Onko tosi että koillislapista on tanssitaitoiset hävinneet kun ei tansseja järjestetä enään missään?
Tanssikulttuuri
loppunut?
4900
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kun lavakausi alkaa! Sitten niitä on ympäri lääniä!
Koiranäyttelyihin verrattavaa toimintaa, se on nykyään pienen porukan tapahtuma joka ei saa enään massoja liikkeelle kuten ennen jolloin tanssit olivat kaikenkansan melkeinpä ainoa sosiaalinen huvitus. Nykyään ne vähäiset tansseissa kävijät ovat jo eläköitynyttä väkeä, lukuunottamatta aktiivi tanssinharrastajia jotka ovat kuitenkin marginaaliporukkaa, ravintoloille kannattamatonta toimintaa. Väestön kapasiteetti itälapissa on yksinkertaisesti liian pieni, kuten myös muualla lapissa, lukuunottamatta tunturikeskuksia.
hävinnyt.Kyllä täällä tanssi taitoisia on ei vain ole tanssin järjestäjiä.Onneksi lavakausi alkaa pian ja saa taas tanssia.
Onkos tullut mietittyä miksi niitä tanssinjärjestäjiä ei tahdo löytyä?