Kirjanpitorikos

Kysymys kirjanpitäjille..

Eli mitä teette, jos mielestänne on selvää, että asiakas tekee kirjanpitorikoksen? Kyseinen asiakas on luultavasti itse tehnyt ostokuitin ja antanut sen kirjanpitäjälleen laitettavaksi vähennyksiin. Teettekö asialle mitään vai laitatteko kirjanpitoon? Mainitsetteko laskusta asiakkaalle? Onko asiakas itse vastuussa rikoksesta vai voiko kirjanpitäjällekin tulla seuraamuksia, jos asiakas jää kiinni?

Kyseisellä asiakkaalla on kolme eri firmaa ja hän vaihtelee osoitettaan jatkuvasti. Käsittääkseni hän pyörittää firmoja eri nimillä (siis esim. Matti Meikäläinen ja toisessa firmassa hän onkin Mikko meikäläinen). Uskon, että muitakin tekaistuja laskuja on ollut aikaisemmin. Hän on myös ostanut tavaroita, joilla mielestäni ei ole mitään tekemistä firman/firmojen kanssa. Osakeyhtiön tililtä on otettu rahaa yksityiskäyttöön tai siirretty joko muiden firmojen tilille. Kaikkia kuitteja ei ole ja tiliotteitakin puuttuu. Kerran hän jopa vaati myyntilaskun poistamista kirjanpidosta, koska tilitettävä alv oli liian suuri hänen mielestään!!

On päivänselvää, että kyseinen herra on huijari. Kirjanpitäjä vain sanoo, että asiakas on itse vastuussa kaikesta. Onko asia näin? Milloin on kirjanpitäjä myös vastuussa?

Mitä tekisitte? Itse en katselis herraa enää päivääkään...
43134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

vastuu kirjanpidon oikeellisuudesta on aina yrittäjällä. hänen tehtävänsä on pitää huoli että kirjanpito vastaa totuuutta ja että kirjanpitäjä tekee kirjanpidon lakien ja asetusten mukaisesti.
kirjanpitäjällä on vastuu siinä tapauksessa jos hän tietoisesti pyrkii erehdyttämään kirjanpitoa laatiessaan yrittäjää tai verottajaa.
kirjanpitäjää voidaan myös syyttää avunannosta kirjanpitorikokseen jos hän yrittäjän vaatimuksesta tietoisesti pimittää tuloja tai lisää virheellisiä kuluja.
jotain aiheesta myös osoitteessa
http://www.tilisanomat.fi/lehti/article.php?catid=13&artid=109

kirjanpitäjälle helpoin tie olisi jättää kirjanpidon tekeminen tai jos se ei jostakin syystä ole mahdollista, itse ilmiantaa asikkaansa.
mitä pidempi aikainen kirjanpitäjän epärehellisyys on, sitä vaikeammaksi hänen tilanteensa muodostuu tutkinnan tullessa eteen.

Äänestä

"Eli mitä teette, jos mielestänne on selvää, että asiakas tekee kirjanpitorikoksen? Kyseinen asiakas on luultavasti itse tehnyt ostokuitin ja antanut sen kirjanpitäjälleen laitettavaksi vähennyksiin."

Pelkkä ostokuitin teko ei ole mikään rikos, vaan yleinen kirjanpitolain sallima käytäntö. Jos myyjältä ei saa sellaista tositetta josta selviäisi kaikki lain edellyttämät tiedot, niin tositteen saa tehdä itsekin ja viedä sen kirjanpitoonsa.

Eri asia sitten jos itse ostotapahtumakin on tekaistu, silloin kyse on rikoksesta ja verottajan on se tietysti helppo selvittää tositteeseen merkityn myyjän kirjanpidosta. Eli jos kirjanpitoon on viety kuitti "ostettu tietokone Gigantista hintaan 500 euroa", niin verottajan on helppo tarkastaa löytyykö Gigantin kirjanpidosta vastaava kuitti vaiko ei.

"Kyseisellä asiakkaalla on kolme eri firmaa ja hän vaihtelee osoitettaan jatkuvasti. Käsittääkseni hän pyörittää firmoja eri nimillä (siis esim. Matti Meikäläinen ja toisessa firmassa hän onkin Mikko meikäläinen)."

