Hei,
Mistä minun kannattaisi etsiä kumppania? Olen hikipinko suorittaja, joka käy vaan yliopistossa ja satunnaisesti lenkillä. Kerran olen käynyt baarissa ja yliopiston bileissä, mutta totesin ne maailmat ihan vieraiksi minulle. Löysin vain tylsää kännipäistä seuraa ja totesin, että olisi ollut parempi jäädä kotiin opiskelemaan.
Ongelmani on siis se, että olen todella innostunut opiskelualastani ja haluaisin tehdä sitä melkein kaiket päivät. Omatunto sanoisi minua heti laiskaksi jos menisin viihteelle. Lenkillä käyn siksi, että hyvässä kunnossa jaksaa opiskella paremmin. Onkohan tällaisella himo-opiskelijalla mitään tsäänssiä seurustelumarkkinoilla? Nettiin kokeilin laittaa ilmoitusta, mutta en saanut puoleen vuoteen kuin yhden vastauksen, joka oli niin alta riman, että en viitsinyt vastata.
Mistä minun kannattaisi etsiä kumppania? Olen hikipinko suorittaja, joka käy vaan yliopistossa ja satunnaisesti lenkillä. Kerran olen käynyt baarissa ja yliopiston bileissä, mutta totesin ne maailmat ihan vieraiksi minulle. Löysin vain tylsää kännipäistä seuraa ja totesin, että olisi ollut parempi jäädä kotiin opiskelemaan.
Ongelmani on siis se, että olen todella innostunut opiskelualastani ja haluaisin tehdä sitä melkein kaiket päivät. Omatunto sanoisi minua heti laiskaksi jos menisin viihteelle. Lenkillä käyn siksi, että hyvässä kunnossa jaksaa opiskella paremmin. Onkohan tällaisella himo-opiskelijalla mitään tsäänssiä seurustelumarkkinoilla? Nettiin kokeilin laittaa ilmoitusta, mutta en saanut puoleen vuoteen kuin yhden vastauksen, joka oli niin alta riman, että en viitsinyt vastata.
Vastaukset 18
Vanhimmat
kumppanin? Haluatko oikeasti jakaa aikaasi ja elämääsi jonkun kanssa, vai onko sinulla vain sellainen olo, että "pitäisi olla joku"?
Sama dilemma itselläkin oikeastaan, ei nyt ihan suoranaisesti samoista syistä, mutta kuitenkin...
En ole vieläkään selväillä tarvitsenko jotain muuta, ja onko läheisyyden kaipuu jotain joka vaan menee ajan kanssa ohi, ja josta voi selvitä ainoastaan hammasta puremalla.
Tuntuu helvetilliseltä ajan hukalta kokoajan pyöritellä päässä tota ajatusta ja haikailla parisuhteen perään, vaikka se aika pitäisi olla treenaamassa. Olisi vaan jotenkin niin helppoa jos päässä olisi joku on/off vipu, mistä voisi sitten kääntää kaikki ajatukset liittyen naisiin pois päältä :)
Muutenkin koko baari/biletys kulttuuri on sen verran vieras että siihen ei viitsi lähteä mukaan. Usein kaikki siihen liittyvät naisetkin (tai iässä vielä tytöt) taitavat arvostaa ja elää ihan eri asioita kuin minä. Saa kyllä aina pettyä kun joko omin silmin näkee, tai lukee vaikkapa täältä mitä tämä meno oikeasti on.
Tunnen muutenkin olevani aina ensin yksilö. Mulla ei ole elämässä ollut muutamaa ystävää ja perheen jäseniä enempää suhteita muihin ihmisiin. Lukion jälkeen nyt kolme vuotta olen ollut melkeempä täysin eristyksissä muusta maailmasta. Tulee aina se fiilis, että jos sitten seurustelisi, niin se joku sitten alottaisi sitten kontrolloimaan ja valittamaan mun treenaamistani. En nyt paljasta mitä treenailen (en ole siis mikään urheilija), kuitenkin joku tunnistaisi.
Usein muutenkin kun katselee ympärilleen, niin huomaa että millaista miestyyppiä suurin osa tytöistä hakee, ja mitkä on ne arvot joita sitten arvostetaan. En voi vaan yksinkertasesti olla 5 vuotta vanhempi, rikas, pidempi, tai kuluttaa jokaisesta päivästä puolet johonkin punttien nosteluun. Tuntuu että mua muutaman vuodenkin nuoremmat hakevat jotain 25 vuotiasta melkeempä aina.
Shakkia.
