Spice Girls tekee paluun!
20.05.2007 11:20
Spice Girlsien paluusta on huhuttu jo vuosia, mutta nyt comebackista on todellista näyttöä. Tyttöviisikko on kaikessa hiljaisuudessa käynyt levytysstudiolla nauhoittamassa uutta materiaalia.
Maustetytöt haluavat tehdä näyttävän comebackin ja suunnittelevat tulevansa takaisin hittilistoille ryminällä ensi jouluna. News of the World - lehti bongasi ex-spaissarit Geri Halliwellin ja Emma Buntonin levytyspuuhista Brightonista tällä viikolla.
- Tämä on ilmiömäinen uutinen, tytöt ovat todella innoissaan, lähipiiristä kerrotaan.
Emman ja Gerin kerrotaan käyttäytyneen levytysstudiossa kuin pienet lapset. He olivat täysin sekaisin yhteistyöstä ja nauroivat ja iloitsivat kuin vanhoina hyvinä Spice Girls -aikoina.
Myös Spice Girls - comebackin julkisuudessa useaan otteeseen kieltäneen Melanie C :n uskotaan olleen paikalla levytyssessioissa. Victorian ja Melanie B :n odotetaan lentävän Los Angelesista levytyspuuhiin muutaman viikon sisällä.
Spice Girls nousi maailmanmaineeseen ensisinglellään Wannabe vuonna 1996. Bändi kutistui nelihenkiseksi vuonna 1998, kun Geri Halliwell jätti bändin. Nelihenkisenä bändi ei enää yltänyt entiseen menestykseensä ja maustetytöt laittoivat pillit pussiin lopullisesti vuonna 2001.
(MTV3)
Spice Girls tekee comebackin... FOR REAL
3
489
Vastaukset 3
- taas pitkästä aikaa
http://www.youtube.com/watch?v=GJjZLLxN-R4&mode=related&search=
- Baby come back
Ikävä noita aikoja... Kivaa, että tulevat takaisin. Ainakin säveltäjät ja tuottajat ovat kuulemma samoja kuin alkuaikoina, joten musiikki ilmeisesti tulee olemaan sitä vanhaa kunnon poppia eikä mitään r´n´b yritystä niinkuin 3. albumilla.
- DISAPPOINTMENT
Baby come back kirjoitti:
Ikävä noita aikoja... Kivaa, että tulevat takaisin. Ainakin säveltäjät ja tuottajat ovat kuulemma samoja kuin alkuaikoina, joten musiikki ilmeisesti tulee olemaan sitä vanhaa kunnon poppia eikä mitään r´n´b yritystä niinkuin 3. albumilla.
mutta eivät he tule takaisin...yrittävät ehkä,mutta yritykseksi se jää.Heillä ei ollut kykyjä,saati sitten muuntautumiskykyjä...heillä ei vain ollut mitään tekemistä musiikin kanssa...
Shit happens...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS802479Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.15965Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52806Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke46741- 50734
- 47654
- 80616
- 50595
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35594Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29576