sain tänään pommin niskaani.poikaystäväni kysäisi mitä sanoisin jos hän lähtisi imatralle koulutukseen.imatra on kovin kaukana kun asun keskisuomessa.hän myös kysy että haluisinkö tämän jäävän.tietenkin haluisin,mutta en halua että omat haluni estävät häntä päätöksessään lähteekö hän vai ei.etenkin jos meille tulis ero jostain syystä niin hän vaan syyttäisi minua siitä kun ei lähtenyt heti opiskelemaan.siis tällä no vaihtoehtoina lähteä nyt imatralle tai sitten tehdä vuosi töitä ja käydä armeija ennen kun lähtee minnekkään.välimatka on huima mutta olisin valmis siihen!emme näkisi niin usein kun ennen mutta näkisimme kuitenkin ja onhan puhelimet keksitty!tulisiko tällainen toimimaan mitenkään?olen aivan murtunut =( etenkin kun poikaystäväni ehdotti että tekisimme tämän helpommaksi itsellemme ja eroisimme jo nyt ystävinä.mutta en halua sitä!nyt vasta huomaan kuinka riippuvainen todella hänestä olen!
kulta menee kauas pois
surullinen
8635
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eräs mies ilmoitti tyttöystävälleen yhtäkkiä, että lähtee opiskelemaan 300 km:n päähän. Siinä sitten pohdiskeltiin miten asia tulee vaikuttamaan suhteeseen. Mies heitti ilmoille myös kysymyksen siitä pitäisikö heidän erota sittenkin jo nyt, ettei sitten myöhemmin satu vielä enemmän, jos kaukosuhde ei sittenkään heille sopisi. Kului muutamia viikkoja ja riippui ihan päivästä minkälainen suhteen tulevaisuus tulisi olemaan. Milloin oltiin onnellisia siitä, että kummatkin tietää pystyvänsä voittamaan kaukosuhteen ongelmat ja selviämään siitä "kunnialla". Toisinaan sitten oltiin sydänsuruissa, kun tajusivat, ettei siitä tulisi mitään. Kun itse H-hetki sitten koitti mies soitti eräänä päivänä ja kertoi tulevansa kylään. Oli jotain asiaa.
Mies tuli ja jätti.
Suoraan tyttöystävänsä ovelta mies lähti juhlimaan, niin kuin "hyvinä päivinä" on tapana juhlia.
Surullinen, en kirjoittanut tätä tarkoittaakseni, että sinun kohdallasi asiat olisivat tällä tavalla. Tämä vain tuli mieleeni, kun luin tekstisi ja jostain syystä jaoin sen nyt muillekin...
En tiedä kuinka pitkään poikaystäväsi opiskelut kestäisivät, mutta itsekin aikoinaan kaukosuhteessa eläneenä voin sanoa, että ns. väliaikainen kaukosuhde saattaa vielä toimiakin suht hyvin. Mutta kuitenkin... Onnea jatkolle! Älkää luovuttako helpolla.
käynyt samanlainen juttu.Mies lähti myös opiskelemaan yli 400km päähän.Olihan se ihan karsee juttu,mä kun olen aina ollut erittäin huono tollaisissa kaukosuhde jutuissa.Silloin kun mies lähti,päätettiin että katsotaan nyt miten tämä onnistuu ja onistuihan se,vaikka ei kyllä mitään herkkua ikinä ollutkaan.Olihan niitä hetkiä kun teki mieli pistää poikki,kauhea ikävöimään kun olen,niin ei ollu kauheen helppoa kun miestään näki pari kertaa kuukaudessa.
Mutta nyt oon onnellinen että kestin tuon ajan..vieläkin ollaan onnellisesti yhdessä..ja nykyään onneksi saman katon alla =))) eli kyllä se voi onnistuakin...se riippuu niin paljon sen suhteen kahdesta ihmisestä...usein tuollaisissa tilanteissa,pidemmissä eroissa näkee toisen todellisen luonteen......Tsemppiä sulle...=)
olin vrama että kaikki vaan kirjoittaisi kuinka idioottimaista olisi jatkaa koko juttua.
olen nyt erittäin ikävässä tilanteessa,koska itse luulisin kestäväni välimatkan,mutta en tuosta toisesta osapuolesta oikein ota selvää..hän myös suutahti siitä miten reakoin kun hän kertoi minulle asiasta.en saanu sanaa suusta ja räpyttelin silmien maailman ennätyksen.viime yönä tuli läheteltyä yli 20 viestiä kullan kans.välillä hän jo sanoi etten osaa näyttää tunteitani ja että teeskentelen sen kans enkä välitä siitä joka ei ole totta!välitän siitä ja sen takia annan sen mennä jos se kerta sitä haluaa..en halua pilata sen tulevaisuutta itsekkyydelläni.mutta samalla en halua menettää häntä. =(
koita siinä sit toimia järkevästi.
mutta toivottavasti tämä tulisi onnistumaan,toivon sitä enemmän kuin mitään muuta nytten.
