Tuossa aiemmin on ollut puhetta Mozartista moneenkin otteeseen. Kertokaapa suosikkinne Mozartin tuotannossa!
Itse tunnen parhaiten hänen oopperoitaan ja suosikkini on Figaron häät (eikä suinkaan DG).
Itse tunnen parhaiten hänen oopperoitaan ja suosikkini on Figaron häät (eikä suinkaan DG).
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jep, Mozartin parhaimmistoa on Figaron häät. Tosin sekin on vain puskafarssi, huumori syntyy mm. siitä että poika puetaan tytön vaatteisin (vaikka onkin nainen) ja mm. siitä että kreivi haluaa kuksia kaikkien linnan ja ympäristön naiskuolisten kanssa.
puskafarssi, siinä on huikeita sekstettoja ja pienempiä ensembleja (ehkä myös yksi oopperan kaikkein kauneimpia duettoja, Susannan ja kreivittären duetto), upeita aarioita ja musiikki on erinomaisen linjakasta läpi teoksen. Siinä on aikansa kapinaa kun palvelija on nokkeilin, juoni skulaa verrattuna esim. Taikahuilun sekoiluun, on huumoria eikä ole turhia rooleja kuten esim. DG:ssä. Lisäksi on herkullisen pölvästejä miehiä jne. Erinomaisen kompakti kokonaisuus!
Juu, Mozart osasi säveltää. Mutta tiesi samalla millä aineksella se varsinainen suosio saadaan, - ihan kuin Juice Leskinen
Figaroko ”vain puskafarssi”? Mozartin oopperoiden syvemmistä merkityksistä on kirjoitettu metrikaupalla kirjoja, tyydyn tässä yhteen esimerkkiin. Figaron häät on keskimmäinen teos Beaumarchais’n näytelmätrilogiasta (jonka ensimmäinen osa on Sevillan parturi ja viimeinen Syyllinen äiti (jossa Cherubino panee kreivittären paksuksi)). Keisari Josef II kielsi näytelmän esittämisen saksaksi, koska rahvaan ei kuulunut nähdä, kuinka aatelista tehtiin pilkkaa, mutta keisari Mozartin säveltää siitä vesitetyn version italiankielellä, koska aatelia oli hyvä pitää varpaisillaan. Keisarin silmien alta Mozart onnistui salakuljettamaan näyttämölle hienoa aateliston kritiikkiä (vaikka Figaron neljännen näytöksen saarna aatelistoa vastaan pitikin muuntaa naisiin kohdistuvaksi kritiikiksi). Ensimmäisessä näytöksessä Figaro laulaa aarian ”se vuol ballare, signor contino/il chitarrino le suonerò” Se alkaa menuetin tahdissa, joka oopperan symboliikassa liitetään hoviin tai aateliin. Mutta muutaman säkeen jälkeen Figaro rikkoo menuetin rytmin ylimääräisellä ”si!” -tavulla, joka muuttaa menuetin maalaistanssiksi. Maalaiset rulettaa! Arvelen, että tämä ”si!” on Mozartin keksintö, koska sitä ei ainakaan netissä olevista libretoista tahdo löytyä.
Oli jotenkin liikuttavaa huomata, kuinka Pyhän Saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari henkilökohtaisesti sensuroi, mitä Mozart ja la Ponte saavat näyttämöllä esittää, ja Mozart sitten salakuljettaa näyttämölle hienosti naamioitua tasavaltalaisaatetta keisarin haukankatseen alta. Tuntuivat jotenkin inhimillisemmiltä nämä historian suurmiehet. Mainittakoon, että keisarin pelko kansan villitsemisestä ei ollut turha; hänen sisarensa Marie Antoinette mestattiin Bastiljissa muutamaa vuotta myöhemmin.
Musiikillisesti Figaro on täynnä upeita oivalluksia. Kerran kuulin radiosta instrumenttiversiona sikermän Figaron teemoista. Kaksi tahtia sanoi, että musiikki oli Mozartia, ja kymmenen tahtia sanoi, että musiikki oli Figarosta, mutten osannut aluksi paikallistaa, missä näin kaunista musiikkia oli. Kyseessä oli Susannan ja Marcelinen riita, kumpi saa olla kohteliaampi ja päästää toisen ensiksi ovesta. Jos sanallinen riitely jätetään pois, musiikki on uskomattoman upeaa. Toisen näytöksen finaalista en puhu mitään, sen kaikki oopperaoppaat mainitsevat oopperataiteen monumenttina, mutta sen hinta on, että kaikki juonenkäänteet pitää etukäteen kehitellä, mikä kuormittaa ensimmäistä näytöstä mittavalla määrällä resitatiiveja. Jo vuodessa, eli DG:tä säveltäessään, Mozart oli oppinut miten henkilöt esitellään ilman resitatiiveja (paitsi Ottavio, jonka esittely resitatiivin kautta sijoittaa hänet aatelisena menneeseen aikaan, mikä on taas hienostunutta aateliston kritiikkiä).
