä asiat todella vaivaavat, jos joku osaisi neuvoa edes vähän olisin todella kiitollinen. Miten oppia luottamaan ja miten päästä eroon orastavasta väkivaltaisuudesta ja kulkevatko nämä asiat käsi kädessä? Hjälp. :/
Vastaukset 2
Vanhimmat
mutta olen nuorempi (17) enkä voi antaa kokeneemman vanhemman apua, mutta tiedän mitä tunnet ja mitä käyt läpi.
Olen samssa pisteessä tällä htkellä.
Olen jo jopa pari kertaa näpäyttänytkin. En pahasti mutta kumminkin refleksistä enkä enään pystynyt hillitsemään itseäni vaikka pieniä riitoja vain olikin. Poikaystäväni suuttui minulle eikä puhunut mulle. Se sai minut miettimään ja olemaan pahoillani ja hänkin sen huomasi. Me juttelimme asiasta ja tiedän että menetän hänet jos vielä kerran edes yritän lyödä ja se saa minut pelkäämään sillä tavalla käden lipsahdusttani että en ole sen jälkeen lyönnyt häntä.
Olen myös erittäin mustasukkainen koska minulla ei ole yhtään itseluottamusta suhteessa. Ajattelen että miksi hän minun kanssani haluaisi olla vaikka olenkin ihan kaunis normaali mukava tyttö. Hän saa sit puhua korvani täyteen ettäolen ainut kenet hän haluaa ja tiedän että hän on liian rehellinen pettämiseen. Mutta silti mietin aina vaan ja rakentelen mielikuvituksia että ehkä on tänään tyttökaverini luona eikä töissä. Olen tyhmä ja pitäisi yrittää oppia luottamaan toiseen rakkaaseen ihmiseen.
Yritä sinäkin ja jos tulee jotain epäilyksiä niin puhu ja selvitä ne heti hänen kanssaan äläkä ole hiljaa koska olet ujo tai vaikka se olisikin sinulle noloa. Sekin auttaa luottamisen oppimista kun huomaat että ei ole mitään merkkejä eikä syitä epäröintiin.
tsemppiä suhteesssa ja kyllä se siitä! =)
Olen 27-vuotias nainen, joten en hirveästi vanhempi, mutta sitäkin enemmän kokenut. (Valitettavasti)
On hyvä, että näin varhaisessa vaiheessa huomaat itse, että kaikki ei ole kohdallaan. Et puolustele, etkä selittele, vaan tunnustat pelottavana tosiasiana, että saat agressioita, jotka pyrkivät purkautumaan fyysisesti.
Tosiaan, ahdistuksesi johtuu petetyksi joutumisestasi. Vaikka nykyinen kumppanisi on ihana, hellä ja luotettava, haavasi ovat edelleen auki. Osansa ahdistukseesi tuo selvittämättä jäänyt suhde eksäsi kanssa.
Me ihmiset, kun kaikessa viisaudessamme olemma vain ihmisiä. Käsittelemättömät asiat tulevat vastaan, enemmin tai myöhemmin. Ja niistä joutuvat kärsimään ne uudet, viattomat kumppanit.
Kehottaisin sinua puhumaan nykyisen kumppanisi kanssa. Sain käsityksen, että suhteenne on kuitenkin avoin ja rehellinen. Kerro hänelle näistä agressioista ja sano, että pelkäät menettäväsi kontrollin. Kerro myös, että sinua pelottaa tämä piirre, ja että se on sinulle uutta.
Seuraavaksi otat rohkeasti yhteyttä paikalliseen mielenterveystoimistoon, tai terveyskeskukseen. Saat sitä kautta keskusteluapua tunteidesi ja sisäisten haavojesi käsittelyyn.
Korostan, että tämä kannattaa tehdä nyt HETI, kun olet tajunnut, että jotain on vialla.
Säästyt paljoilta. Väkivaltaisuus saattaa rikkoa, paitsi suhteesi, myös elämäsi ja sinut.
Itselläni vastaava ahdistus alkoi siitä, että ensin aloin lyömään, (uutta kumppaniani, aina riitatilanteessa, ikäänkuin suojellakseni itseäni, sillä entiseni hakkasi minua tämän tästä)
Seuraavaksi vuorossa oli ympäristön tuhoaminen.
Kolmannessa vaiheessa itseni epäkelvoksi tunteminen kääntyi minuun itseeni. Minä, aikuinen nainen ja äiti raastoin hiuksia päästäni tukkukaupalla. Raavin kasvoni verille useampaan kertaan. Jos joku ehti hätiin, salaa yksinollessani revin myös käsivarteni verille.
Lopulta suunittelin itsemurhan. Ja melkein onnistuin.Onneksi vain melkein.
Pääsin hoitoon ja ammatti-ihmisen kanssa pystyin käymään läpi mennyttä elämääni ja setvimään myös nykyisen elämäni ongelmia.
Kaikki johtuivat edellisen suhteeni aiheuttamista haavoista sielussani.
Ihminen on ajatteleva ja tunteva olento. Järki estää monet tekomme. Mutta joskus käy niin, että ns. malja täyttyy, ja silloin ei kukaan selviä yksin. Ei loputtomiin.
Hae apua, sitä on saatavilla, sillä elämäsi ei ole eletty, onnesi loppuun kulutettu vain siksi, että joku sinut hylkäsi.
Olet paljon arvokkaampi.
Voimia sinulle ja rohkeuttta eheytymisen tiellä.
Se on vaikea kulkea, mutta vie voittoon.