Suhteeni ystävään kesti 27 vuotta, sairastuin syöpään joka hoidettiin leikkauksella, että sädetyksellä. kumppanini jätti heti minut ilman selittelyjä, ja asuu nyt uuden kaverinsa kanssa.
Minulle ei ketään läheistä,sukulaista, tai ystävää johon turvautua, olen täysin rikki ja murtunut elämän halut nyt lopussa.Haluaisin kaiken loppuvan nopeasti, olen jo yli kuuskymppinen, vailla tulevaisuutta, onko joku kokenut samaa, miten olette selviytynyt?..
Minulle ei ketään läheistä,sukulaista, tai ystävää johon turvautua, olen täysin rikki ja murtunut elämän halut nyt lopussa.Haluaisin kaiken loppuvan nopeasti, olen jo yli kuuskymppinen, vailla tulevaisuutta, onko joku kokenut samaa, miten olette selviytynyt?..
Vastaukset 5
Vanhimmat
on vain jostain kaivettava esiin, kaikenlaisista vastoinkäymisistäsi huolimatta. Helpommin tietysti sanottu kuin tehty. Sinun täytyy suunnitella itsellesi valoisa tulevaisuus.
En ole itse sairastanut mutta elänyt vieressä kun lapseni sairasti. En siis voi sanoa omista kokemuksistani mitään mutta en myöskään siitä ettenkö itse sairastaisi sitä tällähetkellä tai sairastu myöhemmin. Harmi että kumppanisi oli kypsymätön tyyppi joka ei ollut tarpeeksi kehittynyt tai eläämää nähnyt että pelästyi ja jätti toisen yksin silloin kun ihminen tarvitsee rinnalleen toisen. Itse opin sen aikanani että vaikka olisin tarvinnut tukea muilta piti minun olla vahva koska minähän sairastin myös koska lapseni ei onneksi ymmärtänyt.Niin ei saisi olla vaan me kaikki tarvitsemme olkapäätä joskus johon painautua ja saada lohtua. Parhaiten saat tukea syöpäydistyksen toiminnasta siellä meille löytyi monta kohtalotoveria ja apua moneen asiaan. Et voi menettää toivoa vaan pitää ajatuksesi tulevaan.Et ole yksin vaan me kaikki olemme samanlaisia tallaajia täällä pallonpäällä. Yritetään jaksella!
Niin, minulla on muutama tuttava, joilla todettu syöpä.. Joskus ollaan porukalla mietitty, että miksi tuntuu, että kaikilla on hoitojen ym jälkeen todella paha kriisi ja usein eroon johtava sellainen.
Tässä minun teoriani:
Kumppani joutuu tämän taudin syövereihin todella pahasti mukaan. Kuoleman pelko... Tukeminen ja oma jaksaminen (voimia on riitettävä jakaa myös toiselle), samalla arjen eteenpäin meno.. Sen täytyy olla hurjan raskasta.
Kun sitten tilanne paranee, eli hoidot on ohi ym ym. Kumppani ei kerta kaikkiaan jaksa enää... Tulee se hetki, jolloin voi rauhoittua ja antaa itselleen hetkisen aikaa ladata akkujaan. Uskon, että monesti ero saattaa tulla siitä, että kumppani ei ehkäpä osaakkaan enää suhtautua "terveesti" toiseen, tai sitten pelko siitä, että tauti uusiutuu ja kaiken joutuu käymään läpi uudelleen, on liian voimakas ja tuntuu, ettei kestä sitä. Toisekseen uskoisin, että vakava sairaus muuttaa molempia, joskus niin paljon, ettei välttämättä enää yhteiselosta tule yhtikäs mitään.
Ikäväähän tämä on, molempien kannalta, mutta sinulle erityisen raskasta! Onhan ihan selvää, että käyt muutenkin omaa "latautumistasi" vielä... Ja silloinhan olisi hyvä, jos olisi joku siinä rinnalla. Mutta koska näin ei ole, täytyy vaan kerätä itsensä tavalla tai toisella.
Hirmuisen paljon toivon sulle voimia ja terveyttä!
Kun ne asiat on kohdallaan, on eväät silloin kaikkeen muuhunkin, älä unohda sitä!
Huomaat pian itsekkin, että "heräät" yhtä aikaa kevään/kesän, ja sillon on kaikki jo vähän helpompaa.
Nämä asiat ei todellakaan ole helppoja ymmärtää k tai kuinka lähellä nämä asiat meitä on.Itsekin olin aikaisemmin kun koin sen läheltä sitä mieltä että onneksi tuo ei kosketa minua kun katsoin jotain ohjelmaa tai luin juttua vakavista sairauksista. Mutta nyt ajatukset ovat muuttuneet ja tiedän että kaikki täällä on mahdollista on tuonut jalat maahan.Elää pitää kaikesta huolimatta jatkaa normaalisti ja luotava tulevaisuuteen katseet. Pelko on kieltämättä läsnä ja taudin uusiutuminen mutta aika parantaa kyllä ja kun on päässyt itsensä kanssa sinuiksi ja sen mitä on ollut se helpottaa. Eikä saa jäädä yksin vaan rohkeasti ihmisten pariin edellyttäen että on itse valmis siihen.Kyllä minäkin ajattelen näitä asioita vielä vaikka lapseni sairastumisesta on jo 11v aikaa hän oli silloin kaksi vuotta.Nyt hän on terve nuori.Toivon että pystyisin jotenkin auttamaan edes näillä kirjoituksilla. Hyvää kevättä!
Kuule, oletko koskaan tullut ajatelleeksi tarkemmin, ketä varten täällä itse asiassa elät? Et ketään muuta kuin _itseäsi_ varten! Tällä tarkoitan sitä, että jos et itse ole onnellinen, et voi tehdä ketään muutakaan onnelliseksi -ja uskon että meillä lähes jokaisella on halu tehdä jonkun toisenkin eteen jotain positiivista.
Aivan _kaikki_ riippuu omista ajatuksistasi ja suhtautumisestasi. Saat sitä mitä haluat. Jos haluat elää masentuneena koko loppuelämäsi vailla ketään rakkaita ihmisiä, niin tulee todennäköisesti käymään. Jos taas ymmärrät sen, ettei sinun onnesi ole kiinni kenestäkään muusta, vaan että onnellisuus tulee sisältä päin, sinulla on mahdollisuus saavuttaa vaikka mitä! Tiedän tämän kokemuksesta. Ei kukaan muu ole sen arvoinen että sinun kannattaisi pilata elämäsi häntä murehtimalla.
Kannattaa tutustua Annastina Vrethammarin kirjaan "Ajattele elämäsi hyväksi". Se ja monet muut kirjat ovat auttaneet minuakin. Kärsin aikoinaan todella pahasta koulukiusauksesta ja elin koko nuoruuteni eristyneenä erakkona, masentuneena, ja uskoin ettei minusta koskaan tule mitään. Sitten tajusin ettei ole ketään muuta joka minut tulee siitä tilanteesta pelastamaan, vaan minun itseni on se tehtävä! Nousin suosta ja pääsin jaloilleni. Sinäkin pääset!