Melko vapaamielisenä kasvattajana tilanne kotona on se, että tulee usein ruokailtua niin, että jokainen syö eri huoneessa oman askareensa parissa.
Lapsen kaverin kotona päinvastainen tilanne; syödään ruokapöydän ääressä ja puhuminen on kielletty.
Eräässä perheessä syödään ruokapöydän ääressä ja kaikki lukevat kirjaa.
Miten teillä?
Lapsen kaverin kotona päinvastainen tilanne; syödään ruokapöydän ääressä ja puhuminen on kielletty.
Eräässä perheessä syödään ruokapöydän ääressä ja kaikki lukevat kirjaa.
Miten teillä?
Vastaukset 33
Vanhimmat
Lapset tarvitsevat aitoa vanhempaa. Lapset voivat pahoin, jos joutuvat päättämään. Päätöksenteon opettelu on vaikeaa ilman mallia. Mallin puuttuessa sellainen haetaan sitten kadulta. Opettelu on helpointa pienten asioiden kanssa. Kertarysäys voi nujertaa oppimishalun.
Ihmistä taluttava koira on aika hassunkurinen ilmestys. Lauman johtajaksi noussut koira voi purra "tottelemattomia". En haluaisi olla tilanteessa, jossa omat koirat purevat. Vastaavaa käyttäytymistä voidaan havaita myös ihmisten keskuudessa. Luottamus kasvaa rajoista. Rajoja voidaan olla rakastamatta, muttei rajojen asettajaa.
täsmällisemmin, miten yhdistät tekstisi aloitukseeni?
Ruokailu on sosiaalinen vuorovaikurustilanne, jonka yhteydessä voi oppia käyttäytymistapoja.
- Syödään yhdessä
- huomioidaan muut ruokailijat
- keskustellaan asiallisesti ja opitaan sosiaalisuutta. Ruoka suussa ei puhuta, se ei tarkoita totaalista puhumattomuutta.
- huomioidaan ruoan laittajaa
- opitaan syömään oikein. Suomalainen ruoka on vielä laadukasta
"Lapset voivat pahoin, jos joutuvat päättämään."
Tuo on muuten niin totta kuin on! Ihan kamalaa lapselle, jos vanhemmat ovat joka asiassa "no tee niin kuin haluat/ihan sama"-linjalla. Lapsi jotuuu silloin jatkuvasti ottamaan kantaa asioihin, joita ei kunnolla tunne, ja eksyksissä kulkeminen on todella stressaavaa. Rutiinit ja mallit luovat turvallisuutta: lapsi tietää, että kun tekee mallin mukaan, niin lopputulos on hyvä. Vapautta ja päätäntävaltaa on hyvä antaa vaiheittain, silloin se on myös palkitsevaa kun lapsi kokee että vaikutusmahdollisuuden saaminen on palkinto kypsyyden lisääntymisestä eikä välinpitämätöntä oman onnensa varaan jättämistä.
syödessä ole vielä eksyneet.
on ollut sitten vain hyvä tuuri, kun tyttäriäni on kehuttu ympäristön taholta erittäin sosiaalisiksi...huolimatta heikohkosta kurinpidostani.
jos telkkarista tulee jotakin jonka haluaa nähdä, niin sen kun menee olkkariin syömään.
Puhua saa ja pitääkin.
Pakko ei ole syödä kuin sen minkä jaksaa ja jos ei juuri ruoka-aikana ole nälkä, niin syököön myöhemmin.
Aku Ankka on ihan ok.
jää usein lasin pohjalle maitoa, enkä pakota lapsia syömään ruokaa loppuun.
Joillekin aikuisille on kunnia-asia(?), että lasi ja lautanen on tyhjä - hakevat vaikka niskavilloista lapsen takaisin, jos on jäänyt nuoltavaa lautasen reunoille tai tilkka juomaa lasin pohjalle.
piti syödä lautanen tyhjäksi. En ikinä aio kyllä omia lapsia pakottaa noin.
