Ystäväni, ketä eniten kaipasin, halusi minua lohduttaa asiassa, jonka hän kyllä hyvin tiesi, mutta minkä kanssa hänellä ei ollut mitään tekemistä ja jossa hän ei voinut mitenkään auttaa. Kun paljastin hänelle tunteeni, hän hylkäsi minut kokonaan. Ei sillä, että olisin hänen odottanut minua rakastavan, mutta nyt saan häneltä enää vain ilkeyksiä ja julmuuksia osakseni. Hän on tuonut minulle paljon suuremman surun kuin missä hän halusi minua auttaa jaksamaan, vaikka tässä asiassa nyt hän, ja vain hän voisi minua parhaiten auttaa ja lohduttaa. Mutta miksi tämä nainen sitten oikein alun perin halusi minua lohduttaa, kun mikään minun asia ei kuitenkaan häntä loppujen lopuksi mitenkään kosketa tai kiinnosta? En vain mitenkään voi ymmärtää.
Rakastettu lohduttaja
joka hylkäsi
19909
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Vaikea sanoa. Ehkä hän vain halusi olla ns. kaikkien, myös sinunkin ystävä. Jotkut etsivät vain niitä kontakteja ilman mitään muuta suurempaa logiikaa. Kun hän nyt olisi joutunut ikäänkuin vastaamaan teostaan päätti häippästä. Mene ja tiedä. Katsoppa tämän päivän hesaria.
Yritä vain jaksaa. Onneksi kaikki eivät sentään ole samanlaisia!
Surullista ajattella, että en koskaan olisi ollut muuta kuin mahdollinen tuttava, josta ehkä joskus olisi voinut olla hyötyä. Mutta miksi hän silti halusi häipyä?
Mutta kun lueskelin palstaa, sattui silmään että muillakin on käynyt osin samalla tavalla. Kun on näyttänyt tunteensa, on tullut kokonaan hylätyksi ja ystävyyskin on päättynyt. Mutta miksi?
Siis tehnyt selkäsi takana jotain ikävää sinun kannaltasi. Kertonut rakkauden tunnustuksestasi kaverilleen tai jotain muuta vastaavaa. Ehkä ei enää siksi halua nähdä sinua. Naiset usein hihittelevät miehistä keskenään, saadakseen siitä kai jotain iloa itseleen.
Kysymyksesi oli aika vaikeaselkoinen, enkä tiedä ymmärsinkö sinut oikein. Itse olen ihmisisiä tukeva ja lohduttava tyyppi. Jouduin kuitenkin erääseen ihmiseen välini katkaisemaan, kun hän kantoi kaikki murheensa harteilleni ja lopulta haukkui minut ja totesi, ettei kaipaa muuta kuin kuuntelijan asioilleen. Siinä vaiheessa minä totesin, että en ole terapeutti vaan ihminen.Hän oli sellainen ihminen, joka haluaa aina olla keskellä kaikkea mahdollista draamaa, oikein vahingoittaa tempauksillaan itseään ja sitten voi taas surkutella elämäänsä kaiken aikaa...toista samoja asioita kerta toisensa jälkeen, ikään kuin juuttuneena paikoilleen. Sellainen ihminen ei ole terve ihmissuhde kenellekään, vaan imee toisen kuiviin. Hänelle oli sattunut kaikenlaista, enkä enää edes tiedä mikä hänen jutuistaan oli totta ja mikä ei. Viimeisen kerran kun häntä näin, hän oli mielestäni jo niin sekava, että jotakin vikaa taisi olla siellä pääpeltien välissä.
Itse en ainakaan kaipaa mitään yksityisen mielenterveystoimiston pyörittämistä vaan ihan tavallisia ihmissuhteita, joissa toki voi jakaa ilot ja surut, mutta jos itselle tulee ahdistunut olo, niin sitten on asiat pielessä. Mieluummin pidän yhtä niiden harvojen hyvien kavereiden kanssa ja hyvänpäivän tuttujen, kuin uuvutan itseni elämässä toisen ongelmia kuunnellen samalla kun meikkaan lähteäkseni ulos lauantai-iltana. Tässä ihmissuhteessa oli paljon muutakin pielessä, mutta mieti sinäkin omalta osaltasi todella, millainen ystävä olet ollut? Oletko ollut ystävä vai terapian tarpeessa.
Itse en onneksi ole niin lapsellinen, että typeryyksiä alkaisin kenestäkään selän takana puhumaan, vetäydyn vaan kaikessa rauhassa ihmisen elämästä ja toivon, että tämä tajuaa vihjeen.
Siis olen kauan rakastanut häntä. Hän tuli lohduttamaan minua ja tulin paljasteeksi rakastavani häntä. Sen koommin en ole häntä nähnyt. Ei siinä mitään sen kummempaa surkuttelua ole ollut, puhuttinkin kyllä aivan muista asioista. Minä vain ihmettelen, miksi hän jätti minut kun sai tietää minun niin välittävän hänestä. Tarkaalleen ottaen, hän käytti tätä lohduttamis termiä korostaakseen syytä miksi kävi muutaman kerran luonani. Juuri muuta vastausta en ole saanutkaan. Ja tuskin rakkauden tunnustuskaan hänelle aivan täytenä yllätyksenä tuli. Oikeastaan olin sen hänelle kyllä näyttänyt jo aikaisemminkin, tai ainakin yrittänyt.
Siis oliko tässä nyt kyse miehen ja naisen välisestä parisuhteesta vai naisen ja naisen välisestä ystävyyssuhteesta? Kyllähän rakkaus tavallisiin ystävyyssuhteisiinkin kuuluu, ei se ole vain parisuhteen etuoikeus. Ystävien välinen rakkaus on erilaista rakkautta kuin parisuhderakkaus, johon liittyy vahvasti myös seksuaalisuus.
