Vaimoni ilmoitti 18vuoden avioliiton jälkeen kaksi viikkoa sitten haluavansa erota.
Onhan ollut kriisejä matkanvarrella mutta aina ne on kestetty ja jatkettu viisampina eteenpäin.
Olen tehnyt typeryyksiä alkuaikoina ja niin myös vaimoni.Mutta niistä on jo enemmän kuin kymmenen vuotta.Opin ainakin niistä mitä toiselle ihmiselle ei saa tehdä.Että kuinka paljon toista voi loukata.
Ensin sain kuulla että häntä ahdisti kotona olo ja alkoi viettää enemmän aikaa uuden työkaverinsa ja työkaverin ystävien kanssa.Olen aina antanut hänen mennä kuten on halunnut enkä ole kyseenalaistunut menemisiä vaan olen luottanut häneen.
Poissa olot alkoivat mennä aamuun asti ja selitys oli että hän ei jaksanut tulla kotiin niin myöhään vaan jäi yöksi työkaverille.
Sitten napsahti hän vain ilmoitti että hänen on päästävä pois mikään muu ei auttaisi.
Tiukkaamisen kautta sain tietää kolmannesta pyörästä joka ei kuulemma vaikuttanut tähän ero asiaan.Nielin vielä tämänkin ja järjestelin asioita sovussa koska sovimme ettei hän tapaile toista vaan keskittyy eron hoitoon.
Sitten loukkasin hänen yksityisyyttään ja luin tekstiviestit puhelimesta.Siellä oli hali hali pusi pusi rakas vietejä molempiin suuntiin jolloin katkesin.
Kaikki johon olin edes vähän uskonut ja luottanut levisi käsiin.Tiedän että tein väärin lukiessani viestit mutta toisaalta olen nyt viisaampi.
En uskoisi sitä katkeruuden ja vihan ja pettymyksen tunteita joita tälläkin hetkellä tunnen.
Tiedän olevani aikuinen ja aikuisen pitäisi osata hallita tunteensa ja osata käyttäytä mutta ei sitä yksinkertaisesti jaksa olla mukava vaan olen todella inhoittava vaimoani kohtaan jatkuvasti.
Isken aina kun on mahdollista.
Olenko kauhea ihminen.
Onhan ollut kriisejä matkanvarrella mutta aina ne on kestetty ja jatkettu viisampina eteenpäin.
Olen tehnyt typeryyksiä alkuaikoina ja niin myös vaimoni.Mutta niistä on jo enemmän kuin kymmenen vuotta.Opin ainakin niistä mitä toiselle ihmiselle ei saa tehdä.Että kuinka paljon toista voi loukata.
Ensin sain kuulla että häntä ahdisti kotona olo ja alkoi viettää enemmän aikaa uuden työkaverinsa ja työkaverin ystävien kanssa.Olen aina antanut hänen mennä kuten on halunnut enkä ole kyseenalaistunut menemisiä vaan olen luottanut häneen.
Poissa olot alkoivat mennä aamuun asti ja selitys oli että hän ei jaksanut tulla kotiin niin myöhään vaan jäi yöksi työkaverille.
Sitten napsahti hän vain ilmoitti että hänen on päästävä pois mikään muu ei auttaisi.
Tiukkaamisen kautta sain tietää kolmannesta pyörästä joka ei kuulemma vaikuttanut tähän ero asiaan.Nielin vielä tämänkin ja järjestelin asioita sovussa koska sovimme ettei hän tapaile toista vaan keskittyy eron hoitoon.
Sitten loukkasin hänen yksityisyyttään ja luin tekstiviestit puhelimesta.Siellä oli hali hali pusi pusi rakas vietejä molempiin suuntiin jolloin katkesin.
Kaikki johon olin edes vähän uskonut ja luottanut levisi käsiin.Tiedän että tein väärin lukiessani viestit mutta toisaalta olen nyt viisaampi.
En uskoisi sitä katkeruuden ja vihan ja pettymyksen tunteita joita tälläkin hetkellä tunnen.
Tiedän olevani aikuinen ja aikuisen pitäisi osata hallita tunteensa ja osata käyttäytä mutta ei sitä yksinkertaisesti jaksa olla mukava vaan olen todella inhoittava vaimoani kohtaan jatkuvasti.
Isken aina kun on mahdollista.
Olenko kauhea ihminen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
- turvaa taloutesi
- anna lutkan haipya ilman paluuta koskaan
- etsi parempi
Minulla on samanlainen tarina kuin sinulla. Erosimme puoli vuotta sitten ja olen nainen. Käyttäydyin itse aivan samoin ja uskon, että se oli aivan inhimillistä. Itsekin ajattelen aina välillä olinko aivan kauhea eron aikoihin, mutta sitten järjellä ajateltuna eihän exänikään käyttäytynyt mitenkään hyvin hankkiessaan uuden selkäni takana. Joten älä turhaan soimaa itseäsi, en minäkään.
Tuo on täysin inhimillistä. Sinua on loukattu ja saat sen purkaa - kunan et käsiksi käy, se on kielletty!
Vaimosi on tehnyt ne omat, keski-ikäiselle naiselle tyypilliset,valinnat ja sinun on vaan nyt mentävä omassa elämässäsi eteenpäin.
Ei se ole helppoa mutta muuta vaihtoehtoa ei ole.
Nokka pystyyn!