Mun mielestä on ihan ok, että syö vaan sen verran kuin jaksaa, mitäpä sitä ylensyömään.
Koitan kyllä myös opettaa ottamaan lautaselle ruokaa vain sen verran kuin jaksaa syödä, että ei tarvitsisi heittää roskiin, mutta ei se oikein aina toimi.
Aika kammottava muisto lapsuudesta:
Oltiin heinätöissä sukulaisten luona ja kaupunkilaiskakarana olin tottunut pastöroituun maitoon. Ruokailun yhteydessä kysyttiin että mitä haluaisin juoda ja maitoahan halusin. Hörppäsin lasista ja meinasin saman tien oksentaa, se maistui ihan navetalta enkä olisi halunnut sitä loppuun asti juoda. No isäpuoli pakotti...
oli kanssa melkoinen kolkatanolga joka kyllä pakotti vetämään lautasen tyhjäksi.
Mua silloin jo huvitti ne perustelut, että "Afrikassa olisi miljoonia lapsia jokka kuulemma olisi helkkarin onnellisia saadessaan kiskoa sen safkan".
Se mulle ei vaan koskaan valjennu, että olisiko ne onnesta mykkyrässä, tietäessään, että mä vedin sen moskan yökkäillen kitusiini.
kans pienenä selitettiin tota Afrikka-juttua. Mä sanoin aina vaan, et mun puolesta voidaan vaikka heti lähettää nää kaikki ruuat sinne Afrikkaan.
Syömishäiriöitä riittää täällä meidän rakkaassa hyvinvointivaltiossa... Syyllisyyttä?
Toisaalta tuli mieleen hanhien pakkosyöttö. Hyvää maksaa?
syötiin ruokapöydän vieressä ja hiljaa... Ehkä se ainakaan ei ole se paras ratkaisu.
kaverini kanssa rikoksen uhriksi, toinen ei uskaltanut tapahtuneesta mainita kotona mitään. Arvaa kumpi?
"lapseni joutui kaverinsa kanssa...."
tietysti.
pelosta toista vanhempaansa kohtaan. Piti itseään syyllisenä, vaikka oli uhri.
että se vanhempi oli isä:/
isäpuoli.
Mun isäpuoli piti tiukkaa kuria ja esim. kylässä kun oltiin niin hiljaa piti olla ja lisää ei saanut ottaa/pyytää. Kaikki aina kehuivat kuinka kilttejä lapsia... Kasvatus meni mun kohdalla perille vähän liiankin hyvin. Sosiaaliset tilanteet pelottavat enkä mielelläni syö seurassa.
meillä ja myöskin kaikki yhteiset ruokailutilanteet ahdistaa tai ei ainakaan ole sellaisia, joihin mielellään osallistuu.
Niin, olisihan ollut tärkeämpää että myös pöytätapoja olisi opetettu, ei vain hiljaa olemista. Tärkeintä oli siis olla hiljaa ja syödä mahdollisimman nopeasti. Isäpuoli oli muutenkin aikamoinen despootti, kaikki tehtiin hänen halujensa mukaan. Olin 16-vuotias kun hän löysi uuden vaimon itselleen ja olin silloin onnellinen äitini ja itseni puolesta. En ole kaivannut vaikka 14 vuotta hän oli "isäni".
Sitä joskus miettiny, että millä ajalla nekin kaikki nettiaddiktit muka lapsiaan kasvattaa.
Itselleni laittaisin helvetin kovat sanktiot, jos yli neljäkymppisenä kävisin vakituisesti täällä. Noloa.:D
Täähän on kakaroiden palsta.
Pöydän ääressä kaikki samaan aikaan ja turpa kiinni. Puhua saa, mutku ei oo mitään sanottavaa.
perusmeininkiä. sai syödä pöydässä tai missä halusi.
siskon kanssa hoidettiin yleistä siisteyttä ja kämppä piti olla kondiksessa kun vanhemmat tuli kotiin.