Osoitteen vaihtelu lienee ihan tavallista. Mitä useisiin nimiin tulee, niin itsekin tunnen erään yrittäjän, jolla on ollut useilla eri nimillä yrityksiä. Hän on nimittäin muuttanut nimeään virallisesti pari kertaa ilmoittamalla siitä maistraattiin.

En oikein usko että olisi mahdollista perustaa yritystä Suomeen tekaistulla nimellä, koska PRH ja varsinkin verottaja tarkastanee henkilöllisyyden väestörekisteristä, joten pelkkä väärän nimen ilmoittaminen perustamisilmoituksessa ei johda mihinkään muuhun kuin poliisin esitutkintaan.

"Kirjanpitäjä vain sanoo, että asiakas on itse vastuussa kaikesta. Onko asia näin? Milloin on kirjanpitäjä myös vastuussa?"

Tietoisesti toista rikoksen teossa auttanut henkilö on kyllä ihan yhtä suuressa rikosoikeudellisessa vastuussa kuin rikoksentekijä itsekin.

Jos kirjanpitäjä ei tosiaan ole ollut tietoinen siitä että avunanto on Suomessa rikos, ja jättänyt sen takia ilmoittamatta viranomaisille, niin kannattaisi viimeistään nyt ottaa yhteyttä heihin. Jossain vaiheessa nuo veronkierrot kuitenkin tulevat ilmi, ja siinä vaiheessa on paha alkaa enää selittelemään mitään.

Tässä pätkä rikoslaista:

"Joka ennen rikosta tai sen aikana neuvoin, toimin tai muilla tavoin tahallaan auttaa toista tahallisen rikoksen tai sen rangaistavan yrityksen tekemisessä, tuomitaan avunannosta rikokseen saman lainkohdan mukaan kuin tekijä."

Äänestä
  • mitäs sittenkun osto on tapahtunut suomen ulkopuolelta, eli matti osti tietokoneen netistä vaikka usasta, miten verottaja sen tarkistaa?

    Äänestä

  • jape123456 kirjoitti:

    mitäs sittenkun osto on tapahtunut suomen ulkopuolelta, eli matti osti tietokoneen netistä vaikka usasta, miten verottaja sen tarkistaa?

    ei verottajalla ole mitään syytä olla auttamatta verottajaa vaikka ulkomainen onkin. vuoroin vieraissa..
    lisäksi nuo ulkomaankaupat yleensä maksetaan kortilla tai tilisiirrolla, eli helppo tarkistaa. tietty voi olla että matti haki sen itse usasta, ja siten syyllistyi vielä tullirikokseen :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


opisk. kirjoitti:

Kysymys kirjanpitäjille..

Eli mitä teette, jos mielestänne on selvää, että asiakas tekee kirjanpitorikoksen? Kyseinen asiakas on luultavasti itse tehnyt ostokuitin ja antanut sen kirjanpitäjälleen laitettavaksi vähennyksiin. Teettekö asialle mitään vai laitatteko kirjanpitoon? Mainitsetteko laskusta asiakkaalle? Onko asiakas itse vastuussa rikoksesta vai voiko kirjanpitäjällekin tulla seuraamuksia, jos asiakas jää kiinni?

Kyseisellä asiakkaalla on kolme eri firmaa ja hän vaihtelee osoitettaan jatkuvasti. Käsittääkseni hän pyörittää firmoja eri nimillä (siis esim. Matti Meikäläinen ja toisessa firmassa hän onkin Mikko meikäläinen). Uskon, että muitakin tekaistuja laskuja on ollut aikaisemmin. Hän on myös ostanut tavaroita, joilla mielestäni ei ole mitään tekemistä firman/firmojen kanssa. Osakeyhtiön tililtä on otettu rahaa yksityiskäyttöön tai siirretty joko muiden firmojen tilille. Kaikkia kuitteja ei ole ja tiliotteitakin puuttuu. Kerran hän jopa vaati myyntilaskun poistamista kirjanpidosta, koska tilitettävä alv oli liian suuri hänen mielestään!!

On päivänselvää, että kyseinen herra on huijari. Kirjanpitäjä vain sanoo, että asiakas on itse vastuussa kaikesta. Onko asia näin? Milloin on kirjanpitäjä myös vastuussa?

Mitä tekisitte? Itse en katselis herraa enää päivääkään...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu