Hei..
Ajattelin tänne kirjoittaa ongelmastani joka on minua jo kalvanut jonkun viikon.Elikkäs miesystäväni opiskelee minusta n.90 kilometrin päässä (edes takainen matka) ja joten emme näe kuin viikonloppuisin ja joinakin keskeviikkoina.Seurustelun alussa hän soitteli minulle viikolla ja silloinkin kun emme nähneet toisiamme,mutta nyt on kaikki muuttunut toisin.En välttämättä saa soittoa häneltä muutamaan päivään eikä hän edes vastaa viesteihini ja se tuntuu todella pahalta.Oli masentunut tuossa joku aika sitten kolme päivää jolloin en poistunut muualle kuin töihin ja takaisin kämpilleni.En tiedä mikä siinä on kun hän ei soittele mutta alkaa tuntumaan jo pikku hiljaa siltä että olisin hänelle pelkkä viikonloppu heila tai sitten että hänellä olisi toinen.En tiedä miten keskustelisin hänen kanssaan asiasta kun en yksin kertaisesti kehtaisi nipottaa "tyhjästä".Onko jolla kulla samanlainen ongelma?Auttakaa minua.Alan olla epätoivoinen ja harkitsemaan suhteen lopettamista,mutta sen jos sitten tekisin niin en tiedä selviäisinkö siitä.Välitän hänestä niin paljon.
Ajattelin tänne kirjoittaa ongelmastani joka on minua jo kalvanut jonkun viikon.Elikkäs miesystäväni opiskelee minusta n.90 kilometrin päässä (edes takainen matka) ja joten emme näe kuin viikonloppuisin ja joinakin keskeviikkoina.Seurustelun alussa hän soitteli minulle viikolla ja silloinkin kun emme nähneet toisiamme,mutta nyt on kaikki muuttunut toisin.En välttämättä saa soittoa häneltä muutamaan päivään eikä hän edes vastaa viesteihini ja se tuntuu todella pahalta.Oli masentunut tuossa joku aika sitten kolme päivää jolloin en poistunut muualle kuin töihin ja takaisin kämpilleni.En tiedä mikä siinä on kun hän ei soittele mutta alkaa tuntumaan jo pikku hiljaa siltä että olisin hänelle pelkkä viikonloppu heila tai sitten että hänellä olisi toinen.En tiedä miten keskustelisin hänen kanssaan asiasta kun en yksin kertaisesti kehtaisi nipottaa "tyhjästä".Onko jolla kulla samanlainen ongelma?Auttakaa minua.Alan olla epätoivoinen ja harkitsemaan suhteen lopettamista,mutta sen jos sitten tekisin niin en tiedä selviäisinkö siitä.Välitän hänestä niin paljon.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minulle kävi juuri kuten sinulle. Ehdimme olla vuoden päivät yhdessä. Alussa näimme noin 3-4 krt kuukaudessa ja olimme hyvin rakastuneen oloisia. Tapaamisten välillä hän soitteli ahkeraan joka ilta ja viestejä sateli puhelimeen. Sitten jokin muuttui ja juuri kuten sinulla, tapaamiset harvenivat eikä niitä jokailtaisia puhelinsoittojakaan tullut. Tekstiviesteihin otti monta tuntia vastata. Arvaa oliko odottavan aika pitkä??
Minä sitten rohkaisin rakastuneena mieleni, sillä tuollainen käytös loukkasi minua ja olin tulla hulluksi siitä epävarmuudesta mikä söi minua sisältä. Pelkäsin pahinta. Ja niinhän siinä kävi, että tarpeeksi kauan tivattuani mies lopulta myönsi(otti kuitenkin 1kk aikaa)että hänellä on olemassa yksi "mitätön säätö" siellä toisessa päässä. Hän oli muutenkin sitä mieltä, että olisi parempi jos vain "hengailisimme"(lue: paneskelisimme)ilman sen vakavampia aikeita. Kyllä siinä kohtaa maailmani romahti! Miksei hän ollut voinut aikaisemmin sitä myöntää? Sen sijaan kusetti minua ja tuhlasi aikaani. Vihasin häntä, voin pahoin pelkästä ajatuksesta, että kaikki olikin pelkkää sontaa, samalla kun sydän lakkasi lyömästä ja olin tukehtua tuskaan.En voinut käsittää, että minä olinkin lopulta se kakkonen..niin loistavaa meillä oli ollut yhdessä. Olisin voinut olla hänen kanssaan vaikka loppuelämäni.
Erostamme on puoli vuotta ja nyt voin sanoa, että olen päässyt lähestulkoon hänen ylitseen. Vielä on olemassa ristiriitaisia tunteita, mutta ikinä enää hän ei saisi minuun koskea. Hän ei loppupeleissä ollut lainkaan se sama mies, johon alussa rakastuin niin lujaa. Nyt minulla on uusi viritys meneillään ja entistä parempi mieli. Eli rohkeasti vain otat asian puheeksi, kyllä asioista ja tunteista on saatava puhua, jo oman mielenterveyden takia. Kuulostaa meinaan siltä, että hänellä voisi tosiaan olla joku toinen ;(
Jos huonosti käy, niin lupaan, että selviät. Kokemuksesta :)Miksi haluaisit enää miestä, jolle sinä yksin et riitä? Sehän se vasta satuttaa. Tai mitä jos kyse onkin jostain aivan muusta? Kysymättä häneltä tulet kyllä äkkiä hulluksi. Tsemiä nyt vain!
olen joutunut miettimään.
