Mulla on hyvä ystävä, joka on nyt saanut päähänsä tehdä lapsen.. Ei siinä mitään, ajatus kuulostaa kovin kivalta, mutta mutta.. Hän on seurustellut tämän poikaystävänsä kanssa nyt noin kuukauden ja tyttö täyttää kesällä 19 vuotta.. Ja poika kuukauden kuluttua 18.. Joten kovin nuoria ovat ja kovin vähän aikaa seurustelleet..
Itse olen vanhempi ja voisin jopa väittää olevani viisaampi tässä asiassa, sillä olen jo muutamia vuosia asunut poissa kotoa ja elämänkokemusta on runsaasti enemmän kuin monella muulla ikäiselläni. Itsekin olen kerran raskaana ollut (vuosi takaisin) mutta sain ikävä kyllä keskenmenon.. =( Mutta nyt en enää kuitenkaan lapsen isän kanssa seurustele. Ja todella luulin hänen olevan se oikea. Mutta kuinkas kävikään? Tässä sitä ollaan, yksin jälleen. Entäs, jos minulla olisi tässä nyt pieni parikuinen lapsi?!
Miten siis saisin tämän ystäväni vielä kerran harkitsemaan vakavasti asiaa? Hän asuu vielä vanhempiensa luona, samoin tämä poika, joten hänelle/heille on kovin vaikea ymmärtää, mitä yksin asumisen vastuu tuo tullessaan.. Laskuja laskuja laskuja... Raha ei riitä juuri mihinkään jne.. Mutta entä, jos siinä olisi vielä pieni lapsi?! Eikä ole vielä opetellut pitämään huolta edes itsestään.. Voi voi.. Kyllä kovasti huolestuttaa nyt.. Mitä siis tekisin tässä? He tosin ovat jo asian päättäneet, joten paljon mitään sellaista ei ole, mitä voisi tehdä.. Tuntuu niin toivottamalta.. He ovat seurustelleet kuitenkin vasta kuukauden.. Ja nyt jo heitettiin pillerit pois! Huh huh.. Kyllä tämä maailma hulluksi menee.. Ei voi muuta sanoa.. Mutta en kai voi muuta kuin toivottaa heille onnea ja tukea parhaani mukaan. Heidän se päätös kuitenkin on.. Mutta kovin minua silti huolettaa..
Kertokaa nyt, miten minun tässä tilanteessa tulisi toimia? Tunnen itseni niin avuttomaksi.. Pelkään ystäväni puolesta.. Entä jos käy huonosti? Olen tämän kyllä hänelle ilmaissut, mutta vastaus kuului vain: " Mulla on jo niin kauan ollut vauvakuume, etten jaksa enää odottaa! Kävi miten kävi!" Ja sitten kysyin, että entä jos jäätkin yksin.. Hän vastasi: " Niinhän minä alunperin suunnittelinkin.." Eli hän oli suunnitellut, että lukion jälkeen hän pitää välivuoden ja hankkiutuu raskaaksi.. Ja sanoi tuolloin, ettei siinä mitään miehiä tarvita.. Vain tekemiseen, muuten kehui pärjäävänsä yksin.. Ja minusta tämä ei ole oikein kypsää puhetta.. Voiko hän tosiaan olla valmis äidiksi?! En jaksa uskoa.. Neuvokaa nyt minua! Mitä tehdä?! -Kiitos-
Itse olen vanhempi ja voisin jopa väittää olevani viisaampi tässä asiassa, sillä olen jo muutamia vuosia asunut poissa kotoa ja elämänkokemusta on runsaasti enemmän kuin monella muulla ikäiselläni. Itsekin olen kerran raskaana ollut (vuosi takaisin) mutta sain ikävä kyllä keskenmenon.. =( Mutta nyt en enää kuitenkaan lapsen isän kanssa seurustele. Ja todella luulin hänen olevan se oikea. Mutta kuinkas kävikään? Tässä sitä ollaan, yksin jälleen. Entäs, jos minulla olisi tässä nyt pieni parikuinen lapsi?!