Etkö sinä voisi perustaa oman nettisivuston, jonne pistäisit nämä esitelmäsi. Sitten sinun ei tarvitsisi niitä toistuvasti tänne naputella.
Kyllä. Mozartin sävellystyö on todella nerokasta.
Mutta täysin yhtä selvää on, että hänen oopperoidensa sisältö on amishuumoria. Pippeli ja pieru lausuttuna lavalta jaksaa naurattaa "kylddyyrikansaa"
Ihan totta on, että Mozart oli nerokas säveltäjä jne jne. Jos vaikka Suomen Kuvalehden kulttuuriarvostelijalta kysytään, ei toista oopperasäveltäjää ole olemassakaan! Kuitenkin samalla on todettava, että huumori Mozartin oopperoissa on melkoisen lapsellista, riippumatta näistä "tieteellisistä" näkemyksistä siitä, kuinka paljon niissä otettiin kantaa ajan poliittisiin oloihin.
Mozart oli huono kansalainen ja säveltäjä. Se on jo historiaan jäänyttä peruukkimusaa eli kuulosta pahalta ja haisee mädälle. Ei kosketa olenkaan nykyihmistä. Nyt eletään jo digiaikaa. Pitäis jättää Mosse vaan monttuunsa.
Klassinen musiikki on feodaaliajasta jälkeen jäänyttä naurettavaa elitismiä!
parempi trukkikuski kuin Mozart
on upea. En tiedä onko niitä useampia, mutta minulla on eräällä levyllä se "täytteenä". Niin taivaallisen kauniisti liitelevää musiikkia ei melkein voi olla!
Oletteko koskaan tienneet tai tetoisia siitä, että Franz Joseph "Papa" Haydnilla on kosolti komeata musiikkia ja toinen toistaan loisteliaampia aarioita oopperoissaan, joilla ei ole mitään häpeämistä edellämainitun kanssa vaan päinvastoin hänen melodisen keksintänsä runsaus ja vertaansa vailla oleva musiikillinen komiikka, pilailun mestarina, saavat haukkomaan henkeä; se jka ei naura ääneen kuullessaan epäövireiseltä posetiivilta tuuttaavien cornojen ja pasuunoiden epävireisille töräyksille rikkoen bassoäänen sopusointuisen harmonisen linjan La fedelta Premiata-oopperan I-näytöksessä ei y,määrrä vielä lainkaan hänen musiikilllista huumoriaan taikka L,incontro improvvison III-näytöksen patarummun iskuja jäljittelevän prinssi Alin häkellyttävän suurenmoista onomatopoeeettisesti redusoivaa imitoivaa jäljittelyä suuääntein Buum kuin tennistähti pukuttaisi ykkössyöttönsä ässänä ruutuun. Mutta ihmeellisintä on ehkäpä se kuinka Haydn ennakoi oopperassaan Orlando Paöadino Mozartin Don giovannin musiikillista identiteettiä ja karakteria hämmästyttävän profeeetellisesti vaikkakaan ei liene kovin todennäköistä että Mozart olisi kuullut ystävänsä parasta oopperamenestystä milloinkaan
...voi pitää Figaron häitä musiikillisesti parempana kuin Don Giovannia? Mozartin neroushan juuri huipentuu Don Giovanniin ja Le Nozze di Figaro on vain askelma kohti täydellistä oopperaa. Così fan tutte ja Taikahuilukin ovat Figaron häitä korkeampitasoisia, vaikka ennen näitä mestariteoksia Mossen suurimmat höyryt olivat jo tulleet ulos. Figaron häiden järisyttävän alun (alkusoitto-kaksi Suskin ja Figaron duettoa-se vuol ballare) jälkeen ooppera latistuu hieman musiikillisesti - ja toisesta, kolmannesta ja neljännestä näytöksestä löytyy jo puolihuolimattomasti sävelletyiltä vaikuttavia numeroita.