Haluatko ihan rehellisen vastauksen? Noh, täältä tulee minun
rehellinen mielipiteeni:
Olet ns. ylisuorittaja. Useimmille ihmisille opiskelu tai työ
on kuitenkin vain osa elämää, ei koko elämä.
Jopa absolutistit tai todella menestyvät ihmiset osaavat
nauttia vapaa-ajastaan. Harva kokonaan opiskelulle tai työlle
omistautunut tuntuu olevan kovin ehjä ihminen, ehkä juuri
tuon jatkuvan ylisuorittamisen takia.
Kyllä ainakin suurin osa naisista haluaa, että sen kumppanin
seurassa on mukavaa, hauskaa ja saa unohtaa sen arkisuorittamisen
hetkeksi. On jotain kenen luokse pääsystä unelmoida tylsänä
työpäivänä.
Jos taas se kumppanikin on jatkuvasti vain suorittamassa eikä
osaa/halua muuta kuin opiskella, niin taitaa suurin osa
naisista kyllästyä siihen menoon melko nopeasti.
Elämässä on lupa pitää myös hauskaa. Ei sen hauskanpidon tarvitse
mitään viinanjuomista olla, mutta silti. En ainakaan itse
tunne yhtään ihmistä, joka haluaisi kumppanikseen tylsän
ylisuorittajan. Ehkä joku rikasta miestä etsivä tuulitunneli
iskee sinut muutaman vuoden päästä, jos jatkat työelämässäkin
ylisuorittamista.
sukupuoltasi, mutta päätellen siitä että et tehnyt nettideitissä aloitteita, olet nainen. Sekä naisissa ja miehissä on omasta alastaan oikeasti kiinnostuneita...siis muitakin kuin niitä jotka haluavat vain ammatin. Sinun tyyppisesi nainen on ainakin se mitä itse kaipaan, koska sellainen varmemmin ymmärtää myös omaa maailmaani ja omaa ajatuksenjuoksuani. Sehän tässä on aina ongelmana, että kuinka nämä "lukutoukat" ja baareissa viihtymättömät löytävät toisensa. Ne jotka asettuvat näkyvästi tyrkylle eivät yleensä ole näitä tapauksia. Itse en ole enää yksinäinen vaikka sitä olinkin nuorempana ja ainakin minulle nettideitti on toiminut mainiosti. Sitä kautta ainakin minun on helpompi löytää itselleni sopivaa seuraa kuin luonnossa, jossa olisin suurimmalle osalle "outo" tai ainakin tuntisin itseni ulkopuoliseksi. Hyvin tehdystä nettiprofiilista on helppo tunnistaa itseni kaltainen "hörhö".
heikolta noi seurustelumarkkinat.. olit sitten mies tai nainen ja jos hauskanpito on sinusta myrkkyä niin miten luulet että seurustelukumppanisi sinusta ajattelisi. en tosin tiedä näistä akateemisesti suuntautuneista ilmeisesti se kirjan luku voi olla hauskaa ajanvietettä. ei mulla oo mitään akateemisesti kouluttautuvia vastaan, mutta pyrin kyllä seurustelukumppanini hakemassa ennemmin niistä piireistä joille opiskelu ei ole koko elämä ja osataan tarpeen vaatiessa pitää sitä hauskaakin. enkä nyt tarkoita välttämättä sitä viinan kanssa läträämistä en sitä itsekkään nykyään harrasta juurikaan.
ehkäpä sieltä koulustasi löytyy saman ajatusmaailman omaava mies/nainen, kun sulla rima ilmeisesti aika korkealla ainakin koulutustason suhteen että vähintäänkin se yliopisto/korkeakoulu ja siihen jos lisää vielä muita ulkoisia ominaisuuksia niin = mahdoton yhtälö et löytyy treffipalstoilta...
Tarkoitin enemmänkin ehkä sitä, että millä ajalla tutustua toiseen ja ylläpitää suhdetta, jos intohimo kohdistuu täysin uraan, tieteseen, opiskeluun.
Vaikka se toinen olisi samanlainenkin.
Mutta eihän se suhde itsestään synny. Se ei pysy yllä siten, että siihen ei panosta. Eli ihan oikeasti - ei voi treenata enää 3 h illassa (ensin töissä 8-9 h riippuen työmatkoista) - koska ihan oikeasti on seurusteltava sen kumppanin kanssa. Ei kumppania voi nostaa naulakkoon "ei-tarvituksi-ajaksi" kun minulla "on kiire" ja "muuta tärkeämpää tekemistä".
Puhut järkeviä. Kyllä sille kumppanillekin on oltava aikaa,
varsinkin siinä vaiheessa kun ollaan vasta suhteeseen ryhtymässä.
