Minulla on sellainen käsitys että, punttisali treenin jälkeen ei kannattaisi tehdä aerobista treeniä. Mutta kauankohan sen jälkeen kannattaisi odotella ennenkuin esim. lähtee lenkille?
treeni + aerobinen???
Tokele
5493
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ei voi aerobista tehdä puntin jälkeen. Olen usein punttisalin jälkeen pyöräillyt jopa 3 tunnin lenkkejä tai juossut tunnin pyrähdyksiä !
Jostain lehdestä siitä olen lukenut. Muistaakseni oli Body-lehti, varmaan noin vuosi sitten, sen jälkeen olen jättänyt treenin jälkeen aerobiset tekemättä. En nyt kyllä muista tarkemmin kuinka asia oli siellä kerrottu.
palauttaa!
oma käsitykseni asiasta on, että (varsinkin) punttitreenin jälkeen suoritettu aerobinen on lihasta hajoittavaa ja siksi sitä ei kannata tehdä. Mielellään suorittaa nämä kaksi jopa eri päivinä. Eri asia on alku- ja loppuverryttelyt joita ilman muuta voi tehdä. Ja sekin on eri asia mitä punttikselta hakee, mutta siinä tapauksessa että haluaa kasvattaa lihaksia (naiset: "kiinteytyä") niin aerobista en ainakaan itse suosittele tehtävän.
Muistaakseni myös loppuverryttelyjä neuvottiin välttämään.