Kun näitä ihannemies/ihannenainen-palstoja on tässä silmäillyt, ei ole voinut jäädä huomaamatta, kuinka arkoja paikkoja nämä monelle miehelle ja naiselle ovat. Kumpikin sukupuoli solvaa täällä toista, minkä kerkiää. Naiset ovat pinnallisia ja tyhmiä laumasieluja, miehet sovinistisikoja tai säälittäviä ATM-luusereita...
Tämä nyt on kuitenkin vain yksi nettifoorumi, jota ei kannata ottaa kuolemanvakavasti. Epäilemättä moni on täällä ihan tosissaan, ja netissähän on tunnetusti helppo ilmoittaa kaikki kriteerit grammalleen ja sentilleen, mutta tosielämässä tuskin kukaan osaa sellaisia tarkasti silmämääräisesti arvioida. Ihannemies/nainen löytyy 99 tapauksessa sadasta ainoastaan kirjoittajan omasta mielikuvituksesta. Jokaisesta kumppanista löytyy aina jokin "vika", vaikka kuinka haluttaisiin olla unelmaprinssiä tai -prinsessaa. Jos tätä tosiasiaa ei kestä, lienee parempi tyytyä friends with benefits -suhteisiin tai yksineloon. Jos muita haluaa miellyttää, on edessä loputon tie.
Itse en vastaa millään lailla ihannemiestä. Olen vain 174-175 pitkä, kasvoiltani mielestäni aivan tavallinen. En ole puhelias naistennaurattaja enkä macho pelimies. Ei ole autoa, mammonaa tai seksikästä titteliä. En edes juo saati käy baareissa. Kaikkien Suomi24:n lakien vastaisesti ja suureksi hämmästyksekseni olen kuitenkin saanut naisilta ihan suoria tarjouksia, flirttiäkin harva se päivä - siitä huolimatta, etten varmasti ole heidän unelmien miehensä. Kenties osa menee naisten "pelailujen" piikkiin, mutta ei tilanne silti meille tavallisille talliaisille nyt ihan niin synkkä voi olla kuin näiden palstojen perusteella voisi päätellä.
Onneksi monet täällä tajuavatkin, että ihanteissa on kyse ensisijaisesti haaveilusta. Pilvilinnoja on hauska rakentaa, mutta tosielämässä niistä on hyvä osata astua myös alas. Toki täällä on varmasti myös niitä, jotka soveltavat jääräpäisesti ihanteitaan ja unelmiaan myös parisuhdeodotuksiinsa. Ne vain tuppaavat osoittautumaan ajan myötä epärealistisiksi (vaikka aina voi tietysti olla poikkeuksia), ja siksi sellaiselle ehdottomuudelle ei kannata kuin korkeintaan hymähtää. Se kylläkin pistää vihaksi, että parisuhteen harmaan arjen viimeistään puhkaistessa tuon kuplan monesti jo siinä vaiheessa hankituista lapsista tulee yleensä viattomia sijaiskärsijöitä aikuisten itsekkäiden vaatimusten keskellä. En ole iällä pilattu (23), mutta olen nähnyt tästä jo useampia murheellisia esimerkkejä.
Mutta mutta, jos ihannekriteerit kiristävät liiaksi pinnaa, niin yksin elely ei ole nykypäivänä huono vaihtoehto sekään. Pariutuminen ei ole enää elinehto, kuten ennen vanhaan. Jostain kumman syystä sitä vaan pidetään edelleen itsestäänselvyytenä. Ei yksin elon tiellä taivaltaminen tee kenestäkään miehestä tai naisesta luuseria, vaikka monet niin tuntuvat ajattelevan ja pelkäävän. Se on monessa mielessä jopa kunnioitettava valinta. On aikaa ja rauhaa tutkiskella itseään ja ehkä jopa kasvaa ihmisenä, eikä ainakaan tarvitse murehtia siitä, uupuuko nyt 3 senttiä tai 5 kiloa jonkun asettamista rajapyykeistä. Voi keskittää mielensä pysyvämpiin ilmiöihin.
Vanhoina mummoina ja pappoina osaa vielä naurattaa ja ehkä vähän hävettääkin, että ylipäänsä vouhottivat ja porasivat näiden parisuhde-/seuranhakujuttujensa kanssa niin tosissaan. Sivusta seuraavalle se vaikuttaa lähinnä huvittavalta. Antakaahan miehet ja naiset vaihteeksi vähän armoa toisillenne. Haudassa viimeistään ollaan kuitenkin kaikki samanarvoisia.
Tämä nyt on kuitenkin vain yksi nettifoorumi, jota ei kannata ottaa kuolemanvakavasti. Epäilemättä moni on täällä ihan tosissaan, ja netissähän on tunnetusti helppo ilmoittaa kaikki kriteerit grammalleen ja sentilleen, mutta tosielämässä tuskin kukaan osaa sellaisia tarkasti silmämääräisesti arvioida. Ihannemies/nainen löytyy 99 tapauksessa sadasta ainoastaan kirjoittajan omasta mielikuvituksesta. Jokaisesta kumppanista löytyy aina jokin "vika", vaikka kuinka haluttaisiin olla unelmaprinssiä tai -prinsessaa. Jos tätä tosiasiaa ei kestä, lienee parempi tyytyä friends with benefits -suhteisiin tai yksineloon. Jos muita haluaa miellyttää, on edessä loputon tie.