Jos toisella on aina muka "parempaa tekemistä", eikä toiselle
jää lainkaan aikaa, mitä mitä ideaa on koko seurustelussa?
Jos harrastukset, opiskelut, kaverit ym. ajavat aina toisen
edelle ja tavataan vain kun toiselle sattuu sopimaan, niin
ei suhteella ole kyllä mitään tulevaisuutta. Kuka muka
haluaisi olla se kumppani, joka on aina prioriteettilistan
lopussa ja jolle ei koskaan ole aikaa? Se on hiukan eri
asia jos ollaan jo vuosia oltu yhdessä ja toinen lähtee vaikkapa
toiselle paikkakunnalle opiskelemaan.
Jos opiskelut ym. ovat aina tärkeämpiä kuin se suhde, niin
miksi edes hankkia suhdetta? Satunnaisen halipulan takia,
tai siksi kun muillakin on? No niillä muilla on siksi se
kumppani, että he "uhraavat" aikaa myös suhteelle.
Eikös sitten ole vaan parempi opiskella jos se on se maailman
tärkein juttu, joka vaatii kaiken ajan? Sitten jos/kun alkaa
riittämään, niin alkaa sitten sitä suhdetta etsimään.
Piti vielä lisätä, että itsekin olen useamman kerran lopettanut
tapailun naisen kanssa juuri sen takia, että neideillä
tuntui aina olevan muuta tekemistä ja tapaamisia peruttiin
aina viime hetkillä. Ei minua yksinkertaisesti jaksaa kauaa
kiinnostaa, jos toisella ei ole edes minkäänlaista yritystä.
Siitä saa sellaisen kuvan, ettei toista edes tosissaan kiinnosta,
kunhan vaan tapailee paremman tekemisen puutteessa kun
siltä tuntuu.
Enkä tosiaan nyt tarkoita sitä, että täytyisi koko ajan
hengailla sen uuden tyypin kanssa, on minulla omatkin
kiireeni ja menemiseni. Tarkoitin lähinnä sitä, että jos toisesta
on oikeasti kiinnostunut, niin kyllä sitä aikaa yleensä
saa järjestettyä edes välillä. Jos toinen ei kertaakaan viikon-kahden
aikana muka ehdi tapaamaan, niin antaa olla koko jutun.
Ehkä kannattaisi opiskella opiskelut loppuun ennen kuin alkaa tosissaan etsimään kumppania...
Minäkin olen ollut himo-opiskelija ja todennut, että pakonomainen tunnollisuus opiskelussa voi suuresti haitata suhdetta - silloin nimittäin poikakaverin kanssa kölliessäkin nakuttaa takaraivossa, että oikeastaan pitäisi nyt olla lukemassa tenttiin.... Ei myöskään auta, jos toinen on yhtä tunnollinen opiskelija - päin vastoin.
Toisaalta jos opintosi pitkittyvät, niin yleensä viimeistään 5 vuoden jälkeen asenne alkaa löystyä (uutuudenviehätys haalistuu?), ja muu elämä alkaakin houkutella enemmän...
Nimim Kantapään kautta oppinut
Sitku-elämää...sitku olen valmis.
Mun mielestä kannattaisi ehdottomasti opiskeluaikana hommata se pari - opiskelu on oikeasti löysää verrattuna työelämään. Jos opiskellessa ei jaksa eikä ehdi, niin työelämässä ei kyllä takuulla ehdi ja jaksa suhteilla!
Totta puhut! Opiskeluaikana on paljon helpompi tavata niitä
mahdollisia kumppaniehdokkaita kuin sitten, kun on jo työelämässä
tekemässä uraa.
Tuo "sitten kun..." -tyyli ei ole kovin hyvä tapa elää elämäänsä.
Ei se elämä siitä helpota kun valmistuu. Sitten on oikeasti
vastuussa siitä työstään ja menestyäkseen joutuu painamaan
kunnolla hommia, tekemään työreissuja jne. jne. Ei siinä jää
yhtään sen enempää aikaa kumppanin etsimiselle.
Työelämässä on vastuussa muillekin kuin itselleen, eikä
panoksena ole enää pelkät arvosanat. Ei ole myöskään uusintatenttejä,
jos mokailee.
Kyllä se ihan oikeasti on niin, että kumppani on helpompi löytää
opiskeluaikana kuin sen jälkeen.
mieltä. Työelämässä on helpompaa kuin opiskelijalla. Itse olen akateeminen, enkä ollut opiskeluaikoina himo-opiskelija, enkä koe, että uranikaan olisi "ura" siinä merkityksessä kuin usein ajatellaan. Tyytyväinen olen, vaikka olen sinkku.