Tosi ahdistavaa tajuta että päivä päivältä toinen on kauempana kuin eilen, vaik fyysinen välimatka ei ole kasvanut.
Mulle mies väittää edelleen et olen hänen ainoansa, mut kohtelu on just tuollaista, yhteydenotot viipyy aina vaan pidempään ja aina se olen mä joka kyselee et koska taas voitais tavata.
Mistä sen rohkeuden saa et vois kissan nostaa pöydälle.. kun pelkään sitä pahinta et toinen lopulta kertoo et mä en oikeesti enää kiinnosta?
Ehdotukseni on seuraava : lakkaa nöyryyttämästä itseäsi ja älä soita miehelle, älä kysele tapaamisista, ole ihan hissuksiin ja katso mitä tapahtuu. Mikäli mies oikeasti sinusta välittää, hän kyllä soittaa ja ehdottaa tapaamista, viestittelee. Yritä tehdä jotain muuta kuin pähkäillä soittaako kyseinen heebo vai ei :) Välimatka ei ole suuren suuri ja syyt miehen käytökseen on jossain muussa, veikkaan toisen mimmin astuneen kehiin :( Mies ei vaan vielä uskalla kertoa ja ei ihan varma tuleeko uudesta jutusta jotain tjms.?
Moi! Niin halusin sanoa että tyttöystävä on ulkomailla kesän. Samoja ajatuksia mulla. Ei kivaa. Olis pitänyt arvata tai tajuta, mutta olin niin ihastunut/rakastunut ettei vaan tajunnut. Olen tunteistani hänelle kertonut ja sanoin myös viime kerralla kun puhelimessa puhuttiin että viimeinen kerta kun asiasta hänen kanssaan puhun ja jollei osoita enemmän kiinnostusta niin en jaksa enää. En halua ihmistä joka pystyy tekee mulle näin ja hän ei myöskään varmasti ole oikea ihminen mulle jos näin tekee. Yksi tapa selvittää tilanne on tutkia sisintään ja kysyä itseltään että onko tämä ihminen kaiken tuskan ja kärsimyksen arvoinen, haluuko tuhlata oman elämänsä jonkun toisen ihmisen välinpitämättömyyden takia, vai ottaako vastuun omasta elämästään ja tekee mitä pitää jotta itsellään on hyvä olla? Suhteen kuuluu rikastuttaa elämää eikä olla hidaste oman onnellisuuden tavoittamiselle. Vaikka kuulostaa omahyväiseltä niin ei se sitä ole, vaan ajattelemalla asiaa ja tekemällä mitä pitää tekee palveluksen myös toiselle ihmiselle ;)
Tästä on jo monia vuosia aikaa mut kerronpa kumminkin. Me asuttiin eri paikkakunnilla, toinen opiskeli toinen töissä. Tavattiin noin kerran viikossa joskus viikolla jos ehdittiin ajaa pitkä matka. Tapaamiset harveni miehen "kiireitten" takia. Hän kävi opiskelijabileissä aikaisempaa enemmän yhtäkkiä ja minä maksoin meidän kuluja kun hänellä oli vain opintotuki ja kumpikin maksoi tietty omat asuntonsa kulut. Jos mentiin leffaan tai syömään, minä maksoin aina hänelle. Kaikki tällainen kelpasi mutta sitten se totuus paljastui ja hän kertoi, että ei halua seurustella ja lähti nopeasti samalla oven avauksella bileisiin. Seuraavalla viikolla näin sattumalta hänet sen uuden naisen kanssa. Mutta sitten kävi niin että meni joku pari vuotta ja heille tuli ero. Hän rupesi minua pyytämään tkaisin että alettaisiin yrittää uudelleen. Kielsin häntä soittamasta ja sanoin ettei hän saa häiritä elämääni. Olin jo siinä välissä ehtinyt löytää uuden miehen ja perustaa perheen. Minulle kävi loppujen lopuksi onnellisesti. Exä taas jatkaa uusien naisien etsiskelyä.
Juu, itsekin välillä mietin olenko vkl heila ja haluaako hän yhteistä tulevaisuutta... Välillä kun tuntuu ihme asiat olevan tärkeämpiä kuin tapaaminen, joka on muutenkin harvinaista...
Mutta pakko vaan yrittää ymmärtää, ettei hän kavereitaankaan ihan joka päivä näe, eikä ole edes hyväkään takertua vain yhteen ihmiseen ja jättää muut huomiotta.
Mutta kyllä siinä silti mielikuvitus nopeasti saa vallan..
Voimia kaikille!