kommunistit-riistäjät

A.S.E.

Mikä on hyvä työpaikka? Olen ollut nuorena työssä
opiskeluni jälkeen johtotehtävissä työnantajan edustajana, jolloin usein jouduin edustamaan työnantajaa, vaikka olisin halunnut olla työntekijöiden puolella henkisesti.

Sitten myöhemmin olin yrittäjänä 20 vuotta, jolloin olin työnantaja parhaimmillaan yli 20:lle työntekijälle. Yritin olla rehellinen ja maksaa tehdystä työstä kannustavaa palkkaa.

Nyt olen mitättömässä työssä yritykseni loppuessa lamaan 1990-luvulla, saaden palkkaa puolesta työpäivästä, noin neljäsataa euroa käteen kuussa.

Mikä on hyvä työpaikka; ehkä ihanne olisi saada päättää, mitä haluat tehdä eli olla yrittäjä.
Mutta ei se ole niin yksinkertaista, silloin sinua voi aina joku syyttää että olet riistäjä ja käytät hyväksesi työntekijöittesi työpanosta. Myös kun olet pienellä palkalla työssä, sinusta tulee helposti kommunisti, joka ajattelee, että työnantaja voisi maksaa sinulle kunnon palkkaa.

0

705

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        268
        4665
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        134
        3030
      3. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        44
        2847
      4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

        Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
        Maailman menoa
        23
        2800
      5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        76
        1791
      6. Vaikea tilanne

        Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
        Ikävä
        106
        1654
      7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

        Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
        Maailman menoa
        28
        1521
      8. Milloin kaivatullasi

        .. on nimipäivä?
        Ikävä
        59
        1400
      9. Kehtaisitko näyttäytyä

        kaivattusi seurassa?
        Ikävä
        95
        1282
      10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        47
        1169
      Aihe