"Tuo "sitten kun..." -tyyli ei ole kovin hyvä tapa elää elämäänsä."
Niin totta. Mieluummin kannattaisi ajatella ja toimia periaatteella "voin kasvaa horsmaa parin-kolmen vuoden päästä". Erityisen hassua, jos nuori ihminen ajattelee pidättyväisesti elämästä.
Elämä on!
vielä tuosta, että kumppani löytyy helpommin opisk.aikoina. Olen samaa mieltä, ja erityisesti kavereita (ja pidempiä ystävyyssuhteita)on helpompi hommata opiskelijana.
Kannattaa muistaa, että muutkin sosiaaliset ympyrät kuin juuri se miehen/naisen löytäminen ovat tärkeitä ja elämää rikastuttavia.
Niinpä. Kun olisi edes villi. Tai kun viina edes tekisi minusta villin ja holtittoman (menisi vaikka alapäähän niinsanotusti), mutta ei - rupean vain oksentamaan (kokeiltu 3 kertaa..uskon jo).
Olin Erasmus-vaihdossa, ja minulle tosiaankin oli vähän liikaa siellä ne Erasmusbileet. Siellä (Keski-Euroopan maa) järjestettiin bileitä vaihtareille oman yo:n opiskelijoille, joissa "piti" valita nimitarran väri. Vihreä tarkoitti, että etsin panoseuraa ensiyöksi ja olen sinkku. Keltainen tarkoitti, että olen varattu, mutta etsin panoseuraa ensiyöksi. Punainen tarkoitti, että en etsi seuraa. Minulla ei ollut rohkeutta mennä niihin bileisiin.
Joskus kadehdin niitä, jotka kehtaavat mitä vain.
Ja mietin hauskanpidon määritelmää. (Minusta vuoristoratakaan ei oikein sisälly sanaan hauskanpito.)
Oot siis ihan samanlainen kuin mä... sillä erolla että jaksat käydä lenkillä :) olen itse myös aina ollut opiskelun orja ja suhtautunut siihen äärimmäisellä huolellisuudella, jolloin baareissa notkuminen on jäänyt vähemmälle(ei tosin kaduta!). näköjään kaikki ihmiset, jotka keskittyvät ahkerasti opiskeluun, jäävät seurustelurintamalla jalkoihin.
Olen itse akateeminen "ikisinkku", joka vielä etsii sitä oikeaa naista elämäänsä 30 vuoden iässä.
Olin itsekin himo-opiskelija, mutta samanaikaisesti olin mukana parissa opiskelijajärjestön hallituksessa ja useimmissa bileissä. En sanoisi, että opiskeluaikana olisi yhtään sen helpompi löytää elämänkumppania kuin työelämässäkin. Vaikka opiskeluaikana tapasikin valtavasti uusia ihmisiä, jäi ne usein "hyvän päivän tutuiksi", joista ei sen vakavampaa kehittynyt. Muutenkin, kun yliopistossa jokainen opiskeli omia aineitaan oman lukujärjestyksensä mukaisesti, en tosiaankaan sanoisi, että tällaisissa olosuhteissa tutustuminen olisi kovinkaan helppoa. Vielä kun muistetaan valmistumisen jälkeinen työnhaku ja ennen kaikkea sen vaikeus, on parisuhde entistä kovemmalla mahdollisen muuton vuoksi, mikäli toista ei uusi paikkakunta houkuttele.
Vaikka työelämässä onkin kiire ja jatkuva stressi päällä, tapaa täällä kuitenkin samassa "veneessä" olevia ihmisiä 8 tuntia päivässä, joihin on helppo tutustua pikkuhiljaa eri yhteyksissä. Yleensä elämäntilanteetkin on vakiintuneet sen verran, että pohja suhteelle on parempi. Näin ainakin minulla.
On vain hyvästä onnesta kiinni, löytääkö sen oikean elämänkumppanin vai ei ja ennen kaikkea, milloin löytää. Itselleni tuli juuri 30 vuotta täyteen ja vaikka olenkin käynyt tänäkin vuonna jo yli 40 treffeillä, ei sitä oikeaa ole vieläkään löytynyt. Mutta parempi yksin onnellisena kuin kaksin onnettomana. Kukin päättäköön itse, mistä onnensa löytää.
olet kaynyt perati 40 treffeilla tana vuonna eika olla viela kesakuussakaan.
sehan tekee 2 treffit per viikko. huh!
mista yleensakin loydat niin paljon treffikumppaneita? ilmeisesti kriteerit ovat aika avarat?
Miksi luulet etta tasta treffimaarasta ei ole loytynyt sopivaa?