Itse en vastaa millään lailla ihannemiestä. Olen vain 174-175 pitkä, kasvoiltani mielestäni aivan tavallinen. En ole puhelias naistennaurattaja enkä macho pelimies. Ei ole autoa, mammonaa tai seksikästä titteliä. En edes juo saati käy baareissa. Kaikkien Suomi24:n lakien vastaisesti ja suureksi hämmästyksekseni olen kuitenkin saanut naisilta ihan suoria tarjouksia, flirttiäkin harva se päivä - siitä huolimatta, etten varmasti ole heidän unelmien miehensä. Kenties osa menee naisten "pelailujen" piikkiin, mutta ei tilanne silti meille tavallisille talliaisille nyt ihan niin synkkä voi olla kuin näiden palstojen perusteella voisi päätellä.
Onneksi monet täällä tajuavatkin, että ihanteissa on kyse ensisijaisesti haaveilusta. Pilvilinnoja on hauska rakentaa, mutta tosielämässä niistä on hyvä osata astua myös alas. Toki täällä on varmasti myös niitä, jotka soveltavat jääräpäisesti ihanteitaan ja unelmiaan myös parisuhdeodotuksiinsa. Ne vain tuppaavat osoittautumaan ajan myötä epärealistisiksi (vaikka aina voi tietysti olla poikkeuksia), ja siksi sellaiselle ehdottomuudelle ei kannata kuin korkeintaan hymähtää. Se kylläkin pistää vihaksi, että parisuhteen harmaan arjen viimeistään puhkaistessa tuon kuplan monesti jo siinä vaiheessa hankituista lapsista tulee yleensä viattomia sijaiskärsijöitä aikuisten itsekkäiden vaatimusten keskellä. En ole iällä pilattu (23), mutta olen nähnyt tästä jo useampia murheellisia esimerkkejä.
Mutta mutta, jos ihannekriteerit kiristävät liiaksi pinnaa, niin yksin elely ei ole nykypäivänä huono vaihtoehto sekään. Pariutuminen ei ole enää elinehto, kuten ennen vanhaan. Jostain kumman syystä sitä vaan pidetään edelleen itsestäänselvyytenä. Ei yksin elon tiellä taivaltaminen tee kenestäkään miehestä tai naisesta luuseria, vaikka monet niin tuntuvat ajattelevan ja pelkäävän. Se on monessa mielessä jopa kunnioitettava valinta. On aikaa ja rauhaa tutkiskella itseään ja ehkä jopa kasvaa ihmisenä, eikä ainakaan tarvitse murehtia siitä, uupuuko nyt 3 senttiä tai 5 kiloa jonkun asettamista rajapyykeistä. Voi keskittää mielensä pysyvämpiin ilmiöihin.
Vanhoina mummoina ja pappoina osaa vielä naurattaa ja ehkä vähän hävettääkin, että ylipäänsä vouhottivat ja porasivat näiden parisuhde-/seuranhakujuttujensa kanssa niin tosissaan. Sivusta seuraavalle se vaikuttaa lähinnä huvittavalta. Antakaahan miehet ja naiset vaihteeksi vähän armoa toisillenne. Haudassa viimeistään ollaan kuitenkin kaikki samanarvoisia.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Siitä jo päättelinki, mikä sussa naisiin puree:) Oot ihan älyttömän fiksun oloinen kaveri.
niin sen että aina uuteen suhteeseen vie oman itsensä. Omat pelot ja odotukset sekä ennakkokäsitykset odottavat uudessakin suhteessa. Tämä tuntuu olevan monien nykypäivän parisuhteen ongelmana. Moni ihminen ei tunnu edes tajuavan tätä. Itse kasvamalla voisi monen suhteen pelastaa.
Kun nykyään painotetaan niin paljon ulkoisia seikkoja monella on nämä sisäiset asiat ja niiden kehittäminen unohtunut kokonaan. Surullista on myös se että harvalla on edes eväitä työstää näitä asioita, koska he eivät ole oppineet niitä kotonaan tai kavereiltaan. Näiden työkalujen itseoppiminen voi olla hidasta mutta aina toki kannattavaa.
Kasvaminen ei aina ole kivutonta...ainakaan minulla se on hyvin harvoin ollut. Oma egoni on sellainen järkäle että sen muokkaaminen parisuhdekelpoiseksi on ollut pitkä ja tuskainen tie. Toisaalta en antaisi pois päivääkään kasvamisestani.
Näin kesän alkajaisiksi ehdotan että katsoisimme kaikki sisäämme ja tutkisimme minkälaista ihmistä edustamme. Todellinen avain parempaan maailmaan ja parisuhteeseen kun löytyy kaikkien sydämestä.
Aivan käsittämättömän hyvä kirjoitus.