Miten siis saisin tämän ystäväni vielä kerran harkitsemaan vakavasti asiaa? Hän asuu vielä vanhempiensa luona, samoin tämä poika, joten hänelle/heille on kovin vaikea ymmärtää, mitä yksin asumisen vastuu tuo tullessaan.. Laskuja laskuja laskuja... Raha ei riitä juuri mihinkään jne.. Mutta entä, jos siinä olisi vielä pieni lapsi?! Eikä ole vielä opetellut pitämään huolta edes itsestään.. Voi voi.. Kyllä kovasti huolestuttaa nyt.. Mitä siis tekisin tässä? He tosin ovat jo asian päättäneet, joten paljon mitään sellaista ei ole, mitä voisi tehdä.. Tuntuu niin toivottamalta.. He ovat seurustelleet kuitenkin vasta kuukauden.. Ja nyt jo heitettiin pillerit pois! Huh huh.. Kyllä tämä maailma hulluksi menee.. Ei voi muuta sanoa.. Mutta en kai voi muuta kuin toivottaa heille onnea ja tukea parhaani mukaan. Heidän se päätös kuitenkin on.. Mutta kovin minua silti huolettaa..
Kertokaa nyt, miten minun tässä tilanteessa tulisi toimia? Tunnen itseni niin avuttomaksi.. Pelkään ystäväni puolesta.. Entä jos käy huonosti? Olen tämän kyllä hänelle ilmaissut, mutta vastaus kuului vain: " Mulla on jo niin kauan ollut vauvakuume, etten jaksa enää odottaa! Kävi miten kävi!" Ja sitten kysyin, että entä jos jäätkin yksin.. Hän vastasi: " Niinhän minä alunperin suunnittelinkin.." Eli hän oli suunnitellut, että lukion jälkeen hän pitää välivuoden ja hankkiutuu raskaaksi.. Ja sanoi tuolloin, ettei siinä mitään miehiä tarvita.. Vain tekemiseen, muuten kehui pärjäävänsä yksin.. Ja minusta tämä ei ole oikein kypsää puhetta.. Voiko hän tosiaan olla valmis äidiksi?! En jaksa uskoa.. Neuvokaa nyt minua! Mitä tehdä?! -Kiitos-
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei!
Pyydä ystävääsi kuvittelemaan ja kertomaan ääneen elämäänsä parin vuoden kuluttua. Pyydä ottamaan huomioon kaikki entäs jos...-vaihtoehdot.
Toivottavasti järki ja maltti asioissa löytyy..
Kiitos vinkistä! Täytyy yrittää vielä kerran jutella hänen kanssaan.. Toivottavasti toimii.. Mielestäni he eivät kuitenkaan ole kypsiä vanhemmuuteen.. Toisaalta kukin tietää sen itse omalla kohdallaan parhaiten, mutta tunnen tämän tytön niin hyvin, etten usko, että hän ihan vielä olisi sellaiseen vastuuseen valmis.. Saati tämä poika! Mutta täytyypä yrittää tuota vinkkiäsi. Kiitos siitä! Toivotaan, että toimii! Hyvää kevättä!
Miten tämän tytön äiti suhtautuu asiaan? Etkö voisi puhua hänen äidilleen ja saada häntä sitä kautta ymmärtämään miten vaikeaa on kasvattaa lasta noin nuorena. Miten hän aikoo lapsensa kasvattaa? Millä rahalla, jos työpaikkaakaan ei ole, hän asuu vielä kotona...auttaako hänen vanhempansa?
Koko tämä asia kuulostaa todellakin hieman oudolta, pelottavalta ja epäilyttävältä.
Toivotavasti hän tulee toisiin ajatuksiin.
Olet hyvä ystävä, kun huolehdit hänestä tällä tavalla!
No, hänen äitinsä oli 16, kun sai hänet.. Että siitä ei nyt juuri hyötyä siis ole.. Mutta sekin oli silloin siis silkka vahinko.. Mutta tämä tyttökin haluaa olla kuulemma nuori kun saa lapsia. Hänestä on kiva, kun äiti voi käydä tyttären kanssa baarissa, eikä ole vielä ikäloppu jne.. Sitä hänkin toivoisi.. Ja mun mielestä toi on ihan hölmö ajatus! Eihän niitä lapsia ton takia tehdä.. No jaa.. Ajattelumallinsa kullakin..