Käsitin, että kyseessä oli ystävykset, joille sitten sanaharkkaa. En minä kyllä oikein tuosta alkuperäisestä osannut päätellä, että kyseessä oli joku ihastus/rakkausjuttu.
Jostain syystä hän ei vain enää halua nähdä eikä kuullakaan minusta. Kaikki oli hyvin niin kauan kuin en ollut sitä aivan suoraan hänelle sanonut.
Se mitä olen häneltä vastauksesi saanut on vain, että ajatuskin minun näkemistä olisi pelottavaa ja ties mitä.
juuri pelkoa. Hän koki sinun huolesi itselleen liian suurina, eikä osannut tyylikkäästi vetäytyä tilanteesta. Varmaan hän sinua rakastaa ystävänä, mutta ei vaan uskalla kohdata sinua syystä tai toisesta. Mutta pidä sinä pää pystyssä, olet arvokas ja ja tärkeä, vaikka ystäväsi ei sitä osannut osoittaa. Ehkä hän ei ollut ystävyytesi arvoinen.
Vaikka emme ole nähneet pitkään aikaan, rakastan häntä kuitenkin vaikka hän ei minusta sillä tavalla välittäisikään. Olisin myös valmis antamaan hänelle kaiken anteeksi. Jo ajatuskin tuntuu niin pahalta, jos meidän pitää aina vältellä toisiamme.
ja yritä saada hänet ymmärtämään.kerro et sait nyt vain surua.sano hänelle suoraan mitä ajattelet joskus se auttaa.joskus asioita ei saa muuttumaan vaikka kuinka haluaisi ja silloin täytyy vain unohtaa vaikka tää kuulosti nyt vähän pahalta mut se on kuitenkin totuus.
Mutta hän ei välitä mistään. Jos hän joskus yleensä jotian vastaa, ne ovat aivan hirveitä. Jos ei varmasti tietäisi, ei uskoisi saman naisen kirjoittamiksi.
Ei ole ystävyytesi arvoinen, olkoon yksin.
Tiedän etten voi unohtaa häntä. Sitä paitsi aivan varmasti näemme joskus jossakin. Meillä on paljon yhteisiä tuttujakin.
Tuo tilanteesi on kyllä vaikea. Ja uskon, että itselle rakasta ihmistä ei ole mitenkään helppo unohtaa. Tiedän sen siitä, että minussa itsessäni on se "vika", että olen hirveän huolissani ystävästäni, vaikka kuinka yritän tolkuttaa itselleni että hänen asiat ei minulle kuulu ja ei ole mun asiani ratkaista hänen elämänsä kriisejä.
Mielestäni tuo ystäväsi tekee tosi typerästi käyttäytyessään noin sinua kohtaan, jos kerran et ole hänelle mitään pahaa tehnyt etkä pahasti sanonut. Lapsellista käytöstä häneltä. Asia on valitettavan usein niin, että toista ihmistä ei pysty mitenkään muuttamaan, vaikka kuinka haluaisi. Pattitilanne niin kauan, kunnes ystäväsi ottaa "järjen käteen" ja oppii kuuntelemaan myös sinua.
Miksi joku käyttäytyy noin? Miksi hän hylkäsi kun sai tietää minun rakastavan häntä? Enkä tosiaan edes usko, että se hänelle oli pohjimmiltaan mitenkään suuri yllätys. Korkeintaan ylätys oli se, että kerroin sen hänelle. Mitään pahaa tuskin hänelle olen tehnyt, emmehän ole edes nähneet ja häntä minä nyt vähiten olisin tahtonut loukata.
Tuntui toisaalta hyvältä, toisaalta haikealta lukea tämä ketju... olen itse kokenut jotain vastaavaa, enkä vieläkään ymmärrä mikä meni vikaan. Hän oli tuolloin merkittävin ystäväni koskaan, niin voimakas vaikutus hänellä oli ja todella rakastin häntä ihmisenä. Hänen lähellään oli hyvä olla, ilman seksuaalista jännitettä. Mutta se kaikki hyvyys, harmonia ja tuki kääntyivät vastakohdikseen, kun ystävä -väärin perustein- katkaisi välit *suostumatta kohtaamaan kasvokkain*!
Asiantuntijat sanovat, että ihmiset (erityisesti naiset) käyttäytyvät noin suojellessaan itseään... heidän mukaansa naisen helposti rakastuu sellaiseen, joka avaa hänelle sydämensä. Mutta jos ei koe olevansa valmis heittäytymään siihen tunteeseen TAI kokee että "ei saa" tuntea niin, silloin suojelee heikkoa itseään. Se on eräänlaista PELKOA.
Minun ystäväni syytti minua kaksinaamaisuudesta, että minulla olisi häntä kohtaan toiveita "enemmän kuin ystävyydestä". Toisaalta hän voimakkaasti itse kielsi koskaan itse tunteneensa sellaisia tunteita minua kohtaan. Minä uskon häntä, kun hän niin sanoo, miksi ei sitten toisin päin? Siksikö että uskallan ilmaista itseäni sanalla "rakastan", vai että en koskaan voisi sanoa "en *koskaan* voisi olla kanssasi"?
Miksi positiiviset tunteet pitäisi tappaa? Miksi ihmistä ei voisi rakastaa ihmisenä? Ihmiset... uskaltakaa näyttää tunteenne! Älkää pettäkö ystäviänne tai itseänne.