Mutta miksi olla kahden jos se teettää niin paljon tuskaa? Miksi olla kahden jos se ei ole rehellistä? Mitä hyötyä? Eikö ihminen ole kahden sen takia, että on parempi niin - ei huonompi?
Noin suuren valehtelun ja laskelmoimisen jälkeen ei ratkaisun pitäisi olla kovinkaan vaikea käytännössä. Ehkä teoriassa ja ajatuksen tasolla tuo vaikeaa onkin, mutta missä on syy jatkaa?
Tuli tästä tarinastasi mieleeni sellainen asia, että emme koskaan täysin tunne kumppaniamme, toisia ihmisiä ylipäätään. Elämme sellaisessa illuusiossa kyllä; että kun kokee yhteyttä toisen kanssa, ajattelee, että toinen tuntuu täysin samoin. Tässä se ongelma usein piileekin. Pitäisi voida antaa toiselle tiettyä vapautta, ja samalla luottaa. Ja käytännössähän tämä on vaikeaa, kuten tarinasi osoittaa.
Yritä ponnistella vihastasi ulos kaikin tavoin. Ajattele omaa hyvinvointiasi. Jaa asioita muiden saman kokeneiden kanssa; huomaat ettet ole yksin.
Ero jättää arvet, mutta elämä jatkuu silti. Älä anna periksi!
Ihan samanlainen tarina oli omani, mutta toisin päin.
Tottakai reagoit noin niin kuin reagoit! Joku kirjoitti "Noin suuren valehtelun ja laskelmoimisen jälkeen ei ratkaisun pitäisi olla kovinkaan vaikea käytännössä. " Niin siihen pitää kyllä sanoa, että KYLLÄ SE MUUTEN KOVILLE otti. Ne on ne tunteet ja se valtava pettymys, kun se jokin johon luotti, se turvallinen ja tuttu lakkasi olemasta ja romahti. Ja edessä on tuntematon uusi, joutuu aloittamaan alusta ja ajattelemaankin monesta asiasta eri tavoin kuin ennen ihan simppeli pikkuasioissakin.
Sure ja raivoa itseksi ja annan kaiken ikävän tulla ulos, juttele kavereille, ystäville, ja annat toki osasi exällesikin, mutta elämä on valintoja täynnä ja kukaan meistä ei toista omista, sun exäkin oli vapaa valitsemaan (niin kuin oli minunkin exäni aikanaan). Anna exän mennä. Ei kukaan pysy väkisin rinnalla. Rakenna pala kerrallaan parempi huominen.
Vaikket nyt sitä uskokaan, sä pääset yli! Kaltaisiamme tarinoita on valtavasti. Ja kovin moni ei elämäänsä takaisin vaihtaisi kun riittävä aika on mennyt, kun on sopeutunut siihen missä tilanteessa nyt on, kun ymmärtää, että arvokkaamman, laadukkaammaan (muotisana, mutta tässä ihan paikallaan), rehellisemmän ja onnelisemman elämän sä löydät vielä.
Vahvasti Elämää Eteenpäin! Alamäki ja romahduksia tulee, mutta Elämä se on se joka kantaa!
Rankkaa on ja tulee pitkään olemaan.
Mutta viha ja katkeruus ei ole hyväksi. Se syö vain sinua itseäsi ja tekee pahaa jälkeä. Niin kuin edelliset ovat jo kannustaneet, pura pahaa oloasi ystävien kanssa ja yritä saada purettua viha sisältäsi pian pois. Ole itsellesi armollinen ja luota tulevaan. Pelko pois ja suuntaa katse eteenpäin.
Tsemppiä paljon.
Sinun käyttäytyminen on aivan normaalia. Ota huomioon, että koko sinun uskomusjärjestelmä on romutettu!!Kaikki, jota on pitänyt totena, muuttuukin epätodeksi, ja kaikki, mikä on ollut mahdotonta muuttuukin todeksi!!
Ja tuo ex-vaimosi käyttäytyminen on aivan verrattavissa ex-mieheni käyttäytymiseen. Samanlainen kolmiodraama täälläkin, ja näillä kolmansilla osapuolilla EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ ERON KANSSA! Minun tuleva ex-mieheni asuu jo uusioperhe kuviossa...joten ei todellakaan mitään tekemistä meidän eron kans!!?!
Kärvistele aikasi. Viha on energiaa vievä tunne, mutta silläkin on tehtävänsä. Se auttaa irrottautumisessa!! Katkerakin saa olla, mutta sen ei saa alkaa antaa elää omaa elämää...Se myrkyttää pahiten sinut itsesi!! Itselläni on nyt kymmenen kuukautta mieheni täysin yhtäkkisestä eroilmotuksesta, ja alan saamaan jo vihantunteeni hallintaan. Olen tehnyt kovasti töitä itseni kanssa ja haluan antaa anteeksi sekä miehelleni ja itselleni. Anteeksi anto vapauttaa...jollakin tasolla olen antanutkin jo anteeksi, mutta vielä on töitä edessä.
Ota tämä itsellesi kasvun paikkana. Sanotaan, että vain menemällä kunnolla rikki, voi syntyä jotain uutta ja parempaakin!!Kipu kasvattaa!!Se on tosi!!Sen vain täytyy päästää tekemään työnsä, eikä yrittää unohtaa!!
Voimia!!Tämä on uuden alku...usko tai älä!!