Mut tosiaan, vanhemmista ei siis juuri apua ole.. Ja tämä tyttökin ajattelee, että ei heitä nyt pienen lapsen kanssa pulaan jätetä jos hätä tulee.. Eli jos raha loppuu tai jotain muuta vastaavaa.. Eli hän luottaa siihen, että heistä kyllä huolehditaan, eikä vanhemmat tai isovanhemmat voisi jättää heitä pulaan pienen lapsen kanssa.. Eli toivo tässä alkaa jo mennä.. Mitään ei kai enää ole tehtävissä.. *Huah* Mutta kiitos kun yritit =) Täytyy vielä viimeisiäkin oljenkorsia käyttää. En haluaisi, että hän pilaisi elämäänsä liiallisella hätiköinnillä. Sellainen yleensä koituu suhteen tuomioksi.. Enkä toivoisi niin tapahtuvan.. Mutta.. Jokainen oppii kantapään kautta.. Niin minäkin opein.. Mutta aurinkoista kevättä sullekin!
sen sijaan, että nyt mietit mitä tekisit estääksesi ystäväsi päähänpistot, mikä sinällään ei ole huono idea, miettisit ensin, miksi haluat ne estää?
Ja kaverisi lienee oikeassa, vaikka siihen ei pidä luottaakaan, etteivät vanhemmat ja isovanhemmat jättäisi pulaan. Ja taas elämänsä pilaaminen...täytyy sanoa että on hyvin harvoja ihmisiä, jotka sanovat elämänsä menneen pilalle, vaikka lapsi olisi tehty jo alaikäisenä.
Eli jos nyt alkuun miettisit asiaa omalta kannaltasi, mitä sinulla on ystäväsi suunnitelmia vastaan, kuulostivat ne miten hölmöiltä tahansa sinun mielestäsi? Jos niin käy, että hän tulee raskaaksi, niin etkö myös sinä ystävänä ole häntä tukemassa?
Heippa!
Tämä saattaa kuulostaa vähän julmalta mutta mitä jos kerta kaikkiaan säikyttelisit häntä?
Kerro ja lue esim näiltä palstoilta kaikki mahdolliset ongelmat vauvan synnytykseen ja hoitoon ym liittyen.
Eli juuri tyyliin: entä jos lapsesi onkin koliikki vauva?
Entäs jos lapsen isä jättääkin teidät kun huomaa että on kavereiden kanssa on hauskempaa?
Entäs kun lapsi tulee uhmaikään?
Entäs kun itse huomaat, ettet halua/jaksa hoitaa enää lasta?
Entäs jos synnytyksessä kaikki paikat repeävät?
Entäs jos lapsi on vammainen?
ja niin edes päin ja niin edes päin, aika latteita esimerkkejä, mutta löydät ja keksit varmaan lisää. Ja tämä siksi jos ei kerran tavallinen järkipuhe auta.
Kehottaisin häntä myöskin keskustelemaan esim sisariensa tai serkkujensa tai muiden tuttujensa kanssa millaista lapsen hoito oikeasti on ja vierailemaan heidän luonaan hoitamassa näitä lapsia jonkin aikaa tms. Lasten kanssa tarvii tehdä muutakin kuin tuudittaa sylissä.
Itse olen 20 vuotias ja muutin syksyllä pois kotoa ja olen vasta oppinut huolehtimaan itsestäni ja miehestäni. En olisi koskaan voinut kuvitella kuinka vaikeaa tämä välillä on ilman vauvaakin. Minulla on pieni kummipoika jota kyllä tykkään hoitaa joskus mutten kylä jaksaisi kokopäiväisesti.
Aloitin juuri myös ensimmäisen työharjoitteluni päiväkodissa eikä ole helppoa sekään. =)
Kerrohan kuinka kävi tai kirjoittele lisää niin voi vastailla! =)