Briteissa annoin itseni aivopeseytya hyvin voimakkaasti siihen kaytantoon, etta ruoka syodaan porukalla pydan aaressa eika minnekaan lahdeta hortoilemaan ennen kuin kaikki ovat syoneet. Tama edelleenkin toimii mulla ja miehellani.
Joskus tuntuu kummalta olla kavereiden luona kun he nousevat touhuamaan omiaan kun minulla tai muilla on viela kesken. Tuntuu jotenkin torkealta (vaikka eihan se tietty sita ole!)
Tosin js esim. tilataan pizzaa niin sitten syodaan leffan aaressa, mutta muutoin poydassa. Lapsia ei ole, koira syo omassa vessassaan eika osallistu meidan ruokailuumme.
Puhuminen on sallittua ja suotavaakin, mutta kiitetaan kohteliaasti ja syodaan hillitysti. Itsellani on mennyt jo niin pitkalle, etten esim. voi istuutua poytaan ennen kuin kaikki ovat joko istuneet tai istuutumassa. Sita ennen seisoskelen juomassa vetta/viinia/maitoa tai mita nyt lasissa on.
Juon mehua suoraan purkista ja leipäni mussutan usein tietokonepöydän ääressä (lähempänä telkkaa kuin ruokapöytä ja korkeuskin parempi). Sohvallakin saa meillä syödä, jos siltä tuntuu. Tai vaikka sängyssä, jos niikseen tulee. Telkka on aina auki ja lehtiä saa lukea (varsinkin akkaria :).
Varsinaista ruokaa en yleensä syö kuin kerran päivässä, ja usein se päivän ainoa (oikea) ateria on lounas.
En tiedä miten olisi, jos olisi lapsia. Minusta olisi kiva istua ruokapöydän ääreen ja rauhoittua syömisen ajaksi. Lapsuudenkodissani minä tein (suurinpiirtein kymmenvuotiaasta) perheen ruoat ja jokainen söi milloin kerkesi, iltatee juotiin sitten yhdessä (tai melkein). Isä oli vuorotyössä ja äiti opiskeli töiden ohella, joten mahdollisuudet yhteiseen ruokailuhetkeen olivat harvassa.
Se on kuule semmonne juttu etta se syominen ja etenkin juominen tietokoneen aaressa/lahella loppu ku seinaan tassa viikonlopulla ku punkkulasi lensi kaaressa ja Macci imaisi sen sisuksiinsa. Pirun viinanhimoinen vehe, ja nyt naytto paskana... Noh, kerkeshan se olla kaytossa muutaman kuukauden.
*prkl*
Ja mä kun oikeastaan toivoisin, että joku punkku löytäisi tiensä mun desktopin näppikselle... Siitä (näppiksestä siis) on jalat rikki, ja tarvitsisin hyvän syyn uuden ostamiseen.
Sen sijaan läppärin ääressä en syö kuin Mynthoneita :D Ja sinä jo kerroitkin syyn!
Toivottavasti sulla on vakuutus tai duunikone...
Eihan se vakuutus mitaan korvaa kun itte sita viinia sinne piti viskoa (noh, yhdessa veljeni kanssa...) Ja duunikone kun oliskin ollut!
Noh, virheistaan (kai) oppii ja nyt natisti kaukan eri paassa poytaa tapahtuu kaikenlaisten evaiden nauttiminen
:-/
Kamala miten löperöitä ruokatapoja täällä..
Jo kohteliaisuussyistä on hyvä lapselle(kin) opettaa, että ruokaillessa voidaan myös viettää aikaa toisten kanssa, seurustellen. Kirjat ym. ehtii kyllä myöhemminkin!!
Ja yleensä sitä ruokaa ei jää lautaselle, olen näes saamarin hyvä kokki : )))Mutta jos jää, niin saa sitten koiruli osansa.