kiitos piristävistä maileistanne,en halua kokea tuota että jätkä tulee jättämään ja lähtee juhlimaan mutta varaudun siihenkin sillä se voi olla enemmän kun mahdollista..kultani lähtee nimittäin baarikierrokselle torstaina.
olen ihan palasina ja elämä ympäriltäni hajoaa hajoamistaan.oon aivan liian herkkä ihminen..miks just mulle tapahtuu tällasta..en ymmärrä!
siitähän parisuhteessa onkin kyse..helposti tulee syyttämistä,mustasukkaisuutta jos toinen kaukana ja TIETYSTI puuhailee kaikenlaista vapaa-aikana,myös käy baareissa...kävihän se minunkin kultani,tottakai,se on aivan luonnollista..ei voi toiselta vaatia että vain kotona istuisi..nämä kaukosuhteet vaatii niin paljon luottamusta molemmilta osapuolilta..sen avulla varmaan mekin selvittiin,vaikka kyllä välillä oli niin rankkaa että en enää toista kertaa tällaista haluisi kokea..kaukosuhteet ei vaan ole mua varten...=)
mutta jos molemmat todellakin ovat sitoutuneita,luottavat toisiinsa, kyllä se onnistuu..usko vaan...=))))
voit mulle mailailla,jos haluut enemmä jutskailla...=)) [email protected]
Kyllä voi onnistua! Minulla ja rakkalla poikaystävälläni välimatkaa 300km, ja hyvin menee! Tottakai haaveilemme koko ajan yhteiselosta, ja olenkin etsinyt työtä viim. puoli vuotta hänen asuinkaupungistaan. Uskomme tulevaisuuteen yhdessä, ja haluamme olla yhdessä. Luotamme toisiimme täydellisesti ja näemme väh. joka toinen vkonloppu. Puhelinlaskut ovat huimat (DNA maraton kyllä hyvä keksintö..), mutta pidämme tiiviisti yhteyttä. Tiedämme lähen koko ajan missä toinen menee! =) Vaikka emme haluakkaan "kytätä" toisne menemisiä. Tunnemme olevamme lähellä vaikka olemme kaukana.
Minun poikaystäväni lähti armeijaan kauas pois, mutta eipä meidän suhde ole siihen kaatunut. Itseasiassa täytyy sanoa, että se on vaan piristynyt, välillä nimittäin on ihan mukava asua ja olla yksin, kun taas viikonloppuna näkee oman kullan. Nytkin on ollut aikoja jolloin ei olla nähty kolmeen viikkoon vaan silti se kestää. Emmekä edes ole seurustelleet vasta kuin jonkun verran yli pari vuotta. Kyllä sinä ja sinun kulta kestätte, jos vaan haluatte. Ei kai se siellä imatralla ikuisesti aio olla, vai? Ja voithan sinä jossain vaiheessa, jos elämäntilanne sallii lähteä hänen mukaansa. Alussa tietysti on vaikeaa opetella nukkumaan yksin jne, mutta ainakin minulla se on onnistunut ihan loistavasti. Nyt osaan nauttia siitä kun ei kukaan kuorsaa vieressä =)
haluan kyllä ehdottomasta nähdä hänet viimeistään tuolloin torstaina ja puhua asiat kunnolla läpi..sitten vaikka kunnon kyynelten kera mut en aijo jättää tätä tähän.hän kysysi haluisinko tai oikeastaan totesi eilen että lopetetaanko tähän ja ollaan vaan ystäviä.ja mä en pysty sellaseen en sit millään ja en halua hyväskyä sellaista.yöllä hän laittoin viestiä ettei halua tehdä tätä mulle se ei halua että mä kärsin.ehän mä kärsi muusta kun jos se jättää mut ei tuo välimatka oo ongelma mulle =( koska meil on ennenkin menny aikoja ettei olla nähty..se ei oo ollu minkäänlainen ongelma.
en tiedä mitä tehdä ja mitä sanoa,koska aina välillä on sellanen tunne kun se yrittäisi päästä musta eroon..en vaan ymmärrä.
eka se olis siel opiskelemas ja sit sen jälkeen menis armeijaan.se on pitkä aika mut mä olisin valmis siihen.en ymmärrä miks se tekee mulle tällasta.sydän on tuhansian palasina ja tuntuu kun elämänkin sen ympäriltä hajoaisi pikkuhiljaa..*huokaus* tää täytynee vaan kestää ja koittaa järjestää asiat..eikö kevään kuuluisi olla rakkauden kukoistuksen aikaa!!mulla on aina murheita ja suruja keväisin..
me puhuttiin ja sovittiin että meil on aikaa viel muutama kuukaus olla yhes tääl ja kun se muuttaa niin sit vaan nähään vähän harvemmin ja soitellaan tiheemmin ja kiitos tosi paljon teille jotka ootte vastaillu mun viestiin ne auttoi mua tosi paljon!! =)